Fraktuura
Fraktuura (saks. Fraktur) on kirjasinten ryhmä joka kuuluu goottilaisiin kirjaintyyppeihin. Nimi tulee latinan sanasta fractus eli "murtunut"; verrattuna sileämuotoisiin antiikvakirjaintyyppeihin, fraktuurakirjaimet ovat ulkonäöltään kulmikkaita. Termiä "fraktuura" käytetään yleisessä kielenkäytössä joskus kaikista goottilaisista kirjasimista, vaikka todellisuudessa se on vain niiden yksi tyyppi.
Fraktuura oli yleinen kirjasinlaji kirjojen ja sanomalehtien painamiseen Pohjois-Euroopassa 1500-luvulta lähtien, varsinkin Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueella, ja Saksan kautta kirjaimet levisivät myös laajaan käyttöön Pohjoismaihin, samaan aikaan kuin Etelä- ja Länsi-Eurooppa ja Anglosaksiset alueet käyttivät yleisesti antiikvakirjaimia. Kuuluisia fraktuuralla painettuja teoksia olivat muiden muassa Martti Lutherin teokset. Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueella erilaisia fraktuurakirjasimia käytettiin erittäin yleisesti vielä ennen toista maailmansotaa, ja siirtymistä antiikvakirjasinlajeihin vastustettiin yleisesti. Suomessakin siirryttiin antiikvakirjasimiin hitaasti, pääasiassa 1920-luvun loppuun mennessä, mutta jotkin lehdet käyttivät fraktuurakirjaimia vielä 1940-luvulla.
Kansallissosialistisessa Saksassa fraktuuran käyttö oli pitkään vallitseva, mutta vuonna 1941 Martin Bormann antoi Führerin nimissä julkilausuman, jonka mukaan "saksalaista kirjoitusta" oli uuden tulkinnan mukaan pidettävä alkuperältään juutalaisena (Schwabacher Judenlettern), ja siten "arkikirjoituksessa" oli siirryttävä antiikvan käyttöön[1]. Sodan jälkeen Saksan kouluissa opetettiin jälleen fraktuura-käsialaa (Kurrentschrift), mutta tyyli jäi jälleenrakennuksen aikana pois muodista antiikva- ja groteskikirjasimien vallatessa alaa.
Nykyisin fraktuuraa käytetään koristekirjasimena saksalaisten sanomalehtien logoissa.
Saksan kielen aakkoset fraktuuralla [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Der Bormann-Brief im Original Viitattu 17.6.2010
