Jimi Hendrix
| Jimi Hendrix | |
|---|---|
| [[Tiedosto:Tiedosto:Jimi hendrix.jpg|250px|]] | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. marraskuuta, 1942 |
| Kuollut | 18. syyskuuta, 1970 |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Jimmy James |
| Aktiivisena | 1962 - 1970 |
| Tyylilajit |
Psykedeelinen rock Funk rock Proto-metal Blues Rhythm and blues |
| Soittimet |
Fender Stratocaster Gibson Flying V |
| Yhtyeet |
The Jimi Hendrix Experience Gypsy Sun and Rainbows Band of Gypsys Cry of Love |
| Levy-yhtiöt |
MCA Records Reprise Records |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.jimihendrix.com | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
James Marshall "Jimi" Hendrix (27. marraskuuta 1942, Seattle, Yhdysvallat – 18. syyskuuta 1970, Lontoo, Britannia) oli yhdysvaltalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Häntä on usein luonnehdittu populaarimusiikin historian merkittävimmäksi kitaransoittajaksi. Hendrixiä arvostetaan myös lauluntekijänä, ja hänen panostaan populaarimusiikin tyylisuuntien kehitykseen pidetään merkittävänä.
Jimi Hendrix muusikkona
Hendrixin tyylillisiä esikuvia olivat ennen kaikkea Elmore Jamesin, Albert Kingin ja T-Bone Walkerin kaltaiset blueskitaristit. Hän otti vaikutteita myös R&B-soittajilta, kuten Curtis Mayfieldiltä, ja jazzmuusikoilta, kuten huilunsoittaja Rahsaan Roland Kirkiltä.
Eräät kuuluisat rock-kitaristit, kuten Jeff Beck, The Whon Pete Townshend ja The Kinksin Dave Davies, olivat kokeilleet takaisinkytkentää (feedback eli kiertoääni) jo ennen Hendrixin tuloa tunnetuksi. Samoin säröä oli kokeiltu jo vuosia aikaisemmin. Hendrixin kyky käyttää näitä sekä monia muitakin kitaran ääntä muokkaavia efektejä oli kuitenkin ennenkuulumaton. Vielä merkittävämpiä olivat Hendrixin monet oivallukset itse soittotyylin suhteen. Hendrix osasi soittaa kitaraa neljällä eri tavalla: oikea- ja vasenkätistä kitaraa normaalilla tavalla tai kielet käännettyinä (bassokielet alhaalla).
Hendrix raivasi uusia teitä populaarimusiikin kehitykselle myös taitavana säveltäjänä ja sanoittajana. Tuottajana ja musiikillisena arkkitehtinä Hendrix käytti yhtenä ensimmäisistä levytysstudiota musiikillisten ideoiden rakentamiseen pelkän nauhalle tallentamisen sijaan. Laulajanakin Hendrix pystyi parhaimmillaan varsin vaikuttaviin suorituksiin (kuten kappaleessa "Have You Ever Been (To Electric Ladyland)") sekä ilmeikkääseen rockilmaisuun (esimerkiksi kappaleessa "Foxy Lady"). Live-esiintymisissä hän tosin keskittyi usein enemmän soittamiseen; monilla konserttitaltioinneilla Hendrix itse asiassa jauhaa purukumia laulaessaan.
Hendrixin imago rocktähtenä on kanonisoitunut ja jopa mytologisoitunut rockhistorian huipulle. Usein Hendrix mielletään Jim Morrisonin ja Janis Joplinin ohella oman aikansa nuorisokulttuurin ja protestiliikkeen henkilöitymäksi (nämä kolme 1960-luvun rockikonia kuolivat kaikki 27-vuotiaina). Hendrix myös voittaa säännöllisesti erilaisten rocklehtien järjestämät äänestykset kaikkien aikojen parhaan rock-kitaristin arvonimestä.
Hendrixin ura
Lapsuus ja nuoruus (1942–1966)
Hendrix syntyi ja kasvoi Seattlessa työväenluokkaisessa perheessä. Hän sai kasteessa nimen Johnny Allen Hendrix. Huoltajuuden siirryttyä isälle, Al Hendrixille, tämä kuitenkin vaihtoi poikansa etunimet James Marshalliksi. Äiti Lucille kuoli nuorena alkoholismiin.
Sisäänpäinkääntyneen ja mielikuvitusmaailmoissa viihtyvän pojan pakkomielteeksi muodostui tuon ajan rhythm and blues -musiikki. Kitaraan Hendrix kuitenkin tarttui toden teolla vasta 16-vuotiaana. Hendrix erotettiin lukiosta, ja hän ajautui huonoille teille. Vuonna 1961 Hendrixiä uhkasi vankilatuomio autovarkaudesta, mutta nuoriin rikollisiin siihen aikaan sovelletun käytännön mukaisesti hän välttyi rangaistukselta värväytymällä armeijaan (101. laskuvarjodivisioona). Fort Campbellin varuskunnassa Kentuckyssä Hendrixin kuultiin soittelevan kitaraa tuntikausia ja jopa puhuvan soittimelleen. Laskuvarjojääkärin ura ei kuitenkaan lopulta houkutellut vapaampaan elämään tottunutta nuorukaista. Suureksi helpotuksekseen Hendrix saikin vapautuksen palveluksesta. Oman kertomansa mukaan hän loukkaantui hyppyharjoituksissa, mutta tuore (2005) elämäkerta kertoo armeijan arkistolähteisiin pohjautuen Hendrixin teeskennelleen homoseksuaalia.
Päästyään armeijasta vuonna 1962 Hendrix aloitti keikkamuusikon ja studiokitaristin uran kierrellen vuosien ajan Yhdysvaltoja ristiin rastiin. Hendrix säesti kitaristina sekä levyillä että konserteissa joitakin varsin tunnettujakin artisteja, kuten Little Richardia ja myöhemmin The Isley Brothersia. Hän ei kuitenkaan saavuttanut merkittävää mainetta tai arvostusta. Vuonna 1965 Hendrix allekirjoitti tuottaja Ed Chalpinin kanssa levytyssopimuksen, joka ei edistänyt hänen uraansa, mutta tuotti myöhemmin kosolti päänvaivaa. Vuoden 1966 kesällä Hendrix oli päätynyt New Yorkin Greenwich Villageen, jossa hän käytti taiteilijanimeä Jimmy James. Hendrix ansaitsi niukat tulonsa Curtis Knight and the Squires -nimisessä R&B-orkesterissa. Lisäksi hän oli alkanut harjoitella omia sävellyksiään The Blue Flames -yhtyeen kanssa. Tässä kokoonpanossa soitti myös Randy California, joka sittemmin saavutti jonkin verran mainetta Spirit-yhtyeen kitaristina.
The Jimi Hendrix Experiencen alkuvaiheet (1966–1967)
Syksyllä 1966 New Yorkissa vieraillut brittiläinen tuottaja Chas Chandler, joka tunnetaan myös The Animals -yhtyeen basistina, huomasi Hendrixin lahjat ja houkutteli hänet mukaansa Englantiin. Lontoossa perustettiin The Jimi Hendrix Experience -niminen yhtye yhdessä basisti Noel Reddingin ja rumpali Mitch Mitchellin kanssa. Redding oli nuori ja tuntematon muusikko, joka tutustui Hendrixiin sattumalta. Jazz-taustainen Mitchell oli jo hankkinut hieman mainetta muun muassa George Fame & The Blue Flames -yhtyeessä. Häntä pidetään yhtenä oman sukupolvensa parhaista rockrumpaleista. The Jimi Hendrix Experiencen manageriksi ryhtyi hämäräperäinen liikemies Mike Jeffery, entinen Britannian sotilastiedustelupalvelun agentti.
Itsevarmuutensa lisäännyttyä Hendrix alkoi nyt nopeasti kypsyä ja kasvaa taiteilijana. The Jimi Hendrix Experiencen esiintymiset sekä joulukuussa 1966 ilmestynyt esikoissingle "Hey Joe" aiheuttivat sensaation Britanniassa, pian myös monissa muissa Euroopan maissa. "Hey Joe" oli Billy Robertsin tekemä rockversio vanhasta folksävelmästä. Myös The Byrds ja Hendrixin vanhan soittokumppanin Arthur Leen johtama Love versioivat tämän kappaleen samoihin aikoihin. Hendrixin seuraavat singlet olivat hänen omia sävellyksiään. Raskaan psykedeelinen "Purple Haze" ja unenomainen balladi "The Wind Cries Mary" olivat sekä myynti- että arvostelumenestyksiä: Britanniassa "Purple Haze" nousi single-listan kolmannelle sijalle. Niin kriitikot kuin suuri yleisökin arvostivat Hendrixin tapaa yhdistää kitarataituruus ja tarttuvat popmelodiat rhythm and bluesin sykkeeseen, jazzvivahteisiin, psykedeelisiin kokeiluihin ja syntymässä olevan raskaan rockin soundiin.
Omien sävellystensä rinnalla Hendrix esitti konserteissaan usein myös lainakappaleita: Howlin' Wolfin ja Muddy Watersin tunnetuksi tekemiä bluesstandardeja, ajankohtaisia popkappaleita, kuten The Troggs -yhtyeen hitin "Wild Thing", sekä Bob Dylanin lauluja. Dylan oli Hendrixin suurimpia idoleja Albert Kingin ja Elmore Jamesin kaltaisten mustien blueskitaristien ohella.
Huomiota herätti myös Hendrixin vilkas ja seksuaalisesti vihjaileva lavaesiintyminen, joka perustui afroamerikkalaisen musiikin esittämisperinteeseen, mutta oli valkoiselle yleisölle uutta ja yllättävää. Hendrix sytytti kitaransa tuleen, soitti hampaillaan ja teki kuperkeikkoja. Lavaesiintymiseen Hendrix oli alun perin joutunut kiinnittämään huomiota kiertäessään Yhdysvaltojen eteläosia, missä yleisö oli hyvin vaativaa ja alkoi usein pitkästyneisyyttään heitellä esiintyjiä käteen sattuvilla esineillä. Uransa myöhemmässä vaiheessa Hendrix vähensi lavatemppuiluaan, koska halusi että konsertteihin tullaan ennen kaikkea kuuntelemaan musiikkia.
Kesä ja syksy 1967: Hendrix nousee rocktaivaalle
22. toukokuuta 1967 The Jimi Hendrix Experience konsertoi Helsingissä ainoan Suomen vierailunsa yhteydessä. Silminnäkijänkuvausten perusteella konsertti oli onnistunut, vaikka yleisöä ei ollut paikalla kovin suurta määrää. Hendrix hajotti kitaransa esiintymisen lopussa. Paikalla olivat suomalaisista muusikoista ainakin Hasse Walli ja Remu Aaltonen sekä säveltäjä Otto Donner. Konsertin jälkeen yhtyettä ei oudon ulkoasunsa vuoksi päästetty ravintola Kalastajatorppaan syömään. Hendrix vieraili myös Yleisradion musiikkiaiheisessa TV-ohjelmassa, mutta taltioinnin päälle nauhoitettiin myöhemmin muuta materiaalia, koska sitä ei pidetty arvokkaana. Hendrixin vierailun innoittamana Helsingissä perustettiin pian Blues Section, jota pidetään ehkä merkittävimpänä 1960-luvun suomalaisena rockyhtyeenä.
Samassa kuussa ilmestyi albumi Are You Experienced. Se sisältää muun muassa seksuaalisesti latautuneen hitin "Foxy Lady", surf-musiikkia ja psykedeliaa yhdistelevän sävellyksen "Third Stone from the Sun" sekä vauhdikkaan "Firen", jossa rumpali Mitch Mitchell pääsi näyttämään osaamistaan. Samalta levyltä löytyvän heavy metal -vivahteisen kappaleen "I Don't Live Today" Hendrix tapasi omistaa konserteissaan Pohjois-Amerikan intiaaneille – tietoisena siitä, että hänellä itselläänkin oli cherokee-esivanhempia. Are You Experiencedin ja Hendrixin myöhempienkin studiolevyjen tuottajana toimi Eddie Kramer. Kramerilla oli merkittävä rooli sinä, että Hendrix onnistui toteuttamaan monet musiikilliset ideansa ja oivalluksensa levytysstudiossa. Debyyttialbumi pysytteli "rakkauden kesän" koittaessa brittilistan sijalla kaksi The Beatlesin Sgt. Pepperin takana.
Näihin aikoihin legendaarisen maineen saavuttanut konsertti Montereyn rockfestivaaleilla Kaliforniassa avasi Hendrixille tien suuren yleisön suosioon kotimaassaan Yhdysvalloissa. Sitä seurasi menestys kaikkialla rockmusiikkia kuuntelevassa maailmassa. Myöhemmin samana vuonna ilmestyi toinen studioalbumi, Axis: Bold as Love, joka saavutti listoilla menestystä edeltäjänsä tavoin. Nykyisin kyseinen levy ei tosin nauti aivan yhtä suurta mainetta kuin kaksi muuta The Jimi Hendrix Experiencen albumia. Axis... tehtiin levytyssopimuksen velvoittaman paineen alaisena. Noel Redding on myöhemmin kertonut, että Hendrix löysi nyt hitaammin ideoita kappaleisiinsa, kun taas ensimmäisen levyn sävellykset olivat olleet aina välittömästi valmiina levytystä varten. Toisen albumin tunnetuin kappale on monien muidenkin artistien tulkitsema herkkä balladi "Little Wing". Sen lisäksi vain "Spanish Castle Magic" päätyi albumilta live-esiintymisten vakiotavaraksi. Levyltä julkaistiin huonosti menestyneenä singlenä sci-fi-henkinen "Up from the Skies", jossa Hendrix esiintyy maata tarkastelevana avaruusolentona. Kappale "Little Miss Lover" edustaa tyyliltään jo funk rockia, ja siinä Hendrix myös käyttää ensimmäistä kertaa wahwah-efektiä perkussiivisellä tavalla, jonka monet muut kitaristit myöhemmin omaksuivat. Levyn pisin kappale, "If 6 was 9", edustaa psykedeliaa puhtaimmillaan, ja levyn päättävä "Bold as Love" sisältää ensimmäisen stereoflanger-efektin. Tuottaja Eddie Kramer teki efektin manuaalisesti (The Beatles oli aiemmin käyttänyt flanger-efektiä monona).
Hendrix oli toisella levyllään kypsynyt myös sanoittajana. Kappaleissa "One Rainy Wish" ja "Bold as Love" Hendrix kehitti runollista sanoitustyyliään, ja parille kokoelmallekin päätyneessä "Castles Made of Sandissa" Hendrix näyttäytyi tarinankertojana. Hendrixin rock-lyriikassa, jossa hänen ihailemansa Bob Dylanin vaikutus on helppo tunnistaa, esiintyi usein omaelämäkerrallisia teemoja, viittauksia ulkoavaruuteen ja yliluonnolliseen sekä naishahmoja, jotka voidaan nähdä vapauden ja rakkauden symboleina. Kahdella ensimmäisellä levyllä esiintyvät nimet "Waterfall" ja "Little Wing" ovat Hendrixin mukaan hänen suojelusenkelilleen antamiaan Pohjois-Amerikan intiaanien mytologiaan perustuvia nimityksiä.
Yhdysvalloissa toisen albumin julkaisua siirrettiin vuoden 1968 puolelle, jottei se häiritsisi ensimmäisen albumin odotettua suurempaa ja yhä jatkunutta myyntiä.
Musta supertähti
1960-luvun yhdysvaltalaisessa populaarikulttuurissa vallitsi jyrkkä roturaja. Hendrix ylitti tuon rajan saavuttaessaan valkoisen nuorison suosion. Häntä voikin luonnehtia ensimmäiseksi mustaihoiseksi supertähdeksi.
Brittiyleisö oli lämmennyt mustille bluesartisteille aiemmin kuin yhdysvaltalainen. Ei olekaan sattumaa, että Hendrixin ura lähti nousuun nimenomaan Englannista. Yhdysvaltain valkoinen yleisö puolestaan oli The Beatles -villityksen myötä hullaantunut brittirockiin. The Jimi Hendrix Experience oli helpompi ottaa vastaan, kun yhtyeellä oli "lontoolaisbändin" status ja kaksi valkoista muusikkoa riveissään. Mustalle yleisölle Hendrix ja psykedeelinen rock jäivät selvästi vieraammiksi.
Roturajojen rikkominen ja Hendrixin villi boheemi-imago hämmensivät konservatiiveja. Hippiliikkeen silmissä ne nostivat Hendrixin sankarihahmoksi – siitä huolimatta, että hän ei ollut poliittisesti kovin aktiivinen ja, toisin kuin monet muut sukupolvensa julkkikset, karttoi radikaalien näkemysten esittämistä. Isänmaallisen ja antikommunistisen kasvatuksen saanut Hendrix jopa puolusteli Vietnamin sotaa kuuluisuutensa alkuaikoina, vaikkakin tässä suhteessa hänen näkemyksensä muuttuivat ajan myötä. Mystiikkaan suuntautunut Hendrix suhtautui musiikkiinsa vakavasti ja piti sitä sanomallisena mutta mieluummin henkisenä ja hengellisenä kuin poliittisena. Hendrix kuvaili joskus konserttejaan ilmaisulla electric church, sähköinen kirkko.
Ensimmäisen mustan supertähden synty voidaan nähdä myös Yhdysvaltain mustan kansalaisoikeustaistelun taustaa vasten. Hendrixin kannanotot black power -aatteen puolesta olivat enimmäkseen melko varovaisia ja pidättyviä. Tämä ärsytti joitakin mustia radikaaleja, joiden mielestä Hendrixin olisi pitänyt käyttää julkisuusarvoaan ja omaisuuttaan "veljien" tukemiseen. Kovasanaisimmat arvostelijat syyttivät Hendrixiä "tuomosetäilystä" (Uncle Tomming). Tätä pilkkaavaa käsitettä käytettiin mustista, jotka tavoittelivat valkoisten suosiota mukautumalla nöyristellen mustia koskeviin stereotypioihin.
Electric Ladyland (1968)
Vuoden 1968 syyskuussa ilmestyneellä tupla-LP-levyllä Electric Ladyland Hendrix kehitti edelleen musiikillisia kokeiluitaan. Levyn tyylikirjo ulottuu bluesista ja soulvaikutteista varhaiseen heavy metaliin. Noin 15 minuuttia kestävä, merellinen ja fantasiahenkinen sävelteos "1983 (A Merman I Should Turn To Be/Moon Turn The Tides)" ennakoi selvästi progressiivista rockia, joka pian tämän jälkeen nousi keskeiseksi tyyliksi. Levyllä kuultiin myös studiossa tallennettua jammailua (raidat "Voodoo Chile" ja "Rainy Day, Dream Away..."). Levyn tunnetuinta antia lienee kuitenkin Bob Dylanin kappaleesta "All Along the Watchtower" tehty sovitus, joka sisältää yhden populaarimusiikin kuuluisimmista kitarasooloista.
Hyvin tunnettu Electric Ladylandin kappale on myös myöhemmälle metallimusiikille tietä raivaava "Voodoo Child (Slight Return)", jota ei pidä sekoittaa saman levyn edellä mainittuun bluesjamiin "Voodoo Chile". Pahaenteisesti myrskyävän "Voodoo Child (Slight Return):"in uhmakas sanoitus heijastelee Hendrixin voodoouskontoa kohtaan tuntemaa mielenkiintoa. Sen voi myös tulkita mustan kansalaisoikeusliikkeen mielialojen ilmaisuksi. "House Burning Down", yksi Hendrixin uran harvoista avoimen poliittisista lauluista, puolestaan kommentoi Yhdysvalloissa tuolloin riehuneita väkivaltaisia rotumellakoita. Singlenäkin julkaistu "Crosstown Traffic" nousi suosituksi kappaleeksi, jonka on nähty enteilevän R&B-musiikin myöhempiä suuntauksia. (Hendrixin levy-yhtiöt julkaisivat singlejä usein kysymättä asiasta Hendrixin mielipidettä tai lupaa. Hän ei itse pitänyt singlejä oikeana tapana tuoda musiikkiaan esille, vaan halusi mieluummin ilmaista itseään albumeillaan. Hendrix valittikin, että levy-yhtiöt valitsevat singleille aina väärät kappaleet. Menestynein single Yhdysvalloissa oli "All Along the Watchtower", joka ei kuitenkaan noussut sijaa 20 korkeammalle.)
The Jimi Hendrix Experiencen vakiokokoonpanon ohella Electric Ladylandilla soitti useita vierailevia tähtiä, kuten Traffic-yhtyeen sähköurkuri Steve Winwood, Jefferson Airplanen basisti Jack Casady, musta rumpali Buddy Miles ja tunnettu kosketinsoittaja Al Kooper. Hendrixin yhteistyö basisti Noel Reddingin kanssa sitä vastoin ei sujunut Electric Ladylandin äänityksissä enää ongelmitta. Redding on kertonut turhautuneensa Hendrixin vähemmän järjestelmälliseen ja kurinalaiseen tapaan työskennellä studiossa. Redding olisi myös halunnut yhtyeessä suuremman taiteellisen vastuun kuin mitä Hendrix managereineen oli valmis myöntämään. Redding lähti usein pubiin kesken levytyssession, mistä syystä Hendrix soitti itse noin puolet levyn bassoraidoista (mukaan lukien kappaleen "1983" bassosoolot). Tämän hän teki Reddingin oikean käden bassokitaralla, vaikka oli itse vasenkätinen.
Electric Ladyland kohosi Yhdysvalloissa albumilistan kärkeen syrjäyttäen Janis Joplinin levyn Cheap Thrills. Albumin brittipainoksen kanteen painettiin vastoin Hendrixin toiveita lievästi pornografinen kansikuva, jonka on arveltu hieman vähentäneen myyntiä Britanniassa. Britanniassakin levy nousi silti listan viidennelle sijalle.
Uran loppuvaihe (1969–1970)
Vuoden 1969 toukokuussa The Jimi Hendrix Experience hajosi Noel Reddingin erottua yhtyeestä. Hurjaan julkisuuskuvaansa turhautunut ja masentunut Hendrix ajautui riitoihin myös managerinsa Mike Jefferyn kanssa.
Artisti joutui muihinkin vastoinkäymisiin. Toukokuussa hänen matkatavaroistaan löytyi Toronton lentokentällä heroiinia. Hendrixiä uhkasi nyt pitkä vankeustuomio. Kanadalainen tuomioistuin kuitenkin vapautti hänet syytteistä, koska ei voitu todistaa, että hän oli itse laittanut huumausaineen matkatavaroihinsa. (Useimpien aikansa rocktähtien tavoin Hendrix oli innokas huumekokeilija, mutta heroiinia hänen tiedetään karttaneen).
Hendrix joutui kosketuksiin myös musiikkialalle soluttautuneen järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Vuoden 1969 syyskuussa paikalliset gangsterit kidnappasivat hänet hänen oman kertomansa mukaan New Yorkissa kahden vuorokauden ajaksi.
Vakavaksi harminaiheeksi muodostui myös Ed Chalpinin kanssa neljä vuotta aiemmin solmittu hedelmätön levytyssopimus. Chalpin myi oikeutensa Capitol Records -yhtiöille. Hendrixin manageri ja Capitol pääsivät sopimukseen, jonka mukaan Hendrix tekisi yhden albumin Capitolille.
Vastoinkäymisistään huolimatta Hendrix esiintyi elokuussa 1969 Woodstockin rock-festivaaleilla lyhytikäisen Gypsy Sun and Rainbows -orkesterin säestämänä. Tällöin hän esitti myös kuuluisan free jazz -vivahteita sisältävän instrumentaalitulkintansa Yhdysvaltain kansallislaulusta.
Hendrixiä oli lopulta alkanut vaivata se, että hänen yleisönsä koostui lähes yksinomaan valkoisesta nuorisosta. Osittain tästä syystä Hendrix keskittyi vuoden 1969 lopulla työskentelemään jo aiemmin perustamansa Band of Gypsys -nimisen kokoonpanon kanssa. Trio koostui mustista muusikoista. Basisti Billy Cox oli ollut Hendrixin ystävä ja soittokumppani armeija-aikoina. Jo Electric Ladylandin tekoon osallistunut rumpali Buddy Miles oli saanut aiemmin mainetta yhtyeissä The Electric Flag ja The Buddy Miles Express.
Sopimuksen mukaisesti Capitol Records julkaisi uudelta yhtyeeltä funkhenkisen, konserttilavalla uudenvuodenyönä nauhoitetun albumin Band of Gypsys (1970), joka sisälsi sekä Hendrixin että Milesin kappaleita. Samoista konserteista julkaistiin vuonna 1999 kattavampi kooste Live At Fillmore East. Hendrixin tämän kauden kuuluisin sävellys on sodanvastainen "Machine Gun". Band of Gypsys kuitenkin hajosi jo vuoden 1970 helmikuussa epäonnistuneen konsertin jälkeen. Tiedot siitä, tapahtuiko hajoaminen Hendrixin vai Buddy Milesin aloitteesta, ovat ristiriitaisia.
Vuoden 1970 aikana Hendrix työsti neljättä studioalbumiaan itse rakennuttamassaan Electric Lady -studiossa New Yorkissa. Kevään ja kesän mittaan hän myös konsertoi Yhdysvalloissa Cry of Love -kiertueella Mitch Mitchellin ja Billy Coxin säestämänä. Yleisö sai kuulla uusia kappaleita, kuten "In From The Storm" ja "'Hey Baby (The New Rising Sun)". Yhdysvalloissa Hendrix esiintyi viimeisen kerran Honolulussa 1. elokuuta. Viimeinen konsertti Britanniassa oli Isle of Wight Festivalilla 30. elokuuta. Siellä uusia kappaleitaan esittänyt Hendrix turhautui yleisöön, joka halusi hänen soittavan ainoastaan vanhoja hittejään.
Syyskuun alussa seurasi vielä lyhyt Euroopan-kiertue, jonka aikana Hendrix esiintyi muun muassa Tukholmassa ja Göteborgissa. Hendrixin viimeinen lavaesiintyminen tapahtui Fehmarnin saaren sekasortoisilla rockfestivaaleilla Länsi-Saksassa 6. syyskuuta. Tämän jälkeen huume- ja mielenterveysongelmista kärsinyt Billy Cox jätti yhtyeen, mistä syystä koko joukko palasi Lontooseen. Vajaat kaksi viikkoa myöhemmin, 18. syyskuuta, 27-vuotias Hendrix menehtyi Lontoossa barbituraatteihin kuuluvia Vesperax-unilääkkeitä ja alkoholia nautittuaan. Toisin kuin usein väitetään, huumausaineilla ei ollut osuutta kuolemaan. Kyseessä oli todennäköisesti tapaturma. Murhasta vihjaileville salaliittoteorioille ei ole kyetty esittämään vakuuttavia todisteita, eikä itsemurhaakaan pidetä todennäköisenä.
Postuumit julkaisut (1971–)
Hendrixin suunnittelema kaksoisalbumi, jonka nimeksi olisi mahdollisesti tullut First Rays of the New Rising Sun, jäi hänen kuolemansa vuoksi viimeistelyä vaille. Suurin osa albumille aiotusta materiaalista julkaistiin yhdelle ja samalle levylle koottuna vasta vuonna 1997. Sitä ennen tätä materiaalia saattoi kuulla julkaisuilla Cry of Love (1971), Rainbow Bridge (1972) ja War Heroes (1972). First Rays...-levyllään Hendrix jatkoi matkaansa eri populaarimusiikin suuntausten yhdistelijänä. Levyllä on funkia ja rockia yhdisteleviä raitoja, kuten "Freedom", "Izabella" ja "Straight Ahead". Parhaina monet pitävät kuitenkin lyyrisiä balladeja "Drifting" ja "Angel". Science fiction -tematiikkaa edustamassa levyllä ovat kappaleet "Hey Baby (The New Rising Sun)" ja "Astro Man". "Room Full of Mirrors" esittelee kitaraefektien käyttöä ja "Earth Blues" lähentelee gospelia. Demonauha-asteelle jääneessä "Belly Button Window´ssa" puolestaan pohditaan aborttiin liittyviä kysymyksiä blues-tunnelmissa. Kesken jääneelle levylle on tehty rumpali Mitch Mitchellin ja tuottaja Eddie Kramerin johdolla vain ne muutokset, joista Hendrixin kanssa oli keskusteltu. Levyn kappalejärjestyksessä on mahdollisuuksien mukaan hyödynnetty Hendrixin jälkeensä jättämiä muistiinpanoja.
First Rays... -levyllä julkaistun materiaalin ohella Hendrix jätti jälkeensä suuren määrän muitakin vuosina 1966–1970 tehtyjä, enimmäkseen keskeneräisiä äänitteitä. Näitä julkaistiin 1970- ja 1980-lukujen mittaan muun muassa sellaisilla levyillä kuin Loose Ends, Crash Landing ja Midnight Lightning. Tämän lisäksi päivänvaloon on noussut äänityksiä, joita Hendrix teki ennen Lontooseen siirtymistään ja tähteyttään muun muassa Curtis Knight & The Squires -yhtyeen jäsenenä. Useimpien kuolemanjälkeisten Hendrix-julkaisujen laatua kuitenkin pidetään huonona. Julkaisuoikeuksista käytiin Hendrixin perikunnan ja voimakasta arvostelua osakseen saaneen tuottaja Alan Douglasin välillä pitkällinen oikeustaistelu, joka vuonna 1995 päättyi perikunnan voittoon. Tämän jälkeen keskeneräinen First Rays of the New Rising Sun vihdoin julkaistiin. Monien mielestä kuolemanjälkeisten julkaisujen parhaimmistoon lukeutuvat myös levyt Blues (1994) ja South Saturn Delta (1997), jotka esittelevät Hendrixin musiikillisia syrjähyppyjä ja keskeneräisiksi jääneitä projekteja. Näillä kahdella levyllä on puolivalmiiden ottojen ja studiojamittelujen lisäksi myös joitakin varsin merkittäviä raitoja. Maininnan ansaitsee myös BBC Sessions (1998), joka sisältää Hendrixin brittiläisen radioyhtiö BBC:n musiikkiohjelmia varten tekemiä nauhoituksia.
Hendrixin kuoleman jälkeen on julkaistu erittäin suuri määrä myös erilaisia konserttitaltiointeja ("live-levyjä"), joiden laatu vaihtelee huomattavasti. Osa näistä on virallisia julkaisuja, osa bootlegeja. Bootlegeistä tunnetuin ja huonomaineisin lienee monilla eri nimillä julkaistu Woke Up This Morning And Found Myself Dead, jolla Hendrix jammailee erään rock-klubin lavalla rivouksia huutelevan juopuneen Jim Morrisonin kanssa. Jimi Hendrixin onnistuneimmat konsertit ovat legendaarisia, mutta myös väsyneitä ja innottomia esityksiä on julkaistu.
Kuolemanjälkeinen maine
Monien arvioiden mukaan Jimi Hendrix on vaikuttanut rockmusiikin kehitykseen enemmän kuin kukaan toinen yksittäinen henkilö ehkä Bob Dylania, John Lennonia ja Paul McCartneyta lukuun ottamatta. Hendrixin musiikillinen vaikutus ulottuu heavy metalista fuusiojazziin ja funkiin. Hendrixin manttelinperijöinä on mainittu Eddie Van Halenin ja Frank Marinon kaltaisia hard rock -kitaristeja, mutta avoimimmin Hendrixiin musiikilliseen perintöön on viitattu ehkä funk rock -yhtyeiden tuotannossa (esimerkiksi Funkadelic-yhtyeen varhaisilla levyillä, joilla soittaa kitaristi Eddie Hazel). 1970-luvulla "uutena Hendrixinä" puhuttiin myös sellaisista valkoihoisista kitaristeista kuin Robin Trower ja Tommy Bolin. 1980-luvulla tämä käsite yhdistettiin useimmiten Stevie Ray Vaughaniin, joka oli omaksunut Hendrixin taiteilijapersoonasta ennen kaikkea blueskitaristin roolin. Heavy metal -kitaristeista muun muassa Yngwie J. Malmsteen on saanut Hendrixiltä suuria vaikutteita.
Suomalaisessa rockmusiikissa Hendrixin perintöä ovat vaalineet esimerkiksi Kingston Wall, Hasse Walli, Heikki Silvennoinen, Jimi Sumen ja Sami Hurmerinta.
Hendrixin ikonisoitunutta asemaa populaarikulttuurissa ja rockhistoriassa kuvastaa sekin, että hänen albumeistaan varsinkin Electric Ladyland ja Are You Experienced sijoittuvat toistuvasti lähelle kärkeä erilaisissa äänestyksissä, joissa valitaan kaikkien aikojen parasta rocklevyä.
Jimi Hendrixin ainutlaatuisuutta voidaan luonnehtia siten, että hänessä yhdistyvät samanaikaisesti sekä soittajavirtuoosin että mieleenpainuvia sävellyksiä tehtailevan musiikillisen visionäärin roolit. Tämän lisäksi hän oli rockmusiikin ikimuistoisimpia lavaesiintyjiä.
Triviatietoa
- Ruotsin Göteborgissa Hendrix joutui vuonna 1968 pidätetyksi ja sai lyhyen maastapoistumiskiellon riehuttuaan juovuspäissään hotellihuoneessa. Pidätykseen viitataan kappaleessa "My Friend" (julkaistu albumeilla First Rays of the New Rising Sun ja Rainbow Bridge).
- Kun Hendrix poltti ensi kertaa kitaransa esiintyessään Lontoossa 31. maaliskuuta 1967, hän poltti vahingossa myös käsiään sen verran, että joutui käymään sairaalassa. Kaiken kaikkiaan Hendrix poltti kitaransa vain muutamia kertoja.
- 1960-luvulla Suosikki-lehdessä olleen pilailumielessä tehdyn artikkelin mukaan Hendrixillä oli suomalaiset sukujuuret. Hänen väitettiin olevan erään (keksityn) Hendrikson-nimisen henkilön poika.
- Kummeli on tehnyt sketsin, jossa on orkesteri nimeltä Janne Hendrikson ja Kokemus (The Jimi Hendrix Experience). Heikki Silvennoinen esittää Hendriksonia, Timo Kahilainen Noel Reddingia ja Heikki Hela Mitch Mitchellia. Sketsissä yhtye esittää "Wild Thing" -kappaletta, jossa lauletaan alkuperäisten sanojen sijaan "nyt menee hermot". Lopuksi kitara hajotetaan rautasahalla ja isolla puuvasaralla.
- Jimi Hendrixin intiaaniverenperintö on kiehtonut monia. Hänen isänäitinsä, Nora Rose Mooren, isä oli puoliksi cherokee-intiaani ja puoliksi irlantilainen. Hendrixin äidinäiti, Clarice Lawson, oli hänkin joidenkin tietojen mukaan puoliksi cherokee. Jälkimmäinen tosin oli täysin vieraantunut intiaanikulttuurista. Hendrix itse samaistui voimakkaasti etäisiin intiaanijuuriinsa, vaikka ulkonäöltään ja kulttuuriselta taustaltaan hän olikin ensisijaisesti mustan väestön edustaja. Eräs Hendrixin keskeneräiseksi jääneistä sävellyksistä oli nimeltään "Cherokee Mist".
Yhtyeiden kokoonpanot
The Jimi Hendrix Experience (syksy 1966 - kesäkuu 1969)
- Jimi Hendrix (kitara, laulu)
- Noel Redding (basso, laulu)
- Mitch Mitchell (rummut)
Gypsy Sun and Rainbows (elokuu 1969 - lokakuu 1969)
- Jimi Hendrix (kitara, laulu)
- Billy Cox (basso)
- Mitch Mitchell (rummut)
- Larry Lee (kitara, laulu)
- Juma Sultan (perkussio)
- Jerry Velez (perkussio)
Band of Gypsys (marraskuu 1969 - helmikuu 1970)
- Jimi Hendrix (kitara, laulu)
- Billy Cox (basso)
- Buddy Miles (rummut, laulu)
The Jimi Hendrix Experience / Cry Of Love (maaliskuu 1970 - syyskuu 1970)
- Jimi Hendrix (kitara, laulu)
- Billy Cox (basso)
- Mitch Mitchell (rummut)
Diskografia
Keskeiset albumit
Nimen perässä korkein listasijoitus Britanniassa ja Yhdysvalloissa
- Are You Experienced (1967) #2 UK, #5 USA
- Axis: Bold as Love (1967) #5 UK, #3 USA
- Electric Ladyland (1968) #5 UK, #1 USA
- Band of Gypsys (1970) #5 UK, #5 USA
- First Rays of the New Rising Sun (nauhoitettu 1968-1970, julkaistu 1997) #37 UK, #49 USA
Muita julkaisuja
- Smash Hits (1969) #5 UK, #6 USA
- Cry of Love (1971)
- Isle of Wight (1971, live)
- Hendrix In The West (1972, live)
- Concerts (1982)
- Jimi Plays Monterey (1986, live)
- Live At Winterland (1987)
- Stages (1991, live)
- Blues (1994)
- Voodoo Soup (1995)
- South Saturn Delta (1997)
- Experience Hendrix: The Best Of Jimi Hendrix (1997)
- BBC Sessions (1998)
- Live at the Fillmore East (1999)
- Woodstock (1994, live)
- The Albert Hall Experience (2000, live)
- Woodstock (2001, live, tupla-CD, koko konsertti)
- Blue Wild Angel (2002, live)
- Live At Berkeley (2002)
- The Ultimate Experience (2002)
- Voodoo Child - The Jimi Hendrix Collection (2002, tupla-CD)
- The Rainbow Bridge Concert (2003)
Britanniassa julkaistut singlet
Nimen perässä korkein listasijoitus
- 1966 joulukuu, "Hey Joe / Stone Free" #6
- 1967 maaliskuu, "Purple Haze / 51st Anniversary" #3
- 1967 toukokuu, "The Wind Cries Mary / Highway Chile" #6
- 1967 elokuu, "Burning Of The Midnight Lamp / The Stars that Play with Laughing Sam's Dice" #18
- 1968 syyskuu, "All Along The Watchtower" / "Long Hot Summer Night" #5
- 1969 heinäkuu, "Crosstown Traffic" / "Gypsy Eyes"
- 1969 marraskuu, "Fire" / "Burning Of The Midnight Lamp"
- 1969 joulukuu, "Stone Free" / "If 6 was 9"
Yhdysvalloissa julkaistut
Nimen perässä korkein listasijoitus
- 1967 kesäkuu, "Hey Joe" / "51st Anniversary"
- 1967 elokuu, "Purple Haze" / "The Wind Cries Mary" #65
- 1967 marraskuu, "Foxy Lady" / "Hey Joe"
- 1968 syyskuu, "All Along The Watchtower" / "Burning of the Midnight Lamp" #20
- 1968 "Up From The Skies" / "One Rainy Wish"
- 1968 marraskuu, "Crosstown Traffic" / "Gypsy Eyes"
- 1970 kesäkuu, "Izabella" / "Stepping Stone"
Katso myös
Aiheesta muualla
Kirjallisuutta
Suomeksi:
- Sharon Lawrence: Jimi Hendrix - mies, musiikki ja totuus. Like Kustannus Oy; 2006.
Englanniksi:
- John McDermott & Eddie Kramer: Hendrix: setting the record straight (1992)
- Harry Shapiro & Caesar Glebbeek: Jimi Hendrix: Electric Gypsy (1990) Malline:Link FA