Suomen IV armeijakunta (talvisota)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen IV armeijakunta oli suomalainen sotatoimiyhtymä, joka taisteli koko talvisodan ajan Laatokan ja Salojärven välisellä alueella. Tosin 7. joulukuuta 1939 suoraan päämajan alaisuuteen perustettu Ryhmä Talvela vastasi perustamisestaan asti alun perin IV armeijakunnan toiminta-alueeseen kuuluneen Salojärven ja Koitereen välin puolustamisesta [1].

Armeijakunnan tunnetuimpia taisteluita olivat Kollaan taistelu ja sen käymät mottitaistelut.

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijakunnan joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijakunnan runkona olivat Karjalan sotilasläänissä perustettu 12. ja Savon sotilasläänissä perustettu 13. divisioona. [4]

Lisäksi armeijakuntaan kuuluivat muun muassa: [4]

Tämän lisäksi IV armeijakunnalle oli alistettu pienempiä aselaji- ja huoltojoukkoja. [5]

Myöhemmin keskitettyjä joukkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin päämajan havaittua IV Armeijakunnan taistelualueen merkityksen ja joukkojen vähäisyyden armeijakunnan alueelle siirrettiin muun muassa seuraavia joukkoja [6]:

  • Jalkaväkirykmentti 64 (JR 64) Suomussalmelta 14. tammikuuta 1940 mennessä. Rykmentti toimi runkona taisteluosastolle Pitkärannassa ja Nietjärven länsipuolisella alueella. Rykmentin komentaja oli everstiluutnantti Frans Uno Fagernäs.[7]
  • Jalkaväkirykmentti 69 (JR 69) kotijoukoista 23. Divisioonan ensimmäisenä rykmenttinä 10. helmikuuta 1940 alkaen. Rykmentti jäi 12. Divisioonan alueelle 23. Divisioonan siirtyessä Karjalan Kannakselle. Siirtyi Loimolan alueelta Kollaalle rintamavastuuseen 17. helmikuuta alkaen. Komentajana oli everstiluutnantti K Raunio..[7]
  • Erillinen Pataljoona 18 (Er.P 18), tammikuun 1940 alusta, Viipurinlahdelle 24. helmikuuta
  • Erillinen Pataljoona 22 (Er.P 22), tammikuun 1940 alusta, Viipurinlahdelle 1. maaliskuuta
  • Kevyt Osasto 23 (Kev.Os. 23) Kollaalle 10. helmikuuta 1940 alkaen
  • Sissipataljoona 3 (SissiP 3) Kollaalle helmikuun 1940 alussa. Pataljoona pysyi kuitenkin Ylipäällikön reservinä siihen saakka kunnes liitettiin Ryhmä Talvelaan
  • Sissipataljoona 4 (SissiP 4) Kollaalle
  • Jääkäripataljoona 1 (JP 1) keskitettiin IV AK:n alueelle 22. tammikuuta alkaen
  • Jääkäripataljoona 4 (JP 4) keskitettiin IV AK:n alueelle 14. tammikuuta alkaen
  • Hämeen ratsurykmentti (HRR) helmikuun alussa, Kannakselle 4. maaliskuuta
  • Uudenmaan rakuunarykmentti (URR) helmikuun alussa, Kannakselle 4. maaliskuuta

Tilapäisorganisaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IV armeijakunnan alueen taisteluille oli leimallista erilaisten tilapäisten, jotakin tehtävää varten perustettujen organisaatioiden käyttö. Näissä organisaatioissa oli tyypillisesti koottu esimerkiksi jonkin jalkaväkirykmentin komentajan ja esikunnan johtoon useita pataljoonia useammastakin rykmentistä.

Organisaatioiden niminä toimi usein esimerkiksi Eläinradan merkit (esimerkiksi Ryhmä Oinas, Ryhmä Jousimies jne.), sodankäyntiin liittyvät esineet (esimerkiksi Osasto Tykki, Osasto Kilpi, Ryhmä Keihäs), eläimet (esimerkiksi Taisteluosasto Mehiläinen, Taisteluosasto Tiikeri) tai komentajaan liittyvät (esimerkiksi Osasto Martti, Taisteluosasto Valkama) nimet. Myös muunkinlaisia nimiä esiintyi.

Vastassa olleet vihollisjoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alussa IV armeijakunnan joukkoja koko sen toiminta-alueen leveydellä oli vastassa Neuvostoliiton 8. armeijan joukoista muun muassa seuraavat yksiköt: [8]

56. armeijakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. armeijakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavoitteena joukoilla oli aluksi edetä Sortavalan-Joensuun väliselle linjalle ja jatkaa hyökkäystä Kannaksen armeijan selustaan.

Myöhemmin keskitettyjä joukkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

8. armeijan lisäksi alueelle perustettiin uutena 15. armeija, joka otti vastuulleen taistelut alueen eteläosassa. Alueen eteläiseen osaan keskitettiin muun muassa seuraavat yksiköt:

  • 60. divisioona
  • 11. divisioona
  • 72. divisioona
  • 37. moottoroitu divisioona
  • 25. moottoroitu ratsuväkidivisioona

Alueen pohjoisosaan 8. armeijan (jonne perustettiin myös uusi 14. armeija) alueelle keskitettiin muun muassa seuraavat joukot:

  • 56. divisioona
  • 164. divisioona
  • 87. divisioona
  • 128. moottoroitu divisioona
  • 24. moottoroitu ratsuväkidivisioona

Armeijakunnan taisteluiden yleiskuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alussa IV armeijakunta vetäytyi vihollisen hyökkäystä viivyttäen aina Kitilän ja Kollaanjoen alueille saakka.

Kitilän alueella puna-armeijan 168. ja 18. divisioona ja niille hieman myöhemmin alistettu 34. panssariprikaati etenivät Laatokan rantatien suunnassa jopa 70 kilometriä Suomen alueelle. Käsnäselän ja Uomaan kautta edenneiden joukkojen etenemä matka jäi vähäisemmäksi. Puna-armeijan yhtymät pääsivät yhtymään toisiinsa suomalaisten pääpuolustusaseman edessä. Hyökkäyksen jatkuessa olisi ollut vaarana se, että puna-armeija olisi päässyt etenemään Kannaksella taistelevan Kannaksen armeijan selustaan.

Puna-armeijan etenemisen osoittaessa hieman rauhoittumisen merkkejä IV armeijakunnan esikunta aloitti suunnittelemaan vastahyökkäystään tavoitteenaan tuhota alueelleen edenneet 56. armeijakunnan joukot. [9]

Armeijakuntaan kuuluva 13. divisioona aloitti ensimmäisen vastahyökkäyksen 12. joulukuuta 1939. Hyökkäykseen osallistui yhteensä viisi pataljoonaa ja tavoitteena oli katkaista Uomaan-Lemettin välinen tie. Väsyneiden pataljoonien liikkuminen ei kuitenkaan edistynyt toivotulla tavalla ja hyökkäys jouduttiin keskeyttämän jo seuraavana päivänä iltayöstä. Hyökkäys oli suunnattu liki 20 kilometriä vastustajan rintamalinjan taakse ja sen todettiin olleen käytettävissä olleisiin joukkoihin nähden tavoitteiltaan liiankin suuri. [10]

Toinen hyökkäysyritys tehtiin 16. joulukuuta 1939 aamulla. Alkumenestyksestään huolimatta hyökkäys ei johtanut laajempaan menestykseen, koska se oli luonteeltaan ns. rintamahyökkäys ja se kohdistui vastustajan puolustuksen vahvimpiin kohtiin huomattavasti edellistä hyökkäysyritystä lähempänä rintamalinjaa. Hyökkäys johti kuitenkin siihen, että aloite taistelutoimissa alkoi hiljalleen siirtyä suomalaisille. [11]

Päämaja oli havainnut IV armeijakunnan taistelualueen merkityksen ja joukkojen riittämättömyyden. Päämaja siirsi IV armeijakunnan alueelle lisäjoukkoja. IV armeijakunnan alueelle saapui tammikuun 1940 loppuun mennessä joidenkin lähteiden mukaan jopa yli 45 000 miestä ja yli sata tykkiä. [12]

Puna-armeijan joukkoja avaamassa huoltoväylää

Toisenkin hyökkäyksen epäonnistuttua joukkojen annettiin levätä aina joulupäivään asti. Tuolloin aloitettu hyökkäys johti vihollisen huoltotilanteen muuttumiseen lähes katastrofaaliseksi suomalaisten katkaistessa puna-armeijan toisen huoltotien 28. joulukuuta 1939. Lisäksi 2. tammikuuta 1940 raivonnut lumimyrsky johti siihen, että puna-armeijan alueelle edenneen armeijakunnan toinenkin huoltotie muuttui käyttökelvottomaksi usean päivän ajaksi. [13]

Lopullinen ratkaisu saatiin 6. tammikuuta 1940 aloitetulla hyökkäyksellä. Hyökkäyksen alkamispäivänä Laatokan Karjalassa oli -29 astetta pakkasta. Hyökkäykseen vastustajan avoimena olleeseen sivustaan osallistui kaikkiaan 11 pataljoonaa ja kaksi patteristoa samalla kun neuvostojoukkoja sitoi rintamassa omalla aktiivisella toiminnallaan 6 pataljoonaa ja kaksi patteristoa. Päämajan hyökkäystä kohtaan tuntemaa mielenkiintoa kuvaa se, että hyökkäyksen etenemistä seuraamaan lähetettiin päämajan operatiivisen osaston everstiluutnantti Valo Nihtilä [14]

Operaation menestymisen arvioidaan johtuneen lähinnä siitä, että hyökkäys kohdistui joukkojen määrään nähden kyllin suurin joukoin kyllin lähelle (10-15 kilometriä) silloisesta rintamalinjasta sekä tavoitteiden kannalta riittävän suppealle alueelle (noin 7 kilometriä) tehdystä iskusta. Näin toteutettu isku johti myös rintamassa taistelevien joukkojen operaatiokyvyn merkittävään laskuun (yhdessä samanaikaisten ns. sitomishyökkäysten kanssa). [15]

IV armeijakunnan joukot saavuttivat Laatokan rannan 11. tammikuuta 1940 mennessä ja 17. tammikuuta 1940 asti suoritetuilla täydentävillä hyökkäyksillä puna-armeijan aiemmin mainitut joukot oli saarrettu useampaan mottiin.

Leimallista kaikille hyökkäyksille oli hyvin vaihtelevien organisaatioiden käyttö muun muassa hankalien johtamisyhteyksien vuoksi. Käyttöön otettiin erilaiset tilapäiset taisteluosastot, joihin saattoi kuulua pataljoonia eri rykmenteistä ja lisäksi muitakin joukkoja.

Puna-armeija taisteli moteissa sitkeästi ja osa niistä jäi kokonaan valtaamatta sodan loppuun asti. Osa moteista taas saatiin vallattua ja niistä saatiin yhteensä runsas sotasaalis.

Pääosa mottitaisteluista käytiin 13. divisioonan alueella, joskin divisioonien välirajan muutoksen jälkeen osa moteista siirtyi 12. Divisioonan alueelle.

12. divisioonan pääasiallisena taistelualueena oli Kollaanjoen alue armeijakunnan pohjoisosassa, jonka pitämisellä mainittu divisioona osaltaan mahdollisti mottitaistelujen käymisen armeijakunnan eteläosassa.

Rauha 13. maaliskuuta 1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn Moskovan rauhan perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11. [16]

IV armeijakunta vetäytyi uudelle valtakunnanrajalle tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti 15. maaliskuuta klo 10 ja 25. maaliskuuta klo 20 välisenä aikana. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään 7 kilometriä vuorokaudessa. [17]

Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin mm. maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi ei myöskään puhuttu kotiuttamisesta vaan lomauttamisesta, jotta miehien nopea uudelleen kutsuminen palvelukseen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä. [18]

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IV armeijakunnan alueella taistelleiden joukkojen kokonaistappiot nousivat melkoisiksi, johtuen etenkin hyökkäyksellisistä sotatoimista. Tappiot olivat kaatuneina hieman yli 3 700 henkilöä, haavoittuneina noin 9 650 henkilöä ja kadonneina noin 570 henkilöä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X.
  • Olavi Antila et al: 2. Divisioonan historiikki. Pori: Etelä-Suomen kustannus OY, 1975. ISBN 951-9064-08-7.
  • Jorma Järventaus et al: Suomi sodassa. Keuruu: Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.
  • Juutilainen Antti: Mottien maa - IV Armeijakunnan sotatoimet Talvisodassa. Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1985. ISBN 951-0-13279-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.73
  2. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s. 419
  3. Sotatieteen laitos: " Talvisodan historia" osa 4 s. 420
  4. a b Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s. 122
  5. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 ss. 122-123
  6. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss. 19-20
  7. a b Juutilainen: Mottien maa s.258
  8. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 3 ss. 24-26
  9. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 120
  10. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.120
  11. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 120
  12. Olavi Antila jne.: "2. Divisioonan historiikki" s. 42
  13. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 120
  14. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 92 ja 120-122
  15. Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 121
  16. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.30
  17. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.33
  18. Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 ss.392-393

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]