Etruria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Etruskien vaikutusalue. Tummemmalla kartan keskiosassa Etruria.

Etruria oli pääasiassa etruskien asuttama alue antiikin aikaisessa Keski-Italiassa. Kreikan- ja latinankielisissä antiikin lähteissä sitä kutsutaan yleensä nimellä Tyrrhenia. Se käsitti osia nykyisestä Toscanasta, Latiumista, Emilia-Romagnasta ja Umbriasta.

Kaupunkivaltiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Etruskit

Etruria muodostui erillisistä kaupunkivaltioista (polis), joiden johtajina olivat kuninkaat. Kuninkaiden valta kehittyi vähitellen, ja oli täysin vakiintunut jo 700-luvulla eaa. Kaupungit muodostivat 12 kaupungin liiton, jonka mallina oli Vähän-Aasian joonialaiskaupunkien liitto dodekapolis. Kaupungit olivat Veji, Caere, Tarquinia, Vulci, Vetulonia, Rusellae, Populonia, Volaterrae, Volsinii, Clusium, Cortona, Arretium ja Perusia (Rusellae liittyi mukaan Vejin tilalle). Volsiniin luona sijainnut Fanum Voltumnae oli liiton kokoontumispaikka. Kaupungit saattoivat sotia keskenään, mistä tunnetuin esimerkki on Vejin hävitys vuonna 396. Koko Etrurian asukasluvuksi on arvioitu noin 275 000, joista Vejin asukkaita oli 32 000, Caeren ja Populonian 25 000 ja Tarquinian 20 000. Sisämaakaupungeilla oli lisäksi omat satamakaupungit.[1]

Armeija ja laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskeilla oli kreikkalaistyylinen armeija, hopliittifalangi, mutta erona oli, että falangin johtaja liikkui sotavaunuilla, jotka olivat hänen arvonmerkkinsä. Hopliittien saamiseksi etruskiyläluokka joutui tukemaan alustalaisiaan raskaan ja kalliin varustuksen hankkimisessa. Tällöin myös tuli mahdolliseksi nousta sotilasluokan kautta ylhäisöön. Etruskit hankkivat vaikutusvaltaa myös merellä, erityisesti Korsikan ja Sardinian alueella, jossa he joutuivat pitämään puoliaan sekä kreikkalaisia että karthagolaisia vastaan, esimerkiksi Alalian meritaistelussa 535 eaa. Etruskilaivasto kärsi pahan tappion vuonna 474 eaa. Cumaen edustalla Syrakusan johtamalle kreikkalaislaivastolle.[1]

Rikkaudet hautoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etruskien yläluokka (principes) osoitti varallisuuttaan rakentamalla suuria perhehautoja, joita kutsutaan nimellä tumulus. Hautakammiot jäljittelivät taloja, ja niitä koristeltiin seinämaalauksin ja suurin terrakotta- ja pronssiveistoksin. Ajan mittaan tämä hautojen ylellisyys alkoi vähentyä, kun uskonnollinen toiminta siirtyi temppeleihin, mutta silti Etrurian rikkauksista merkittävä osa sijoitettiin hautoihin. Nykyajan kannalta tämä on eduksi, sillä haudoissa taideaarteet ovat säilyneet meidän päiviimme saakka.[1]

Rooman etruskikuninkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rooman kuningas

Myöhemmin etruskien vaikutus ulottui Etruriaa laajemmalle, pohjoisessa Pojoen laaksoon ja etelässä Campaniaan sekä Korsikalle. Myös Etrurian rajamailla sijainnut Rooma alkoi etruskikulttuurin vaikutuksesta kehittyä kaupunkimaiseksi yhteisöksi 600-luvulla eaa., ja kaupunki oli alkuaikana etruskikuninkaiden hallitsema. Legendoissa tämä esitetään yhden henkilön, Tarquiniasta tulleen Lucumon ansioksi. Hän alkoi Roomassa toimiessaan käyttää nimeä Lucius Tarquinius Priscus. Etunimi on Lucius, synnyinpaikkaa ilmaisee Tarquinius ja Priscus tarkoittaa vanhaa. On siis voinut olla toinen samanniminen hallitsija.

Etruskit kehittivät Roomaa sekä rakentamalla sen keskustaa että kehittämällä kauppaa. Kaupungin viemärijärjestelmä Cloaxa Maxima on etruskien rakentama. Lähellä Forumia oli etruskien kauppakortteli Vicus Tuscus. Etruskikuninkaat nostivat Etrurian tapaan Roomassa etuoikeutetun hallitsevan luokan, patriisit. Etruskit ja patriisit liittoutuivat yhteen alempia yhteiskuntaluokkia vastaan.[1] Lopulta kuitenkin etruskivalta ja kuningasvalta Roomassa päättyi, kun roomalaiset kyllästyivät kuningas Tarqinius Superbuksen tyrannimaiseen johtamiseen.[2] Voimistuttuaan Rooma kukisti viimein 200-luvulla eaa. etruskikaupungit, joista viimeinen oli 264 eaa. tuhottu Volsinii ja sen lähellä ollut etruskien yhteinen pyhä paikka Fanum Voltumnae.

Myöhempi Etruria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Etruria tuli uudelleen käyttöön 1800-luvun alussa, kun lyhytaikainen Etrurian kuningaskunta toimi Toscanassa Napoleonin valtakaudella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 117-121. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  2. Pekka Tuomisto: Rooman kuningasaika, s. 212, 221, 260-267, 279. Hämeenlinna: Karisto, 2001. ISBN 951-23-4212-X.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]