G

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. G on myös ruotsalainen elokuva
Latin alphabet Gg.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

G (g) on suomalaisten ja samalla latinalaisten aakkosten seitsemäs kirjain. G-kirjaimen nimi on suomen kielessä gee ja äännearvo joko [ɡ] tai [ŋ].

Kreikkalaisessa kirjaimistossa latinalaista G-kirjainta vastaa gamma (Γ, γ), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan Г (г).

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinalainen aakkosto ei aluksi tuntenut G-kirjainta. Kreikan gammasta (Γ) juontuvalla C-kirjaimella merkittiin sekä äännettä k että sen soinnillista vastinetta g. Lisäksi k-äännettä merkittiin K-kirjaimella A:n edellä ja Q-kirjaimella V:n edellä.[1]

G-kirjaimen syntyminen on selitetty siten, että C-kirjaimeen lisättiin tarke. Näin C-kirjaimesta saatiin G, jolla merkittiin g-äännettä. C-kirjain jäi k:n merkiksi.[1][2]

Toisen selityksen mukaan G-kirjain kehittyi zeetasta. Se sijaitsi kreikan aakkostossa kohdalla, johon G myöhemmin tuli. Zeetan tarkoittamalle äänteelle ei latinassa ollut käyttöä. Kirjoitusasultaan eräät zeetan ja gamman muodot muistuttivat kulmikasta C-kirjainta. Kun zeeta, gamma ja myös kappa muistuttivat toisiaan, niitä käytettiin sekaisin g- ja k-äänteen merkkeinä. Myöhemmin gammasta kehittynyt C-kirjain vakiintui k-äänteen merkiksi ja zeetasta kehittynyt G-kirjain g-äänteen merkiksi. Kapasta kehittynyt K-kirjain jäi vain rajattuun käyttöön.[2]

G-kirjaimen keksijänä on vanhastaan mainittu 200-luvulla eaa. elänyt Spurius Carvilius Ruga,[1][3] mutta kirjain on kuitenkin ollut käytössä jo ennen häntä. Appius Claudius Caecus on myös mainittu G:n keksijäksi.[2]

C:n ja G:n samankaltaisuus mahdollisti aiempien kaiverrusten korjailemisen.lähde?

G suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa g-kirjain esiintyy vierasperäisissä sanoissa soinnillisen velaariklusiilin eli [ɡ]-äänteen merkkinä.

G-kirjainta käytetään myös merkitsemään velaarista nasaalia [ŋ] eli ns. äng-äännettä. Tässä käytössä g on kirjainyhdistelmissä ng (kuten sanassa kengät) sekä gn (magneetti).

G muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

G on eri kielissä saanut muita äännearvoja niiden historiallisen kehityksen aikana tapahtuneiden äänteenmuutosten vuoksi. Palatalisaation myötä jo kansanlatinassa lienee tunnettu etuvokaalien (i e) edellä äänneasu postalveolaarisena affrikaattana [dʒ], joka edelleen esiintyy italiassa. Ranskassa ja portugalissa tämä äänne on yksinkertaistunut frikatiiviksi [ʒ], ja vielä pidemmälle se on kehittynyt espanjassa, jossa se on menettänyt soinnillisuutensa ja takaistunut jälleen velaariseksi: [x]; amerikanespanjan murteissa jopa [h]. Kaikki nämä äänteet kuitenkin kirjoitetaan mainituissa kielissä edelleen G-kirjaimella.

Latinalaisen aakkosiston omaksuneiden kielten joukossa muutoksia ovat mm. puolivokaalinen äänneasu [j] ruotsissa myöhemmän, erillisen palatalisaation myötä ja soinniton [k] islannissa.

Näistä erillään tulee pitää ne tapaukset, joissa G:lle on asetettu eroava äännearvo jo kielen kirjoitusjärjestelmää luotaessa, esim. fidžin velaarinen nasaali [ŋ].

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Braille G7.svg

G g
ASCII 71 103
Unicode U+0047 U+0067

G-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienen g:n merkityksiä:

Ison G:n merkityksiä:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Appius Claudius Caecus and the Letter Z James Grout. Viitattu 20.8.2014. (englanniksi)
  2. a b c Hempl, George: The Origin of the Latin Letters G and Z. Transactions and Proceedings of the American Philological Association, 1899, nro 30. The Johns Hopkins University Press. doi:10.2307/282560. Artikkelin verkkoversio.
  3. Questions by Plutarch kohdat 54 and 59