Velaarinen nasaali
| IPA | ŋ |
| UPA | ŋ |
| X-SAMPA | N |
| Kirshenbaum | N |
| IPA – Unicode | 014B |
| UPA – Unicode | 014B |
Velaarinen nasaali ("äng-äänne") on suomessa ja monessa muussakin kielessä esiintyvä äänne. Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa (IPA:ssa) äng-äännettä merkitään kirjaimella [ŋ].[1][2]
Useimmissa eurooppalaisissa kielissä tämä äänne esiintyy vain sanan keskellä tai lopussa. Sen sijaan esimerkiksi vietnamin kielessä se on yleinen sanan alussakin, esimerkiksi tavallisimmassa vietnamilaisessa sukunimessä Nguyễn.
Suomessa tämä äänne esiintyy eräitä lainasanoja lukuun ottamatta ainoastaan sanan keskellä [k]:n edellä sekä astevaihtelun vuoksi geminaattana (kaksoiskonsonanttina) kahden vokaalin välissä (astevaihtelusääntöjen mukaisesti [ŋk]-konsonanttiyhdistelmää, joka kirjoitetaan <nk>, vastaa heikossa asteessa [ŋŋ]-geminaatta, joka kirjoitetaan <ng>). Suomen kielen useissa eteläisissä murteissa, sekä itä- että länsimurteissa, [ŋk]-konsonanttiyhtymä on yleisesti osallistumatta astevaihteluun (niissä sanotaan esim. [keŋkän] ja [kaupuŋkissa]), joten niiden puhujien oli ennen vanhaan usein vaikea lausua [ŋŋ]-geminaattaa.
Suomen kielen aakkosissa äng-äänteellä ei ole omaa kirjainta, joten se on merkittävä poikkeus kielen muutoin hyvin foneettisessa ortografiassa. Äng-äänne kirjoitetaan monimutkaisten sääntöjen mukaan joko n- tai g-kirjaimena: lyhyt [ŋ] sanassa [keŋkä] kirjoitetaan <kenkä>, kun taas pitkä [ŋŋ] taivutusmuodossa [keŋŋän] kirjoitetaan <kengän>. Poikkeuksia ja hankalasti määriteltäviä lisäsääntöjä on kuitenkin lukuisia, erityisesti lainasanoissa: [eŋlanti] kirjoitetaan <englanti>, [maŋneetti] kirjoitetaan <magneetti>, [koŋgestio] kirjoitetaan <kongestio>, jne.
Saamelaiskielissä äännettä merkitään kirjaimella Ŋ.
Sisällysluettelo |
Katso myös [muokkaa]
Konsonanttiäänteet kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa [muokkaa]
| Artikulaatiopaikka → | Labiaali | Koronaali | Dorsaali | Radikaali | Glottaali | ||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Artikulaatiotapa ↓ | Bilabiaali | Labiodentaali | Dentaali | Alveolaari | Postalveolaari | Retrofleksi | Palataali | Velaari | Uvulaari | Faryngaali | Epiglottaali | ||||||
| Nasaali | m | ɱ | n | ɳ | ɲ | ŋ | ɴ | ||||||||||
| Klusiili | p b | p̪ b̪ | t d | ʈ ɖ | c ɟ | k ɡ | q ɢ | ʡ | ʔ | ||||||||
| Frikatiivi | ɸ β | f v | θ ð | s z | ʃ ʒ | ʂ ʐ | ç ʝ | x ɣ | χ | ʁ | ħ | ʕ | ʜ | ʢ | h ɦ | ||
| Approksimantti | β̞ | ʋ | ɹ | ɻ | j | ɰ | |||||||||||
| Tremulantti | ʙ | r | ɽ͡r | ʀ | я | ||||||||||||
| Napausäänne | ⱱ̟ | ⱱ | ɾ | ɽ | ɢ̆ | ʡ̯ | |||||||||||
| Lateraalinen frikatiivi | ɬ ɮ | ɭ˔̊ | ʎ̥˔ | ʟ̝̊ | |||||||||||||
| Lateraalinen appr. | l | ɭ | ʎ | ʟ | |||||||||||||
| Lateraalinen nap.äänne | ɺ | ɺ̠ | ʎ̯ | ||||||||||||||
Katso myös [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
- ↑ John Wells: The International Phonetic Alphabet in Unicode 2008. Viitattu 6.10.2009. (englanniksi)
- ↑ The International Phonetic Alphabet (revised to 2005) 2005. IPA. Viitattu 6.10.2009. (englanniksi)
Sivulta puuttuu