Tämä on hyvä artikkeli.

Viini

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 11. maaliskuuta 2014 kello 22.03 käyttäjän Savir (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo alkoholijuomasta. Viini voi merkitä myös nuolikoteloa.

Burgundilaisia viinejä.
Viinin vuotuinen kulutus henkeä kohti maittain vuonna 2002.
  >30 litraa
  15–30 litraa
  7–15 litraa
  1–7 litraa
  <1 litra

Viini on viinirypäleistä tai muista hedelmistä ja marjoista käyttämällä valmistettu alkoholijuoma. Viinin valmistus keksittiin Iranin ja Kaukasuksen seuduilla noin 7000 vuotta sitten, ja viinin viljely levisi Eurooppaan jo antiikin aikoina. Maailman suurimmat viinintuottajat ovat Ranska, Italia ja Espanja, mutta myös Yhdysvallat, Argentiina, Chile, Etelä-Afrikka ja Australia ovat nousseet merkittäviksi viinintuottajiksi.

Miedoissa viineissä on alkoholia yleensä 10–15 prosenttia, ja niiden alkoholi on yksinomaan käymisteitse muodostunut. Mietoja viinejä ovat punaviini, valkoviini ja roseeviini sekä hiilidioksidia sisältävät kuohuviinit. Väkevät viinit sisältävät käymisalkoholin ohella tislattua väkiviinaa. Väkeviin viineihin kuuluvat sherry, portviini sekä useat maustetut viinit kuten vermutit. Viinistä tislaamalla valmistetaan myös väkeviä viinoja kuten brandya.

Viiniä nautitaan ruoka- ja seurustelujuomana. Viininmaistelu on harrastusmuotoista viinin maun, tuoksun ja ulkonäön arviointia. Viinillä on myös suuri merkitys erilaisissa seremonioissa: kuohuviinimaljoilla toivotetaan onnea, ja kristillisessä ehtoollisessa nautitaan leipää ja viiniä.

Historia

Varhaishistoria

Vanhimmat todisteet viinistä ovat löytyneet Zagrosvuorten pohjoisrinteiltä nykyisen Iranin alueelta yli 7 000 vuoden takaa. Vuosien 5400–5000 eaa. välille ajoitetusta kylästä löytyneessä keramiikka-astiassa oli punaista viinirypäleen ja pihkan sekoitusta, joka oli fermentoitu nopeasti ja nautittu tuoreena. Kaukasukselta Kaspianmeren rannalta on tehty sitäkin vanhempia löytöjä, mutta niissä on voinut olla kyse luonnonvaraisesta eikä viljellystä viinirypäleestä.[1] Maailman varhaisimman tunnetun viininvalmistamon jäännökset on löydetty syrjäisestä luolasta Armenian eteläosasta. Kansainvälinen arkeologiryhmä kaivoi luolasta esiin rypäleiden puristamiseen käytetyn altaan, käymisaltaan, säilytysruukkuja ja juoma-astioita. Radiohiiliajoituksen perusteella astioiden ikä on noin 6 100 vuotta.[2]

Kaksoisvirtainmaan ensimmäiset korkeakulttuurit toivat hallitsijoidensa ja papiston nautittavaksi Kaukasukselta viinejä, sillä Kaksoisvirtainmaassa oli liian kuuma ja kuiva ilmasto viininviljelyyn. Uusassyrialaisen valtakunnan aikana viininviljely oli jo levinnyt maassa laajalle, ja etenkin Ninive tunnettiin viinintuotannostaan. Myös muinaisessa Egyptissä viljeltiin jonkin verran viiniä, etenkin uskonnollisiin menoihin, vaikka olut olikin sitä tärkeämpi juoma. Koko Lähi-idässä käytettiin tuolloin lähinnä punaviiniä.[3] Anatolian viininviljely oli kehittynyt etenkin heettien myötä laaja-alaiseksi.[4] Viininviljely levisi myös itään ja saavutti Kiinan viimeistään 100-luvulla eaa.[5]

Vanhassa testamentissa viini mainitaan useita kertoja, joskaan maininnoista ei selviä viinistä muuta kuin että se oli ilmeisesti punaviiniä. Myös Jeesus käyttää Uudessa testamentissa viiniä vertauskuvana.[6]

Eurooppaan viini levisi etenkin foinikialaisten ansiosta, jotka kävivät syyrialaisella viinillä merikauppaa koko Välimeren alueella. Kreetan saaren minolainen kulttuuri tunsi viinin jo vuoden 1700 eaa. tienoilla, ja Faistoksen palatsin kaivauksista on löydetty vähän myöhemmälle ajalle ajoitettuja viiniviljelmiä. Kreetan valloittaneet mykeneläiset omaksuivat 1400-luvulla eaa. viinin ja antoivat sille sen nykyisen nimen.[7]

Amfora 500-luvulta eaa. esittää viinin jumalaa Dionysosta viinitarhassa satyyrien kanssa.

Kreikka

Pääartikkeli: Viini antiikin Kreikassa

Kreikassa viini tuli suosituksi arkeologisen ja kirjallisen todistuksen perusteella jo mykeneläisenä aikana. Viiniuhrit ja viinijuhlat mainitaan muun muassa Homeroksen Ilias- ja Odysseia-eepoksissa, jotka kuvaavat tapahtumia jo toiselta vuosituhannelta eaa. Myöhemmin Kreikassa syntyi viinin jumalan Dionysoksen suosittu kultti, ja viiniviljelmät olivat koko maassa yleisiä jo viimeistään 700-luvulla eaa.[8]

Rooman valtakunta

Viini tuli Italiaan luultavasti foinikialaisten ja kreikkalaisten siirtokuntien mukana, ja jo etruskit saattoivat käyttää viiniä uskonnollisissa yhteyksissä. Roomalaisen tradition mukaan viinikulttuuri tuli Roomaan 600-luvun alussa eaa. kuningas Numa Pompiliuksen myötä. Vanhimmat säilyneet viininviljelyä kuvaavat oppaat ovat 100-luvun alusta eaa., jolloin Cato vanhemman Herrasmiesmaanviljelijän käsikirjassa kuvattiin yksityiskohtaisesti rypälelaatuja, kaikkea viininviljelyyn liittyvää ja viinin käyttöä sairauksiin.[9] Viini oli oleellinen osa Rooman elämää, ja sitä nautittiin etenkin kaupungin monina juhlapäivinä. Keskimääräinen roomalainen joi viiniä yli 150 litraa vuodessa, ja maustetut viinit olivat erityisen suosittuja.[10] Roomalaiset kehittivät pohjoisempia alueitaan kuten Galliaa varten uusia lajikkeita, ja ajanlaskun alun jälkeen viininviljely oli levinnyt jo Lyonin seudulle saakka.[11] Idän Daakiaan ja Pannoniaan roomalaiset toivat viiniköynnöksen viimeistään 200-luvulla, ja Reinin ja Moselin seudulle ilmeisesti vähän myöhemmin.[12]

Keskiaika

Talonpojat korjaamassa ja puristamassa viiniä 1300-luvulla.

Rooman valtakunnan kukistumisen jälkeen viinin arvostus Euroopassa väheni. Kristinuskon leviäminen Keski-Eurooppaan piristi viinikulttuuria, sillä kristinusko pyhittää ehtoollisviinin. Kristus nähtiin varhaiskristillisessä taiteessa joskus uutena viinin jumalana, ja olutkin kiellettiin osissa Saksaa, kun viinin katsottiin edustavan kristinuskoa. Toisaalta Itä-Euroopan kirkkoisät saarnasivat viiniä vastaan, ja vuoden 692 kirkolliskokouksessa Dionysoksen kultti kiellettiin. Keskiajalla viininviljelyksen tuntemus siirtyi ennen kaikkea luostareille, jotka hallinnoivat viininviljelymaita. Talonpojat hoitivat maita ja maksoivat vuokransa luostareille viininä. Munkit joivat itsekin paljon viiniä: joissain luostareissa keskimäärin 1½ litraa päivässä.[13] Myös aateliston viiniharrastus oli tärkeä tekijä viinikulttuurin säilymisen kannalta.[14]

Keskiajalla viinit juotiin yleensä nuorina, sillä viini ei säilynyt hyvin. Viinin säilyvyyttä parannettiin usein kiehauttamalla mäski ennen käymistä ja lisäämällä näin saatua keitettyä viiniä tavalliseen viiniin. Makeat viinit olivat keskiajalla suosituimpia, ja valkoviini oli punaviiniä kalliimpaa.[15] Viiniä käytettiin keskiajalla usein sairaanhoidossa, ja viinin oli myös havaittu olevan hygieenisempää kuin vesi. Toisaalta liiallisen viininjuonnin haitat tunnettiin, ja niistä varoiteltiin kirjallisuudessa.[16]

1200-luvulta alkaen vahvistuneet Italian kaupunkivaltiot olivat tärkeitä viinin viljelijöitä ja myyjiä. Firenzestä vietiin 1300-luvulla suuria määriä viiniä Englantiin. Uusia rypälelaatuja jalostettiin ja viljelysmaan käyttö tehostui vastaamaan kasvavan kaupunkiväestön kysyntään, kun Euroopan väkiluku kaksinkertaistui vuosien 1000–1300 aikana. Viiniä juotiinkin keskiajalla paljon: Firenzessä 250–300 litraa ja Sienassa 419 litraa vuodessa henkeä kohti. Pohjoisimmillaan viiniä viljeltiin toisen vuosituhannen alussa Pohjois-Ranskassa ja Englannissa, sillä ilmasto oli silloin nykyistä lämpimämpi. Itäisellä Välimerellä islamin nousu tyrehdytti viinintuotannon lähes kokonaan joissain maissa, mutta ainakin Kreikassa, Turkissa, Syyriassa ja Palestiinassa viljely jatkui, samoin kuin Persiassa ja islamilaisessa Espanjassa.[17]

Viininviljelyn leviäminen löytöretkien myötä

Viininviljely levisi 1500-luvulla Amerikan löytämisen jälkeen eurooppalaisten, etenkin jesuiittojen mukana Amerikkaan, ja jo vuosisadan puolivälissä viiniä viljeltiin Meksikossa, Perussa ja Chilessä. Amerikassa kasvoi omiakin viinirypäleitä, mutta intiaanit eivät tehneet niistä viiniä. Espanjalaiset toivat omat lajikkeensa ja aloittivat paikalliseen kulutukseen tarkoitetun viininviljelyn. 1500-luvun loppuun mennessä amerikkalaista viiniä tuotiin jo Eurooppaankin. Perun viinintuotanto lähes lakkasi 1800-luvun viinikirvaepidemiaan, mutta Chilen viinintuotanto kukoisti. Erityisen suosittua oli makea muskatelliviini. Argentiinan Mendozan alueesta tuli merkittävä viinintuottaja 1800-luvun loppupuolella.[18] Pohjois-Amerikassa viinintuotanto alkoi varsinaisesti 1800-luvulla Kaliforniassa.[19]

Espanjalaiset ja portugalilaiset aloittivat viininviljelyn hallitsemillaan Atlantin saarilla 1600-luvulla. Espanjalaiset viljelivät viiniä Kanariansaarilla, joista Teneriffa tuotti valkoista malmsey-viiniä, ja portugalilaiset Azoreilla ja Madeiralla, joista saatiin väkeviä ja makeita viinejä.[20]

Etelä-Afrikassa alettiin viljellä viiniä vuonna 1658, kun lääkäri Jan van Riebeeck istutti Kapkaupungin alueelle 1 200 Ranskasta tuotua köynnöstä. Etelä-Afrikasta tuli tärkeä viinilastin täydennyssatama Euroopasta Kaukoitään matkaaville laivoille.[21]

Viinikulttuuri levisi Australiaan ja Uuteen-Seelantiin 1700-luvun lopussa englantilaisten rangaistuskolonioiden kautta; jo ensimmäisessä vankikuljetuksessa 1788 oli mukana eteläafrikkalaisia viinintaimia.[22]

Uusi aika ja viininviljelyn kehitys

Viinirypäleiden puristin, 1700-luku

Viinin viljely ja säilytys kehittyivät 1600-luvun lopulta alkaen nopeasti. Rypälelaaduista jalostettiin entistä kestävämpiä, ja esimerkiksi Pohjois-Italian rypäleitä korvattiin ranskalaisilla vuoden 1709 tuhoisan talven jälkeen. Viiniä alettiin laajemmassa määrin pullottaa luonnonkorkilla suljettuihin lasipulloihin. 1700-luvulla sokerin käytön yleistymisen myötä myös viineihin alettiin lisätä suoraan sokeria. Ajan viiniuutuuksia olivat samppanja, portviini, marsala, sherry ja vermutti sekä Bordeaux’n alueen viinit.[23] Kalliit merkkiviinit nousivat 1700-luvulla aateliston ja porvariston suosioon. 1500-luvun lopulla kehitetty unkarilainen makea tokaji-viini oli yksi aikakauden muotiviineistä Keski-Euroopassa, ja portviini oli erityisen suosittua Englannissa.[24] Ranskan vallankumous 1789 jälkeen viinintuotanto laajeni, kun viininviljely vapautettiin vanhoista rajoituksista ja veroista.[25]

1700- ja 1800-lukujen vaihteessa kehitettiin niin sanottu Chaptalin metodi, jossa mäskiin lisätään sokeria käymisprosessin alussa. Näin viinistä saatiin alkoholipitoisempaa ja paremmin säilyvää, mikä hyödytti etenkin pohjoisimpia viinintuotantoalueita. Italian Toscanassa kehitettiin governo-menetelmä, jossa juuri käyneeseen mehuun lisätään käymättömiä kuivatettuja rypäleitä.[26] Viinien teollinen tuotanto ja mainonta syntyivät 1800-luvulla, ja viinejä markkinoitiin valistuneelle keskiluokalle muun muassa maailmannäyttelyissä.[27]

1800-luvun viiniepidemiat

1800-luvulla maailman viinitarhat kärsivät useista epidemioista. 1840-luvulla ilmestynyt tuholaissieni Oidium tuckerii tuhosi Ranskan ja Välimeren viiniviljelmiä, ja 1860-luvulla Amerikasta Ranskaan tullut viinikirva (Phylloxera vastatrix) tuhosi vuosisadan loppuun mennessä suurimman osan eurooppalaisista viiniviljelmistä. Viinikirvaepidemian seurauksena Ranskan viininviljelyala supistui, mutta samalla viinin tuotanto tehostui ja laajeni uusille alueille kuten Australiaan ja Algeriaan. Viinikirva voitettiin varttamalla eurooppalaiset viiniköynnökset amerikkalaisiin juuriin.[28]

Nykyaika

Viljelymenetelmät ovat kehittyneet 1900-luvulla muun muassa koneellistumisen myötä.[29] 1900-luvun merkittävimpiä viiniuutuuksia on ollut uuden sadon viini, vin nouveau, joista tunnetuin on Beaujolais Nouveau. Myös pakkausmenetelmissä on tapahtunut muutosta, kun lasipullojen rinnalle ovat tulleet muovipakkaukset ja tammikorkin rinnalle kierrekorkki ja muovikorkki.[30]

Toisen maailmansodan jälkeen viinistä on ollut ylituotantoa, joka johtuu viininviljelyn tehostumisesta ja viininkulutuksen vähentymisestä. Ranskassa viinin kulutus henkeä kohti laski 1930-luvun 170 litrasta 2000-luvun alle 60 litraan, ja Italiassa kehitys on ollut samanlaista. Toisaalta monissa pienissä viinimaissa kulutus on lisääntynyt. Ylituotannon vuoksi viininviljelmien määrää vähennettiin Euroopassa ja Australiassa 1980-luvun alussa 10 prosentilla.[31]

Suurimmat viinimaat ottivat 1900-luvulla käyttöön yksi kerrallaan omat alkuperäluokituksensa, joilla on pyritty takaamaan viinin alkuperä, valmistustapa ja käytetyt lajikkeet: AOC (Ranska), DOC ja DOCG (Italia), D.O. ja DOC (Espanja), DOC (Portugali), AVA (Yhdysvallat) ja LIP (Australia).[32]

Viljely

Tuotantoalueet

Viiniä tuotetaan lähinnä sellaisissa maissa, joiden ilmasto soveltuu hyvin viiniköynnöksen viljelyyn. Sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla tämä alue sijoittuu 30. ja 50. leveysasteen välille. Kylmässä ilmastossa talvipakkaset vahingoittavat köynnöksiä ja lyhyt kasvukausi estää viinien kypsymisen, ja kuumassa ilmastossa rypälemehun happopitoisuus jää liian pieneksi, mikä huonontaa makua. Euroopassa alue ulottuu Välimereltä Etelä-Saksaan.[33] Viiniä viljellään jonkin verran myös Ruotsissa asti, missä viinitarhoja on nykyisin pohjoisimmillaan Tukholman korkeudella.[34] Muun maailman eli viinitermein uuden maailman tärkeimmät viinialueet ovat Yhdysvaltojen länsirannikko, Australia, Uusi-Seelanti, Chile, Argentiina ja Etelä-Afrikka.[33]

Viiniköynnös viihtyy köyhässä maaperässä; liian rikkaassa maaperässä se tuottaa liian suuren sadon, minkä seurauksena maku kärsii. Paras maaperä viininviljelyyn on mineraalipitoinen ja hyvin vettä läpäisevä.[33] Köynnös vaatii kasvukautena paljon aurinkoa, minkä takia sään vaihtelu vaikuttaa viinisadon epätasaisuuteen. Ilmasto-olosuhteiden optimoimiseksi Saksassa köynnökset sijoitetaan mahdollisimman aurinkoisille rinteille, mutta Espanjassa joitain lajikkeita viljellään viileillä vuoristoseuduilla.[33]

Vanhan maailman viinintuotantoa

Italialaisia Chianti-viinitarhoja Galluzzon lähellä.

Vanhan maailman eli Euroopan viinintuotantoa leimaavat perinteisyys ja tiukat säädökset. Eurooppalaiset viinintuottajat ja osuuskunnat ovat usein pieniä, ja viininviljely on Euroopassa enemmän elämäntapa kuin elinkeino. Viljelytapa, käytettävät lajikkeet, maksimisato, alkoholipitoisuus, tammen käyttö ja viinin makeusaste määritellään Euroopassa tarkoilla säännöillä, ja esimerkiksi viljelmien keinokastelu on Euroopassa kiellettyä. Eurooppalaiset viinit ovat maultaan melko tanniinisia, ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat makuun huomattavan paljon.[35]

Ranskalaisen viinin laatuluokat ovat Appellation d’origine contrôlée (AOC tai AC), Vin délimité de Qualité supérieure (VDQS), Vin de pays (alueviini) ja Vins de table (pöytäviini). Ranskan viisi tärkeintä viinialuetta ovat Bordeaux, Burgundi, Rhône, Loire ja Alsace. Pohjoisen Champagnessa tuotetaan samppanjaa.[36]

Italialaiset viinit jaetaan laatuviineihin Denominazione di origine controllata e garantia (DOCG) ja Denominazione di origine controllata (DOC), sekä pöytäviineihin, joista Indicazione geografica tipica (IGT) -viinien etiketeissä on maantieteellinen merkintä. Italian parhaimmat viinit tulevat pohjoisesta Piemonten, Toscanan ja Veneton alueelta.[36]

Espanjassa on käytössä kaksitasoinen VQPRD-luokitus: Denominaciónes de origen calificada (DOCa) ja Denominaciónes de origen (DO). Kolmantena luokituksena on pöytäviiniluokka eli Vino de la Tierra. Pohjois-Espanjan Rioja on Espanjan tärkein viinialue, josta tulee pääosin punaviinejä. Espanjan merkittävin lajike on Tempranillo.[36]

Saksassa tuotetaan pääasiallisesti puolikuivia tai makeita valkoviinejä. Rypälelajikkeista tunnetuin on Riesling, mutta eniten käytetty on Müller-Thurgau. Saksan tunnetuimmat viinialueet ovat Mosel-Saar-Ruwer ja Rheingau.[36]

Uuden maailman viinintuotantoa

Australialaisia Shiraz-viiniköynnöksiä Etelä-Australian Barossa Valleyssa.

Uuden maailman eli Euroopan ulkopuolisen alueen viinintuotanto on modernimpaa kuin Euroopassa. Viiniviljelykset ovat suuria, keinokastelu on sallittua, uutta tekniikkaa käytetään paljon, ja jalostettuja hiivoja lisätään viiniin vapaammin kuin Euroopassa. Markkinat ohjaavat viinien laatua ja hintatasoa herkästi, minkä seurauksena laatu on tasaisempaa. Uuden maailman viinit ovat eurooppalaisia viinejä hedelmäisempiä, täyteläisempiä ja nopeammin juotaviksi kypsyviä.[35]

Kalifornia tuottaa suurimman osan Yhdysvaltain viineistä. Tärkeimmät rypälelajikkeet ovat Zinfandel, Merlot, Cabernet Sauvignon ja Chardonnay.[37] Australiassa viinejä tuotetaan lähinnä etelässä. Tärkein lajike on Shiraz eli Syrah.[37] Etelä-Afrikan viinialueet sijaitsevat Kapkaupungin läheisyydessä. Maan yleisin vaalea rypäle on Chenin Blanc eli Steen. Punaisista rypäleistä tärkeitä ovat Cabernet Sauvignon, Shiraz ja Pinotage.[37]

Argentiinan tärkein viininviljelyalue on Andien juurella sijaitseva Mendozan maakunta. Siellä tuotetaan eniten punaviiniä, ja sen tärkeimpänä rypäleenä pidetään Malbec-rypälettä.[37] Chilen viinit tuotetaan etupäässä Keskuslaakson alueella. Tärkeimmät rypäleet ovat Cabernet Sauvignon, Merlot ja valkoisista Chardonnay.[37]

Katso myös: Viinintuotanto Uudessa-Seelannissa ja Uruguayn viinit
Katso myös: Ruokakulttuuri, linkkejä artikkeleihin eri maiden keittiöistä viineineen

Suurimmat viinintuottajamaat

Maailman tärkeimmät viininviljelyalueet.
Sija Maa Tuotanto 2011
(milj. l)[38]
1  Ranska 4 963
2  Italia 4 258
3  Espanja 3 499
4  Yhdysvallat 2 682
5  Argentiina 1 547
6  Australia 1 101
7  Chile 1 046
8  Etelä-Afrikka 990
9  Saksa 961
10  Portugali 593
11  Venäjä 575
12  Kiina 500
13  Romania 471
14  Moldova 400
15  Brasilia 345
16  Itävalta 284
17  Kreikka 260
18  Unkari 245
19  Uusi-Seelanti 235
20  Ukraina 225

Rypälelajikkeet

Vaaleita ja tummia Muscat-rypäleitä: Muscat Blanc ja Muscat Noir.

Rypälelajike, josta viini tehdään, määrää aromin ja maun peruslaadun. Merkittävimmät tummat rypälelajikkeet ovat Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah (Euroopan ulkopuolella nimellä Shiraz) ja Pinot Noir ja merkittävimmät vaaleat rypälelajikkeet Chardonnay, Sauvignon Blanc ja Riesling.[39] Euroopassa on käytössä yli tuhat erilaista rypälelajiketta, joista useimmat ovat paikallisia. Euroopan viineissä suositaan rypälesekoituksia, joissa saatetaan käyttää kymmeniäkin eri lajikkeita. Euroopan ulkopuolella lajikkeita on korkeintaan muutama kymmenen, ja ne ovat harvoin paikallisia. Viini tehdään siellä yleensä yhdestä tai kahdesta lajikkeesta, ja käytetty rypälelajike merkitään usein etikettiin suurilla kirjaimilla.[35]

Maailman kymmenen viljellyintä rypälelajiketta vuonna 2010 olivat järjestyksessä: Cabernet Sauvignon, Merlot, Airen, Tempranillo, Chardonnay, Syrah, Garnacha Tinta, Sauvignon Blanc, Trebbiano Toscano ja Pinot Noir.[40]

Ranskan Bordeaux’n alueelta peräisin olevaa Cabernet Sauvignonia pidetään tasapainoisen makuisena lajikkeena, ja se on maailman suosituin ja viljellyin punaisten laatuviinien rypälelajike.[39] Merlot-viinit tunnetaan pehmeästä mausta, mikä tekee niistä helposti lähestyttäviä.[41] Syrah-viinit ovat täyteläisiä, tanniinisia ja voimakkaan värisiä, ja niitä tuotetaan erityisesti lämpimillä seuduilla.[42] Hankalasti viljeltävänä tunnettu Pinot Noir viihtyy parhaiten viileillä seuduilla, ja sitä käytetään erityisesti samppanjaan. Pinot Noir tuottaa hedelmäisiä ja hapokkaita viinejä.[43]

Helposti viljeltävä Chardonnay on laatuviineissä eniten viljelty vaalea lajike. Chardonnay-viinit ovat täyteläisiä ja hedelmäisiä.[44] Sauvignon Blanc -viinit ovat kepeitä, aromaattisia ja hapokkaita, ja niitä tuotetaan melko viileillä alueilla, etenkin Loiren seudulla.[45] Saksassa ja muissa viileissä maissa suositusta Rieslingistä saadaan hapokkaita ja mineraalisia viinejä.[46]

Viljely ja korjuu

Viinirypäleiden sadonkorjuuta käsin Sisiliassa.

Viiniköynnös lähtee kasvamaan keväällä. Se kukkii Euroopassa yleensä toukokuun lopulla ja kasvattaa sitten rypäleitä. Kasvukauden aikana köynnösten oksia karsitaan ja usein myös rypäleterttuja harvennetaan. Torjunta-aineita käytetään yleisesti, sillä köynnökset ovat herkkiä taudeille ja tuhohyönteisille. Sadonkorjuu on alueesta ja lajikkeesta riippuen elo–lokakuussa, ja kukinnan ja sadonkorjuun välillä on noin sata päivää. Makeisiin viineihin tarkoitetut rypäleet kerätään myöhään, jotta niiden sokeripitoisuus olisi mahdollisimman suuri. Rypälesadon onnistumiseen vaikuttavat sadonkorjuun aikainen ja sitä ennen oleva sää. Korjuu tehdään tasaisilla mailla usein koneellisesti, mutta vaikeammassa maastossa käsin. Käsinkorjuu mahdollistaa myös rypäleiden valikoimisen korjattaessa.[33]

Korjuun jälkeen viiniköynnökset valmistellaan seuraavaa kasvukautta varten leikkaamalla ne sopivaan muotoon. Niihin jätetään yleensä 6–10 silmua, jotka on leikattu sopivaan kasvusuuntaan. Köynnökset sidotaan usein pitkiin vaijereihin.[33]

Valmistus

Punaviinin kuorimassaa sekoitetaan käymisastiassa.

Korjuun jälkeen rypäleet erotetaan rangoista, murskataan ja laitetaan sammioon käymään. Mehuun voidaan lisätä sokeria tai viinihappoa, jos niitä ei ole viljelyalueen ilmastosta johtuen riittävästi. Mehuun lisätään yleensä myös rikkidioksidia, joka eliminoi turhat bakteerit ja hiivat mehusta ja suojaa sitä hapettumiselta. Viini käy runsaasta viikosta neljään viikko; sen jälkeen siitä poistetaan sakkaa ja sen annetaan levätä vielä muutaman kuukauden ajan ennen pullotusta.[47][48] Mikäli viinistä halutaan sokeritonta eli kuivaa, käymisen annetaan tapahtua loppuun asti. Jos viinistä halutaan makeaa, käyminen keskeytetään lämpötilaa alentamalla tai lisäämällä alkoholia.[49]

Käymisastiat ovat nykyään usein ruostumatonta terästä, mutta huippuviinejä käytetään yhä pienissä tammitynnyreissä. Rypälemehun sokeri muuttuu alkoholikäymisessä hiivasienten vaikutuksesta alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, joka pääosin haihtuu, kuohuviinien valmistusta lukuunottamatta.[48] Alkoholikäymisen yhteydessä muodostuu etyylialkoholin ja hiilidioksidin ohella joukko sivutuotteita, kuten muita alkoholeja, glyserolia, meripihkahappoa, estereitä, aldehydejä, terpeenejä ja laktoneita.[50]

Valmista punaviiniä ja valkoviiniä tyypillisissä laseissaan.

Punaviinejä valmistettaessa rypäleiden kuoret pidetään mehussa siihen asti, kunnes niistä on liuennut viiniin väriä ja tanniineja. Käymisen aikana kuorimassaa sekoitetaan, jotta liukeneminen nopeutuisi. Käymisen lopuksi juokseva punaviini valutetaan astian pohjasta toiseen astiaan. Kuorimassasta puristettu viini varastoidaan erikseen, ja sitä voidaan sekoittaa juoksevaan viiniin antamaan karvautta ja väriä. Lopuksi punaviini käy läpi maitohappokäymisen, jossa omenahapot muuttuvat pehmeämmän makuisiksi maitohapoiksi.[48]

Valkoviinien valmistuksessa kuoret poistetaan jo käymisen alussa, jotta niistä ei liukene viiniin väriä ja tanniineja. Valkoviiniä tehdään yleensä vaaleista rypäleistä, mutta sitä voidaan tehdä tummakuorisistakin rypäleistä, sillä kaikkien rypäleiden mehu ilman kuoria on vaalean vihertävää. Valkoviiniastioita jäähdytetään käymisen aikana, jotta viiniin saadaan hedelmäinen maku. Valkoviinien ei yleensä anneta käydä läpi maitohappokäymistä kuten punaviinien, sillä niiden kuuluu yleensä olla kirpeitä ja hapokkaita. Valkoviinin voidaan antaa levätä hiivasakan kanssa, mikä antaa viiniin lisämakua autolyysin kautta.[48]

Punaviinien käymislämpötila on 26–30 astetta ja valkoviinien alle 20 astetta. Punaviinejä käytetään runsaan viikon ajan ja valkoviinejä parista viikosta kuukauteen.[47]

Roseeviini on punaviinirypäleistä tehtävä vaaleanpunainen viini. Roseen perinteisessä valmistusmenetelmässä rypäleiden kuoret saavat olla melko lyhyen ajan käyvässä mehussa, jolloin viiniin liukenee vain osa kuorien väristä. Puristusajankohtaa säätelemällä viinistä saadaan enemmän tai vähemmän värillistä. Toinen valmistustapa on saignée-tekniikka, jossa vaaleampi mehu valutetaan punaviinin käymisastioista ja siitä tehdään sitten roseeta. Kolmas tapa valmistaa roseen nimellä myytävää viiniä on sekoittamalla puna- ja valkoviiniä.[51]

Kuohuviinit valmistetaan normaaliin tapaan tehdyistä miedoista viineistä lisäämällä niihin sokeria ja kuohuviinihiivaa. Sen jälkeen viinin annetaan käydä suljetussa tilassa, jolloin käymisessä muodostuva hiilidioksidi jää liuenneena viiniin ja tästä tulee kuohuvaa. Toinen käyminen voi tapahtua joko pulloissa tai painesäiliöissä.[52] Kuuluisin ja parhaana pidetty kuohuviinityyppi on samppanja. Sitä valmistetaan vain Ranskassa Champagnen alueella tarkoin määritellyllä menetelmällä. Toinen tunnettu kuohuviinityyppi on katalonialainen cava.[53]

Väkeviä viinejä tehdään yleensä lisäämällä viiniin väkiviinaa kesken käymisen. Tunnetuimpia väkeviä viinejä ovat portviini, madeira, sherry, setúbal ja málaga.[54]

Chileläisiä tammitynnyreitä, joissa viiniä kypsytetään.

Käymisen jälkeen ennen pullotusta viini kypsytetään tynnyreissä, jotka ovat usein tammea. Kypsytyksen aikana viiniä kirkastetaan muutaman kerran valuttamalla se pois sakan päältä. Kypsytys kestää yleensä seuraavaan satokauteen asti, jolloin viini ensin yleensä suodatetaan ja sitten pullotetaan. Pullotuksen yhteydessä viineihin lisätään rikkidioksidia jälkikäymisen sekä hapen kanssa reagoimisen estämiseksi.[48]

Maku

Maun syntyminen

Viinistä on vettä 80–85 prosenttia, alkoholia yleensä 10–15 prosenttia ja pari prosenttia noin 500 ainesosaa, joista viinin maku muodostuu. Viinirypäleen omat makuaineet eli viinin primääriaromit ovat kokonaisuus, jonka muodostavat viiniköynnöksen viljelymaaperä, ilmasto, sääolot ja viinitarhan sijainti. Tätä kokonaisuutta kutsutaan ranskankielisellä nimellä terroir. Sekundääriarominsa viini saa valmistusvaiheessa, jossa voidaan vaikuttaa muun muassa viinin hedelmäisyyteen, hapokkuuteen, tanniinisuuteen ja tammiaromeihin. Pullotuksen jälkeinen kypsytys tuottaa parhaisiin laatuviineihin vielä tertiääriaromeja (ransk. bouquet).[55]

Viinin maku riippuu paljon sen vuosikerrasta. Hyvinä vuosina viinitarhat saavat oikean määrän aurinkoa, lämpöä ja vettä. Laadukkaimmat viinit ovat tuoreina vielä hiukan kehittymättömiä, ja ne alkavat saavuttaa parhaan makunsa ja vivahteikkuutensa vasta 5–10 vuoden kuluttua. Liian vanha viini maistuu jo liian happamalta.[56] Arvoviinit ovat yleensä parhaimmillaan 15–50 vuoden kypsytyksen jälkeen, samppanjat nuorimpina ja makeat viinit vanhimpina.[57]

Maun osatekijät

Kuivissa viineissä on vähän sokeria ja makeissa paljon; näiden välissä ovat puolikuivat ja puolimakeat viinit.[58] Hedelmäisyys tuntuu viinin maun alussa, ja sitä voi olla vaikea erottaa makeudesta. Viinin hedelmäisyys voi muodostua muistakin aromeista kuin hedelmistä. Mitä hedelmäisempi viini, sitä parempi se yleensä on.[59]

Hapokkuus on tärkeä tekijä viinin maussa, sillä ilman sitä viini olisi latteaa. Viinin hapokkuus maistuu etenkin kielen takaosissa, ja se aistitaan hedelmällisyyden jälkeen. Maun kannalta tärkeitä happoja ovat etenkin omenahapot ja maitohapot; omenahappoja on etenkin valkoviinissä ja maitohappoja punaviinissä. Happamia rypälelajikkeita ovat esimerkiksi Riesling, Sauvignon Blanc, Chenin Blanc ja Pinot Noir. Hapokkaita viinejä ovat etenkin viileiden seutujen viinit.[59]

Karvaus syntyy etenkin tanniineista, joita on erityisesti tuoreessa ja voimakkaassa punaviinissä – iän myötä tanniinien määrä vähenee ja viinin maku pyöristyy ja pehmenee. Kaikkein tanniinisimpia viinejä ovat portugalilaiset viinit. Toisaalta amerikkalaiset viininvalmistajat pyrkivät kompensoimaan tanniinien makua sokerilla. Tanniiniset viinit sopivat ruoan kanssa nautittaviksi mutta eivät niinkään seurusteluviineiksi.[60]

Viini on ”kovaa”, jos siinä on paljon happoja, ja ”pehmeää”, jos siinä on paljon sokeria tai hedelmäisyyttä. Paljon tanniineja sisältävää viiniä kutsutaan ”tiukaksi”. Viini on ”täyteläistä”, kun siinä on paljon hedelmäisyyttä, happoja ja alkoholia: tällöin viini tuntuu suussa raskaalta. Useimmat makeat viinit ovat täyteläisiä. ”Keveitä” viinejä ovat etenkin viileillä seuduilla tuotetut miedot viinit.[61]

Viinin maun osat tulevat esiin eri järjestyksessä. Kun viini leviää suuhun, tunnetaan alkumaku, josta voidaan erottaa muun muassa viinin täyteläisyys. Keskimaussa aistitaan viinin makeus ja hedelmäisyys, ja niiden jälkeen viinin hapot ja tanniinien aiheuttama karvaus. Keskimaun loppupuolella aistitaan alkoholin pistävyys. Viinin jälkimaku tuntuu miellyttävältä, jos se on pitkä ja voimakas: tällaisia viinejä ovat etenkin hapokkaat ja hedelmäiset viinit.[61]

Alkoholipitoisuus

Mietojen viinien alkoholipitoisuus vaihtelee noin viidestä yli viiteentoista prosenttiin. Miedoimpia viinejä ovat jotkin valkoviinit kuten Moscato d'Asti (5–6,5 %) ja saksalainen Riesling (7–8 %). Useimpien mietojen punaviinien alkoholipitoisuus on 12–16 prosenttia. Väkevien viinien alkoholipitoisuus on yleensä 17–21 prosenttia.[62] Viinien alkoholipitoisuudet ovat kuluttajien toivomuksesta nousseet viime vuosina.[63]

Pakkaus ja säilytys

Hanapakkausviini eli laatikkoviini

Viini pakataan perinteisesti lasiseen viinipulloon. Lasi soveltuu hyvin viinipullon materiaaliksi, sillä se on kestävää eikä vaikuta viinin makuun. Lasinen viinipullo kestää –15 – +80 asteen lämpötiloja. Vihreä tai ruskea lasi suojaa viiniä ultraviolettisäteilyltä, joka tuhoaa viinin tanniineja. Viinipullon kapea kaula suojaa viiniä hapettumiselta vähentämällä viinin kosketuspintaa ilman kanssa.[64] Yleisin viinipullon tilavuus on 0,750 litraa. Samppanja vaatii erityisen paksuseinäisen pullon, joka kestää pullon sisälle kehittyvän paineen.[65] Viinipullon etiketissä lukee vähintään viinin nimi, vuosikerta, tuottaja ja viljelyalue sekä viinin alkoholipitoisuus.[64] Viinipullossa on usein tinakapseli, joka suojaa viiniä eri tavoin.[66] Luonnonkorkillinen viinipullo avataan korkkiruuvilla.[64] Nykyisin viinipulloissa käytetään myös synteettisiä ja kierrekorkkeja.[67]

Hanapakkaus on toinen yleinen viinin pakkausmuoto. Siinä viini on pakattu foliopussiin, jonka suojana on pahvikotelo, ja viini annostellaan hanasta. Hanapakkaukset ovat kooltaan yleensä 2–3 litraa. Hanapakkauksen viini säilyy tuottajien mukaan hyvänä 8–10 kuukauden ajan pakkaamisesta.[68]

Viiniä voi säilyttää viinikaapissa, ilmastoidussa kylmiössä tai viinikellarissa, missä viini saa olla valolta ja lämpötilan vaihteluilta suojassa. Viinikellarin lämpötilaksi sopii 6–20 celsiusastetta, ihanteellisesti 13 astetta, ja ilmankosteudeksi 60–85 prosenttia.[69]

Nauttiminen

Tarjoilu

Viiniä nautitaan sellaisenaan tai ruoan kanssa. Viini suositellaan nauttimaan jalallisesta, ylöspäin kapenevasta viinilasista, jossa viini ei lämpene kädestä ja jossa sen tuoksu tulee parhaiten esiin.[70] Viinin suositeltu tarjoilulämpötila riippuu sen tanniinisuudesta: täyteläisen punaviinin tarjoilulämpötilaksi voidaan suositella 18 astetta ja valkoviinille sekä kuohuviinille 5–10 astetta.[70][71] Valkoviinin jäähdyttämistä kutsutaan frapeeraamiseksi ja viileän punaviinin lämmittämistä temperoimiseksi.[72] Viinin makua voidaan joskus parantaa dekantoimalla, jolloin viini kaadetaan karahviin, jotta se saa hengittää ja sen pohjasakka erottuu.[73]

Viininmaistelu

Viininmaistelu on viinin maun, tuoksun ja ulkonäön arviointia. Viininmaistajaisissa nautitaan erilaisia tai samantyyppisiä viinejä pienissä annoksissa, ja viinejä luonnehditaan ja vertaillaan toisiinsa. Viinit maistellaan kevyistä ja kuivista alkaen, valkoiset viinit ennen punaisia, ja voimakkaat ja makeat viinit viimeisinä. Makuja ja tuoksuja voidaan luonnehtia monipuolisin ja vapain adjektiivein ja vertailukohdin, mutta usein viinejä kuvaillaan melko vakiintuneilla määreillä.[70]

Viini ja ruoka

Viinin maku muuttuu sen kanssa tarjottavan ruoan mukaan: esimerkiksi ruoan makeus korostaa ja happamuus vähentää vaikutelmaa viinin hapokkuudesta.[74] Aromaattiset mausteet, kuten inkivääri, peittävät ja muuttavat viinin makua, mutta chilin polttavuus ei erityisemmin haittaa viinin maistamista.[75] Vahvan makuinen liharuoka, kuten paistettu ja marinoitu liha, sopii tanniinisen viinin kanssa. Täyteläisen ja pehmeän ruoan kuten riistan kanssa suositellaan täyteläistä viiniä. Broileria ja kalkkunaa syödään usein kuivan ja kevyen valkoviinin tai kevyen punaviinin kanssa.[76] Alko merkitsee viineihinsä parisen kymmentä erilaista ruokatyyppiä, joiden kanssa tiettyjä viinejä suositellaan, kuten vähärasvainen kala, rasvainen kala, lammas, grilliruoka ja pataruoka.[77]

Viiniä käytetään myös ruoanvalmistuksessa, erityisesti liemissä ja kastikkeissa sekä marinadeissa. Liemissä ja kastikkeissa viini lisätään kuumaan pannuun tai kattilaan ja sen annetaan kiehahtaa, jotta se ei maistuisi läpi. Viinimarinadilla lihaan saadaan makua.[78]

Viini ja uskonnot

Viinillä on tärkeä osa joissain kristinuskon ja juutalaisuuden seremonioissa. Kristityille viini edustaa Jeesuksen verta, kun sitä nautitaan ehtoollisella leivän kanssa. Viini kuuluu moniin juutalaisten seremonioihin, kuten kidduš-rukoukseen sapattina. Juutalaisille viinin tulee olla košer eli puhdasta. Islam kieltää viinin kaikkien alkoholijuomien tapaan.[79]

Raamatussa viini mainitaan usesti. Viini-sanalla tarkoitettiin tosin myös rypälemehuja eikä koskaan väkeviä viinejä, joita ei Raamatun aikana vielä tunnettu. Käymätön viini oli olennainen osa juutalaista perinnettä. Sen runsaus oli osoitus Jumalan siunauksesta ja puute osoitus Jumalan kirouksesta. Viini oli mukana koko juutalaisen perheen juhla-aterialla sapattia vastaanotettaessa, ja leipä ja viini olivat vertauskuva Jumalan luomisvoimasta.[80] Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko oli Kaanan häissä tehty viini. Hän myös vertasi itseään viinipuuhun ja opetuslapsiaan hedelmää tuottaviin viinipuun oksiin.[80] Paras viini ortodoksijuutalaisen tradition mukaan on nykyäänkin käymätön makea viini.[80]

Toisaalta viinin käytölle oli asetettu rajoituksia jo varhain. Raamatussa on useita varoittavia esimerkkejä liiallisen viininjuonnin seurauksista, ja viinin käyttö päihtymystarkoituksessa tuomittiin. Etenkin pappien, nasiirien ja kuningasten käskettiin välttämään viininjuontia, mutta usein myös tavallisten ihmisten. Viinin väärinkäytön mukanaan tuoman Jumalan kirouksen katsottiin kohdistuneen Kanaaniin ja tämän jälkeläisiin sekä myöhemmin myös Efraimiin ja Juudaan sekä Babyloniin.[80]

Terveysvaikutukset

Ihmisen maksa polttaa suunnilleen yhden viinilasillisen sisältämän määrän alkoholia tunnissa. Sitä nopeampi viinin juominen voi aiheuttaa humalatilan. Viinin liiallinen nauttiminen voi aiheuttaa krapulaa ja päänsärkyä, jotka johtuvat sen sisältämästä alkoholista. Viinin sisältämät rikkidioksidi ja histamiini voivat myös aiheuttaa joillekin päänsärkyä tai mahavaivoja.[81] Allergisuus viinin joillekin ainesosille on erittäin harvinaista.[82]

Viinissä on runsaasti kaloreita, joista suurin osa tulee sen sisältämästä alkoholista. Tavallinen 0,75 litran viinipullo sisältää keskimäärin 500 kilokaloria.[82]

Viinin vaikutusta kuolleisuuteen ja etenkin sydänterveyteen on tutkittu paljon. Joissain tutkimuksissa kohtuullisella viinin käytöllä on havaittu olevan yhteys vähentyneeseen kuolleisuuteen verrattuna täysraittiuteen, runsaaseen käyttöön ja muiden alkoholijuomien käyttöön. Ranskalaisten odottamattoman matalaa sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta, niin sanottua ”ranskalaista paradoksia”, on usein selitetty punaviinin ansioksi. Etenkin punaviinin sisältämällä resveratrolilla on arveltu olevan hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Toisaalta Yhdysvalloissa tehtyjen laajojen tutkimusten mukaan puna- ja valkoviinillä ei ole eroa sydäntautikorrelaation suhteen. Tutkimusten ongelmana pidetään sitä, että punaviinin vaikutusta on vaikea erottaa tutkittavien henkilöiden muiden elintapojen vaikutuksesta.[83]

Talous

Kansainväliset viinimarkkinat

Maailmanlaajuinen viinikauppa on 2000-luvulla kokenut suuria muutoksia. Kansainväliset yhtiöfuusiot ja -ostot ovat synnyttäneet suuria ja kansainvälisesti tehokkaita viiniyhtiöitä, kuluttajatottumukset ovat muuttuneet ja supermarketeista on tullut tärkeitä viinin myyntipaikkoja. Globalisaatio on pitkälti mahdollistanut Uuden maailman viiniteollisuuden kasvun ja vaikuttanut suuresti koko maailman viinimarkkinoiden kehitykseen. Globalisaatioon liittyvän teknologisen kehityksen ja kaupparajoitusten ja -kulujen vähenemisen myötä ennen eristäytyneet viinintuottajat saavat nykyisin tuotteitaan kansainvälisille markkinoille.[84]

Maailmalla suurin osa viinistä myydään supermarkettien kautta, mikä on tuonut vierasperäiset viinit yhä useampien kuluttajien ulottuville. Supermarketit pystyvät myös ohjailemaan viinien menekkiä hankinnoilla, mainonnalla ja tuotesijoittelulla, ja ne usein suosivat suuria viinintuottajia, joilta saa suuria eriä huokeaan hintaan.[85]

Viinimarkkinoiden jakautuminen maailmalla

Uuden maailman viinintuottajat ovat 2000-luvulla voittaneet markkinaosuuksia eurooppalaisilta viinintuottajilta. Ne ovat kyenneet laajentamaan kuluttajamarkkinoita houkuttelemalla uudenlaisilla tuotteillaan uusia kuluttajia, jotka eivät aikaisemmin juoneet viiniä.[86] Etenkin Australia on tuottanut nuorina nautittavia ja huokeita viinejä, jotka sopivat uusille viininkuluttajille. Tällä tavoin Australia on tehnyt viinistä massamarkkinatuotteen, joka suunnataan tehokkaita markkinointimenetelmiä käyttäen kasvavalle kuluttajajoukolle tasalaatuisena ja helposti lähestyttävänä tuotteena. Australian viiniteollisuus alkoi myös markkinoida viinejä niissä käytetyn rypälelajikkeen kautta ja ryhtyi suunnittelemaan viinipullojen etiketit värikkäämmiksi ja houkuttelevammiksi.[87]

Euroopan viinien markkinointi on perinteisesti pyrkinyt vetoamaan valikoivien kuluttajien makuun kalliilla viineillä. Ranska onkin edelleen markkinajohtaja hintavien laatuviinien tuottajana.[88] Ranskan viinintuotannon on kuitenkin vaikeampaa reagoida trendeihin ja kuluttajien tarpeisiin kuin Uuden maailman, sillä maassa on monimutkaiset viinin luokittelua koskevat lait. Siinä kun Uuden maailman viinipulloissa saatetaan kertoa kuluttajaystävällistä tietoa, ranskalaisten etiketit joudutaan tekemään tuotelähtöisesti.[89] Tutkimusten mukaan kuluttaja nojaa usein pullon etiketin antamaan tietoon, ja ranskalaisviinien etiketit nähdään usein vaikeaselkoisina ja puuttellisina. Myös rypälelajikkeella on kuluttajille paljon merkitystä viinin valinnassa, mikä hyödyttää Uuden maailman viinejä, joissa käytetty lajike kerrotaan etiketissä.[90]

Australia ja Chile ovat parantaneet viiniensä menekkiä hylkäämällä vanhat viinintuotannon periaatteet ja ottamalla käyttöön teollisen tuotannon, kemikaaleja ja korkeaa teknologiaa, mikä on mahdollistanut tasalaatuisen viinin tuottamisen.[91]

Viini sijoituskohteena

Viini on suosittu ja sopiva sijoituskohde, koska viini on helposti siirrettävää omaisuutta, jolla on vakiintuneet ja hyvin toimivat myyntivälitys- ja huutokauppamarkkinat, ja koska sijoituksen määrän voi päättää vapaasti. Soveltuakseen sijoituskohteeksi viinin arvon tulisi nousta vähintään 10–15 prosenttia vuodessa. Laadukkaan vuosikertaviinin arvo nousee normaalisti kaiken kaikkiaan 50–100 prosenttia ja huippuviinin arvo vielä paljon enemmänkin. Sijoituskohteeksi sopivat vain korkealuokkaiset viinit, jotka ovat saaneet hyväksynnän vaikutusvaltaiselta viiniarvostelijalta. Punaista Bordeaux-viiniä on pidetty parhaana sijoituskohteena. Viiniin voi sijoittaa myös ostamalla viinifutuureja, jolloin viini myydään heti sadonkorjuun jälkeen, ennen pullotusta.[92]

Hinnanmuodostus

Viinin hinnanmuodostuksen indikaattorina käytetään ajatusta, että rypäletonnin tulisi maksaa tuottajalta ostettuna 100 kertaa sen, minkä siitä tehtävä yksi valmis viinipullo maksaa vähittäiskaupassa.[93][94] Kaavaa ei käytetä itse kaupanteossa, mutta se vastaa keskimääräisiä toteutuneita hintoja hyvin.[93]

Rypäleiden osuus tuotteen kustannuksista on noin 12,5 %. Muita kustannuksia tulee muun muassa pullottamisesta, kuljetuksesta, varastoinnista sekä markkinoinnista.[94] Esimerkiksi 10 euron viinipullossa rypäleiden kustannus on siis 1,25 euroa. Tämä tuottaisi rypäleiden tonnihinnaksi 900 euroa jos oletetaan, että tonnista syntyy 60 laatikollista (a 12 pulloa) viiniä. Cornellin yliopiston tutkimuksessa verrattiin 11 amerikkalaisen viinitilan 81 eri viinin lukuja. Viinipullon keskihinnaksi saatiin 10,02 dollaria ja rypäletonnin keskihinnaksi puolestaan 916,98 dollaria.[93]

Ongelmana esitetyssä ajatuskuviossa on se, että useat viinin tuottajat eivät saa rypäleitään myydyksi kyseisen kaavan mukaan. Yleensä käytetään paikallisten viinintuotantoalueiden suositus- ja keskihintoja per tonni (vaihtelee riippuen lajikkeesta).[94]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Örmä 2007, s. 6–7.
  2. ↑ Viini maistui jo 6 000 vuotta sitten 19.05.2011. Tieteen kuvalehti. Viitattu 31.7.2013.
  3. ↑ Örmä 2007, s. 7–10.
  4. ↑ Örmä 2007, s. 12.
  5. ↑ Örmä 2007, s. 14.
  6. ↑ Örmä 2007, s. 13.
  7. ↑ Örmä 2007, s. 14–15.
  8. ↑ Örmä 2007, s. 16–19.
  9. ↑ Örmä 2007, s. 26–29.
  10. ↑ Örmä 2007, s. 31–32.
  11. ↑ Örmä 2007, s. 33.
  12. ↑ Örmä 2007, s. 35.
  13. ↑ Örmä 2007, s. 46–48.
  14. ↑ Örmä 2007, s. 51.
  15. ↑ Örmä 2007, s. 58.
  16. ↑ Örmä 2007, s. 50–51.
  17. ↑ Örmä 2007, s. 52–56.
  18. ↑ Örmä 2007, s. 68–69.
  19. ↑ Örmä 2007, s. 80.
  20. ↑ Örmä 2007, s. 69–71.
  21. ↑ Örmä 2007, s. 79.
  22. ↑ Örmä 2007, s. 98.
  23. ↑ Örmä 2007, s. 80–81, 86–87, 92.
  24. ↑ Örmä 2007, s. 83–84.
  25. ↑ Örmä 2007, s. 88.
  26. ↑ Örmä 2007, s. 101–102.
  27. ↑ Örmä 2007, s. 105.
  28. ↑ Örmä 2007, s. 107–110.
  29. ↑ Örmä 2007, s. 119–120.
  30. ↑ Örmä 2007, s. 120–121.
  31. ↑ Örmä 2007, s. 118–119.
  32. ↑ Örmä 2007, s. 122–135.
  33. ↑ a b c d e f Mykkänen 2005, s. 10.
  34. ↑ Karvonen, Juha: Näin naapurissa 2/2010. Viinilehti.
  35. ↑ a b c Mykkänen 2005, s. 14.
  36. ↑ a b c d Vanha Eurooppa luottaa perinteeseen Viinimaa. Viitattu 5.8.2013.
  37. ↑ a b c d e Kuluttaja on uuden maailman kuningas Viinimaa. Viitattu 5.8.2013.
  38. ↑ World Wine Production per Country Wine Institute. Viitattu 17.12.2013. (englanniksi)
  39. ↑ a b Mykkänen 2005, s. 39.
  40. ↑ Kari Ylänne: Maailman kymmenen viljellyintä rypälelajiketta 8.1.2014. Ruokala.fi. Viitattu 8.1.2014.
  41. ↑ Mykkänen 2005, s. 40.
  42. ↑ Mykkänen 2005, s. 43.
  43. ↑ Mykkänen 2005, s. 44.
  44. ↑ Mykkänen 2005, s. 47.
  45. ↑ Mykkänen 2005, s. 48.
  46. ↑ Mykkänen 2005, s. 51.
  47. ↑ a b Vanne, Mika: Viini käy hiivalla 10.5.2012. Viini-lehti. Viitattu 24.11.2013.
  48. ↑ a b c d e Mykkänen 2005, s. 12–13.
  49. ↑ Stacy Slinkard: Dry Wines About.com. Viitattu 24.11.2013.
  50. ↑ Ismo Järvinen: Alkoholikäyminen Nautiskelija.fi. Viitattu 24.11.2013.
  51. ↑ Virkki, Juha (2010): Viisastu viinistä, kansalaisen viinitieto, Atena, s. 149–156
  52. ↑ Kuohuviiniopas Viinimaa.fi. Viitattu 19.11.2013.
  53. ↑ Kuohuviinityypit Viinimaa.fi. Viitattu 19.11.2013.
  54. ↑ Mykkänen 2005, s. 138–140.
  55. ↑ Karmavuo & Lihtonen 2005, s. 8–9.
  56. ↑ Karmavuo & Lihtonen 2005, s. 64–66.
  57. ↑ Karmavuo & Lihtonen 2005, s. 71.
  58. ↑ Mykkänen 2005, s. 32.
  59. ↑ a b Mykkänen 2005, s. 28.
  60. ↑ Mykkänen 2005, s. 31.
  61. ↑ a b Mykkänen 2005, s. 27.
  62. ↑ Alcohol content in wine Winefolly.com. Viitattu 5.3.2014.
  63. ↑ A Guide to the Alcohol Content in Wine Realsimple.com. Viitattu 5.3.2014.
  64. ↑ a b c Priewe 2001, s. 10–11
  65. ↑ Virkki, Juha: Viisastu viinistä, s. 35–37. Atena Kustannus, 2010. ISBN 978-951-796-660-3.
  66. ↑ Priewe 2001, s. 22.
  67. ↑ Priewe 2001, s. 34–35.
  68. ↑ Keskinen, Juha: Hanaviini pilaantuu nopeasti 16.6.2006. Iltalehti. Viitattu 5.8.2013.
  69. ↑ Priewe 2001, s. 106–107.
  70. ↑ a b c Olli Sorjonen: Viinin maistelu ei ole salatiedettä 7.3.2013. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 5.8.2013.
  71. ↑ Priewe 2001, s. 55.
  72. ↑ Priewe 2001, s. 56–58.
  73. ↑ Priewe 2001, s. 60–63.
  74. ↑ Viini ja ruoka Viinilehti. Viitattu 2.8.2009.
  75. ↑ Raholan syötävät sanat
  76. ↑ Remes, Mika: Liha: kaikki lihasta laitumelta lautaselle, s. 282–287. Readme.fi, 2013. ISBN 978-952-220-666-4.
  77. ↑ Ruokasymbolilista Alko
  78. ↑ Risto Karmavuo: Viini jalostaa liemet, kastikkeet ja marinadit 8.7.2010. Taloustaito. Viitattu 19.11.2013.
  79. ↑ Wine And Religion Duke University: The Global Wine Industry -projekti. Viitattu 6.8.2013.
  80. ↑ a b c d Aune Greggas: Viini Raamatussa: siunauksen ja kirouksen symboli Etra-liitto. Viitattu 20.12.2013.
  81. ↑ Priewe 2001, s. 85.
  82. ↑ a b Priewe 2001, s. 87.
  83. ↑ Lionel H. Opie & Sandrine Lecour: The red wine hypothesis: from concepts to protective signalling molecules 7.6.2007. European Heart Journal. Viitattu 5.8.2013.
  84. ↑ Mäkelä 2013, s. 20–23.
  85. ↑ Mäkelä 2013, s. 26–27.
  86. ↑ Mäkelä 2013, s. 4–5.
  87. ↑ Mäkelä 2013, s. 5–6.
  88. ↑ Mäkelä 2013, s. 7–8.
  89. ↑ Mäkelä 2013, s. 11.
  90. ↑ Mäkelä 2013, s. 15–16.
  91. ↑ Mäkelä 2013, s. 6.
  92. ↑ Viini sijoituskohteena Viinikerho. Viitattu 20.12.2013.
  93. ↑ a b c Hefetz, Amir & White, Gerald B.: Grape Purchasing and Disease Management Strategies for Premium Wine Grapes. Syyskuu 1999. Cornellin yliopisto, sovelletun taloustieteen ja johtamisen laitos. Viitattu 4.3.2014.
  94. ↑ a b c Walker, Larry: Grape prices: higher, but not high enough? Wines & Vines. Lokakuu 2005. Viitattu 31.1.2008.

Julkaisuja

Kirjallisuutta

  • Bengtsson, Niklas: Viini ja uskonnot. Helsinki: Helsinki University Press, 1998. ISBN 951-570-391-3.
  • Clarke, Oz: Viinien maailma: Maailman viinit ja viinialueet. (Oz Clarke’s wine atlas: Wine and wine regions of the world, 1995.) Suomennos: Eija Kämäräinen, Jaakko Mäntyjärvi & Meme Saukko. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24623-9.
  • Croft, Nicolle: Viininmaistajaiset. (Winetasting, 2002.) Valokuvat: Francesca Yorke. Suomennos: Eija Kämäräinen. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28044-5.
  • Hamvas, Béla: Viinin filosofia. (A bor filozofiája, 1945.) Suomentanut Juha Valkeapää. Jyväskylä: Atena, 2000. ISBN 951-796-218-5.
  • Heinimäki, Jaakko: Harrasta viiniä: Makuja ja tarinoita, pulloja ja pyhimyksiä. Viiniarviot: Antti Rinta-Huumo. 2. uudistettu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2001. ISBN 951-625-790-9.
  • Hiort af Ornäs, Catarina: Juomanlaskijain viinikirja. Suomeksi toimittaneet Pentti Arvela ja Yrjö Karjalainen. Vantaa: Heinäpään viestintä, 2007. ISBN 978-952-99213-9-3.
  • Johnson, Hugh & Robinson, Jancis: Suuri viinikirja. (The world atlas of wine, 2001.) 5. täysin uusittu laitos, (6. painos) Suomennos: Salme Saukko, Heikki Mäkelä, Tarja Rouhiainen. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2341-3.
  • Laurin, Urban: Viinistä viskiin. (Allt om drycker, 1994.) Suomentanut Juha Väänänen. Hämeenlinna: Karisto, 1995. ISBN 951-23-3512-3.
  • Ojanperä, Mikko: De vino veritas: ”Totuuden sanoja viinistä”. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-002-5.
  • Paananen, Unto: Italian viinit: Italian viinit ja juustot kolmannen vuosituhannen alkaessa. Helsinki: Yliopistopaino, 2003. ISBN 951-570-560-6.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta viini.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Viini.

 

Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viini&oldid=13918305”