Luettelo televisiosarjan Kotikatu henkilöistä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä on luettelo Kotikatu-televisiosarjan henkilöistä.

Mäkimaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maija Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maija Mäkimaa (es. Tiina Rinne) syntyi vuonna 1924 Helsingissä. Hän toimi alkujaan konttoristina, mutta eläkkeelle jäätyään aloitti uran kirjailijana. Häneltä on ilmestynyt viisi romaania: omakohtaisiin kokemuksiin perustuva Kotikatu liekeissä, Kotitalon ullakolla asuneesta naisesta kertova Nainen ullakolla, erehdyttävästi Maijan läheisistä kertova Anopinkieli, vanhenevan naisen seksuaalisuudesta kertova Yön kuningatar sekä Soili, joka kertoo naisesta, joka alkaa toivoa miehensä kuolemaa saavuttaakseen vapauden. Maija on elämänkokemustensa kautta viisas ja häneen useat sarjan henkilöistä tukeutuvat. Maijalla on kaksi poikaa, Veikko ja Pertti , joista Veikko lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin ja loppujen lopuksi Veikko jäi sinne pysyvästi. Tätä Maija ei ole pystynyt koskaan antamaan itselleen anteeksi. Maijan pitkäaikaisen aviomiehen Martin kuoleman jälkeen Maijalla on ollut muutamia uusia suhteita muun muassa Sakari Orakseen, Mauriin sekä näyttelijä Kaarlo Karekseen.

Martti Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martti Mäkimaa (es. Kauko Helovirta) oli Maija Mäkimaan aviomies, joka oli syntynyt 1918 Artjärvellä. Martti oli keskeinen hahmo sarjan ensimmäisellä kaudella. Hän kuoli vuonna 1996.

Pertti Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pertti Mäkimaa (es. Jukka Puotila) syntyi vuonna 1948 Helsingissä ja on Maijan kahdesta pojasta nuorempi, ammatiltaan juristi. Pertin isä on keväällä 1996 kuollut Martti Mäkimaa. Sarjan aikana Pertti on toiminut virkamiehenä telakalla sekä kauppa- ja teollisuusministeriössä, josta lähti sydäninfarktinsa jälkeen perustaakseen oman asianajotoimistonsa. Pertti oli naimisissa Eevan kanssa pitkään ja heidän avioliittonsa rakoili monia kertoja, mutta lopullisesti he erosivat vuonna 2008. Pari meni uudelleen naimisiin sarjan viimeisessä jaksossa. Pertillä on neljä lasta: Eevan kanssa saadut aikuiset Laura, Janne ja Mirja sekä vauvaikäinen iltatähti Matilda Jaakkola, jonka äiti on komisario Seija Jaakkola. Keväällä 2012 Pertti jäi Ninni Luotolan ajaman auton alle ja loukkaantui vakavasti. Hän kuitenkin kuntoutui, mutta jäi sarjan loputtua eläkkeelle.

Eeva Kristiina Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eeva Kristiina Mäkimaa (o.s. Virtanen, es. Lena Meriläinen) on syntynyt Oulussa vuonna 1950. Eevan äiti Kaisa Virtanen kasvatti Eevan yksinhuoltajana, eikä Eevan isästä ole sarjan aikana koskaan puhuttu. Eeva muutti Helsinkiin opiskelun perässä ja meni Pertti Mäkimaan kanssa naimisiin, jolloin otti nimekseen Mäkimaa. Vuonna 2008 Eeva ja Pertti erosivat, ja eron seurauksena Eeva vaihtoi sukunimensä takaisin Virtaseksi. Eeva seurusteli epäilyttävän Ismo Lithnerin kanssa, mikä ei kovasti miellyttänyt Perttiä. Eevalla on ollut myös suhde Pertin veljen Veikon kanssa. Eeva seurusteli Arto Maasalmen kanssa, mutta erosi tästä Pertin onnettomuuden jälkeen. Eeva ja Pertti menivät sarjan viimeisessä jaksossa uudelleen naimisiin. Eeva on koulutukseltaan sisustussuunnittelija ja filosofian tohtori. Hän on toiminut toimittajana, tutkijana, tiedotuspäällikkönä, viestintäjohtajana ja kiinteistömyyjänä. Eeva on sairastanut rintasyöpää.

Laura Kristiina Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laura Kristiina Mäkimaa (ent. Söder, es. Pirjo Moilanen) on syntynyt vuonna 1974 Helsingissä ja on Eevan ja Pertin kolmesta lapsesta vanhin. Lauralla on kaksi lasta, Jarkko ja Kerttu, joista Jarkon hän sai pikkurikollisen Jake Bymanin kanssa ja Kertun Kimmo Söderin kanssa; kummatkin ovat nyttemmin kuolleet. Laura on toiminut monenlaisissa ammateissa Suomessa, Välimerellä ja Venezuelassa. Hän on nykyisin töissä kukkakaupassa. Aiemmin Laura asui Helsingin Itäkeskuksessa Jarkon ja Kertun kanssa. Laura seurusteli Risto Nurmen kanssa, kunnes alkoi keväällä 2009 seurustella Krisse Karrin kanssa, jonka kanssa solmi myöhemmin rekisteröidyn parisuhteen. Pari kuitenkin erosi pitkäaikaisen suhteen jälkeen.

Janne Ilmari Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Janne Ilmari Mäkimaa (es. Misa Nirhamo) on syntynyt vuonna 1977 Helsingissä ja on Eevan ja Pertin ainoa poika. Hän on opiskellut sosiaalipolitiikkaa ja teologiaa Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi vuonna 2007. Janne oli naimisissa mosambikiläissyntyisen Pirkko Karppisen (myöh. Mäkimaa, nyk. Petit) kanssa ja heillä on poika Martti. Liitto kariutui, kun Janne aloitti seurustelun ruotsalaisen Ann-Marien kanssa, mutta myöhemmin tämäkin suhde kariutui. Martti asui välillä Tampereella äitinsä kanssa, mutta asuu nykyisin Jannen kanssa Helsingissä. Janne seurusteli pitkään Ninni Luotolan kanssa. He kuitenkin erosivat, ja Janne alkoi seurustella Ainon kanssa. Viimeisessä jaksossa paljastui Ainon olevan raskaana, että hän odottaa pientä tyttöä jolla on Downin syndrooma. Jannen sisaruksia ovat Laura ja Mirja Mäkimaa sekä vauvaikäinen siskopuoli Matilda Jaakkola.

Mirja Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mirja Mäkimaa (es. Inka Kallén) on syntynyt vuonna 1982 Helsingissä. Hän on hyvin itsepäinen nuori lääkäri. Mirja on ollut riidoissa isänsä Pertin kanssa ja painosti Eevan ottamaan avioeron. Sarjan viimeisinä vuosina hän esiintyi sarjassa satunnaisesti, joskin hänet on mainittu silloin tällöin muiden henkilöiden keskusteluissa. Maaliskuussa 2011 Mirja palasi takaisin sarjaan. Hän oli asunut ja työskennellyt lääkärinä Thaimaassa, mutta palasi nyt kotimaahan asumaan. Kotikadun loputtua Mirja siirtyi Uusi Päivä -sarjaan ja sai paikan Virtauksen terveyskeskuslääkärinä. Mirja oli kihloissa Otso Karhun kanssa. Suhde päättyi eroon ja Kallénin esittämä hahmo poistui sarjasta joulukuussa 2015.

Martti Johannes Pétit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martti Johannes Pétit (ent. Mäkimaa, es. Fiifi Ghansah, aiemmin Joel Lumbala) on Janne Mäkimaan poika, joka sai nimensä edesmenneeltä isoisoisältään, jota ei ehtinyt koskaan tavata. Martin äiti Pirkko asuu Tampereella. Martti asui pitkään hänen luonaan vanhempiensa eron jälkeen, mutta tuli jokin aika sitten Helsinkiin asumaan isänsä luo. Martin uusi sukunimi on peräisin hänen isäpuoleltaan Renee Pétitiltä.

Jarkko Matias Mäkimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jarkko Matias Mäkimaa (es. Elias Salonen, aiemmin Santeri Nuutinen) on Laura Mäkimaan poika. Jarkon isä Jake kuoli jo ennen Jarkon syntymää. Myös hänen isäpuolensa Kimmo Söder kuoli. Jarkolla on ollut kova elämä, mutta silti hän on ikäisekseen fiksu ja aikuismainen poika. Jarkko lähti keväällä 2010 vuodeksi vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Jarkko pelaa jääkiekkoa ja teki sarjan päätösjaksossa SM-liigadebyyttinsä HIFK:n riveissä.

Kerttu Katariina Söder[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerttu Katariina Söder (es. Linda Liikka) on vuonna 1999 syntynyt Laura Mäkimaan tytär. Kertulla on dysfasia. Kertun isä kuoli syksyllä 2007. Kerttu on myös asunut ulkomailla.

Veikko Jansson[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Jansson (ent. Mäkimaa, es. Kent Sjöman) on Maijan ja Martin esikoispoika, Pertin isoveli sekä Lauran, Jannen ja Mirjan setä, joka lähetettiin 2-vuotiaana sotalapseksi Ruotsiin, jonne hän jäi loppujen lopuksi pysyvästi. Yhteys biologisiin sukulaisiin muodostui vasta vuonna 1996, kun Maija otti Veikkoon yhteyttä.

Luotolat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karin Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karin Luotola (es. Anitta Niemi) on syntynyt vuonna 1959 Houtskarissa. Karinilla on kolme yhteistä lasta Hannes Luotolan kanssa ja kaksi lapsenlasta. Hän toimi ravintolayrittäjänä, kunnes joutui vankilaan sytytettyään ravintolansa tuleen. Hän on ollut myös taksinkuljettaja ja valokuvamalli. Karin ja Hannes erosivat vuonna 2005. Karin on alkuperäiseltä ammatiltaan autonasentaja, ja hän toimi tässä ammatissa sarjan ensimmäisinä vuosina omassa perheyrityksessä sekä uudelleen 2009 alkaen Janne Mäkimaan omistamassa korjaamossa.

Hannes Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannes Luotola (es. Risto Autio) on Karinin entinen aviomies. Heillä on kolme yhteistä lasta. Hannes muutti pari vuotta avioeron jälkeen Pohjois-Suomeen eikä ollut mukana sarjassa sen jälkeen viiteen vuoteen. 2012 hän alkoi kuitenkin esiintyä sarjassa jälleen. Hannes toimi rekkakuskina ja kävi työnsä vuoksi silloin tällöin Helsingissä. Sitten hän alkoi etsiä vakituista asuntoa Helsingissä. Lapissa hänellä oli ollut avovaimo ja yritys, mutta avoliitto päättyi ja yrityksestä jäi velkaa. Hannes on ajoittain käyttänyt liikaa alkoholia.

Teemu Juhana Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teemu Juhana Luotola (es. Ville Keskilä) on syntynyt 1976 Helsingissä. Teemu on Hannes ja Karin Luotolan esikoinen. Teemulla on kaksi nuorempaa sisarusta Ninni ja Timo-Veli. Lisäksi Teemulla on teini-ikäisenä adoptoitu velipuoli Heikki "Hessu" Pennanen. Teemulla on kaksi lasta: poika Aleksi suhteesta Liisa Kärkisen kanssa ja Vilja Karin Emilia vaimonsa Niinan kanssa. Teemun entinen vaimo Mimmi Kallio menehtyi raskausaikana keuhkoveritulppaan. Teemu on ammatiltaan palomies.

Niina Marjukka Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niina Marjukka Luotola (o.s. Saarela, es. Ria Kataja) on syntynyt 1976 Helsingissä. Niina on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2002. Niinan väitöskirjan valmistuminen on viivästynyt, mutta edelleen työn alla. Hän on erikoistumassa nukutuslääkäriksi. Niina on naimisissa Teemu Luotolan kanssa ja heillä on yhteinen tytär Vilja. Hänen äitinsä on Marjukka Saarela, isäpuolensa Tapio Saarela. Niinan biologinen isä on Kaarlo Kares.

Ninni Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ninni Luotola (es. Nelly Hristova, aiemmin Elina Erra) on syntynyt 1985 Helsingissä. Ninni on ammatiltaan toimittaja, mutta hän on toiminut myös tarjoilijana ja valokuvamallina. Ninnillä on kaksi veljeä, Teemu ja Timo-Veli sekä teini-ikäisenä adoptoitu velipuoli Heikki "Hessu" Pennanen. Ninni seurusteli pitkään Janne Mäkimaan kanssa. Hän ei ole viime vuosina ollut mukana sarjassa, sillä hän lähti kehitysyhteistyötehtäviin Afrikkaan. Keväällä 2012 Ninni tuli käymään Helsingissä ja ajoi vuokraamallaan autolla vahingossa Pertti Mäkimaan päälle.

Timo-Veli Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timo-Veli Luotola (es. Viljami Penttilä) on syntynyt 2002 Helsingissä. Timolla on kaksi sisarusta, Teemu ja Ninni. Timo asuu äitinsä Karinin kanssa.

Aleksi Luotola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksi Luotola (es. Jere Elomaa, myöhemmin Aatu Mauno) on syntynyt 1998 Helsingissä. Aleksilla on pikkusiskopuoli Vilja. Timo-Veli on Aleksin setä. Aleksi tapaa isäänsä Teemua aika harvoin. Aleksi asuu äitinsä Liisan ja isäpuolensa Harrin kanssa Riihimäellä. Keväällä 2012 Aleksi ryhtyi asumaan osan aikaa isänsä luona. Aleksilla on huumeongelma.

Partaset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onni Partanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onni Partanen (es. Sulevi Peltola) on syntynyt 1953 Sääksmäellä. Onnilla on kolme yhteistä lasta vaimonsa Anjan kanssa. Onnilla on myös koira Ilona. Onni on entinen rekkakuski, sittemmin hän on ajanut taksia, toiminut talonmiehenä ja pitänyt omaa remonttifirmaa Onnin Apu. Onni ei pariin vuoteen esiintynyt sarjassa; hän oli hoitamassa huonontunutta terveyttään Kreikassa. Onni palasi takaisin Suomeen vuoden 2011 lopulla ja kävi pitkästä aikaa tapaamassa tuttaviaan Helsingissä. Hän kertoi muuttavansa vaimonsa kanssa Ouluun.

Anja Partanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anja Partanen (es. Eeva Litmanen) on syntynyt vuonna 1950 Lappeenrannassa. Anja on keskikoulun käynyt laitoskeittäjä, joka on viime ajat toiminut catering-yrittäjänä. Anjalla on kolme yhteisä lasta Onni Partasen kanssa ja myös poika Mikko jonka Anja sai 16-vuotiaana. Anja antoi Mikon adoptoitavaksi synnytettyään hänet.

Outi Partanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Outi Partanen (es. Karoliina Franck) on Onnin ja Anjan esikoinen, syntynyt vuonna 1982 Lappeenrannassa. Ammatiltaan maskeeraaja teatterissa. Kävi armeijan Santahaminassa.

Samuli Partanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samuli Partanen (es. Jouni Sutka) on Onnin ja Anjan keskimmäinen lapsi, joka syntyi vuonna 1985 Lappeenrannassa. Hän asuu Riihimäellä.

Tuuli Partanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuuli Partanen (es. Siiri Sinnemäki) on Onnin ja Anjan kuopus, syntynyt vuonna 1991 Lappeenrannassa. Tuuli kävi kirjoittajalukion Orivedellä ja asuu nykyään Oulussa.

Ilona-koira[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilona (es. Ilona) oli monirotuinen, terhakka koira, Partasen Onnin silmäterä. Onnin asiakas Rekku Kaakko testamenttasi Ilonan Onnille. Ilonaa esitti Sulevi Peltolan oma koira Ilona. Sarjassa esiintynyt koira menehtyi vuoden 2011 lopussa.

Pennaset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikki "Hessu" Pennanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heikki Pennanen (es. Petteri Jamalainen) syntyi vuonna 1980 Turussa. Hessun äiti oli Tuula (k. 1997) ja isä Tapani (k. 2000). Hannes Luotola, joka oli Tuulan avomies, adoptoi hänet. Heikki oli naimisissa Daniela Pennasen (o.s. Andersson) kanssa ja heillä on yksi tytär, Aamu Aurinko Pennanen. Hessu on koulutukseltaan puuseppä, mutta hän toimi pitkään tarjoilijana Wanhalla Bensiksellä. Hessu on erottuaan Danielasta muuttanut pois Helsingistä.

Daniela "Danny" Pennanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Daniela Pennanen (o.s. Andersson, es. Anni Turunen) syntyi Helsingissä vuonna 1981. Hänen vanhempansa ovat Herman (kuollut) ja Eila Andersson, joka asuu eläkepäivillään Jyväskylässä. Danny on opiskellut ensin kotimaista kirjallisuutta ja äidinkieltä Helsingin yliopistossa, sitten keskeyttänyt ja käynyt ravintolakoulun. Valmistuttuaan hän on tehnyt kokin ja tarjoilijan hommia muun muassa Karin Luotolan omistamalla Wanhalla Bensiksellä.

Aamu Pennanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aamu Pennanen (es. Jerica Viiala, aiemmin Melisa Vaherila, myös Jenna Rosendahl on ollut roolissa) on Dannyn ja Hessun tytär.

Tapani Pennanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapani Pennanen (es. Eero Soininen) oli Hessu Pennasen isä. Hän kärsi alkoholiongelmasta, jonka vuoksi hänen avioliittonsa Hessun äidin Tuulan kanssa loppui. Tapanilla oli myös taipumusta väkivaltaisuuteen. Jossain vaiheessa Tuulan kuoleman jälkeen Tapani lopetti juomisen, ja hän sai Hessun kanssa lopulta välit kuntoon. Tapanin alkoholismi kuitenkin paheni, ja hän kuoli vuonna 2000. Kun Tapani mainittiin jaksossa 54 ensimmäisen kerran, häneen viitattiin silloin nimellä Kaitsu.

Kangasharjut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuija Kangasharju[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuija Kangasharju (es. Laura Malmivaara) on Kallion seurakunnan entinen pappi. Hän on naimisissa Roope Johannneksen kanssa. Hänellä on Afganistanista adoptoitu tytär Malalai. He muuttivat vuonna 2012 Kalliosta Espooseen.

Malalai Kangasharju[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malalai Kangasharju (es. Elsy Akiki) on syntynyt vuonna 1999 Kandaharissa. Tuija adoptoi hänet vuonna 2004.

Roope Johannes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roope Johannes (es. Janne Virtanen) on entinen rikosylikonstaapeli. Hän siirtyi pois poliisin palveluksesta välttääkseen potkut tehtyään luvatta sivutöitä omassa vartiointiliikkeessä. Roope ryhtyi tekemään isännöitsijän töitä. Hän avioitui Tuija Kangasharjun kanssa keväällä 2009. Vuonna 2012 perhe muutti Espooseen.

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauri Alho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mauri Alho (es. Aake Kalliala) on eläkkeellä oleva entinen Kallion seurakunnan suntio. Mauri muuttaa Raine Aarnion kämppikseksi jäätyään kodittomaksi. He ystävystyvät ja Raine kannustaa Mauria ottamaan yhteyttä pitkäaikaiseen Patagoniassa asuvaan kirjekaveriin Marinaan. Lopulta Patagoniaan lähtee Maurin sijasta Raine. Mauri tajuaa pian Rainen ja Marinan ystävyyden syventyneen ja hän lopettaa yhteyden pidon Marinaan ja samalla Raine poistuu sarjasta. Mauri on Onni Partasen hyvä ystävä ja avioitui Monika Långin kanssa. He asuvat Herttoniemessä.

Mimmi Tyyne Alina Kallio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mimmi Tyyne Alina Kallio (es. Lotta Lehtikari) oli Teemu Juhana Luotolan ensimmäinen vaimo. Mimmi menehtyi keuhkoveritulppaan odottaessaan kaksosia Teemulle.

Pirkko Mirjam Petit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pirkko Petit (ent. Mäkimaa, o.s. Karppinen, es. Kaisla Löyttyjärvi) on Martti Petitin äiti ja Jannen Ensimmäinen vaimo. Pirkko on nykyisin naimisissa Rene Petitin kanssa.

Raine Aarnio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raine Aarnio (es. Seppo Maijala) oli sarjassa mukana vuodet 1995-2000. Hän oli ollut töissä pankissa pankinjohtajana, mutta oli saanut sieltä potkut. Raine työskenteli potkujensa jälkeen Ratakadun huoltamolla ja oli mukana perustamassa Raine`s kahvilaa Luotoloiden ja Artun kanssa. Raine osti myöhemmin Luotolat, sekä Artun ulos kahvilasta. Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella Raine ihastui Laura Mäkimaahan. Ihastus oli kuitenkin yksipuolista, mutta heidän välille kehittyi ystävyyssuhde. Raine on Jarkko Mäkimaan kummisetä. Raine ottaa kodittomaksi jääneen Maurin kämppiksekseen ja he ystävystyvät. Raine poistuu sarjasta lähtemällä Maurin sijasta Patagoniaan, jossa asuu Maurin pitkäaikainen kirjeystävä Marina.

Kaisa Virtanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaisa Anneli Virtanen (es. Eeva-Maija Haukinen) on Eeva Mäkimaan äiti. Kaisa ilmestyi yhtäkkiä Helsinkiin Mäkimaiden oven taakse neljännellä kaudella. Eeva ja Kaisa eivät olleet nähneet toisiaan moneen kymmenen vuoteen. Kaisan syy tulla Oulusta Helsinkiin tyttärensä luo oli laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Kaisa uskotteli Mäkimaille saaneensa Oulusta lähetteen Helsinkiin syöpähoitoihin, vaikka todellisuudessa näin ei ollut. Eevalle selvisi myöhemmin, ettei Kaisa ollut käynyt lainkaan hoidoissa. Kaisa nukkui pois jaksossa 126.

Rebekka Blom[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rebekka Blom (es. Jessica Grabowsky) oli oikeustieteen opiskelija, joka toimi Pertti Mäkimaan lakiasiaintoimistossa harjoittelijana. Hän auttoi myös Juusoa ja Hannaa pääsykokeisiin valmistautumisessa. Hänellä oli myös pikkusisko nimeltä Susanna Blom. Hän oli vastikään ystävystynyt Niina Luotolan kanssa. Rebekalle kerrottiin, että hän sairastaa Creutzfeldt–Jakobin tautia ja hänellä on vain noin kuukausi elinaikaa.[1] Rebekka sai sairautensa loppuvaiheessa myös maisterinpaperit. Rebekka kuoli ja hänen hautajaisiaan vietettiin valmistujaisjuhlien yhteydessä, jonka Rebekan ystävät ja perhe halusivat hänelle järjestää.[2]

Susanna Blom[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Susanna "Suski" Blom (es. Iris Nylund 2011–2012, aiemmin Tiia Ilmanen 2009–2011) on Rebekka Blomin kirjallisuutta opiskeleva pikkusisko, joka kärsii mielenterveysongelmista. Susanna on seurustellut Jan-Erik "Narsku" Talvelan kanssa, mutta myöhemmin pari erosi.

Jan-Erik "Narsku" Talvela[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narsku (es. Roope Salminen) on Juuson kaveri ja seurusteli aiemmin Susanna Blomin kanssa.

Jussi Halla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Halla (es. Raimo Grönberg) on lammastilan omistaja Kainuusta. Hän on seurustellut Karin Luotolan kanssa.

Seija Jaakkola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seija Jaakkola (es. Mari Rantasila) on poliisi, joka seurusteli sarjan alkuaikoina Teemu Luotolan kanssa. Seija on ollut pitkiä aikoja poissa sarjasta, eikä ole viime aikoina ollut mukana. Hän asuu tällä hetkellä Brysselissä, jonne hän muutti aviomiehensä kanssa. Seijalla on yhden yön suhteen seurauksena tytär Matilda Pertti Mäkimaan kanssa. Matilda asuu äitinsä luona.

Kimmo Söder[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimmo Söder (es. Jarkko Sarjanen) on Laura Mäkimaan tyttären Kertun isä. Kimmo varasti Karin Luotolan taidekahvilan kassasta rahat auttaakseen Lauraa Jarkon korvaputkien hankinnassa. Laura otti aluksi varkauden syykseen suojellakseen Kimmoa. Kimmo oli tuolloin ehdonalaisessa. Kauden 4 lopussa Kimmo tunnusti varastaneensa rahat ja joutui tämän seurauksena vankilaan. Ennen tätä hän sai kuitenkin kuulla Lauran raskaudesta. Kimmo tunnusti 4 kauden viimeisessä jaksossa olevansa HIV-positiivinen.

Kira Kankaanpää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kira Kankaanpää (es. Jenni Banerjee) työskenteli Biomedicumissa samassa tutkimusryhmässä Niina Luotolan kanssa.

Kaarlo "Kalle" Kares[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle Kares (es. Matti Ranin) on syntynyt 1926 Helsingissä. Kalle on ammatiltaan näyttelijä. Hän sai ensimmäisessä kolmesta avioliitostaan Marjukka Kareksen (nyk. Saarela) kanssa ainoan tyttärensä Niina Luotolan.

Arttu Laakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arttu Laakso (es. Ville Virtanen) työskenteli Karinin ja Hanneksen huoltoasemalla autonkorjaajana vuosina 1995–1998. Hän poistui sarjasta tehtyään levytyssopimuksen.[3]

Juuso Lehto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juuso Lehto (es. Kalle Lindroth) on syntynyt 1990 Helsingissä. Hän on Mäkimaiden entisen kotiapulaisen Pirjo Lehdon poika. Hän on seurustellut Tuuli Partasen ja Hanna Taivalan kanssa. Juuso kirjoitti ylioppilaaksi syksyllä 2008 ja opiskelee parhaillaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Maaliskuussa 2011 Juuso lähti armeijaan[4].

Monika Lång[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monika Lång (es. Rea Mauranen) on leski, joka tapasi Maurin miehensä hautajaisissa. Hän työskentelee vaatekaupassa.

Arto Maasalmi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arto Maasalmi (es. Taneli Mäkelä) on yhden miehen kiinteistövälitysfirman omistaja. Hän tutustui Eevaan työnsä kautta ja palkkasi hänet apulaisekseen. Myöhemmin he ryhtyivät seurustelemaan ja sittemmin solmivat avoliiton. Artolla on kaksi lasta, Linda ja Emil.

Risto Nurmi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Risto Nurmi (es. Ilkka Heiskanen) on syntynyt 1966 Helsingissä. Hänen äitinsä on keväällä 2006 kuollut Alli Nurmi, isästä ei ole tietoa. Risto on entinen rikollinen (tuomittu murhasta), joka on istunut vankilassa, mutta on sittemmin päässyt vapaaksi ja päättänyt tehdä parannuksen, missä onkin toistaiseksi onnistunut loistavasti. Risto seurusteli Laura Mäkimaan kanssa ja on tämän lasten sekä isän Pertin hyvä ystävä.

Hanna Taivala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hanna Taivala (aiemmin Tavaila, es. Anna Laulumaa) on lääketieteen opiskelija, joka asuu samassa asunnossa Susanna Blomin kanssa. Hän seurusteli aikaisemmin Juuso Lehdon kanssa. Hanna sai syksyllä 2010 opiskelupaikan sekä oikeustieteelliseen että lääketieteelliseen tiedekuntaan, joista hän valitsi jälkimmäisen.

Elsi Töyräs[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elsi Töyräs (es. Vieno Saaristo) oli Maija Mäkimaan ystävätär. Hän kuoli jaksossa "Vaikeita valintoja", joka esitettiin 12. marraskuuta 2010.

Kosti Valo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosti Valo (es. Rabbe Smedlund) on hiljattain sarjaan mukaan tullut Pertti Mäkimaan opiskelukaveri nuoruusajoilta. Hän palasi ulkomailta Suomeen syöpää sairastavan vaimonsa kanssa tapaamaan vanhoja ystäviään Mäkimaita. Vaimoa Minnaa ei ehditty nähdä sarjassa, sillä hän menehtyi melko pian. Pertti otti Kostin mukaan liikekumppaniksi asianajotoimistoonsa. Susanna syytti Kostin raiskanneen hänet, jota Pertti ei aluksi uskonut tapahtuneen, ei myöskään Eeva.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jakso 485: Palava rakkaus
  2. Jakso 488: Kuutamokeikkaa
  3. Saarnaaja YLE Kotikatu. Yleisradio Oy. Viitattu 4.12.2012.
  4. Jakso 538: Viimeinen päivä YLE TV1 - Kotikatu. Yleisradio Oy. Viitattu 24.4.2011.