José de San Martín

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
José de San Martín
Jose de San Martinin dagerrotypia vuodelta 1848.
Jose de San Martinin dagerrotypia vuodelta 1848.
Perun valtionpäämies
28. heinäkuuta 1821 – 20. syyskuuta 1822
Seuraaja Francisco Xavier de Luna Pizarro
Henkilötiedot
Syntynyt 25. helmikuuta 1778
Yapeyú, nykyinen Argentiina
Kuollut 17. elokuuta 1850 (ikä 72)
Boulogne-sur-Mer, Ranska
Tiedot
Uskonto roomalaiskatolinen
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t) Espanja
Argentiina
Chile, Peru
Sotilasarvo kenraali
puolustusvoimien ylipäällikkö
Taistelut ja sodat Toisen liittokunnan sota (1798–1802)
Appelsiinien sota (1801)
Napoleonin sodat
Etelä-Amerikan itsenäistymissodat

José Francisco de San Martín Matorras (25. helmikuuta 177817. elokuuta 1850) oli argentiinalainen kenraali ja valtiomies, joka osallistui vallankumouksiin ja vapaussotiin Espanjan valtaa vastaan Argentiinassa (vuonna 1812), Chilessä (1818) ja Perussa (1821).[1] Hän oli Simón Bolívarin ohella tärkeimpiä Etelä-Amerikan itsenäisyystaistelijoita ja sai lisänimen “Etelän vapauttaja”. Argentiinassa San Martínia pidetään maan vapauttajana (Libertador). Hänen hautapaikkansa San Martínin mausoleumi sijaitsee Buenos Airesin katedraalissa.[2]

Lapsuus, nuoruus ja liittyminen kapinaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

José de San Martín syntyi espanjalaisille vanhemmille Yapeyússa, missä hänen isänsä oli kuvernöörinä. Perhe palasi Espanjaan, missä poika kävi koulunsa ja teki sotilasuran Espanjan armeijassa kohoten ratsuväen everstiluutnantiksi. Hän sai sotakokemusta Espanjan armeijan riveissä toisen liittokunnan sodassa Ranskaa, osmaneja ja Britanniaa vastaan. Vuonna 1811 hän erosi palveluksesta ja palasi Lontoon kautta Buenos Airesiin. Hän käänsi miekkansa Espanjaa vastaan ja liittyi Buenos Airesin kapinahallituksen riveihin.[3]

Vapauttaja ja maanpakolainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinan itsenäistymistaisteluihin San Martín osallistui vuodesta 1812 alkaen. Hän sai johdettavakseen Granaderos a caballo -nimisen rykmentin. Hän kehitti rykmenttiään ja teki siitä ammattimaisesti toimivan. Vuonna 1814 San Martín ylennettiin kenraaliksi ja hän sai johdettavakseen Ylä-Perun armeijan. Joukkojen oli määrä valloittaa Ylä-Peru (myöhempi Bolivia). San Martín piti suunnitelmaa kuitenkin toivottomana ja hän erosi. Vielä samana vuonna hän sai sotilaskuvernöörinä johdettavakseen Pohjois-Argentiinan Mendozan kaupunkia ympäröivän Cuyón maakunnan. Tällöin hän alkoi valmistautua Perun valtaamiseen hyökkäämällä sinne Chilen kautta. Perun valtaaminen oli tärkeää, koska siellä olivat Espanjan armeijan päävoimat.[2] Tätä varten San Martín värväsi ja koulutti armeijan.[4]

Hyökkäys alkoi alkuvuonna 1817, kun 5 000 miestä marssitettiin huolellisen suunnitelman mukaisesti Andien yli Chileen. Operaatiota on verrattu Hannibalin ja Napoleonin sotaretkiin. Espanjalaisista saatiin voitot Chacobucossa ja Maypússa. Siten San Martín oli voittanut Chilelle vapauden Espanjan alaisuudesta. Kun Chilen itsenäisyys oli varmistettu, San Martín lähti 4 500 miehen armeijalla elokuussa 1820 Valparaison satamasta kohti Perua. Eteneminen tehtiin varovasti mutta voitokkaasti. San Martín valloitti Liman, julisti Perun itsenäiseksi heinäkuussa 1821 ja asetti samalla itsensä maan diktaattoriksi.[3] Tämä merkitsi Espanjan vallan murtumista Etelä-Amerikassa. San Martín karkotti maasta suuren osan espanjalaisista, kielsi intiaaniväestön epäinhimillisen kohtelun ja pyrki kieltämään orjuuden.[2]

Samaan aikaan eteläisen Amerikan toisella laidalla Simón Bolívar oli vapauttanut Venezuelan, Kolumbian ja Ecuadorin Espanjan vallasta. Vallankumousarmeijoiden oli pakko aloittaa yhteistoiminta, ja niiden johtajat tapasivat salaa Ecuadorin Guayaquilissa vuonna 1822. San Martínin sanotaan tarjoutuneen Bolívarin kakkosmieheksi. Tarjousta ei hyväksytty.[3] San Martín pettyi myös Argentiinan hallinnon järjestämiseen, sillä maa oli hajoamassa viiteen riippumattomaan alueeseen, joissa kussakin vallan kaappasi kenraali. Niinpä hän lähti vuonna 1824 vapaaehtoiseen maanpakoon ja asettui asumaan Ranskaan[2]. Vasta 1880-luvulla Argentiina ryhtyi vapaussankarinsa kunnian palauttamiseen. Siitä alkaen hänen arvostuksensa on pysynyt korkeana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Beusshnell Martin: José de San Martín Encyclopedia Britannica. 2016. Viitattu 13.5.2016.
  2. a b c d ”San Martín, José de”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6061. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9.
  3. a b c José de San Martín History today. Viitattu 13.5.2016.
  4. Argentine soldier, American hero The Economist. 2009. Viitattu 13.5.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.