F4U Corsair

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F4U Corsair
FG-1D Corsair
Kuvaus
Tyyppi hävittäjä
Miehistö 1
Ensilento 1940
Palveluskäyttöön
Valmistaja/suunnittelija
Mitat
Pituus 10,30 m
Kärkiväli 12,50 m
Korkeus 4,90 m
Siipipinta-ala 32,5 m²
Paino
Tyhjäpaino 4 175 kg
Lastattuna 6 350 kg
Suurin lentoonlähtöpaino 6 654 kg
Voimanlähde
Moottori Pratt & Whitney R-2800-18W Double Wasp-tähtimoottori
Teho 1 827 kW
Suoritusarvot
Huippunopeus 717 km/h
Lentomatka 1 634 km (F4U-1A)
Lakikorkeus 12 649 m
Nousunopeus 945 m/min
Siipikuorma kg/m²
Teho-paino-suhde kW/kg
Aseistus
Kuorma F4U-4 6 x 12,7 mm Browning konekivääri, F4U-4B tai C 4x 20mm Hispano-Suiza HS-404 tykki, 2 x 450 kg pommi, 8 x 5 (127 mm) rakettia

Chance Vought V-166 (F4U Corsair) oli yhdysvaltalainen yksimoottorinen, yksitasoinen ja yksipaikkainen hävittäjälentokone, jota käytettiin toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa.[1] Vought-yhtiön lisäksi koneita valmistivat Goodyear, jonka valmistamat koneet saivat tunnuksen FG, sekä Brewster Aeronautical Corporation, jonka valmistamat koneet saivat tunnuksen F3A. Konetta valmistettiin vuosien 1941 - 1952 välillä noin 12 500 kappaletta.

Kyseessä oli tukialushävittäjä, jota ei haluttu huolia tukialuskäyttöön. Se oli tehokas, epävakaa ja äärimmäisen kiikkerä Zeron tappaja, jossa oli suurin saatavissa oleva tähtimoottori istutettuna kevyeen runkoon. Pitkä nokka esti näkyvyyden eteenpäin nousuissa ja laskuissa. Moottorin raju vääntötaipumus teki koneesta vaarallisen nousuissa. Siipien erikoisella v-muodolla ("käänteinen lokkisiipi", inverted gull wing) saatiin lisää maavaraa suurelle potkurille.[2]

Koneen potentiaali tiedostettiin jo hyvin varhain - se oli nopea, äärimmäisen ketterä, tehokas ja siinä oli hyvä aseistus, mutta Corsairia pidettiin hyvin vaikeana lentokenttäkäsittelyominaisuuksiltaan. Niinpä US Navyn sijaan Corsair päätettiin standardisoida US Marine Corpsin pääkalustoksi, ja se alkoi korvata Grumman F4F Wildcat-kalustoa 1943 alkaen. Myös Fleet Air Arm, Britannian laivaston ilmavoimat, alkoi saada Corsair-kalustoa Lend-Lease -toimituksina 1943.

Kone oli tehokas osaavissa käsissä, mutta suuri määrä onnettomuuksia varjosti koneen mainetta. Fleet Air Arm kuitenkin kehitti ne käytännöt, jolla Corsairista saatiin hyvä tukialushävittäjä. Kone menestyi alusta alkaen USA:n merijalkaväen maatukikohtiin perustuvissa operaatioissa, ja hyväksyttiin lopulta myös US Navyssa laivastokäyttöön. Vuodesta 1945 alkaen se alkoi korvata Grumman F6F Hellcatin laivaston standardihävittäjä- ja rynnäkkökoneena.

Amerikkalaiset omaksuivat Guadalcanalilla, vuodesta 1942 eteenpäin olevan niin kutsutun parveilutaktiikan, kuten Thach's Weave. F4U:t porrastettiin toimimaan noin 7 500 metrin toimintakorkeudessa. Lakisuojan kattona toimivat P-38 Lightning -koneet. [3]

Corsair pysyi palveluskäytössä vielä pitkälle 1950-luvulle. Korean sodassa komentajakapteeni Guy Bordelon saavutti viisi ilmavoittoa F4U-5N Corsair-yöhävittäjällä.

Ranskan laivaston F4U-7 Corsair
Corsair tulittaa raketeilla japanilaisasemia Okinawalla kesäkuussa 1945.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.airvectors.net/avf4u.html
  2. Humble: s. 60
  3. Davis: s 95
  • Davis, Burke: Kuolema amiraalille, Kirjayhtymä, 1971, Helsinki, suom. Aarne Valpola, Alkuteos: (englanniksi) Get Yamamoto, Random House, 1969 (ei isbn-tunnusta, s. 95)
  • Humble, Richard: Toisen Maailmansodan lentokoneet, WSOY, 1976, Porvoo (suom. Helge Seppälä) Alkuteos: Salamander Books, 1975, Lontoo ISBN 951-0-07838-7 (s. 56, 60, 62)
  • Mondey, David: The Hamlyn Conside Guide to American Aircraft of World War II, ISBN 0-7858-1361-6 (ensipainos 1982, englanniksi)

(s. 234-238)

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta F4U Corsair.
Tämä ilmailuun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.