HMS Victorious (R38)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. syyskuuta 2010 kello 22.44 käyttäjän Phiitola (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo toisen maailmansodan Illustrious-luokan lentotukialuksesta. Muita samannimisiä aluksia, katso HMS Victorious.
HMS Victorious
HMS Victorious 1941
HMS Victorious 1941
Aluksen vaiheet
Rakentaja Vickers-Armstrong, Tyne
Kölinlasku 5. toukokuuta 1937
Laskettu vesille 14. syyskuuta 1939
Palveluskäyttöön 14. toukokuuta 1941
Poistui palveluskäytöstä 13. maaliskuuta 1968
Tekniset tiedot
Uppouma 29500 t
Pituus 205 m
Leveys 29 m
Syväys 8,5 m
Koneteho 111 000 shp
Nopeus 30,5 solmua
Miehistöä 2200
Aseistus
Aseistus 1940:16 QF 4,5" (114 mm) tykkiä
48 QF 2 paunan tykkiä
21 40 mm ilmatorjuntatykkiä
45 20 mm ilmatorjuntatykkiä
36 Fulmar ja Albacore konetta
1945: 54 Corsair ja Avenger konetta

HMS Victorious (viirinumero R38) oli Britannian Kuninkaallisen laivaston Illustrious-luokan lentotukialus toisessa maailmansodassa, joka tilattiin osana vuoden 1936 laivasto-ohjelmaa.

Alus osallistui vuoden 1942 loppuun mennessä Saksan laivaston taistelulaiva Bismarckin etsimiseen ja upottamiseen, useiden Murmanskiin matkanneiden ja sieltä palanneiden Jäämeren saattueiden suojaamiseen sekä Maltan saaren kohtalon ratkaisseen Pedestal-saattueen suojaamiseen. Se oli 1943 lainassa Yhdysvaltain laivastolla Tyynellä valtamerellä nimellä USS Robin.

Se osallistui Norjan vuonoissa piileksivän Bismarckin sisaraluksen taistelulaiva Tirpitzin saattueille aiheuttaman uhan poistamiseen. Uhan poistuttua alus siirrettiin Brittiläiseen Tyynenmeren laivastoon, jonka mukana se osallistui sotaan Japania vastaan. Sodan päätyttyä alus vietti pitkiä aikoja reservissä ennen laivaston supistamista 1960-luvulla, jolloin se päätettiin romuttaa. Alus romutettiin 1969.

Tilaus

Amiraliteetti tilasi 13. tammikuuta 1937 Vickers-Armstrongin Walker-upon-Tynen telakalta Newcastlesta uuden lentotukialuksen osana vuoden 1936 laivasto-ohjelmaa. Sen köli laskettiin 5. toukokuuta 1937. Alus laskettiin vesille 14. syyskuuta 1939 kumminaan varakreivi Caldecoten puoliso Lady Augusta Helen Inskip, joka nimesi vesillelaskemansa aluksen HMS Victoriousiksi. Se valmistui 14. toukokuuta 1941, jolloin tilaaja maksoi aluksesta 4,05 miljoonaa puntaa.[1][2]

Aluksen ensimmäinen päällikkö H. C. Bovell vastaanotti lokakuussa 1940 tehtävänsä. Alus oli hänen viimeinen komennuksensa ennen eläkkeelle jäämistä. Pääosa aluksen miehistöstä astui palvelukseen maaliskuun viimeisellä viikolla 1941 ja se otettiin palvelukseen 29. maaliskuuta kello 11.30.[2]

Palvelus

HMS Victorious liitettiin palvelukseen otettaessa Kotilaivastoon koulutettavaksi. Ennen lähtöään aluksella tehtiin toimittajan merikokeita. Alus irtosi ensimmäisen kerran laiturista 16. huhtikuuta kello 5.50 ja lähti purjehtimaan Tynejokea pitkin kohti Pohjanmerta. Jokisuussa se sai saattueekseen ilmatorjuntaristeilijä HMS Naiadin ja Hunt-luokan saattuehävittäjät HMS Quantockin ja HMS Southdownin kymmenen tunnin matkalle Rosythiin, jossa alus siirrettiin kuivatelakalle viimeisiä tarkastuksia varten. Sille kuormattiin lisäksi ampuma- ja elintarvikkeita sekä sen varastoja täydennettiin.[2]

Liittoutuneiden asema Välimerellä oli toukokuussa 1941 pahoin uhattuna. Malta oli piiritettynä, ja akselivaltojen joukot olivat Egyptin rajoilla pyrkimässä Suezin kanavalle. Tilanteen vuoksi HMS Victoriousin ensimmäiseksi tehtäväksi määrättiin lentokoneiden kuljettaminen Egyptiin. Alukselle kuormattiin 50 Kuninkaallisten ilmavoimien Hawker Hurricanea. Rosythissa alukselle kuormattiin 9.–13. toukokuuta lentokoneet, joista oli siivet irrotettu ja rungot pakattu suuriin puulaatikoihin. HMS Victorious lähti 15. toukokuuta Rosythista testaamaan omia rajojaan koeajoissa Burntislandissä, mistä se siirtyi vielä samana iltana Scapa Flow'hun.[3]

Scapa Flow'ssa alukselle annettiin määräys, jonka mukaan sen tuli liittyä 22. toukokuuta Clydestä lähtevään joukkojenkuljetussaattueeseen WS8B yhdessä taisteluristeilijä HMS Repulsen kanssa. Alus nosti vielä 18. toukokuuta ankkurin saattajinaan kolme hävittäjää aloittaakseen lentotoimintaharjoitukset Pentland Firthissä. Sille laskeutui seuraavana aamuna kuusi Fairey Fulmar -hävittäjää, jotka harjoittelivat nousuja ja laskuja. Näiden jälkeen saapuivat Fairey Swordfishit, Hawker Sea Hurricanet ja iltapäivällä Fairey Barracudan prototyyppi, joka suoritti aluksella tyyppihyväksyntäkokeita. Alukselle laskeutuivat 20. toukokuuta Laivaston ilmavoimien ASV II -tutkilla varustetut 825 laivueen Fairey Swordfishit, minkä jälkeen se palasi Scapa Flow'hun.[4][5]

Kotilaivaston komentaja vara-amiraali Sir John Tovey sai 22. toukokuuta 1941 tiedon Laivaston ilmavoimien 771. laivueen Maryland Mk.I -pommikoneen tiedusteluraportista, jonka mukaan Saksan laivaston taistelulaiva Bismarck ja risteilijä Prinz Eugen olivat lähteneet Atlantille Bergenistä Norjasta. Tovey siirsi lippunsa taistelulaiva HMS King George V:lle ja lähti Kotilaivaston kanssa merelle etsimään saksalaista laivasto-osastoa. Kotilaivaston osastoon liitettiin myös HMS Victorious, jonka kannella oli Gibraltarille vietävien Hawker Hurricanien lisäksi yhdeksän Fairey Swordfish -torpedokonetta ja kuusi Fairey Fulmar -hävittäjää. Aluksen miehistö oli ollut koulutuksessa vasta viikon aluksen käyttöönoton jälkeen, ja vasta muutaman päivän aluksella toimineet lentokonemiehistöt eivät olleet harjoitelleet toimintaa laivueena.[6]

Tovey irrotti 24. toukokuuta HMS Victoriousin omaksi osastokseen saattajinaan risteilijät HMS Galatea, HMS Aurora, HMS Kenya ja HMS Hermione. Erillisosaston komentajaksi määrättiin 2. Risteilijäviirikön komentaja kontra-amiraali Alban Curteis lippulaivanaan HMS Galatea.[6] Lentotukialukselta noussut Fairey Swordfish -torpedokone osui vielä samana päivänä Bismarckiin ja hidasti siten saksalaisaluksen etenemistä.[7]

HMS Victorious liittyi lopulta 31. toukokuuta Clydessä WS8X-saattueen kaukosuojausosastoon. Aluksen lähisuojana oli risteilijä HMS Neptune. Alukselta lähteneet lentokoneet etsivät yhdessä taistelulaiva HMS Nelsonin sekä HMS Neptunen ja HMS Hermionen kanssa Bismarckin tukilaivaa SS Gonzenheimia. Laivaston ilmavoimien 825. laivueen Fairey Swordfish havaitsi 4. kesäkuuta SS Gonzenheimin. HMS Neptune lähti valtaamaan alusta, jonka miehistö upotti sen seuraavana päivänä. Victorious lähti 5. kesäkuuta saattueesta kohti Gibraltaria.

HMS Ark Royal ja HMS Victorious purjehtivat 13. kesäkuuta 1941 Gibraltarilta kohti Maltaa lastinaan 48 Royal Air Forcen Hawker Hurricanea. Alusten saattajina olivat taisteluristeilijä HMS Renown ja kuusi hävittäjää. Neljä Gibraltarilta lähtenyttä kaksimoottorista Lockheed Hudson -pommikonetta tavoitti 15. kesäkuuta saattueen, minkä jälkeen ne ohjasivat Hurricanet Maltalle. Koneista kolme menetettiin matkalla (operaatio Tracer).[8] Victorious lähti 18. kesäkuuta Gibraltarilta paluumatkalle Englantiin.

Kotilaivastossa HMS Victoriousin tehtävinä olivat Atlantin saattueiden suojaaminen ja joukkojen kuljetus, minkä jälkeen se osallistui toimintaan Norjan rannikolla ja Jäämeren saattueiden suojaamiseen.[7] Ennen taistelutoiminnan aloittamista alus oli 6. heinäkuuta koulutettavana luoteisella merialueella. Koulutuksen tarkoituksena oli laivaston ilmavoimien lentokoneiden ja aluksen miehistön yhteistoiminnan parantaminen eli Bismarck-operaation vuoksi kesken jääneen koulutuksen täydentäminen.

Miinalaiva HMS Adventure kuljetti 23. heinäkuuta sotamateriaalia Murmanskiin operaatiossa EF. Aluksen saattueena olivat tukialukset HMS Victorious ja HMS Furious, raskaat risteilijät HMS Suffolk ja HMS Devonshire sekä kuusi hävittäjää. Matkalla oli tarkoitus samalla suorittaa ilmahyökkäykset Liinahamarin ja Kirkkoniemen satamiin operaatiossa ER.[9]

HMS Victorious lähetti 30. heinäkuuta 1941 21 Fairey Albacore -torpedopommittajaa saattajinaan 12 Fairey Fulmar -hävittäjää Kirkkoniemeen. Koneet tuhosivat yhden rahtialuksen ja vahingoittivat toista. Saksalaiset olivat kuitenkin saaneet tiedon aikeesta ja heidän Messerschmitt Bf 109- ja Me 110 -hävittäjänsä olivat vastaanottamassa hyökkääjiä. Syntyneessä taistelussa ammuttiin alas kolme saksalaista ja 13 brittiläistä konetta.[9]

HMS Victorious, risteilijät HMS Devonshire ja HMS Suffolk ja hävittäjät HMS Inglefield, HMS Eclipse ja HMS Escapade suojasivat elokuun lopulla ensimmäistä Arkangeliin matkaavaa saattuetta (Dervish). Paluumatkalla alukset suojasivat HMS Argusta, joka oli toimittanut Hawker Hurricane -koneita Murmanskiin (Operaatio Strength). Alus teki 3. ja 7. syyskuuta koneineen ilmarynnäköt Tromssaan, 12. syyskuuta Bodøn rannikkoliikennettä vastaan ja samana päivänä Vestfjordin laivaliikennettä vastaan.[1]

Lokakuussa HMS Victorious siirtyi Islantiin Kotilaivaston Pohjois-Atlantin valvontaosastoon. HMS Victorious, taistelulaiva HMS King George V sekä niitä suojanneet hävittäjät muodostivat yhdessä Yhdysvaltain laivaston taistelulaivojen USS Idahon ja USS Mississipin sekä risteilijöiden USS Wichitan ja USS Tuscaloosan kanssa Tanskansalmen valvontaan laivasto-osaston. Osaston tehtävänä oli estää Saksan laivaston taistelulaivan Tirpitzin ja raskaan risteilijän Admiral Scheerin pääsyn Pohjois-Atlantin saattuereiteille. Alukset palasivat 13. marraskuuta uhan hälvettyä Islantiin, missä alus viipyi Kotilaivaston mukana vuoden loppuun.[1]

1942

Albacore lähdössä HMS Victoriousilta

Taistelulaiva Tirpitz oli lähtenyt 5. maaliskuuta merelle Trondheimista kolmen hävittäjän saattamana suorittamaan tehtäväänsä operaatio Sportpalastissa, minkä seurauksena HMS Victorious lähti 6. maaliskuuta 1942 merelle Scapa Flowsta taistelulaiva HMS King George V:n (osaston lippulaiva), risteilijöiden HMS Berwickin ja HMS Kenyan sekä kuuden hävittäjän kanssa. Kotilaivaston päällikön Toveyn komentama osasto kohtasi Jan Mayenin eteläpuolella vara-amiraali Alban Curteisin komentaman Islannista 1. maaliskuuta lähteneen saattue PQ12 kaukosuojauksen, jonka muodostivat taistelulaiva HMS Duke of York, taisteluristeilijä HMS Renown ja 6 hävittäjää. Merellä oli samanaikaisesti myös Murmanskista palaava saattue QP8.[10][11]

HMS Victorious ei kuitenkaan kyennyt huonon sään vuoksi lähettämään koneitaan ilmaan ennen sään selkeämistä 9. maaliskuuta. Koneet löysivät Tirpitzin, ja 817. ja 832. laivueiden Fairey Albacore -torpedokoneet hyökkäsivät Tirpitziä vastaan. Fairey Albacoret eivät saaneet yhtään osumaa, mutta kaksi konetta ammuttiin alas.[10][11]

Muuten sama osasto, mutta risteilijöiden tilalla risteilijät HMS Edinburgh ja HMS Kent, lähti merelle 20. maaliskuuta suojaamaan saattueita PQ13 ja QP9[12]. Alukset palasivat kotisatamaan kuun lopulla. Alus suojasi 12. huhtikuuta Kotilaivaston mukana saattuetta PQ14 sekä palaavaa saattuetta QP10[13]. Se oli 28. huhtikuuta suojaamassa saattuetta PQ15 ja palaavaa saattuetta QP11[14].[1]

HMS Victorious liitettiin 13. toukokuuta Kotilaivastosta muodostettuun osastoon, jonka tehtävänä oli suojata vaurioituneen risteilijä HMS Trinidadin paluumatka Murmanskista. Osastoon kuuluivat HMS Duke of York, HMS Kent, HMS Liverpool, HMS London, HMS Nigeria ja HMS Norfolk. Osasto palasi seuraavana päivänä Scapa Flow'hun HMS Trinidadin upottua.[1]

Kotilaivaston mukana HMS Victorious suojasi 25. toukokuuta saattuetta PQ16 ja palaavaa saattuetta QP12. Saattue oli suurin tähän mennessä ja sitä olivat suojaamassa HMS Duke of York, USS Washington, USS Wichita, HMS London suojanaan Kotilaivaston hävittäjät. Alus suojasi 30. kesäkuuta Kotilaivaston mukana saattuetta PQ17 ja palaavaa saattuetta QP13. Alus palasi Scapa Flow'hun saattueen QP13 saavuttua Reykjavikiin. Se määrättiin osallistumaan Maltan saattueiden suojaamiseen yhdessä muiden Kotilaivaston alusten kanssa.[1]

Välimeri

Pääartikkeli: Operaatio Soihtu ja Operaatio Pedestal

HMS Victorious suojasi 3. elokuuta yhdessä HMS Nelsonin, HMS Nigerian, HMS Kenyan ja HMS Manchesterin kanssa saattuetta WS12S Gibraltarille, jossa alus harjoitteli 8. elokuuta muiden operaatioon määrättyjen lentotukialusten HMS Indomitablen, HMS Furiousin, HMS Eaglen ja HMS Arguksen kanssa lentotukialusten yhteistoimintaa operaatio Berserkissä.[1]

operaatio Pedestalin lentotukialukset kuvattuna HMS Victoriousin lentokannelta

10. elokuuta HMS Victorious liittyi Force Z:aan, joka suojasi saattuetta WS12S Sisilian kapeikossa[7][15][16]. Alus oli kontra-amiraali Lumley Lysterin lippulaiva. Sillä oli operaatio Pedestalissa kannellaan 16 Fairey Fulmaria 809. ja 884. laivueista, 6 Hawker Sea Hurricanea 885. laivueesta sekä 14 Fairey Albacorea 827. ja 832. laivueista.[17]

Kun HMS Victorious oli 12. elokuuta vastaanottamassa lentokoneitaan laskuun, kaksi Italian ilmavoimien Reggiane Re.2001 -konetta pudotti kaksi pommia tukialuksen kannelle. Kuusi miehistön jäsentä kuoli ja kaksi haavoittui.[18]

HMS Victorious matkasi 20. elokuuta Scapa Flow'hun muiden Kotilaivastosta saapuneiden alusten mukana. Aluksen mukana olivat HMS Eaglen eloonjääneet. Alus määrättiin syyskuussa korjattavaksi ja siirrettiin telakalle, jossa sille asennettiin koekäyttöön lennonvalvontahuone tutkavalvontajärjestelmineen.[1]

Palattuaan palvelukseen lokakuussa HMS Victorious oli Scapa Flow'ssa erilaisissa testeissä. Alus matkasi marraskuun alussa Gibraltarille, jossa se liittyi 8. marraskuuta Force H:hon. Aluksen tehtävänä oli tukea Pohjois-Afrikan maihinnousua.[1]

HMS Victorious matkasi 18. marraskuuta Scapa Flow'hun yhdessä HMS Duke of Yorkin ja HMS Opportunen kanssa. Aluksen 817. laivueen Fairey Albacore hyökkäsi 21. marraskuuta Saksan laivaston sukellusveneen U-517:n kimppuun syvyyspommein ja tuhosi sen(46°10′N, 17°08′W).[1]

Tyynellemerelle lainalle

Joulukuussa 1942 HMS Victorious päätettiin lainata Yhdysvaltain laivastolle paikkaamaan lentotukialuspulaa Tyynellemerellä. Alus aloitti 20. joulukuuta matkansa Norfolkiin, jossa se siirrettiin laivaston telakalle huollettavaksi. Se jatkoi 14. helmikuuta matkaansa Panaman kanavan kautta Tyynellemerelle. Alus saapui 4. maaliskuuta 1943 Pearl Harboriin Havaijilla.

Pearl Harborissa alus siirrettiin uudelleen telakalle, jossa sille asennettiin useita neliputkisia 40 millimetrin ilmatorjuntatykkejä ja sille tehtiin tarvittavat muutokset amerikkalaisten lentokoneiden käyttämiseksi. Alus vietti huhtikuun koulutuksessa, jotta se kykenisi operoimaan amerikkalaisvalmisteisilla F4F Wildcat- ja Grumman TBF Avenger -koneilla.[19]

HMS Victorious Nouméaissa 1943

HMS Victorious saapui 8. toukokuuta Nouméaan, jossa se vapautti vaurioituneen USS Enterprisen, joka vietti seuraavat kymmenen viikkoa huollossa ja modernisoitavana Pearl Harborissa. Alus harjoitteli yhteistoimintaa USS Saratogan, joka oli ainoa Tyynellä valtamerellä oleva Yhdysvaltain laivaston lentotukialus, ja taistelulaiva USS North Carolinan kanssa. Koulutuksen jälkeen alukset liittyivät Yhdysvaltain 3. Laivastoon ja muodostivat sen taisteluosasto TG36.3:n. Osasto osallistui ensimmäiseen varsinaiseen operaatioonsa heinäkuussa, ja elokuussa se suojasi Uuden-Georgian maihinnousua (operaatio Cartwheel).[19]

Syyskuussa HMS Victorious vapautui lainasta, ja se aloitti paluumatkansa Kotilaivastoon Panaman kanavan kautta ja edelleen Norfolkiin. Se liittyi 15. lokakuuta Kotilaivastoon. Turvallisuussyistä alus käytti lainassa ollessaan nimeä USS Robin.[19]

Pohjois-Atlantti

Pääartikkeli: Operaatio Tungsten

HMS Victorious osallistui marraskuussa Kotilaivaston mukana Norjan rannikon purjehduksiin, kunnes se siirrettiin joulukuussa Gladstonen Graving telakalle Liverpoolissa. Alus palasi palvelukseen 10. helmikuuta, ja sen jälkeen se matkasi Greenockiin. Aluksella todettiin kuitenkin koeajoissa voimansiirto-ongelmia, ja se joutui palaamaan takaisin telakalle Liverpooliin. Se palasi telakalta 7. maaliskuuta, minkä jälkeen se siirtyi Clydeen.

Tirpitzin korjaukset olivat valmistumassa 1944, jolloin Britannian Amiraliteetti suunnitteli uutta iskua alusta vastaan sen Venäjälle matkaaville saattueille aiheuttaman uhan poistamiseksi. HMS Victorious suojasi saattuetta JW58 yhdessä HMS Duke of Yorkin, HMS Ansonin, HMS Belfastin, HMS Jamaican ja hävittäjä suojauksen kanssa muodostaen Force 1:n.[1]

Hyökkäysosasto Force 2:een koottiin tukialukset HMS Furious, saattuetukialukset HMS Emperor, HMS Pursuer, HMS Searcher ja HMS Fencer, neljä kevyttä risteilijää ja 14 hävittäjää. Lentotukialuksista kumpikin kuljetti 21 Fairey Barracudaa ja kumpaakin Barracuda-osastoa oli suojaamassa 40 hävittäjää.[20]

Tukialuksilta nousi ilmaan 3. maaliskuuta kello 04.15 alkaen hyökkäysosasto. Ensimmäinen pommein varustettu Barracuda-osasto sai suojakseen 20 F6F Hellcat- ja 20 F4F Wildcat -hävittäjää. Noin tuntia myöhemmin toinen Barracuda-osasto nousi ilmaan. Osastoa suojasi 21 F4U Corsair- ja 20 F4F Wildcat -hävittäjää. Jälkimmäisestä osastosta yksi kone ei startannut ja toinen putosi mereen heti nousun jälkeen.[20]

Lentokoneilla oli 120 kilometriä kohteeseen. Ensimmäiset hyökkääjät yllättivät kello 05.29 saksalaiset. Alueella ei ollut torjuntahävittäjiä eikä ilmatorjuntaa. Hyökkäyksissä Tirpitziin osui 14 pommia ja yksi viereen osunut aiheutti vaurioita. Yksikään pommeista ei läpäissyt kantta, mutta ne tuhosivat pahoin kannen rakenteita, tappoivat 122 miehistön jäsentä ja haavoittivat yli 300. Tirpitzin korjaukset veivät kolme kuukautta.[20] Hyökkääjistä putosi kaksi pommikoneista ja yksi hävittäjä lähdössä pudonneen lisäksi.[20]

HMS Victorious ja HMS Furious käskettiin 14. toukokuuta iskemään uudelleen koneillaan Tirpitziin. Tukialuksilla oli hyökkäysosastona 27 Barracudaa ja niiden suojaksi 36 F4U Corsair, F4F Wildcat ja Fairey Firefly hävittäjää. Huono sää kuitenkin esti operaation toteuttamisen ja koneet palasivat Norjan rannikolta tukialuksille.[21]

Sama osasto yritti 28. toukokuuta hyökätä uudelleen, mutta tälläkin kertaa huono sää esti operaation toteuttamisen.[21]

Intian valtamerellä ja Tyynellämerellä

Pääartikkeli: Okinawan taistelu
Tiedosto:HMS Victorious on fire.jpg
HMS Victorious tulessa kamikaze-osumien jälkeen

HMS Indomitablen ja HMS Victorious aloittivat 12. kesäkuuta matkansa Ceylonille liittyäkseen Intian valtamerellä HMS Illustriousiin muodostettaessa Brittiläistä Tyynenmeren laivastoa. Kotilaivastoon liitettiin korvaavina aluksina kaksi uutta tukialusta HMS Indefatigable ja HMS Implacable.[21][22]

Lentotukialusten saavuttua heinäkuun alussa määränpäähänsä ne aloittivat 6. heinäkuuta valmistautumisen operaatioihin Intian valtamerellä. HMS Victorious ja HMS Illustrious hyökkäsivät 25. heinäkuuta japanilaisten lentotukikohtaan Sabangilla Sumatralla operaatio Crimsonissa. Hyökkäysosasto ei kuitenkaan saanut juuri vahinkoja aikaan. Samanaikaisesti taistelulaivat HMS Valiant ja Richelieu, taisteluristeilijä HMS Renown, risteilijät HMS Nigeria, HMS Kenya, HMS Gambia, HMS Ceylon, HMS Cumberland, HMS Phoebe ja Tromp sekä 10 hävittäjää lähestyivät Sabangia tulittaen maakohteita paremmalla menestyksellä.

HMS Victorious suojasi 23. elokuuta Itäisen laivaston yksiköitä, jotka olivat merellä lentohenkilöstön pelastustehtävissä operaatio Boomerangissa. Alus uudisti 29. elokuuta yhdessä HMS Indomitablen ja HMS Illustriousin kanssa hyökkäykset Sumatralle operaatio Banquetissa.[23] Ensimmäisenä kohteena oli Kaakkois-Aasian suurin sementtitehdas Indaroengissa ja toisena Emmahavenin satama.[24] Näitä hyökkäyksiä seurasi 18. syyskuuta hyökkäys rautateiden risteykseen Siglissä ja kuvaustiedustelulennot Nikobaareille operaatio Lightissa. Lokakuussa amerikkalaiset esittivät Leyten maihinnousun tukemiseksi hyökkäystä Nikobaareille. Alus siirrettiin 30. syyskuuta telakalle Bombayssa, mistä se palasi palvelukseen 6. lokakuuta.[1]

HMS Victorious, HMS Indomitable, taisteluristeilijä HMS Renown, neljä risteilijää ja 10 hävittäjää hyökkäsivät 17. ja 19. lokakuuta Nikobaareilla oleviin lentotukikohtiin sekä rannikkopuolustusta ja laivaliikennettä vastaan operaatio Milletissä. Näiden operaatioiden jälkeen tukialusten Barracudat siirrettiin maatukikohtiin ja koneet korvattiin Avengereilla. Operaation aikana aluksella havaittiin ohjauksessä vikaa.[24]

Aluksen korjaamista suunniteltiin HMS Illustriousin palattua telakalta. Se siirrettiin 16. marraskuuta telakalle Bombayssa, jossa se siirrettiin muodostettavaan Brittiläiseen Tyynenmeren laivastoon. Aluksen palattua palvelukseen joulukuun lopulla HMS Victorious, HMS Indomitable ja HMS Indefatigable hyökkäsivät 4. tammikuuta 1945 Pangkalan Brandaniin operaatio Lentilissä suojanaan Itäisen laivaston TF63. Hyökkäys aiheutti merkittävää tuhoa kohteessa.[1]

Varsinaista hyökkäystä edelsi kuudentoista Hellcatin ja Corsairin yhdeksän japaninalaista lentokonetta tuhonnut hyökkäys neljälle lentokentälle.[25] Puolitoista tuntia myöhemmin 32 Avengeria ja Fireflytä hyökkäsi öljynjalostamoon. Japanilaiset lentokoneet nousivat torjumaan hyökkäystä, mutta Corsairit ja Hellcatit torjuivat hyökkäyksen.[26]

HMS Illustrious liittyi aiemmin mainittuihin kolmeen lentotukialukseen, minkä jälkeen lentotukialusosasto hyökkäsi 24. tammikuuta 126 lentokoneella ja 29. tammikuuta 124 koneella Palembangiin ja tuhosi öljynjalostamon. Hyökkäys oli tähän astisista hyökkäyksistä suurin.[27][28]

Seuraava hyökkäys oli suunniteltu Soengei Gerongin öljynjalostamoon. Hyökkäysosaston piti olla sama kuin Meridian I:ssä, mutta lentokoneita oli hieman vähemmän. Hyökkäysosasto lähti 29. tammikuuta matkaan, mutta sille ilmoitettiin, että kohteen suojauksena oli ilmassa runsaasti japanilaisia lentokoneita, ja hyökkäys peruutettiin.[29]

HMS Victorious matkasi 1. toukokuuta TF57:n mukana liittyäkseen Yhdysvaltain laivaston TF58:aan Sakishimisaarten edustalla. Osasto joutui 4. syyskuuta kymmenen kamikazen keskitetyn hyökkäyksen maaliksi. Ilmatorjunta tuhosi hyökkääjistä seitsemän, mutta kolme läpäisi torjunnan. Aluksen siltaan osui yksi hyökkääjistä. Osuma sytytti tulipalon ja vaurioitti kattiloiden höyryputkistoa. Aluksen nopeus laski 19 solmuun, ja lentotoiminta keskeytyi kahdeksaksi tunniksi.[1]

HMS Victorious lähetti 9. toukokuuta koneensa hyökkäämään Hiraraan ja Ishigakiin. Alus joutui yllättäen kamikazejen maaliksi. Kello 05.54 sen kannelle osui lentokone ja kaksi minuuttia myöhemmin toinen kone, joka ei kuitenkaan räjähtänyt. Aluksen vauriot jäivät vähäisiksi, ja ainoastaan kolme miehistönjäsentä kaatui ja 19 haavoittui. Sen etummaisen hissin tuhoutuminen vaikeutti lentotoimintaa, mutta alus säilyi muuten toimintakykyisenä.[1]

Alukselta siirrettiin 17. toukokuuta kaksikymmentä konetta muille lentotukialuksille, kun sen kansi oli kärsinyt lisävaurioita lento-onnettomuuden seurauksena. Sillä suoritettiin tilapäiskorjauksia, joiden jälkeen koneet palasivat alukselle. Se poistui 25. toukokuuta toiminta-alueelta. HMS Victorious saapui 5. kesäkuuta Sydneyyn, missä se siirrettiin korjattavaksi. Se palasi palvelukseen kolme päivää myöhemmin.[1][30][7]

HMS Formidable, HMS Implacable ja HMS Victorious siirrettiin 16. kesäkuuta Brittiläiseen Tyynenmeren laivastoon (TF37), joka muodosti Yhdysvaltain laivaston TF38:n kanssa 3. Laivaston iskuosaston. Laivaston oli tarkoitus aloitta operaatiot Japanin pääsaaria vastaan. TF37 aloitti matkansa 28. kesäkuuta Sydneystä Manukseen, jonne se jatkoi matkaansa 6. heinäkuuta.[1]

Laivasto-osastot yhdistyivät 16. heinäkuuta 300 merimailia Japanin itäpuolella. Tukialuskoneet hyökkäsivät seuraavana päivänä Tokion alueen lentotukikohtia vastaan. HMS Victoriousin lentotoiminta keskeytettiin seuraavana päivänä likaantuneen lentokoneiden polttoaineen vuoksi. Aluksen koneet upottivat 24. heinäkuuta Japanin laivaston saattuetukialuksen Shidonlahdella.[1]

HMS Victoriousin lentokoneet iskivät 9. elokuuta Hokkaidōn ja Honshūn pohjoisosan lentokentille ja laivaliikennettä vastaan. Alus palasi 12. elokuuta Manukseen Brittiläisen Tyynenmeren laivaston mukana. Sieltä osasto jatkoi matkaansa Sydneyyn. Alus osallistui 31. elokuuta Sydneyssä pidettyyn voitonparaatiin.[1]

Sodan jälkeen

HMS Victorious aloitti syyskuussa 1945 paluumatkan Australiasta kotimaahansa, jonne se saapui 27. lokakuuta. Alus sijoitettiin kuljettamaan joukkoja Kaukoidästä. Se siirrettiin lokakuussa 1947 kolmannen matkansa jälkeen reserviin, josta se sijoitettiin 1948 Kotilaivaston koulutuslaivueeseen.[1]

HMS Victorious 1963 yhteistoimintaharjoituksessa
HMS Victoriousin kansirakenteet 1959

Alus siirrettiin lokakuussa 1950 modernisoitavaksi Portsmouthiin, ja muun muassa sen tutkajärjestelmät modernisoitiin. Alus palasi palvelukseen 14. tammikuuta 1958, jolloin se oli rakennettu lähes täysin uudelleen hangaarikannesta ylöspäin. Hangaaria oli korotettu 5,3 metriä ja se oli yhdessä kerroksessa 109,7 metriä pitkänä ja lähes 20 metriä leveänä. Aluksen lentokantta oli pidennetty 236 metriin ja siihen oli rakennettu 8,75 asteen laskeutumisalue. Aluksen hissit oli uudistettu kestämään hieman yli 18 tonnin lentokone. Etummainen hissi oli kooltaan 17,7 kertaa 12,2 metriä ja takimmainen 16,5 kertaa 10,4 metriä. Kannelle oli asennettu uudet jarruvaijerit ja kaksi BS4 höyrykatapulttia. Aluksen kattilat oli vaihdettu Foster Wheeler -kattiloihin. Aseistuksena oli 12 kolmituumaista 50 pituuskaliiperin ja kuusi 40 millimetrin tykkiä. Aluksen elektroniikkavarustuksena oli tyypin 984 3D -taistelunjohtotutka, 298Q-korkeudenmääritystutka ja 974-merivalvontatutka sekä laskeutumisjärjestelmät.[31]

Aluksen uppouma oli kasvanut 30 530 tonniin kuivana ja 35 500 tonniin kuormattuna. Sen kokonaispituus oli 218,85 metriä ja leveys 31,5 metriä. Lentokannen leveys oli 47,9 metriä, ja aluksen syväys oli 9,4 metriä. Voimanlähteen teho oli 110 000 hevosvoimaa. Alus pystyi tehon avulla saavuttamaan 31 solmun nopeuden. Miehistöä alukselle tarvittiin 2 200 henkeä, ja se kykeni operoimaan 35 koneella.[31]

Alus osallistui 1961 Kuwaitin tukemiseen operaatio Vantagessa. Se siirrettiin 1967 uudelleen telakalle.[1]

HMS Victoriousilla syttyi marraskuussa telakalla ollessa tulipalo. Alusta ei enää palon jälkeen otettu uudelleen palvelukseen. Alus sijoitettiin 1969 poistolistalle ja se myytiin heinäkuussa BISCOlle romutettavaksi. Alus hinattiin Faslaneen, jonne se saapui 13. heinäkuuta 1969.[32]

Laivaston ilmavoimat

Aluksen päälliköt

  • Henry Cecil Bovell, CBE 15. lokakuuta 1940 - elokuu 1942[34]
  • Lachlan Donald Mackintosh, DSO, DSC 23. marraskuuta 1942 - 1. marraskuuta 1943[35]
  • Richard Cyril Vesey Ross, DSO 1. marraskuuta - 8.joulukuuta 1943[36]
  • Michael Maynard Denny, CBE 8. joulukuuta 1943 - heinäkuu 1945[37]
  • John Campbell Annesley, DSO 15. elokuuta 1945 - huhtikuu 1946[38]
  • Eric Barry Kenvyn Stevens, DSO, DSC 30. syyskuuta 1947 - [39]
  • Norman Vincent Dickinson, DSO, DSC 25. toukokuuta 1948[40]
  • JA Grindle, CBE 16. heinäkuuta 1949 -
  • CP Coke, DSO 16. joulukuuta 1957 -
  • Hugh Richard Benest "Dick" Janvrin, DSC 11. elokuuta 1959 - [41]
  • JMD Gray, OBE 21. joulukuuta 1960 -
  • PM Compston 19. marraskuuta 1962 -
  • Dudley Lesley Davenport, OBE 6. lokakuuta 1964 - [37]
  • IL McIntosh, DSO, DSC, MBE 12. syyskuuta 1966 -

Lähteet

  • Chesneau, Roger: Aircraft Carriers of the World, 1914 to the Present - an illustrated encyclopedia. Bristol: Brockhampton Press, 1998. ISBN 1-86019-87-5-9. (englanniksi)
  • Finnis, Bill: The History of the Fleet Air Arm from Kites to Carriers. Shrewsbury: Airlife Publishing Ltd, 2000. ISBN 1-84037-182-X. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Greene, Jack & Massignani, Alessandro: The Naval War in the Mediterranean 1940-1943. Lontoo: Chatham Publishing, 2002. ISBN 1-86176-190-2. (englanniksi)
  • Jackson, A. J.: Blackburn Aircraft since 1909. England: Funk & Wagnalls, 1968. (englanniksi)
  • Levy, James P.: The Royal Navy's Home Fleet in World War II. New York: Palgrave macmillan, 2003. ISBN 1-4039-1773-6. (englanniksi)
  • McCart, Neil: The Illustrious & Implacable Classes of Aircraft Carrier 1940-1969. Cheltenham, Englanti: Fan Publications, 2000. ISBN 1-901225-04-6. (englanniksi)
  • Polmar, Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Books Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)
  • Poolman, Kenneth: Allied Escort Carriers of World War Two in action. Avon: Blandford Press, 1988. ISBN 0-7137-1221-X. (englanniksi)
  • Slader, John: The Red Duster at War - A History of the Merchant Navy During the Second World War. Bristol: William Kimber, 1988. ISBN 0-7183-0679-1. (englanniksi)
  • Sturtivant, Ray & Ballance, Theo: The Squadrons of the Fleet Air Arm. Tornbridge, Kent: An Air-Britain Publication, 1994. ISBN 0-85130-223-8. (englanniksi)
  • Taylor, H. A.: Fairey Aircraft since 1915. England: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7. (englanniksi)
  • Wragg, David: The Fleet Air Arm Handbook 1939-1945. Gloucestershire: Sutton Publishing, 2003. ISBN 0-7509-3430-1. (englanniksi)
  • Woodman, Richard: Malta Convoys 1940-1943. Lontoo: John Murray (Publishers) Ltd, 2003. ISBN 0-7195-6408-5. (englanniksi)
  • Woodman, Richard: Arctic Convoys 1941-1945. South Yorkshire, Englanti: Pen & Sword Maritime, 2007. ISBN 1-84415-611-7. (englanniksi)
  • Winton, John: The Forgotten Fleet - The Story of the British Pacific Fleet 1944-45. East Sussex , Englanti: Douglas-Boyd Books, 1989. ISBN 0-9514480-0-5. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Naval-history.net - HMS Victorious naval-history.net. Viitattu 19. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  2. ↑ a b c McCart, Neil s. 70
  3. ↑ McCart, Neil s. 70-71
  4. ↑ Polmar s. 126
  5. ↑ McCart, Neil s. 71
  6. ↑ a b The War Facsimiles - Fleet Air Arm s. 65
  7. ↑ a b c d Chesneau s. 105
  8. ↑ Polmar s. 132
  9. ↑ a b Wragg s. 24-25
  10. ↑ a b Polmar s. 345
  11. ↑ a b Wragg s. 28
  12. ↑ Woodman, Richard 2007 s. 84
  13. ↑ Woodman, Richard 2007 s. 103
  14. ↑ Woodman, Richard 2007 s. 119
  15. ↑ Polmar s. 315 - 318
  16. ↑ Polmar s. 332-333
  17. ↑ Greene & Massignani s. 243
  18. ↑ Greene & Massignani s. 249
  19. ↑ a b c Polmar s. 308-309
  20. ↑ a b c d Polmar s. 345-346
  21. ↑ a b c Polmar s. 347
  22. ↑ Winton, John s. 49
  23. ↑ Polmar s. 484
  24. ↑ a b Finnis s. 117
  25. ↑ Finnis s. 118-119
  26. ↑ Finnis s. 119
  27. ↑ Polmar s. 485
  28. ↑ Wragg s. 53
  29. ↑ Finnis s. 120
  30. ↑ Polmar s. 490
  31. ↑ a b Chesneau, Roger s. 104
  32. ↑ Chesneau s. 106
  33. ↑ Sturtivant & Ballance s. 402
  34. ↑ Royal Navy upseerimatrikkeli Blu-Bri unithistories.com. Viitattu 18. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  35. ↑ Royal Navy upseerimatrikkeli M-Marc unithistories.com. Viitattu 18. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  36. ↑ Uboat.net - HMS Victorious uboat.net. Viitattu 24. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  37. ↑ a b Royal Navy upseerimatrikkeli Denn-Dilk unithistories.com. Viitattu 18. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  38. ↑ Royal Navy upseerimatrikkeli Andersson C.C. - Appleton K.H. unithistories.com. Viitattu 18. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  39. ↑ Royal Navy upseerimatrikkeli Stammwitz-Syms unithistories.com. Viitattu 18. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  40. ↑ Liddell Hart Centre for Military Archives mykcl.com. Viitattu 24. toukokuuta 2010. (englanniksi)
  41. ↑ Royal Navy upseerimatrikkeli J unithistories.com. Viitattu 18. toukokuuta 2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HMS Victorious (R38).
Illustrious-luokan lentotukialukset
HMS Illustrious - HMS Formidable - HMS Victorious - HMS Indomitable
Edeltäjä: HMS Ark Royal – Seuraaja: HMS Unicorn
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=HMS_Victorious_(R38)&oldid=9097979”