U

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Latin alphabet Uu.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

U (u) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 21. kirjain. U-kirjaimen nimi on suomen kielessä uu ja äännearvo [u].

Äänneasultaan latinalaista U-kirjainta vastaa kyrillisessä kirjaimistossa esiintyvä kyrillinen У (у), joka on u-äänteen merkki.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U-kirjain ei kuulunut antiikin latinan aakkosiin. V-kirjaimella merkittiin sekä u- että v-äänteitä.[1]

Keskiajalla latinassa käytettiin sekä u- että v-kirjainta merkitsemään u- ja v-äänteitä ilman erotusta. Isoa V-kirjainta vastasi pieni u-kirjain, ts. uetus ja VETVS merkitsivät samaa sanaa.[1][2]

U:n ja V:n erottamista ehdotti Petrus Ramus (k. 1572). Kuitenkin vasta 1600-luvulla vakiintui latinaan nykyinen käytäntö, jonka mukaan u-kirjain jäi v-äänteen merkiksi vain erikoistapauksissa. U:lla merkitään latinassa edelleen v-äännettä silloin, kun sitä edeltää joko ng tai s ja sitä seuraa samaan tavuun kuuluva vokaali (kuten sanassa lingua "lingva").[1][2]

U suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

U-kirjaimella merkitään nykysuomessa labiaalista suppeaa takavokaalia [u].[3]

Vanhassa kirjasuomessa u-kirjaimella oli useita käyttötapoja, sillä oikeinkirjoitus oli vakiintumatonta. Mikael Agricola käytti kirjaimia w, v ja u merkitsemään sekä v- että u-äännettä. Myös wu tai o saattoivat merkitä u-äännettä. Vaikka v-äänteen kirjoitustavaksi vakiintui w-kirjain vuoden 1642 Bibliassa, vielä myöhemminkin käytettiin u-äänteen merkkinä sekä u- että v-kirjainta.[4]

U muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin kielessä u-kirjaimella merkitään lähinnä labiaalista suppeaa keskivokaalia [ʉ], joka on [u]:n ja [y]:n välimuoto.[3]

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Braille U.svg

U u
ASCII 85 117
Unicode U+0055 U+0075

U-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pekkanen, Tuomo: Ars grammatica, Latinan kielioppi, s. 10. 5. painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1988. ISBN 951-570-022-1.
  2. a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana U. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
  3. a b Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.6.3 Suppeat, puolisuppeat ja väljät vokaalit) 2001. Viitattu 18.8.2014.
  4. Jussila, Raimo: Voi wee! 24.6.2008. Kotimaisten kielten keskus.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.