Lentolaivue 16
| Lentolaivue 16 | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1938–1944 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | ilmavoimat |
| Rooli | maayhteistoiminta |
| Koko | laivue |
| Kalusto | ks. kalusto-osio |
| Sodat ja taistelut | talvi- ja jatkosota |
| Komentajat | |
| Tunnettuja komentajia | Olavi Seeve |
Lentolaivue 16 (LLv 16 1938–toukokuu 1942, LeLv 16 toukokuu 1942–helmikuu 1944, TLeLv 16 helmikuusta 1944 alkaen) oli Suomen ilmavoimien maayhteistoimintalaivue, joka perustettiin ilmavoimien uudelleenjärjestelyn yhteydessä vuonna 1938.
Perustamisesta talvisotaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmavoimien uudelleenjärjestelyn yhteydessä vuonna 1938 lakkautettiin lentolaivue 38, jonka kalusto ja osa henkilöstöstä siirrettiin uuden,[1] Suur-Merijoelle sijoitetun lentorykmentti 1:n (LeR 1)[2] alaisuuteen perustetun yhteistoimintalaivueen, lentolaivue 16:n (LLv 16) rungoksi.[1] Talvisodan sytyttyä 30. marraskuuta 1939 laivueen tehtäväksi määrättiin tiedustelutoiminta Laatokan pohjoispuolisilla alueilla. Tuolloin laivueeseen kuului kolme lentuetta, joissa oli ensimmäisessä neljä ja toisessa lentueessa kolme Blackburn Ripon -konetta sekä kolmannessa lentueessa viisi Junkers K 43 -konetta. Vesistöjen jäädyttyä laivueen kolmas lentue siirrettiin pohjoisemmas Kainuun alueelle.[2]
Laivue sai 3. joulukuuta IV armeijakunnalta käskyn pommittaa Neuvostoliiton 8. armeijan panssariajoneuvoja, jotka olivat murtautuneet linjojen läpi Suvilahdella. Pommitukset käskettiin tekemään vasta yön pimeydessä tai hämärällä. Lennolla havaittiin runsaasti jalkaväkeä, mutta vain yksi panssarivaunu. Pommituksen tuloksia ei voitu tarkemmin havainnoida vihollisen raskaan ilmatorjunnan tulittaessa koneita. Lennon jälkeen esimerkiksi johtokoneeseen oli tullut 20 luodinreikää. Kolme päivää myöhemmin ilmatorjunta ampui alas Ripon RI-143:n Ägläjärvellä.[3] Laivue menetti 19. joulukuuta Ripon RI-141:n, joka katosi samalla suunnalla. Laivue menetti jouluaattona Sallan suunnalla Junkers K 43 JU-126:n, jonka ampui alas Neuvostoliiton ilmavoimien 145. hävittäjärykmentin Polikarpov I-152.[4] Laivue lensi talvisodan aikana 151 taistelulentoa.[5]
Lentolaivue 16 siirrettiin huhtikuussa 1940 Joensuuhun ja muutamaa kuukautta myöhemmin Rissalaan. Talvisodassa Lentorykmentti 1:n laivueet, joihin Llv 16 kuului, olivat toimineet suoraan sotatoimiyhtymien hyväksi. Ilmavoimien komentajan antoi heinäkuussa 1940 määräyksen, jolla samaa toimintatapaa päätettiin jatkaa seuraavan liikekannallepanon yhteydessä.[6]
Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: 1941-1942 puuttuu |
Äänisen lohkolle sijoitettu lentolaivue 16 (lyhenne 3. toukokuuta 1942 alkaen LeLv 16) siirtyi lentorykmentti 2:n alaisuuteen 3. toukokuuta 1942 toteutetussa aluejakoon perustuvassa organisaatiomuutoksessa. Laivueen esikunta ja yksi lentue oli tuolloin sijoitettuna Äänislinnaan ja kaksi muuta lentuetta Karhumäen Vitskaan. Laivueen kaluston muodostivat ensimmäisen lentueen Gloster Gladiatorit, toisen lentueen Westland Lysanderit ja kolmannen lentueen Fokker C.X:t. Laivue vastasi Maaselän lähialueiden tiedustelusta. Kolmannen lentueen Fokker C.X FK-78 lensi 28. heinäkuuta Hirvaksesta yötiedustelulennon, jolla havaittiin kymmenkunta leirinuotiota Maaselän kannaksen Tuubajärven läheisyydessä. Kone joutui lennolla ilmataisteluun kahden kaksitasoisen viholliskoneen kanssa, joista toista tulitettiin ohjaajan- ja toista tähystäjän kiväärillä. Koneet hävisivät, eikä niitä löydetty enää hämärässä. Ilmavoimien esikunta kirjasi koneen ohjaajalle ja 3. lentueen päällikölle kapteeni Saxellille lennolta ilmavoiton.[7]
Vuoden 1943 alussa laivueen kaikki lentueet olivat Hirvaksessa, jossa sen esikunnalla oli käytössään kaksi Westland Lysanderia ja yksi Fokker F.VIII, 1. lentueella viisi- ja 2. lentueella neljä Gloster Gladiatoria sekä 3. lentueella kaksi Fokker C.X:tä. Lentueen Gladiator-partio joutui 15. helmikuuta 1943 ilmataisteluun neuvostoliittolaisen Polikarpov R-5 -koneen kanssa, joka starttasi Kärkijärven kentältä. Gladiatorit olivat palaamassa normaalilta Kumsjärvi-Vojatsu-Sekehe-Kärkijärvi-Kumsjärvi -reitillä lennetyltä tiedustelulennolta, jolla laskettiin Muurmannin radan ja siihen liittyvien tieosuuksien liikennettä noin kilometrin lentokorkeudesta. Partion johtaja, luutnantti Strömberg ampui vihollisen R-5-koneen alas toisella sarjalla. Strömbergin pudottama R-5 jäi Gladiatoreiden ainoaksi ilmavoitoksi jatkosodassa.[8]
Lentorykmentti 2:n komentaja vaihtui 16. kesäkuuta 1943 sen pitkäaikaisen komentajan, eversti Lorentzin siirtyessä ilmavoimien esikuntaan ilmasodan tarkastajaksi. Uusi komentaja everstiluutnantti Raoul Harju-Jeanty tarkensi rykmentin laivueiden tehtäviä, määräten lentolaivue 16 tehtäväksi Äänisjärven laivaliikenteen, satamien ja alusten tiedustelun, Vodla- ja Vytegrajoen suiden kuvauksen ja Tsolmitsan, Vodlajoen ja Vytegran satamien, laiturien ja varastojen pommituksen. Loppuvuosi 1943 oli sotatoimien puolesta hiljainen.[8]
Vuoden 1944 alussa laivueen esikunta ja kolmella Fokker C.X:llä varustettu 3. lentue olivat Hirvaksessa, kolmella Gloster Gladiatorilla varustettu 1. lentue Vitskassa ja neljällä Lysanderilla varustettu 2. lentue Äänislinnassa. Rintamalaivueille annettiin 14. helmikuuta 1944 tehtävän mukaiset etuliitteet, jolloin lentolaivue 16:sta tuli tiedustelulentolaivue 16 (TLeLv 16). Jatkosodan vetäytymisvaiheessa laivue sai kalustoonsa myös sotasaaliina saatuja Polikarpov I-153 -hävittäjiä. Laivueen viisi I-153-konetta joutuivat ilmataisteluun kahden Bell P-39 Airacobran kanssa Korpiselän yllä, jolloin toista konetta onnistuttiin vaurioittamaan. Kymmenen päivää myöhemmin tulleen sotavankitiedon mukaan se oli myös pudonnut, minkä seurauksena ylikersantti Rinkinevalle kirjattiin yksi ilmavoitto. Laivue sai elokuun 1944 lopulta alkaen käyttöönsä kotimaisia VL Myrsky -hävittäjiä, mutta sotalennoille ne eivät ehtineet. Laivue vastaanotti kuusi Myrskyä ennen sodan loppua. Laivue suoritti vuoden 1944 kolmen kesäkuukauden aikana 910 lentoa. Se menetti lentorykmentti 2:een liitettynä kolme Fokker C.X:tä, kaksi Gloster Gladiatoria ja kaksi lentäjää. Laivue ampui alas samana aikana kolme viholliskonetta. Sodan lopulla laivueen tukikohta siirrettiin Hollolaan uuden valtakunnanrajan tuntumasta Värtsilästä 3. syyskuuta 1944.[9]
Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
1938
1940
12.
1942
1943
1944
1938
1940
12.
1942
1943
1944
Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 30. marraskuuta 1939 – 18. toukokuuta 1940: kapteeni Armas Viherto[12]
- 18. toukokuuta 1940 – : majuri Jaakko Moilanen[12]
- ? – 16. marraskuuta 1942: majuri Kyösti Karimo[13]
- 16. marraskuuta 1942 – 11. helmikuuta 1943: majuri Olavi Seeve[13]
- 11. helmikuuta 1943 – 9. huhtikuuta 1943: kapteeni Toivo Kivilahti[13]
- 9. huhtikuuta 1943 – 24. elokuuta 1943: majuri Olavi Seeve[13]
- 24. elokuuta 1943 – 17. maaliskuuta 1944: majuri Otto Holm[13]
- 17. maaliskuuta 1944 – 4. syyskuuta 1944: majuri Heikki Pursiainen[13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 7: LeR 2. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-0-7.
- Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat II, 1928–1940. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Keskinen et al. 2006, s. 18
- ↑ a b Keskinen et al. 2006, s. 79–81.
- ↑ Keskinen et al. 2006, s. 94–95.
- ↑ Keskinen et al. 2006, s. 98–103.
- ↑ Keskinen et al. 2006, s. 164.
- ↑ Keskinen et al. 2006, s. 177.
- ↑ Keskinen & Stenman 2001, s. 76–80.
- ↑ a b Keskinen & Stenman 2001, s. 90–94.
- ↑ Keskinen & Stenman 2001, s. 100–105.
- ↑ Keskinen et al. 2006, s. 198–199.
- ↑ Keskinen & Stenman 2001, s. 133.
- ↑ a b Keskinen et al. 2006, s. 194
- ↑ a b c d e f Keskinen & Stenman 2001, s. 122.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lentolaivue 16 Wikimedia Commonsissa
- Lorenz, Richard: Iskuja ilmaan, s. 111–115. Maanpuolustuskorkeakoulu, 2014. ISBN 978-951-25-2507-2. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 3.11.2016).