C

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo latinalaisten aakkosten kirjaimesta. C tarkoittaa myös C-ohjelmointikieltä.
Latin alphabet Cc.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

C (c) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten kolmas kirjain. C-kirjaimen nimi lausutaan suomen kielessä see.

Kyrillisessä kirjaimistossa on ulkonäöltään latinalaisen C:n kaltainen kirjain kyrillinen С (с), jolla merkitään s:n tapaisia äänteitä. Yhdennäköisyydestään huolimatta ne ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C-kirjain on kehittynyt kreikan kirjaimesta gamma (Γ). Latinalaisessa aakkostossa kirjaimella merkittiin alkuaan sekä k- että g-äännettä. G eriytyi myöhemmin omaksi kirjaimekseen.[1]

C suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielessä c-kirjainta käytetään ainoastaan sitaattilainoissa sekä vieraskielisissä erisnimissä. Tällöin se äännetään samoin kuin lainojen alkukielessä, tavallisimmin [s] tai [k], mutta esimerkiksi italialaisperäisessä cembalo-sanassa [tš]. Muutoin se korvataan lainasanoissakin yleensä s:llä tai k:lla.

C-kirjainta on aiemmin käytetty suomen kirjakielessä. Vanhassa kirjasuomessa sillä voitiin merkitä mm. k-äännettä ja h-äännettä kuten sanoissa olcon (olkoon) ja tacto (tahtoo). Kaksoiskonsonantti kk:n kirjoitustapa oli yleisesti ck. [2]

C muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C ääntyi latinassa aluksi k-äänteenä (ja alkujaan myös g:nä, kuten edellä kerrotaan). Kuitenkin jo Rooman keisarikunnan aikana latinassa tapahtui äänteenmuutos, niin että se e:n ja i:n edellä alettiin ääntää yhdistelmänä [ts] tai [tš], jotka ovat sellaisenaan tai edelleen muuttuneina periytyneet myös romaanisiin kieliin. Nämä äänneyhdistelmät kirjoitettiin kuitenkin edelleen c:llä, ja pitkälti tästä johtuu, että monissa kielissä C:llä on vielä nykyäänkin kaksi äännearvoa. Toisen konsonantin taikka a:n, o:n tai u:n edellä se ääntyy useimmissa kielissä yhä [k], mutta e:n tai i:n edellä sen äännearvo vaihtelee eri kielissä.

Espanjassa C ääntyy [k] konsonantin ja a, o ja u:n edellä, ja e:n ja i:n edellä [θ] (eräissä murteissa [s]). Ranskassa ja englannissa C ääntyy e:n, i:n ja y:n edellä [s], muulloin [k]. Ranskassa poikkeukset merkitään Ç-kirjaimella, joka ääntyy aina [s]. Portugalissa c on takavokaalien ja muiden konsonanttien kuin h:n edellä [k], etuvokaalin edellä tai cedilhalla (ç) varustettuna [s], ja h:n edellä [š].

Ruotsissa c esiintyy e:n ja i:n edellä lainasanoissa ja lausutaan tällöin [s] (esimerkiksi citron, cirkus), mutta omakielisissä sanoissa se esiintyy vain yhdistelmässä ck, joka merkitsee kaksois-[k]:ta.

Joissakin kielissä, kuten unkarissa ja monissa slaavilaisissa kielissä C-kirjaimella merkitään affrikaattoja (ts-äänteitä). Niin on myös esimerkiksi esperantossa.

Useissa kielissä C-kirjainta käytetään tiettyjä konsonanttiäänteitä kuvaavissa kirjainyhdistelmissä, esimerkiksi CH ja SCH. Kirjainyhdistelmä CZ on muun muassa englannin kielessä yleinen tapa transkriboida tšekissä esiintyvä Č.

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Braille C3.svg

C c
ASCII 67 99
Unicode U+0043 U+0063

C-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana C. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  2. Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.