W

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjainta. Oliver Stonen elokuvasta katso W.
Latin alphabet Ww.svg
 
Latinalaiset aakkoset
Aa Bb Cc Dd
Ee Ff Gg Hh Ii Jj
Kk Ll Mm Nn Oo Pp
Qq Rr Ss Tt Uu Vv
Ww Xx Yy Zz
Luettelo kirjaimista

W (w) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 23. kirjain. W-kirjaimen nimi on suomessa kaksoisvee (lyhyesti myös vee)[1] ja äännearvo [v] tai joskus [w].

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

W ei kuulunut alkuperäiseen latinalaiseen kirjaimistoon. Se on muodostettu keskiajalla kirjoittamalla kaksi V:tä peräkkäin tai limittäin.[2]

W suomen kielessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

W-kirjain ääntyy suomen kielessä yleensä [v]. Toisinaan se kuitenkin äännetään u:n tapaisena puolivokaalina [w], varsinkin tavoiteltaessa englannin mukaista ääntämystä.[2]

Suomen kielessä w-kirjain on vanhastaan ollut v-kirjaimen rinnakkaismuoto. Erityisen tavallinen w oli fraktuurassa.[2] Alussa suomen oikeinkirjoitus oli vakiintumatonta. Mikael Agricola käytti kirjaimia w, v ja u merkitsemään sekä v- että u-äännettä. Vuoden 1642 Bibliassa v-äännettä merkittiin jo varsin säännönmukaisesti w-kirjaimella. Näin jatkui aina 1800-luvun puoliväliin asti. Suomen v-äännettä merkittiin w:llä; v oli varattu latinalle. 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi v ilmestyä w:n rinnalle. Nopea muutos tapahtui 1880-luvun lopussa, jolloin sanakirjoissa siirryttiin v:hen. Erisnimissä muutos oli hitaampi, mutta paikannimiin v-kirjain tuli 1920-luvulle mennessä.[3]

Nykyisin w-kirjainta käytetään useissa täysin suomenkielisissäkin sukunimissä, joista monet esiintyvät eri henkilöillä sekä V:llä että W:llä alkavina (esim. Virtanen ja Wirtanen). Muuten w esiintyy suomessa nykyisin melkein vain vierasperäisissä sitaattilainoissa. W kuuluukin suomen yleiskielen harvinaisimpiin[4] kirjaimiin.

W-kirjainta käytetään joskus v-kirjaimen sijaan tyylikeinona kuten sanassa wanha. Keinoa käytetään, kun halutaan tekstin näyttävän vanhahtavalta, ylätyyliseltä, humoristiselta tai vierasperäiseltä.[5]

W muissa kielissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

W-kirjainta käytetään runsaasti muun muassa englannin ja saksan kielessä. Englannissa se äännetään u:n tapaisena puolivokaalina [w]. Saksassa w-kirjain ääntyy [v] samoin kuin suomessa, kun taas v-kirjain ääntyy [f]. Myös puolassa w-kirjain ääntyy [v].

Ruotsin kielessä w-kirjain esiintyy joissain nimissä sekä lainasanoissa, joissa se lausutaan lähes aina [v]. W-kirjainta on pitkään pidetty v-kirjaimen graafisena muunnoksena, ei omana kirjaimenaan, sillä w:llä ei ole omaa äännearvoa. Nykyisin w-kirjain kuitenkin voidaan laskea myös omaksi kirjaimekseen.[6] Vanhoissa ruotsin kielen kirjoituksissa käytettiin aikoinaan w-kirjainta osoittamaan eri äänteitä: u, v, vu, uv ja uvu. Kirjainten u, v ja w käytöstä ei päästy yksimielisyyteen ja kiista jatkui vielä 1700-luvulla. Kun v-kirjaimella voitiin merkitä u-äännettä, w-kirjainta voitiin käyttää v-äänteen merkkinä. Erityisesti fraktuurassa w oli vallitseva v-äänteen merkki.[7]

Aakkosjärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin useimmissa muissa kielissä, suomessa ja ruotsissa W on viime aikoihin asti katsottu aakkosjärjestyksen kannalta samanarvoiseksi V:n kanssa. Tästä syystä vanhemmissa hakuteoksissa V:llä ja W:llä alkavat hakusanat ovat olleet sekaisin.

Suomen osalta aakkostusta on väljennetty siten, että V ja W voidaan monikielisissä luetteloissa aakkostaa myös erikseen. Tämä tapa on yleistynyt. Ruotsissa on myös siirrytty tähän tapaan.[2][8]

Muita esitystapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Braille W.svg

W w
ASCII 87 119
Unicode U+0057 U+0077

W-kirjaimen merkityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen kielioppi — Aakkoset
  2. a b c d Korpela, Jukka K.: Kirjainten tarinoita (PDF) (Sivut 112–115)
  3. Jussila, Raimo: Voi wee! 24.6.2008. Kotimaisten kielten keskus.
  4. Pääkkönen, Matti: A:sta ö:hön. Suomen yleiskielen kirjaintilastoja. Kielikello, 1991, nro 1, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  5. Räsänen, Matti: Vierassanojen kirjoitusongelmat. Kielikello, 2002, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
  6. Är w en egen bokstav i alfabetet? Veckans språkråd. 2006. Språkrådet. Viitattu 18.8.2014. (ruotsiksi)
  7. Hazelius, Artur: Om svensk rättstafning (w såsom tecken för v-ljudet (s. 116–121)) 1871. Stockholm: P. A. Norstedt & söner. Viitattu 18.8.2014. (ruotsiksi)
  8. Kotimaisten kielten keskus: Aakkostus Viitattu 17.8.2014