Alberto Fujimori

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alberto Fujimori
Alberto Kenya Fujimori Fujimori
Perun 90. presidentti
28. heinäkuuta 1990 - 22. marraskuuta 2000
Varapresidentti Máximo San Román Cáceres
Carlos García y García
Ricardo Márquez
César Paredes Canto
Francisco Tudela
Ricardo Márquez
Edeltäjä Alan García
Seuraaja Valentín Paniagua
Tiedot
Syntynyt 28. heinäkuuta 1938 (ikä 75)
Puolue Sí Cumple
Puoliso Susana Higuchi
Satomi Kataoka

Alberto Fujimori Fujimori (jap. アルベルト・ケンヤ・フジモリ, Aruberuto Ken'ya Fujimori, s. 28. heinäkuuta 1938), tunnetaan myös nimellä Kenya Fujimori (藤森 謙也 Fujimori Ken'ya) oli Perun presidentti heinäkuusta 1990 marraskuuhun 2000. Fujimoria kiitettiin Perun talouden tasapainottamisesta Alan Garcían myrskyisän presidenttikauden jälkeen ja Perun sissisotien rauhoittamisesta. Toisaalta Fujimoria arvosteltiin kovasta, kansalaisoikeuksista piittaamattoman autoritaarisesta johtamisesta sekä demokratian ja ihmisoikeuksien kaventamisesta ja hallinnon korruptiosta. Näin Fujimorin ajan Peru oli tyypillinen puolidemokratia hyvine ja huonoine puolineen.

Fujimori sai Perussa syytteen valtakaudellaan tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista. Hänet tuomittiin huhtikuussa 2009 25 vuodeksi vankeuteen.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alberto Fujimori syntyi Limassa Naoichi Fujimori ja Mutsue Fujimorille japanilaiseen maahanmuuttajaperheeseen. Vanhemmat halusivat säilyttää hänellä myös Japanin kansalaisuuden. Hän kävi koulua Colegio Nuestra Señora de la Mercedissä La Rectorassa ja suoritti lukion La gran unidad escolar Alfonso Ugartessa Limassa. Hän opiskeli Universidad Nacional Agrariassa La Molinassa ja valmistui 1961 agronomiksi. Vuonna 1964 hän lähti opiskelemaan fysiikkaa Strasbourgin yliopistoon Ranskaan. Hän opiskeli Fordin stipendillä Yhdysvalloissa Wisconsinin yliopistossa Milwaukeessa ja suoritti tutkinnon matematiikasta 1969.

Universidad Nacional Agraria tarjosi Fujimorille dekaanin paikkaa ja 1984 hänet nimitettiin rehtoriksi. Hän toimi myös juontajana Perun kansallisen TV:n kanavan seitsemän ohjelmassa Concertando 1987–1989.

Vastauksena Perun talouden katastrofaaliseen tilaan, kuten 7 000 prosentin inflaatioon vuonna 1990 ja siitä seuranneeseen Loistava polku -sissiliikkeen voimistumiseen, Fujimori perusti Cambio 90 -liikkeen ja voitti kirjailija Mario Vargas Llosan 10. kesäkuuta 1990 presidentinvaalissa. Kampanjan aikana hän sai lempinimen el chino ('kiinalainen'; Etelä-Amerikassa aasialaisia siirtolaisia sanotaan usein kiinalaisiksi[1]) ja erottui positiivisesti muun muassa alkuperäiskansojen joukossa espanjalaisten hallitsemasta poliittisesta eliitistä.

Ensimmäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fujimorin ensimmäisen kauden talousohjelma, joka sai nimen Fujishock, ei muistuttanut hänen kampanjansa aikaisia populistisia lupauksia. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ohjauksessa Fujimori ajoi läpi kovia ja laajoja talousuudistuksia, jotka johtivat taloudellisen taantuman kääntymiseen seitsemän prosentin nousuun vuoteen 1993 mennessä. IMF:n ja maailmanpankin kannustamana Fujimori aloitti laajat yksityistämistoimet ja myi satoja valtion yrityksiä. Hänen hallintonsa vapautti öljy-, kaasu- ja kaivossektorin ulkomaisille investoinneille ja poisti ympäristönsuojelurajoitukset ja avasi luonnonsuojelukohteet luonnonvarojen hyödyntämiselle.

Fujimorin astuessa valtaan suuria alueita Perusta oli Loistavan polun (Sendero Luminoso) ja MRTA:n sissien hallussa. Terrorismin vastaisessa taistelussa Fujimori antoi armeijalle laajat valtuudet pidättää ja kuulustella epäiltyjä sissejä salaisissa oikeusistuimissa. Sissiliikkeiden toiminta väheni vuodesta 1992 eteenpäin. Armeija tuhosi sissien tukijoiksi epäiltyjä kyliä ja kuuluisuutta ovat saaneet Grupo Colinan tekemä Barrios Altosin verilöyly marraskuussa 1991 ja La Cantutan yliopiston katoamiset heinäkuussa 1992.

Fujimorin ensimmäisen kauden aikana APRA- ja FREDEMO-puolueet hallitsivat kongressin molempia kamareita ja rajoittivat hänen lainsäädäntönsä läpisaamista. Fujimori järjesti 5. huhtikuuta 1992 vallankaappauksen, jota nimitetään nimillä autogolpe tai fujigolpe, ja hajotti parlamentin armeijan avulla.[2] Tavoitteena oli uudistaa hallitus ja perustuslaki presidentin vallan lisäämiseksi. Fujimorin kannattajien mielestä kyseessä ei ollut vallankaappaus, vain hallituksen uudistaminen tehokkuuden nimissä.

Fujimori hajotti kongressin ja järjesti vaalit uutta "demokraattista perustuslaillista kongressia" (Congreso Constituyente Democrático) varten. Fujimori sai uudessa kongressissa enemmistön ja se hyväksyi vuoden 1993 uuden perustuslain. Ulkomaat vastasivat Fujimorin toimiin boikotein, mutta kotimaassa järjestely hyväksyttiin ja se sai tuen mielipidemittauksissa. Yhdysvaltain George H. W. Bushin hallitus hyväksyi Fujimorin lailliseksi presidentiksi kahden viikon kuluttua kaappauksesta.

Fujimori laillisti toimensa kansanäänestyksellä, jossa uusi perustuslaki hyväksyttiin niukalla 4–5 prosenttiyksikön enemmistöllä. Oppositiopuolueista FREDEMO oli hajonnut ja APRAn johtaja Alan García maanpaossa Kolumbiassa.

Myöhemmin samana vuonna, 13. marraskuuta 1993, armeija yritti syrjäyttää Fujimorin, mutta tiedustelupalvelun päällikkö ja taka-alalla vaikuttava Vladimiro Montesinos varoitti häntä ja yritys epäonnistui. Kaappausyrityksen aikana Fujimori pakeni Japanin lähetystöön.

Vuonna 1994 Fujimori erosi vaimostaan Susana Higuchista ja nimitti ensimmäiseksi naiseksi vanhimman tyttärensä. Entinen vaimo nimitti Fujimoria tyranniksi ja haukkui tämän hallinnon korruptoituneeksi. Hänen yrityksensä asettua presidenttiehdokkaaksi epäonnistui, koska laki kieltää presidenttien puolisoiden valinnan.

Toinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1995 Fujimori oli suosionsa huipulla ja voitti uudelleenvalinnan entistä YK:n pääsihteeriä Javier Pérez de Cuéllaria vastaan. Hänen puolueensa sai enemmistön kongressissa. Yksi sen ensimmäisistä toimista oli julistaa armahdus vuosina 1980–1995 ihmisoikeusrikkomuksista syytetyille tai tuomituilla sotilaille ja poliiseille.

Japanin lähetystön kaappaus oli viimeinen suuri terroristi-isku. 17. joulukuuta 1996 neljätoista Movimiento Revolucionario Túpac Amarun taistelijaa valtasi Japanin suurlähettilään asunnon Limassa juhlien aikana ja otti panttivangiksi yli 400 diplomaattia, virkamiestä ja muuta vierasta. Nelikuukautisen piirityksen aikana muut paitsi 72 vankia vapautettiin. Hallitus hylkäsi sissien vaatimukset vapauttaa vangittuja MRTA:n jäseniä ja valmisteli suunnitelman asunnon valtaamiseksi. 22. huhtikuuta 1997 140 kommandoa valtasi rakennuksen vapauttaakseen panttivangit. Kaksi sotilasta ja yksi panttivanki kuoli ja antautuneet sissit teloitettiin antautumisen jälkeen.

Toisena kautenaan Fujimori allekirjoitti rauhansopimuksen Ecuadorin kanssa yli vuosisadan jatkuneesta rajariidasta ja sopi Chilen kanssa vuoden 1883 Ancónin sopimuksesta auki jääneet asiat.

Uudelleenvalinta oli kuitenkin Fujimorin uran käännepiste. Talouden vakauden ja terrorismin vähenemisen myötä perulaiset alkoivat kiinnittää huomiota muihin asioihin, kuten ihmisoikeuksiin, kansalaisvapauksiin ja demokratiaan.

Kolmas kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huolimatta siitä, että perustuslaki salli presidentille vain kaksi toimikautta, Fujimorin mukaan perustuslain muutos nollasi laskun, ja hän asettui uudelleen ehdolle vuoden 2000 vaaleihin. Hänet julistettiin voittajaksi 28. toukokuuta huolimatta laajoista syytöksistä vaalia kohtaan. Sovittelevana eleenä hän otti entisen opposition ehdokkaan Federico Salasin pääministerikseen jättäen kovan linjan fujimorilaiset hallituksen ulkopuolelle.

Opposition pääehdokas Alejandro Toledo kampanjoi näkyvästi vaalin mitätöimiseksi, mutta salaisen palvelun johtajan Vladimiro Montesinosin ympärille syntynyt korruptioskandaali teki työn hänen puolestaan.

Skandaali puhkesi illalla 14. syyskuuta 2000, kun TV-kanava näytti Montesinosin antamassa 15 000 Yhdysvaltain dollarin lahjusta oppositioehdokkaalle Alberto Kourille hänen saamisekseen Fujimorin Perú 2000 -puolueeseen. Skandaali heikensi Fujimorin asemaa, ja 16. syyskuuta hän ilmoitti uusista vaaleista, joihin hän itse ei osallistuisi. 10. marraskuuta Fujimori sai kongressilta luvan vaaleihin 8. huhtikuuta 2001.

Vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13. marraskuuta 2000 Fujimori lähti maasta APECin kokoukseen Bruneissa. 16. marraskuuta Valentín Paniagua nousi kongressin puheenjohtajaksi Fujimorin tukijoiden hävittyä luottamuslauseäänestyksen. Seuraavana päivänä Fujimori jatkoi Bruneista Japaniin, josta hän lähetti eronpyyntönsä ensin faksilla ja sitten virallisesti konsulaatin kautta. Fujimorin ministerit erosivat ja Paniagua nimitettiin väliaikaiseksi presidentiksi järjestämään huhtikuun vaalit. Kongressi hyväksyi Fujimorin eronpyynnön pitäen tätä ”moraalisesti sopimattomana” virkaansa. Peru pyysi hänen luovuttamistaan, mihin Japani ei suostunut, koska hänellä on vierassyntyisen japanilaisen kansalaisuus vanhempiensa rekisteröityä hänet konsulaatissa hänen syntymänsä jälkeen.

Ihmisoikeusrikkomukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 presidentiksi valitun Toledon hallitus pyrki saamaan Fujimorin luovutetuksi Peruun ja syytti häntä murhista, kaappauksista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan, mukaan lukien pakkosteriloinneista perhesuunnitteluohjelman yhteydessä, 10 000 rynnäkkökiväärin toimittamisesta FARCin sisseille Kolumbiaan ja miljoonien katoamisesta koulujen rakentamiseen tarkoitetuista avustusvaroista.

Vuonna 2005 Fujimori matkusti yllättäen Chileen, jossa viranomaiset pidättivät hänet Perun pyynnöstä 7. marraskuuta 2005, ja Peru pyysi hänen luovuttamistaan.

Marraskuussa 2005 Fujimori ilmoitti, että asettuisi ehdolle huhtikuun 2006 presidentinvaaleihin huolimatta hänelle asetetusta kymmenen vuoden virkakiellosta. Hänen tyttärensä Keiko Fujimori asetti hänet ehdolle 6. tammikuuta 2006, mutta ehdokkuus hylättiin.

Fujimori oikeudenkäynnissään vuonna 2008.

Fujimori asettui ehdolle myös Japanissa 29. heinäkuuta 2007 järjestetyissä ylähuoneen vaaleissa siitä huolimatta, että oli ollut vuodesta 2005 kotiarestissa Chilessä.[3] Hänet karkotettiin Chilestä syyskuussa 2007 Peruun, jossa hän joutui oikeuteen viidestä kavallustapauksesta ja kahdesta rikoksesta ihmisyyttä vastaan.[4][5][6]

Fujimori tuomittiin 25 vuodeksi vankeuteen ihmisoikeusrikkomuksista huhtikuussa 2009. Oikeus katsoi hänet syylliseksi kuolemanpartioiden tekemiin kahteen joukkomurhaan 1990-luvun alussa. Fujimorin suorasta käskystä kuolemanpartioille ei löytynyt todisteita, mutta syyttäjät esittivätkin, että Fujimori suojeli presidenttinä partioita eikä tehnyt mitään murhien selvittämiseksi.[7] Fujimoria vastaan on nostettu myös uusia syytteitä lahjonnasta ja puhelinkuuntelusta, joka kohdistui muun muassa vuoden 1995 kilpailevaan presidenttiehdokas Javier Pérez de Cuellariin.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johanna Pohjola, Vangittu Fujimori kummittelee Perun presidentinvaaleissa, Helsingin Sanomat 9.4.2011 sivu B 9
  2. El 'fujigolpe' cumple un año El País. Viitattu 31.01.2008.
  3. Still wanted in Peru, Alberto Fujimori runs for office in Japan The Christian Science Monitor. Viitattu 26.07.2007.
  4. Fujimori afronta hoy en Perú su primer juicio por allanamiento ilegal El Mundo. Viitattu 31.01.2008.
  5. Peru's Fujimori Asserts His Innocence WP. Viitattu 31.01.2008.
  6. A Fujimori le darían 30 años de prisión luego de que Chile aceptó extraditarlo a Perú El Tiempo. Viitattu 31.1.2008.
  7. Perun Fujimorille 25 vuotta vankeutta ihmisoikeusrikoksista Yle. Viitattu 9.4.2008.
  8. [1]
Perun vaakuna Perun presidentit
San Martín | Luna Pizarro | La Mar | Bernardo de Tagle | Riva Agüero | Sucre | Bernardo de Tagle | Bolívar | Santa Cruz | Salazar y Baquíjano | La Mar | Gutiérrez de la Fuente | Gamarra | Luna Pizarro | Orbegoso | Bermúdez | Salaverry | Santa Cruz | Gamarra | Menéndez | Torrico | Vidal | Figuerola | Vivanco | Nieto | Castilla | Elías | Menéndez | Figuerola | Menéndez | Castilla | Echenique | Castilla | San Román | Castilla | Diez Canseco | Pezet | Diez Canseco | Prado | Diez Canseco | Balta | Gutiérrez | Diez Canseco  | Zevallos | Pardo | Prado | Piérola | García Calderón | Montero | Iglesias | Arenas | Cáceres | Morales Bermúdez | Borgoño | Cáceres | Piérola | Romaña | Candamo | S. Calderón | Pardo y Barreda | Leguía  | Ponce | Sánchez Cerro | Elías Arias | Jiménez | Samanez Ocampo | Sánchez Cerro | Benavides | Prado Ugarteche | Bustamante y Rivero | Odría | Noriega | Odría | Prado Ugarteche | Pérez Godoy | Lindley | Belaúnde | Velasco | Morales Bermúdez | Belaúnde | García | Fujimori | Paniagua | Toledo | García | Humala (28.7.2011–)