Uusliberalismi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Uusliberalismi on 1940-luvulla syntynyt talouspoliittinen suuntaus,[1][2] jonka mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.[1] Uusliberalismi on markkinoiden valtaa ja sääntelemättömyyden ihannetta. Uusliberalismissa politiikka ei saa ohjata yhteiskuntaa.[3]

Uusliberalismi ei ole yhtenäinen eikä tarkkarajainen aatesuuntaus, mutta siihen on luettu kuuluvaksi muun muassa 1980-luvulla Margaret Thatcherin talouspolitiikka Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ronald Reaganin talouspolitiikka Yhdysvalloissa. Uusliberalismin tunnusmerkkeinä pidetään usein tiukkaa talouskuria, pyrkimystä valtionomaisuuden yksityistämiseen sekä sääntelyn vähentämistä (deregulaatio) yksityisen sektorin toiminnan kannattavuuden parantamiseksi.

Uusliberaali talouspolitiikka pyrkii taloudellisen toiminnan normien vähentämiseen (talouden vapaus), verojen alentamiseen, omistusoikeuden loukkaamattomuuteen, kilpailuun, poliittisen toiminnan korvaamiseen markkinaohjauksella, tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion ja kansainvälisen kaupan esteiden purkamiseen.[4]

Termiä "uusliberalismi" käyttävät pääasiassa negatiivisessa sävyssä etenkin kyseisen politiikan vastustajat, ja siksi sen merkitys vaihtelee melkoisesti käyttäjästä riippuen.[5] Kannattajat puhuvat mieluummin klassisesta liberalismista, markkinaliberalismista tai liberalismista.[6]

Uusliberalismin mukainen ajattelu koki kolauksen finanssikriisissä 2007–2009, kun sääntely ei ollut ollut riittävää ja pankit, vakuutusyhtiöt ja suuryritykset olivat liian suuria kaatuakseen ja ne pelastettiin valtion väliintulolla. Puutteellinen sääntely mahdollisti ahneutta.[7][8] Uusliberalismin mukaiseksi luetaan myös 1990-luvun alussa Venäjällä toteutettu valtionomaisuuden yksityistämisohjelma[9].

Termin historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusliberalismi-termin uus viittaa tavoitteeseen, että klassisen liberalismin kauden taloudellinen vapaus pitäisi uusia. Klassinen liberalismi oli vallalla 1600-luvun alusta ja 1800-luvun loppuun.

Uusliberalismin kiteytti Friedrich von Hayekin ympärille muodostunut ryhmä Mont Pelerin Society, johon kuuluivat muun muassa Karl Popper, Milton Friedman ja Ludvig von Mises ja joka julkaisi perustamisasiakirjansa vuonna 1947. Sen mukaan keskeistä ideologian tasolla on kamppailu marxilaisuutta, sosialismia, valtiojohtoisuutta ja keynesläisyyttä vastaan. Sen mukaan sivilisaation keskeiset arvot ovat uhattuna. Vapautta ei voi tehokkaasti säilyttää ilman yksityisomistukseen ja markkinoihin liittyvää valtaa. Koska ihanteena oli yksilönvapauden puolustaminen, ryhmä kutsui itse itseään liberaaleiksi.[10]

Klassisessa muodossaan liberalismia kehitti valistusajalla muun muassa John Locke keskiaikaisen yhteiskunnan monien ongelmien vastavoimaksi: yksilölle haluttiin valta päättää itsestään ja omaisuudestaan sen sijaan, että häntä määräisi aateli, kirkko, valtio, isäntä tai muu taho. Ajatussuunnan vastustajan Noam Chomskyn mukaan taas uusliberalismi kehittyi vastavoimaksi niin kutsutulle hyvinvointiliberalismille ja sosiaalidemokratialle.[11]

Reagan ja Thatcher viittasivat usein klassisiin liberalisteihin, Hayekiin ja Friedmaniin, vaikka toteuttivatkin näiden oppeja vain osittain. Toisaalta Friedman on neuvonut sosialististen, konservatiivisten ja liberalististen maiden johtajia vapauttamaan talouttaan (Kiina, Chile, Viro), vaikka hänen mukaansa mikään maa ei ole niitä täysin noudattanut. Friedman on korostanut, että vaikka hän tuomitsee kaikki diktatuurit, hän silti kannattaa politiikkaa, joka parantaa diktatuurissa elävien elinoloja, ja toisaalta taloudellinen vapautuminen johtaa ennemmin tai myöhemmin myös poliittiseen vapautumiseen.[12]

Uusliberalismia ei pidä samastaa uuskonservatismiin. Esimerkiksi Milton Friedman vastusti Irakin sotaa, Chilen diktatuuria ja muita samankaltaisia uuskonservatismiin liitettyjä asioita.[13] Uusliberaaliksi väitetty vaikutusvaltainen liberaali ajatushautomo Cato-instituutti on todennut George W. Bushin hallinnon uuskonservatismin terrorismiin verrattavaksi vaaraksi vapaudelle.[14] Friedman ihaili Hongkongia jossa oli pienet hallinnon kustannukset ja taloudellista vapautta- Friedman piti epädemokraattista Hongkongia vapaampana maana kuin Yhdysvaltoja[15]. Reagan tuli tunnetuksi puheessa käyttämästään lausahduksesta "get government off our backs" (saada hallinto pois kimpustamme)[16].

Uusliberalismin teoria ei ole yhtenäinen, ja se on saanut eri muotoja eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. David Harveyn mukaan ensimmäinen Friedmanin talousteorioita toteuttanut valtio oli Augusto Pinochetin Chile vuonna 1973. Harveyn mukaan uusliberalismi nousi vallitsevaksi kapitalistiseksi talousopiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa vuonna 1979.[17]

Uusliberalismiin katsotaan toisinaan liittyvän termi sankariyrittäjyys, joka koettaa vakuuttaa menestymisen olevan vain ja ainoastaan itsestä kiinni.[18]

Uusliberalismin historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Harveyn mukaan ensimmäinen Friedmanin talousteorioita toteuttanut valtio oli Augusto Pinochetin Chile vuodesta 1973. Pinochetin kaudella julkiset terveyskeskukset purettiin, työmarkkinat vapautettiin ammattiyhdistyksistä ja kotimaisen teollisuuden tuki ja tullisuojat purettiin ulkomaisen tuonnin edistämiseksi.[19]

Harveyn mukaan Margaret Thatcher harjoitti uusliberalismia Isossa-Britanniassa vuosina 1979–1990.[20] Thatcher pyrki yksityistämään useita talouselämän aloja. Myytyihin yrityksiin sisältyy British Aerospace, British Telecommunications (nyk. BT Group), British Airways sekä teräs-, sähkö-, kaasu-, öljy-, vesi- ja linja-autoliikennetoimintaa ja rautatiet. Thatcherin tavoitteena oli yritysten ja yksilöiden oman vastuun korostaminen ja halu rohkaista innovatiivisuuteen ja aloitteellisuuteen. Thatcher yritti vähentää valtion vastuuta ja ulottaa henkilökohtaisen vastuun ihanteen koko yhteiskuntaan, myös yksityiseen terveydenhuoltoon.[21]

Kansainvälisen politiikan professorina toimivan Heikki Patomäen (vas.) mukaan uusliberalismia ovat levittäneet OECD, IMF ja EU ja Suomi on uudistanut taloutta sen mukaisesti 1980-luvun lopulta alkaen. Harri Holkerin hallitus (1987-1991) alkoi liikelaitostaa valtion hallintoa.[22] Patomäen mukaan kilpailukyky esitettiin kansallisena elonjäämisoppina.[22]

Islanti yksityisti pankit ja vapautti pääomamarkkinat 1990-luvun alussa. Velkaantumista ja pankkitoimintaa ei rajoitettu. Talous kasvoi kaksi kertaa Eurooppaa nopeammin ja velkarahalla ostettiin kauppoja, lentoyhtiöitä, pankkeja ja teleyrityksiä Pohjoismaista, Britanniasta, Hollannista ja Saksasta. Pankit Kaupthing, Landsbanki ja Glitnir olivat 70 % Islannin pörssivarallisuudesta. Talousihmeen osoittuessa kuplaksi Islanti oli syvemmässä kriisissä kuin muut länsimaat. Liiketaloustieteen professori Vilhjalmur Bjarnassonin mukaan Islannin talouskriisi on kotikutoinen. Osakesäästäjien liitto oli kritisoinut vuosia pankkeja ja pörssiyrityksiä.[23]

Kiinassa väitetty uusliberalismi yhdistyy keskitettyyn ja autoritaariseen valvontaan. Kiinassa ei ole tehty Venäjän tavoin välitöntä yksityistämistä "shokkihoitoa", ja sen talouskatastrofit on vältetty.[21] Vuonna 1995 Kiina avasi koko maan ulkomaisille sijoituksille rannikkokaupunkien lisäksi. Valtionyhtiöitä on nyt jo myös avattu ulkomaiselle sijoittajille.[21] Keskushallinto on heikentänyt sosiaaliturvaa, määrännyt käyttömaksuja, luonut joustavat työvoimamarkkinat ja yksityistänyt yhteisomaisuutta. Kiinalainen perinne on saada keskushallinto käyttämään vastuuta yksityisen edun tavoittelijoita ja paikallisviranomaisia vastaan.[21]

Uusliberalismin arvostelua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen politiikan professorina toimivan Heikki Patomäen (vas.) mukaan uusliberalistinen teoria ei ole vastaus 2000-luvun ongelmiin, vaan yritys toteuttaa 1800-luvun talousidealistien ihanteita nykymaailmaan.[24]

Yhteiskuntateoreetikko David Harveyn mukaan uusliberalismi on poliittinen projekti, joka pyrkii palauttamaan pääoman kasautumiseen otolliset olosuhteet ja taloudellisen eliitin valta-aseman. Ajattelun ydin on arvostelua osakseen saanut oletus, että vapaakauppa varmistaisi myös yksilönvapaudet.[25]

Harveyn mukaan uusliberalismin toimintastrategia pyritään piilottamaan poliittisten iskulauseiden ja retoriikan taakse. Harveyn mukaan uusliberalismissa vapaus surkastuu vapaan yrittäjyyden edistämiseen. Jokainen on itse vastuussa hyvinvoinnistaan. Muun muassa Keynesin ja Rooseveltin tukemat hyvinvointivaltioinstituutiot, kuten sosiaalipalvelut, koulutus, terveydenhoito ja eläkkeet, annetaan julkisen sektorin sijaan yksityisen sektorin hoidettavaksi.[17] Harvey katsoo, että sosiaalinen eriarvoisuus ja tulonjaon ongelmat ovat uusliberalismin rakenteellinen ongelma. Uusliberalistinen vapaus heijastaa Harveyn mukaan yksityisten omistajien, liike-elämän monikansallisten yritysten ja rahoittajien etuja.[25]

Yhdistyneiden kansakuntien kanta uusliberalismiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) UNCTADin vuoden 2012 vuosiraportti oli kriittinen uusliberalismin mukaista politiikkaa kohtaan.[26][27] Vuonna 2017 Yhdistyneet kansakunnat kehotti korvaamaan uusliberalistisen politiikan. UNCTADin johtajan Mukhisa Kituyin mukaan maailma tarvitsee talousjärjestelmän rukkauksen. Richard Kozul-Wrightin mukaan uusliberalismin mantra siitä että ei ole vaihtoehtoa on alkanut kaatua.[28][29]

IMF:n kanta uusliberalismiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»The evidence of the economic damage from inequality suggests that policymakers should be more open to redistribution than they are. Of course, apart from redistribution, policies could be designed to mitigate some of the impacts in advance—for instance, through increased spending on education and training, which expands equality of opportunity (so-called predistribution policies).»

Vuonna 2016 IMF julkaisi tutkimuksen jossa uusliberalistisen lähestymistavan sanottiin uhkaavan maailmantalouden tulevaisuutta. Ostryn, Lounganin ja Furcerin mukaan osa uusliberalismin mukaisesta politiikasta ei ole tuottanut kasvua, vaan eriarvoisuutta, joka vaarantaa kestävän talouskasvun. Kirjoittajien mukaan talouskuripolitiikka ja pääoman liikkumisvapaus maiden rajojen yli ovat kaksi tekijää. Kirjoittajien mukaan uusliberalismin kannattajien täytyy kiinnittää huomiota tulonjakoon vaikka talouskasvu olisi ainoa tavoite tai päätavoite. Talouskuripolitiikka heikentää kulutuskysyntää ja kasvattaa työttömyyttä. Rajojen avaaminen monikansallisille yrityksille on tehnyt taloudesta heilahtelevampaa ja kriisitaipuvaista, mutta vaikutus talouskasvuun on epäselvä.[30][31]

Columbian yliopiston taloustieteilijän Martin Uriben mukaan IMF:n kanta tarkoittaa tiukasta uusliberalismidogmista siirtymistä toimenpiteiden yhdistelmään.[32]

  1. a b Harvey, David: Uusliberalismin lyhyt historia, s. määritelmä s. 7, 26, 28, valtiojohtoisuus 29, vapaakauppa 13, rakenteellinen ongelma 24, vaikutukset 7-8, yritysten etu 14, poliittinen naamio 146, pääjohtajat ja omaisuus s. 44. Vastapaino, 2008. 231183256 Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  2. "Neoliberalism." The American Heritage Dictionary of the English Language, Fourth Edition. Houghton Mifflin Company, 2004. Answers.com 12 Sep. 2009. Neoliberalism. "A political movement beginning in the 1960s that blends traditional liberal concerns for social justice with an emphasis on economic growth."
  3. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/04/uusliberalismi-loysi-tiensa-suomeen-ja-kyseenalaisti-hyvinvointivaltion
  4. Friedrich von Hayek: Kohtalokas ylimieli, s. 17-18. Arthouse, 1998. ISBN 9789518841251
  5. Johan Norberg: At last i understand Esbati (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Noam Chomsky: Hinnalla millä hyvänsä. Uusliberalismi ja globaali kuri, s. 33. Like, 2000.
  7. https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000004605860.html
  8. http://lta.lib.aalto.fi/2010/2/lta_2010_02_d5.pdf
  9. https://vasenkaista.fi/2017/07/uusliberalismi-%E2%80%92-enemman-uskontoa-ja-politiikkaa-kuin-taloustiedetta/
  10. David Harvey, Uusliberalismin lyhyt historia. Tampere: Vastapaino, 2008, investoinnit s. 39, velkakriisi 198, ideologit 28-31, 57, Karl Polaney 49, sosiaalisen oikeudenmukaisuus 53
  11. Noam Chomsky: Ideologia ja valta 1. Ideologiakritiikkiä ja vapauden näkökulmia, s. 157. (ISBN 951-662-683-1) Like, 2002.
  12. Johan Norberg Milton Friedmanista
  13. Johan Norberg Friedmanista
  14. Upholding Liberty in America Edward H. Crane & William Niskanen, 24.6.2003
  15. https://www.hoover.org/research/if-only-united-states-were-free-hong-kong
  16. http://www.presidency.ucsb.edu/ws/?pid=85199 (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. a b David Harvey, Uusliberalismin lyhyt historia. Tampere: Vastapaino, 2008, s. 7, 29, 31, 68, 83, 48-49
  18. Drufva, Juha: Minne ihmissuku kadotti vapautensa. Kansan tahto, joulukuu 2023, nro 5, s. 83. Oulu: Kansan Tahto Oy.
  19. David Harvey, Uusliberalismin lyhyt historia. Tampere: Vastapaino, 2008, Britannia s. 70–78, kolonalismi s. 71, Sheffield ja Liverpool s. 75-76; Kiinalainen juttu s. 148–185, Chile 14
  20. Anssi Miettinen, Thatcherin perinnöstä kiistellään yhä, Rautarouva nousi valtaan 1979 ja muutti kaiken, HS 5.5.2009 B1
  21. a b c d David Harvey, Uusliberalismin lyhyt historia. Tampere: Vastapaino, 2008, Britannia s. 70–78, Kiinalainen juttu s. 148–185
  22. a b Heikki Patomäki, Uusliberalismi Suomessa WSOY 6.8.2007 s. 12–13, 62, 66, 71, 79, 88, 121 ja 127
  23. Satujen saari teki vararikon, Suomen kuvalehti 10/2009
  24. Heikki Patomäki, Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. Helsinki: WSOY, 2007, Sivut: vaalit s. 28, toteuttaa 1800-l. ihanne 267
  25. a b David Harvey, Uusliberalismin lyhyt historia. Tampere: Vastapaino, 2008, sivut: määritelmä s. 7, 26, 28, valtiojohtoisuus 29, vapaakauppa 13, rakenteellinen ongelma 24, vaikutukset 7-8, yritysten etu 14, poliittinen naamio 146, pääjohtajat ja omaisuus s. 44
  26. https://www.theguardian.com/commentisfree/2013/jan/14/neoliberal-theory-economic-failure
  27. http://unctad.org/en/PublicationsLibrary/tdr2012_en.pdf
  28. https://www.reuters.com/article/us-un-economy/u-n-calls-for-global-economic-makeover-to-replace-neo-liberalism-idUSKCN1BP2IR
  29. http://unctad.org/en/pages/PublicationWebflyer.aspx?publicationid=1852
  30. http://www.independent.co.uk/news/uk/politics/neoliberalism-is-increasing-inequality-and-stunting-economic-growth-the-imf-says-a7052416.html
  31. http://www.imf.org/external/pubs/ft/fandd/2016/06/ostry.htm
  32. http://fortune.com/2016/06/03/imf-neoliberalism-failing/

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Andrew Hurrell, Laura Gomez-Mera "neoliberalism" The Concise Oxford Dictionary of Politics. Ed. Iain McLean and Alistair McMillan. Oxford University Press, 2003. Oxford Reference Online. Oxford University Press.
  • Hayek, Friedrich von: Kohtalokas ylimieli. ((The fatal conceit: The errors of socialism, 1988.) Toimittanut William Warren Bartley. Suomentaneet Joose ja Matti Norri) Helsinki: Art House, 1998. ISBN 951-884-125-X
  • Patomäki, Heikki: Uusliberalismi Suomessa: Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32562-9
  • Chomsky, Noam: Hinnalla millä hyvänsä: Uusliberalismi ja globaalikuri. ((Profit over people: Neoliberalism & global order, 1999.) Suomentanut Juha Ahokas. Pystykorvakirja) Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2000. ISBN 951-578-724-6
  • Chomsky, Noam: Ideologia ja valta. 1, Ideologiakritiikkiä ja vapauden näkökulmia. (Toimittaneet ja suomentaneet Juhani Yli-Vakkuri, Marko Ampuja, Erkka Öörni. Pystykorvakirja) Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2002. ISBN 951-578-951-6
  • "neoliberalism": Dictionary of the Social Sciences. Craig Calhoun, ed. Oxford University Press 2002. Oxford Reference Online. Oxford University Press.
  • Harvey, David: Uusliberalismin lyhyt historia. ((A brief history of neoliberalism, 2005.) Suomentanut Kaisa Koskinen) Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-210-7 Teoksen verkkoversio.
  • Jussi Ojajärvi ja Liisa Steinby (toim.): Minä ja markkinavoimat – yksilö, kulttuuri ja yhteiskunta uusliberalismin valtakaudella. Avain, 2008. ISBN 978-952-5524-62-8

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]