Tytärsaari

Tytärsaari (ven. Большой Тютерс, Bolšoi Tjuters; ruots. Tyterskär; vir. Suur Tütarsaar) on itäisen Suomenlahden ulkosaari, joka kuuluu nykyisin Venäjän Leningradin alueen Jaaman piiriin. Tytärsaari kuului aikanaan Suomen suuriruhtinaskuntaan ja sittemmin itsenäiseen Suomeen, mutta luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa vuonna 1940. Tytärsaari oli erillinen Viipurin lääniin kuulunut Suomen kunta vuodesta 1899 alkaen.

Tytärsaari (Tyterskär) ja Pien-Tytärsaari (Lilla Tyterskär) Suomenlahden keskiosassa Suursaaren (Hogland) eteläpuolella ruotsinkielisessä kartassa vuodelta 1926.

Maantiede

Tytärsaari on lähes pyöreä, halkaisijaltaan noin kolme kilometriä. Saaren itäosassa näkyy lentohiekkadyyni joka peittää noin 10% saaren pinta-alasta. Saaren eteläkärjen turkoosi alue on Tytärsaaren kylän aluetta ja saaren länsiosan vihreät alueet mäntyä kasvavaa avokalliota.

Tytärsaari eli Suur-Tytärsaari on pyöreähkö saari Suomenlahden itäosassa, 75 kilometriä Kotkasta etelään ja noin 18 kilometriä Suursaaresta eteläkaakkoon. Saaren läpimitta on noin 3 kilometriä ja pinta-ala 8,3 neliökilometriä. Saari on suurimmaksi osaksi mäntyä kasvavaa hiekkakangasta. Saaren kosteikot ovat kuusta kasvavaa korpea tai sitten puuttomiksi soistuneita. Rannoilla esiintyy leppämetsiköitä.

Tytärsaari, kuten muutkin Suomenlahden ulappasaaret, on jäänne noin 1800–1700 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä Alppien kaltaisesta Svekofennidien poimuvuoristosta. Tästä johtuen saarten kallioperä poikkeaa Viron ja Suomen rannikon kallioperästä.

Luonto

Saaren itärannikkoa pitkin kulkee leveä lentohiekka-alue, joka siirtyy hitaasti länteen päin. Hiekkadyyni on ihmisten rantahakkuiden synnyttämä. Dyyni liikkuu noin metrin vuodessa sisämaahan päin.

Tytärsaaren länsi- ja luoteisosassa on myös paljasta kalliota. Saaren korkein kohta on noin 50 metrin korkeudella merenpinnasta.

Tytärsaaresta 15 kilometriä länsilounaaseen sijaitsee yksinäinen ja asumaton Pien-Tytärsaari eli Säyvö (ven. Малый Тютерс, Malyi Tjuters), moreenisoran muodostama 2,5 km pitkä, kapea ja matala asumaton saari. Saaresta ulkonee noin 1,5 km:n mittainen, vain muutaman metrin levyinen hiekkasärkkä. Säyvössä kasvatettiin ennen heinää Tytärsaaren talojen karjalle.

Suomesta oletettavasti hävinneellä tammihiirellä on pieni ja eristynyt, mutta elinvoimainen kanta nykyisin asumattomalla Tytärsaarella.

Historia

Tytärsaaren solki

Vuonna 1896 löytyi Tytärsaaren itäosan lentohiekka-alueelta, Kaunismäeltä hopeinen kullattu solki. Löytäjä oli tytärsaarelainen kalastaja Emil Perheenmies. Solki on pituudeltaan 174 mm, ja sen on arvioitu olevan noin 500-luvulta jaa. Se on esillä Suomen kansallismuseossa. Kansallismuseon tutkijat kävivät löytöpaikalla ensimmäisen kerran vasta 1909. 75 metrin päästä soljen löytöpaikasta löydettiin kiviaineksinen kumpu, poltettuja luita ja hiiltä sekä poltettujen saviastioiden palasia. Tällöin pääteltiin, ettei solki ole irtolöydös vaan lähtöisin todennäköisesti kalmistosta. Paikalle palattiin uudestaan 1910, mutta löydökset olivat tällöin vaatimattomia, hiiltä ja saviastianpaloja. Kesävieras Greda Holmström löysi kuitenkin vuonna 1926 läheltä soljen löytöpaikkaa heloja, jotka olivat samaa tyyliä Perheenmiehen löytämän soljen kanssa.

1970-luvun tutkimuksissa solki todettiin taiten valmistetuksi mutta käytössä kuluneeksi ja kömpelösti korjatuksi. Hyvin todennäköisesti se ei ole skandinaavinen esine. Soljessa esiintyy paljon kristillistä symboliikkaa muistuttavaa koristelua, ja se on kuluneisuudestaan päätellen kuulunut mahtihenkilön asustukseen pitkähkön ajan. Tytärsaaresta löytyneet viitteet polttokalmistoon taasen viittaavat pakanalliseen hautaustapaan.

1700- ja 1800-luku

Tytärsaaren asutus lisääntyi 1700-luvun alussa, jolloin Suuri Pohjan sota levitti rauhattomuutta Baltiaan, Viroon ja Suomeen. Silti olot Suomenlahden ulappasaarilla säilyvät tänä aikana rauhallisina. Pietari Suuri antoi Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren läänitykseksi hovinarrilleen Johan (Jan) da Costalle jo vuonna 1718. Da Costa asui Lavansaarella rakennuttamassaan kartanossa ja verotti saarelaisia ankarasti. Läänitys oli ilmeisesti Pietari Suuren pila narrilleen.

Kun Suomi oli siirtynyt vuonna 1809 Suomen sodassa Ruotsin valtakunnasta Venäjän osaksi, Suursaari liitettiin muun Vanhan Suomen kanssa Suomen suuriruhtinaskuntaan ja vuonna 1812 muodostettuun Viipurin lääniin. Vuonna 1817 Tytärsaari liitettiin Kymin pitäjään. Kymin kirkon palon jälkeen vuonna 1837 sekä Suursaaren että Tytärsaaren asukkaat eivät halunneet osallistua Kymin uuden kirkon rakentamiseen, koska molemmissa saarissa oli jo oma kirkko.

Suursaari itsenäistyi Kymistä vuonna 1838 omaksi pitäjäkseen, johon myös Tytärsaari tuli kuulumaan. Tytärsaari itsenäistyi Suursaaresta 1899. Kunnalle on jälkikäteen (1991) suunniteltu vaakuna, joka esittää Tytärsaaren majakan yläosaa.

Suomen sisällissota 1918

Toisin kuin Suursaaressa ja Lavansaaressa, Tytärsaaressa ei ollut merkittävää punaista tai valkoista liikehdintää. Toivo Johannes Ketonen pyysi 5. maaliskuuta 1918 tytärsaarelaisia mukaan Suursaaren vapauttamiseen siellä olevasta Venäläisestä varuskunnasta jossa oli enintään 20 miestä. Vaikka Ketosella oli Saksalaisten esikunnasta Tallinnasta valtuudet Suursaaren valtaukseen hän ei saanut komentoonsa yhtään saksalaisia joukkoja. Kun tapaamiseen saapuneet pari-kolme Tytäsaarelaista havaisivat ettei Ketosen "joukossa" ollut kuin neljä Suursaarelaista (kaksi opettajaa, luotsi ja laivuri), ei yksikään saarelainen loppujen lopuksi osallistunut valtaukseen. Tiettävästi ainoastaan kolme tytärsaarelaista osallistui sisällissotaan aseissa valkoisten puolella, ja hekin olivat jo tapahtumien kärjistyessä manner-Suomessa, kukin eri syistä.

Saarten evakuointi ja talvisota

Ennen talvisotaa Neuvostoliitto oli vaatinut Suomenlahden ulkosaarten luovuttamista. Saaret tyhjennettiin asukkaista ennen sodan alkua 11. lokakuuta 1939. Saarelaisten kotieläimet haettiin proomulla pari viikkoa myöhemmin.

Neuvostoliitto aloitti tulituksen aamulla 30. marraskuuta 1939 ja valtasi samana päivänä ulkosaarista Seiskarin, Peninsaaren ja Lavansaaren Seuraavana päivänä neuvostojoukot miehittivät Somerin ja Narvin luodot, nousivat maihin Suursaarelle 3. joulukuuta ja viimeiseksi valtasivat sotilaallisesti vähemmän tärkeän Tytärsaaren 4. joulukuuta.

Toisin kuin Karjalankannakselle tai Laatokan Karjalaan, evakot eivät jatkosodan aikaan päässeet palaamaan Suomenlahden ulkosaarille. Sodan jälkeen saaret jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Neuvostoliittolaiset purkivat Tytärsaaren kylän rakennukset ja siirsivät ne mannermaalle huviloiksi.

Nykyaika

Venäjän federaatio antoi 1992 pääministeri Jegor Gaidarin allekirjoittaman asetuksen, jonka mukaan kaikki Suomenlahden saaret pysyiivät ulkomaisilta suljettuina. Venäjän presidentti Boris Jeltsin puhui kuitenkin julkisesti mahdollisuudesta avata Suomenlahden ulkosaaria matkailua varten. Tuolloin pääministerinä toiminut Viktor Tshernomyrdin kertoi, että Suursaari ja Tytärsaari olisi poistettu suljettujen alueiden joukosta ja että hän olisi allekirjoittanut kyseisen asetuksen. Rantautumislupaa Suomenlahden ulkosaarille on kuitenkin yhä edelleen vaikeaa saada Venäjän viranomaisilta.

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n vuonna 2006 annetun määräyksen mukaan Venäjä pitää Suomenlahden ulkosaaria edelleen Venäjän rajavyöhykkeenä ja siten ulkomaalaisilta suljettuina paitsi erikoisluvalla. .

Tytärsaaren kunta

Tytärsaari Tyterskär
Entinen kunta – luovutettu Neuvostoliitolle
Sijainti	59°51′N, 27°12′E
Lääni	Viipurin lääni
Kihlakunta	Kymin kihlakunta
Kuntanumero	862
Perustettu	1899 erotettu Suursaaresta
Lakkautettu	1948 (luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Pinta-ala	km² (1938)
– maa	8,3 km²
Väkiluku	436   (1939)
– väestötiheys	52,53 as./km²
Infobox OK

Suurtytärsaari ja Pientytärsaari eli Säyvö muodostivat Suomelle kuuluessaan Viipurin läänin eteläisimmän kunnan. Tytärsaaren kunta kuului Kymin kihlakuntaan ja tuomiokuntaan, Kymin–Haapasaaren–Suursaaren–Tytärsaaren käräjäkuntaan ja Suursaaren–Tytärsaaren nimismiespiiriin. Tytärsaaren asukasluku vuonna 1939 oli 436. Lähimmät naapurikunnat Suomenlahdella olivat Suursaari pohjoispuolella ja Lavansaari itäpuolella. Tytärsaaren luterilainen seurakunta kuului Viipurin hiippakunnan Haminan rovastikuntaan.

Tytärsaaren kylä

Tytärsaaren ainoa kylä sijaitsi Suurtytärsaaren etelärannalla. Kylän itäosassa sijaitsi vuonna 1772 valmistunut Tytärsaaren kirkko. Tytärsaaren kansakoulu perustettiin vuonna 1900 ja koulurakennukset valmistuivat vuosina 1901 ja 1933. Saaressa oli ilmatieteen laitoksen havaintoasema ja merivartioasema. Tytärsaaressa toimi vuodesta 1895 tulliasema, joka oli alistettu Kotkan tullikamarille. Aseman miehitys oli tullipäällikkö ja kaksi tullimiestä. Vuonna 1919 valmistunut nuorisoseurantalo sijaitsi koulujen vieressä.

Liikenne

Suomenlahden keskiosassa noin 75 kilometrin päässä manner-Suomesta sijainnut Tytärsaari oli liikenneyhteyksien kannalta hyvin eristyksissä. Saaren etelärannalla Tytärsaaren kylässä sijaitsi Tytärsaaren satama, jonka alue oli 230 metriä pitkä ja 80 metriä leveä. Satama-altaan erottaa merestä vedenpäällinen kiviriutta, jossa on vain yksi noin 10 metriä leveä ja vain puoli metriä syvä aukko, jonka vuoksi sataman liikennöinti on hankalaa. Postilähetykset Tytärsaarelle kulkivat Suursaaren kautta, mistä oli säännöllinen postiyhteys Kotkaan. Kevättalvien kelirikkoaikaan Tytärsaari oli kuitenkin olosuhteiden pakosta lyhemmän tai pidemmän ajan eristettynä..

Sisäistä liikennettä varten saarella risteili noin 10 kilometrin verran pikkuteitä, jotka eivät tosin kokonaisuudessaan vastanneet nykykäsitystä tiestä. Kyläteiksi näistä luokiteltiin 1920-luvun alkupuolella noin viisi kilometriä. Saaren päätie oli 2,4 kilometrin mittainen satamasta majakalle johtava Majakantie, jota kutsuttiin humoristisesti myös Valtakaduksi. Majakalta tie jatkui Kuokkamaantienä Kuokkaniemeen saaren pohjoiskärkeen. Tytärsaaren tärkein väylä oli kuitenkin Rantamaantie, joka kulki rannan suuntaisesti Tytärsaaren sataman ja kylän välistä ja kaartoi lenkin nuorisoseuran talolle. Luonnollisesti myös Tytärsaaren poliisi- ja merivartioasema sijaitsi sataman tuntumassa tämän tien varrella. Tytärsaaren kirkko sijaitsi Niitunkujan ja Koppelkujan risteyksessä kylästä itään ja hautausmaa Koppelkujan pohjoispuolella. Koulut ja pappila sijaitsivat kylästä pohjoiseen. Käytännössä kylän asutus mahtui 50 hehtaarin alalle.

Saarella oli myös kapearaiteinen rautatie, joka kulki saaren luoteisrannikolla sijaitsevan Antiniemen eteläpuolelta saaren sisäosaan majakalle. Radan pituus oli noin 1 kilometri. Radalla kulki kesäisin lomajunia.

Majakka

Tiedosto:Tytarsaari.jpg

Tytärsaaren majakka tyyliteltynä Tytärsaaren Kalastajain Ry:n vaakunassa.

Venäläiset rakensivat saaren luoteisosaan 24 meträ korkean Suur-Tytärsaaren tiilimajakan vuonna 1904. Majakan loiston korkeus merenpinnasta oli 75 metriä. Majakan miehitys oli majakkamestari ja neljä majakanvartijaa. Tytärsaaren majakan valonlähteenä toimi petrolilamppu, jossa oli kaksi sydäntä. Vilkkulaitteena toimi neljään pääilmansuuntiin erilaista valomerkkiä lähettävä, ruotsalainen von Otterin tekniikasta kopioitu monimutkainen laitteisto. Se vaati jatkuvaa valvontaa, ja venäläiset sijoittivatkin majakkamestariksi eläkkeellä olevan kenraalin. Vuonna 1918 majakkamestari korvattiin suomalaisella, ja 1930-luvulta majakkaa hoitivat tytärsaarelaiset eikä ulkopaikkakuntalaisia enää käytetty. Nykyisin venäläisten sähköistämän majakan valotunnus on 360 astetta kattavat, 15 sekunnin välein näkyvät kolme valkoista vilkkua. Näkyvyys on käytännössä 20 meripeninkulmaa.

Elinkeinot

Tytärsaarelaisten elinkeinoja olivat kalastus ja hylkeenpyynti. Vientitavaroita olivat silakka, hylkeenrasva ja hylkeennahat. Keskiajalta asti harjoitettu seprakauppa oli tytärsaarelaisille tärkeää. Tytärsaarelaiset olivat suursaarelaisten ohella aktiivisimpia seprakaupassa ja kävivät "viron seproissa" 1939 syksyyn asti. Sepramarkkinoilla käytiin vaihtokauppaa, mutta seprakaupankäyntiin kuului vakiokauppakumppanit. Saarelaisten tärkein vaihtotavara olivat suolasilakat, joita vaihdettiin muun muassa viljaan, lähinnä rukiiseen, mutta myös perunoihin. Saarelaisten taiten parkitsemat hylkeennahat olivat myös arvossaan ja samoin naisväen pitsityöt.

Vuoden 1889 Haapasaaren tullitilaston perusteella tytärsaarelaiset suosivat sepramatkoja Viron pohjoisrannikon vanhimpaan kylään, Mahuun. Kirjallisia mainintoja Mahusta löytyy jo 1200-luvun alusta. Tytärsaarelaiset kävivät seprakauppaa säännöllisesti myös Viron Purtseassa ja Ontikkaassa.

Tytärsaaren murre

Saarelaisten murre luetaan nykyisin suomen kielen itämurteisiin, vaikka joissakin murrekartoissa Suomenlahden saarelaismurteet on jätetty määrittelemättä länsi- tai itämurteisiin.

Esimerkki Tytärsaaren murteesta: Jok kell om monta? (Paljonko kello on?).

Lähteet

• Aalberg, Aleksander Fredrik: Tytärsaari. Kotka: Tytärsaaren kalastajain seura r.y, 1963.
• Anttila, Risto: Lavansaari Seiskari Tytärsaari Haapasaari 1918. KR-kirjat OY, 2006. ISBN 951-9387-60-9.
• Hanski, Jari: Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918—1944. Helsingin yliopisto, väitöskirja, 2006. ISBN 952-10-3015-1.
• Kallio, Veikko: Kymin historia 2. WSOY, 1990. ISBN 952-90-2478-9.
• Kannari, Maija: Tytärsaari, Meienmaa. Elävien runoilijoiden seura, 1997. ISBN 951-97149-3-6.
• Jaatinen, Martti (toim.): Karjalan kartat. Helsinki: Tammi & Karjalan Liitto ry, 1997. ISBN 951-31-0972-0.
• Kaukiainen, Yrjö: Rantarosvojen saaristo – Itäinen Suomenlahti 1700-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-735-4.
• Laurell, Seppo: Suomen majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo/Merenkulkulaitos, 1999. ISBN 952-5180-21-2.
• Metso, Juha & Röyhkä, Kauko: Suursaari. Johnny Kniga, 2009. ISBN 978-951-0-35355-4.
• Päiviö, Raimo: Mikä tappoi seprakaupan? – Suomalaisten ja virolaisten harjoittamasta vaihto- eli seprakaupasta, sen hiipumisesta 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan ja sen loppumisesta 1920- ja 1930-luvuilla.. Turun Yliopisto, 2009. ISBN 978-951-29-4055-4.
• Tytärsaari Tervetuloa tutustumaan luovutettuun Karjalaan. toim. Repo, Seppo. 1999. Luovutetun Karjalan Internet-sivusto. Viitattu 27.2.2011.
• Siilahti, Pertti: Karjalan luonto: Kannas ja Laatokan Karjala, s. 34. Jyväskylä: Gummerus, 2008. ISBN 978-952-5671-10-0.
• Rosberg, J. E. et al (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 5. osa, Viipurin lääni, s. 92–95. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
• Tytärsaariseura - historia Tytärsaariseuran kotisivut. Tytärsaariseura ry. Viitattu 27.2.2011.
• Erä-Esko, Aarni: Mitä Tytärsaaren solki kertoo. (julkaistu ensimmäisen kerran Uudessa Suomessa 14.3.1973) Meienmaa, 2010, nro 1, s. 1–32. Tytärsaariseura. ISSN 1459-1448.
• toim: Syrjälä Kari, Björklund Marjut ja Terkki Viljo: Tytärsaaren talo- ja asukasluettelo vuosi 1939. Meienmaa, 2003, nro 1, s. 1–40. Tytärsaariseura. ISSN 1459-1448.
• Venäjän Federaation turvallisuuspalvelu FSB:n 2. kesäkuuta 2006 antama määräys nro 239 rajavyöhykkeen rajoista Leningradin alueella 14.7.2006. Venäjän federaation turvallisuuspalvelu. Viitattu 28.3.2007.
• Menettelysääntö ulkomaan kansalaisten tulosta Venäjän Federaation rajavyöhykkeelle syksy 2006. Venäjän suurlähetystö Helsingissä. Viitattu 28.2.2011.

Aiheesta muualla

• Tytärsaariseuran kotisivut

Suomen Neuvostoliitolle 1940-luvulla luovuttamat alueet