Etruskin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ote etruskien Liber linteus -kirjoituksesta.

Etruskin kieli on kuollut kieli, jota puhuivat ja kirjoittivat Etrurian alueella Pohjois-Italiassa ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua asuneet etruskit.[1] Latina syrjäytti etruskin täydellisesti Rooman valtakunnan levittäydyttyä Pohjois-Italiaan. Viimeinen henkilö, jonka tiedetään osanneen lukea etruskin kieltä, oli Rooman keisari Claudius (10 eaa.54 jaa).[2]

Nykyaikaan etruskin kielestä on säilynyt toistakymmentätuhatta kreikkalaisen aakkoston italialaisella variaatiolla kirjoitettua piirtokirjoitusta, joita pystytään lukemaan mutta ei osata tulkita muutamia luku- ynnä muita perussanoja lukuun ottamatta[3].

Etruski on isolaattikieli, jolla ei tiedetä olevan mitään tunnettuja sukulaiskieliä. Lemnoksen saarelta on kuitenkin löydetty kirjoitusta, joka muistuttaa suuresti etruskia. Kyseinen teksti on sotilaan hautakirjoitus, joka on kirjoitettu vanhahtavalla etruskin kielimuodolla. Myös muinaisessa Raetiassa puhuttu reetin kieli saattoi olla sukua etruskille.[4]

Säilyneet tekstit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoitustaito tuli etruskien keskuuteen viimeistään 700-luvulla eaa. ja se otettiin nopeasti käyttöön etruskin kielen kirjoittamiseen. Varhaisimmat säilyneet etruskinkieliset piirtokirjoitukset ovat 600-luvulla valmistetuissa keramiikka-astioissa. Tutkimuksen ongelma on, että säilyneet tekstit ovat lyhyitä ja kaavamaisia, jolloin kielen rakenne jää tuntemattomaksi. Yhtään kirjettä, arkistotekstiä tai sanakirjaa ei ole säilynyt. Vain kymmenkunta piirtokirjoitusta sisältää enemmän kuin 30–40 sanaa. Pisin teksti on uhrikalenteri Liber linteus, jota nykyään säilytetään Zagrebissa. Se sisältää yli 1300 sanaa, mutta valtaosa niistä on nimiä. Muutkin pitkät tekstit ovat usein kalentereita, mutta joukossa on myös metallitauluihin kaiverrettu muistokirjoitus ja temppelin pyhä teksti.[5] Tärkein etruskin tekstikokoelma on saksalaisen Helmut Rixin kokoama Etruskische Texte.[6]

Etruskista on säilynyt merkkejä nykyisessä paikannimistössä sekä muihin kieliin lainautuneina sanoina. Esimerkiksi Parman kaupungin nimi on etruskiperäinen. Etruskista on tullut latinan kautta suomeenkin joitain lainasanoja, esimerkiksi persoona, joka tarkoitti alun perin näytelmissä käytettyä naamiota, myöhemmin naamiota ylipäänsä ja lopulta henkilöä.

Aakkoset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskit omaksuivat aakkostonsa Euboiasta noin 700 eaa. tulleiden kreikkalaisten siirtolaisten käyttämästä länsikreikkalaisesta aakkostosta pienin muutoksin. Etruskit kirjoittivat oikealta vasemmalle.[3] Etruskissa ei ollut soinnillisia klusiileja (b, d, g) ja k-äänteen kirjoittaminen riippui seuraavasta äänteestä, mikä käytäntö on jonkin verran siirtynyt latinan kirjoittamiseen[5].

Allaolevan taulukon sarakkeet vasemmalta oikealle: Euboian kreikka, kolme etruskimuunnelmaa, latinan vastineet ja äänneasut:

Etruiska tafla.png

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nielsen, Marjatta & Kaimio, Jorma & Jarva, Eero: Etruskit. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27743-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Etruscan Language Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.10.2012.
  2. The Ancient Etruscans Mariamilani. Viitattu 5.10.2012.
  3. a b Kaimio 2003, s. 18–20
  4. The History of Etruria The Mysterious Etruscans. Viitattu 5.10.2012.
  5. a b Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 125-126. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  6. Foreword Etruscan Philology Online. Viitattu 5.10.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]