Q

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta Q. James Bond -elokuvien henkilöstä Q on erillinen artikkeli.
Latin alphabet Qq.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

Q (q) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 17. kirjain. Q-kirjaimen nimi on suomen kielessä kuu ja äännearvo [k]. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa q on "taka-k":n merkki.

Q-kirjain esiintyy latinassa ja sen mukaisesti useissa muissakin kielissä ainoastaan toisen vokaalin edellä olevassa kirjainyhdistelmässä qu. Eräissä kielissä ja transkriptioissa q kuitenkin esiintyy myös yksinään.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Q-kirjain on peräisin seemiläisestä qof-kirjaimesta (qof), joka merkitsi k:n tapaista mutta taaempana ääntyvää konsonanttia. Qofista kehittyi kreikan koppa (Ϙ). Kirjain siirtyi etruskien kautta latinaan k-äänteen merkiksi. Q:tä käytettiin latinassa aluksi O:n ja V:n edellä (u-äännettä merkittiin V-kirjaimella). Tuossa asemassa k luonnostaan ääntyy taaempana. Myöhemmin Q jäi latinassa erikoiskäyttöön yhdistelmässä QU + vokaali (QV + vokaali).[1]

Q suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Q-kirjaimen nimi äännetään suomen kielessä kuu. Toisinaan käytetään ääntämystä guu, joka kuitenkin on virheellinen. Guu-ääntämystä on selitetty hyperkorrektiudella, äänteen vierasperäisyyden liioittelulla.[2][3][4][5]

Q kuuluu suomen yleiskielen harvinaisimpiin kirjaimiin.[6] Nykysuomessa sitä käytetään ainoastaan sitaattilainoissa (esim. squash) sekä vieraskielisissä erisnimissä (esim. Montesquieu). Niissä se yleensä lausutaan kuten alkuperäkielessäkin: joko [k], [ku], [kv] tai [kw].[7] Toisinaan kuultu ääntäminen soinnillisena ([g]) on väärin.[4]

Suomeen tulleissa lainasanoissa qu-yhdistelmä on yleensä korvattu kv-yhdistelmällä, kuten suomen sanassa akvaario (lat. aquarium). Joissain tapauksissa qu:n tilalla on v, kuten sanassa vartti (lat. quartum), k kuten sanassa karanteeni (ransk. quarantaine) tai kk kuten sanassa ubiikki (eng. ubiquitous).[7]

Vanhassa kirjasuomessa q oli nykysuomea laajemmassa käytössä. Sillä merkittiin [k]-äännettä [u]:n edellä kuten sanoissa quittengin (kuitenkin), quin tai qwin (kuin). Tästä q-kirjaimen käytöstä kuitenkin luovuttiin jo Ruotsin vallan aikana.[8][9]

Q muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Qu-yhdistelmän lausumisesta latinan kielessä on useita käsityksiä. Suomessa tavallisen käsityksen mukaan qu lausutaan latinassa [kv], mutta myös [kw] tai [kw] ovat käytössä. Saksassa qu lausutaan [kv], englannissa [kw], italiassa [ku] ja ranskassa sekä espanjassa [k].[7][10]

Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa (IPA) q-merkillä kuvattu äänne on soinniton uvulaarinen klusiili (eräänlainen kurkku-k tai taka-k). Äänne saadaan aikaan painamalla kielen takaosa kitalaen takaosaan kuten lausuttaessa soinnillista r-äännettä. Q:n alkumuoto qof on alun alkaen lausuttu näin.[11] Äänne esiintyy nykyään muun muassa arabian ja grönlannin kielessä. Grönlannin kielessä q-kirjain onkin tämän äänten merkki.[12][13]

Arabian siirtokirjoituksessa käytetään q-kirjainta ق-kirjaimen tilalla kuvaamaan edellä mainittua taka-k:ta.[14] Esimerkki tästä on erisnimi Qatar (arab. قطر, IPA [ˈqɑtˤɑr]). Tässä yhteydessä q-kirjaimen ääntämys on suomessa yleensä [k].[15]

Albanian kielessä q-kirjain tarkoittaa liudentunutta k:ta (k').[16]

Võron ja maltan kielissä q-kirjaimella merkitään glottaaliklusiilia ([ʔ]).[17][18] Q:n käyttö võrossa on tosin kiistanalainen, koska sitä pidetään vierasperäisenä kirjaimena.[19]

Kiinan transkriptiossa käytetään myös q-kirjainta. Se lausutaan [tɕʰ], jota voisi karkeasti kuvata merkinnällä tsj (esim. Qingdao, joka aiemmin kirjoitettiin Tsingtao).[20]

Ruotsin kielessä q-kirjainta käytettiin aiemmin k-äänteen merkkinä yhdistelmässä qv (myös qw ja qu). Se korvattiin kv-yhdistelmällä 1900-luvun vaihteessa.[21][22][23]

Kirjoitusasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienellä q-kirjaimella on useita vaihtoehtoisia muotoja käsin kirjoitettaessa. Suomalaisessa kouluopetuksessa sen pystyviiva on merkitty milloin suoralla viivalla, milloin lenkillä, milloin taas poikkiviivan kanssa.[24][25][26]

Suomen peruskouluissa on q-kirjain opetettu 2004 alkaen suoralla pystyviivalla ilman poikkiviivaa. Poikkiviivallinen muoto on kuitenkin palaamassa opetukseen viimeistään 2016. Ilman poikkiviivaa kirjain on katsottu sujuvammaksi kirjoittaa, kun taas poikkiviivallisen muodon katsotaan vähentävän sekaantumisen vaaraa pienen g-kirjaimen ja numeron 9 kanssa.[27]

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Braille Q.svg

Q q
ASCII 81 113
Unicode U+0051 U+0071

Q-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Korpela, s. 94
  2. Voutilainen, Eero: Koo niin kuin Kalle Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 20.9.2013.
  3. Korpela, s. 96
  4. a b Hurtta, Heikki: Ongelmakirjainten ääntäminen: kuu ja set Kielikello 1/2002
  5. Kokko, Tiina: Q on aakkosten vähäkäyttöisin kirjain – osaatko ääntää sen? Yle.fi 8.7.2014
  6. Pääkkönen, Matti: A:sta ö:hön. Suomen yleiskielen kirjaintilastoja. Kielikello, 1991, nro 1, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  7. a b c Korpela, s. 94–96
  8. Katsaus vanhan kirjasuomen ortografiaan Viitattu 16.8.2014
  9. Lauerma, Petri: Vieraiden grafeemien väistyminen varhaisnykysuomesta etenkin Jakob Johan Malmbergin tuotannon valossa. Virittäjä, 2007, nro 3, s. 322–345. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  10. Pekkanen, Tuomo: Ars grammatica, Latinan kielioppi. Yliopistopaino, Helsinki, 1995
  11. Korpela, s. 94
  12. Pohjoismainen kultturipiste: Grönlanti
  13. Korpela, s. 149
  14. Jukka Korpela: Arabian kielen siirtokirjoitus
  15. Korpela, s. 95
  16. Anhava, Jaakko: Ongelmakirjain q Kielikello 1/2002
  17. Saar, Evar: Võro language
  18. Borg Albert, Azzopardi-Alexander Marie: Maltese. Descriptive Grammars., s. 300–301. New York, USA: Routledge, 2005. ISBN 0-415-02243-6.
  19. Pajusalu, Karl: The reforming of the Southern Finnic language area. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia, 2009, nro 258, s. 103. Helsinki: Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.8.2014.
  20. Korpela, s. 95
  21. Hazelius, Artur: Om svensk rättstafning (q såsom tecken för k-ljudet (s. 122–131)) 1871. Stockholm: P. A. Norstedt & söner. Viitattu 17.8.2014. (ruotsiksi)
  22. Christian Ahlskog: Därför är det så ont om q! Språktidningen Juni 2012
  23. Hans Högman: Språkreformen 1906 - Sverige Viitattu 16.8.2014
  24. Käsin kirjoittamisen autuudesta Viitattu 5.10.2014
  25. Kirjaimet ennen ja nyt Viitattu 5.10.2014
  26. Opetushallitus: Uudet kirjaimet ja numerot: Kirjoituskirjaimet Viitattu 5.10.2014
  27. Numero 7 palaa vanhaan muotoonsa – piirrätkö sinäkin numerot väärin? Yle.fi 3.10.2014