V

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Muita merkityksiä luettelee V (täsmennyssivu).
Latin alphabet Vv.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

V (v) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 22. kirjain. V-kirjaimen nimi suomen kielessä on vee ja äännearvo [v].

V-kirjain on kehittynyt kreikkalaisen kirjaimiston kirjaimesta ypsilon (Υ, υ), joka kuitenkin merkitsee v-äänteen sijasta vokaalia. Nykyisin v-äännettä merkitsevä kirjain on kreikkalaisessa kirjaimistossa beeta (Β, β) ja kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan kyrillinen В (в).

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V-kirjaimella merkittiin antiikin latinassa sekä u- että v-äänteitä; erillistä u-kirjainta ei vielä ollut.[1]

Keskiajalla latinassa käytettiin sekä u- että v-kirjainta merkitsemään u- ja v-äänteitä ilman erotusta. Isoa V-kirjainta vastasi pieni u-kirjain, ts. uetus ja VETVS merkitsivät samaa sanaa.[1][2]

U:n ja V:n erottamista ehdotti Petrus Ramus (k. 1572). Kuitenkin vasta 1600-luvulla vakiintui latinaan nykyinen käytäntö, jonka mukaan u-kirjain jäi v-äänteen merkiksi vain erikoistapauksissa.[1][2]

V suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V-kirjaimella merkitään suomen kielessä puolivokaalia [v], josta fonetiikassa käytetään nimitystä soinnillinen labiodentaalinen frikatiivi. Puolivokaali tarkoittaa konsonanttia, joka ääntyy kuin vokaali, mutta käyttäytyy kielessä kuin konsonantti. V:tä äännettäessä äänihuulet värähtelevät ja ylähampaat muodostavat alahuulen kanssa hyvin heikon supistuman, jonka kautta ilma virtaa ulos. V ei esiinny suomenkielisten sanojen lopussa.[3] Yleiskielessä v esiintyy aina lyhyenä äänteenä; pitkänä (vv) se esiintyy vain murteissa.[4]

V-kirjain on vakiintunut suomen kieleen vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen. Vuoden 1642 Bibliasta alkaen v-äännettä merkittiin suomessa tavallisesti w-kirjaimella. V-kirjain oli varattu latinalle. 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi v ilmestyä w:n rinnalle. Nopea muutos tapahtui 1880-luvun lopussa, jolloin sanakirjoissa siirryttiin v:hen. Erisnimissä muutos oli hitaampi, mutta paikannimiin v-kirjain tuli 1920-luvulle mennessä.[5]

V muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V-kirjain ääntyy useissa kielissä, mm. englannissa ja ruotsissa, samantapaisena äänteenä kuin suomessakin. Saksassa v-kirjain ääntyy [f] ja espanjassa normaalisti [b] tai [β].

Ruotsin kielessä on kirjaimia v ja w pidetty pitkään toistensa graafisina muunnoksina, ei omina kirjaiminaan, sillä molemmat merkitsevät v-äännettä. Nykyisin v ja w kuitenkin voidaan laskea myös omiksi kirjaimikseen.[6] Vanhoissa kirjoituksissa ei kirjainten u, v ja w käytöstä päästy yksimielisyyteen ja kiista jatkui vielä 1700-luvulla. Kun v-kirjaimella voitiin merkitä u-äännettä, w-kirjainta voitiin käyttää v-äänteen merkkinä. Erityisesti fraktuurassa w oli vallitseva v-äänteen merkki.[7]

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Braille V.svg

V v
ASCII 86 118
Unicode U+0056 U+0076

V-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pekkanen, Tuomo: Ars grammatica, Latinan kielioppi, s. 10. (U:lla merkitään latinassa edelleen v-äännettä silloin, kun sitä edeltää joko ng tai s ja sitä seuraa samaan tavuun kuuluva vokaali). Helsinki: Yliopistopaino, 1988. ISBN 951-570-022-1.
  2. a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana U. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.5 Puolivokaalit v, j) 2001. Viitattu 18.8.2014.
  4. Hakulinen, Auli (päätoim.): Iso suomen kielioppi. § 9. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2. Teoksen verkkoversio.
  5. Jussila, Raimo: Voi wee! 24.6.2008. Kotimaisten kielten keskus.
  6. Är w en egen bokstav i alfabetet? Veckans språkråd. 2006. Språkrådet. Viitattu 18.8.2014. (ruotsiksi)
  7. Hazelius, Artur: Om svensk rättstafning (w såsom tecken för v-ljudet (s. 116–121)) 1871. Stockholm: P. A. Norstedt & söner. Viitattu 18.8.2014. (ruotsiksi)