Ä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
A-umlaut.svg
 
Latinalaisen kirjaimiston täydennyksiä
Ææ Ää Åå Ãã Čč Ĉĉ
Çç Ǧǧ Ðð Đđ Ɖɖ Ƒƒ
Ġġ Ħħ İi IJ ij Ïï Ǩǩ
Łł Ńń Ññ Ŋŋ Ōō Öö
Őő Õõ Øø Œœ Řř Šš
ß Þþ Üü Űű Žž Ʒʒ
Ŧŧ
Tarkkeita
˜ ˇ ¯
Luettelo kirjaimista

Ä (ä) on suomen aakkosten 28. ja viimeistä edellinen kirjain. Ä-kirjaimen nimi on suomen kielessä ää ja äännearvo [æ]. Ä:n pisteet ovat jäänne e-kirjaimesta, joka joskus merkittiin a-kirjaimen päälle.

Ä on skandinaavinen erikoismerkki eli ääkkönen eli skandi. Muita skandeja ovat Å ja Ö.

Kyrillisessä kirjaimistossa esiintyvä kyrillinen Ӓ (ӓ) on yhdennäköisyydestään huolimatta eri merkki Unicode-merkistössä.

Ä suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielessä Ä käsitetään omaksi kirjaimekseen. Ä-kirjaimella merkitään suomessa ja myös virossa laveaa väljää etuvokaalia ([æ]).

Ä-kirjain on alusta alkaen, jo 1500-luvulta asti kuulunut suomen kirjakieleen. Aluksi ä:llä ei ollut pisteitä, vaan niiden paikalla oli pieni e-kirjain.[1]

Vanhassa kirjasuomessa ä-kirjaimen käyttö ei ollut vakiintunutta: ä saattoi edustaa e:tä ja päin vastoin kuten sanassa käsekw (kesäkuu). Tätä on selitetty germaanisten kielten esikuvien lisäksi sillä, että e:n ja ä:n suhde oli vanhastaan hämärä eräissä lounaissuomalaisissa murteissa. Ä-äänteen merkkinä on vanhassa kirjasuomessa käytetty jonkin verran myös a-kirjainta. Vuoden 1642 Raamatussa ä:n ja e:n erottelu oli kuitenkin jo vakiintunut nykykieltä vastaavaksi.[1]

Ä muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ä-kirjain esiintyy sellaisenaan myös ruotsin ja viron kielten aakkosissa. Ä:tä käytetään myös saksan ja slovakin kielissä. Niissä sillä ei kuitenkaan ole omaa paikkaa aakkosissa, vaan pisteet käsitetään diakriittiseksi merkiksi.

Saksassa ä ääntyy e:nä ja sitä käytetään e-kirjaimen asemasta yleensä silloin, kun sanalla on taivutusmuotoja tai sukulaissanoja, joissa e-äänteen paikalla on a. Esim. adjektiivin alt (vanha) komparatiivi, joka lausutaan [eltər], kirjoitetaan älter. Poikkeus periaatteesta on, että die Eltern (vanhemmat) kuitenkin kirjoitetaan e:llä.

Ruotsissa ä ääntyy r:n edellä ä:nä, muulloin e:nä. Sana är (verbinmuoto on) saatetaan ääntää sekä [æ:r] että [e:] (kaksoispiste vokaalin jäljessä tarkoittaa, että vokaali on äännettävä pitkänä).

Norjassa ja tanskassa Ä-kirjainta vastaa Æ-kirjain.

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ä koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

Braille Ä.svg

Ä ä
ASCII 196 228
Unicode U+00C4 U+00E4
  • HTML-merkkiviittauksissa iso kirjain merkitään Ä ja vastaava pienaakkonen ä
  • Url-koodaus pienelle ä-kirjaimelle on %C3%A4 ja suurelle %C3%84


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Häkkinen, Kaisa: ”Äänteistön ja oikeinkirjoituksen kehitys”, Agricolasta nykykieleen. Suomen kirjakielen historia. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19028-4.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.