HMS Inglefield

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
HMS Inglefield
HMS Inglefield
HMS Inglefield
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Cammell Laird, Birkenhead
Kölinlasku 29. huhtikuuta 1936
Laskettu vesille 15. lokakuuta 1936
Palveluskäyttöön 25. kesäkuuta 1937
Palveluskäytöstä uponnut 25. helmikuuta 1944
Tekniset tiedot
Uppouma 1544 t (kuiva)
Pituus 103 m
Koneteho 38000 hv
Nopeus 36 solmua
Miehistöä 175
Aseistus 5 4,7"/L45 (120 mm) QF Mk IX tykkiä CP Mk XVII asennuksena
2 0,5" Vickers Mk I nelipiippuista konekivääriä
10 21" (533 mm) torpedoputkea Mk IX
60 miinaa
1 kisko, jolla 20 syvyyspommia

HMS Inglefield (viirinumero D02, toukokuusta 1940 I02) oli Britannian Kuninkaallisen laivaston I-luokan laivueenjohtaja, joka palveli toisessa maailmansodassa.

Alus on ainoa nimeä kantanut. Nimi on kunnianosoitus amiraali Sir Edward Augustus Inglefieldille. Sen mottona oli engl. The sun my compass. Aluksen kunniankentät olivat:

  • Atlantti 1939-1943
  • Pohjanmeri 1940
  • Norja 1940-1942
  • Bismarck 1941
  • Maltan saattueet 1942
  • Jäämeren saattueet 1942-1943
  • Sisilia 1943
  • Salerno 1943
  • Välimeri 1944
  • Anzio 1944

Aluksen vaakunassa oli vaaleansininellä ja punaisella kuvattu kaksipäinen kotka valkoisella pohjalla. Vaakuna on muokattu amiraali Inglefieldin vaakunakilvestä.

Alus tilattiin Cammell Lairdilta osana vuoden 1935 laivasto-ohjelmaa. Aluksen köli laskettiin 29. huhtikuuta 1936. Se laskettiin vesille 15. lokakuuta.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Inglefield määrättiin palvelukseen otettaessa Välimeren laivaston 3. Hävittäjälaivueen johtoalukseksi. Alus siirrettiin 5. syyskuuta 1939 Kotilaivastoon. Se suojasi 16. syyskuuta lentotukialus HMS Courageousia, mistä tehtävästä se määrättiin seuraavana päivänä pelastamaan sukellusvene U-53:n upottaman SS Kafiristanin eloonjääneet. Alus ei ollut paikalla lentotukialuksen upotessa, mutta se osallistui palattuaan sukellusveneen metsästykseen.[1]

Alus upotti 14. lokakuuta Irlannista lounaaseen sukellusvene U-45:n yhdessä HMS Ivanhoen ja HMS Intrepidin kanssa (50°58′N, 12°07′W). HMS Inglefield siirrettiin 19. lokakuuta Cammell Lairdin telakalle huollettavaksi. Alus palasi 11. marraskuuta palvelukseen Scapa Flowssa. Se palasi seuraavana päivänä laivueeseensa.[1]

HMS Inglefield ja HMS Maori avustivat 29. marraskuuta partiomatkallaan Pohjanmerellä vaurioitunutta sukellusvenettä HMS Triadia. Alus hinasi seuraavana päivänä sukellusveneen Stavangeriin.[1]

1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Inglefield suojasi helmikuussa 1940 saattuetta HN14, josta se erkani 25. helmikuuta sukellusvene HMS Narwhalin havaittua saksalaisen sukellusveneen. Alus aloitti sukeltaneen U-63:n metsästyksen yhdessä HMS Escapaden, HMS Escortin ja HMS Imogenin kanssa. Kahden tunnin metsästyksen jälkeen sukellusvene pakotettiin pintaan, jolloin miehistö jätti aluksensa. Sukellusvene upotettiin tykkitulella.[1]

Alus määrättiin 31. maaliskuuta operaatio Wilfredin ryhmän WS johtoalukseksi suojaamaan apumiinalaiva HMS Teviot Bankia laskettaessa miinoite Stadtlandetin edustalle Norjan rannikolle. Osasto lähti 5. huhtikuuta Scapa Flowsta merelle, jolloin siihen kuuluivat hävittäjät HMS Isis, HMS Ilex ja HMS Imogen. Operaatio peruutettiin 7. huhtikuuta, kun saatiin tieto Saksan laivaston olevan matkalla Heligoland Bightista kohti Norjaa. Osastoon kuuluneet alukset palasivat Kotilaivastoon tukemaan suunniteltuja operaatioita.[1]

HMS Inglefield joutui 10. huhtikuuta ilmahyökkäykseen suojatessaan laivastoa. Alus suojasi seuraavana päivänä risteilijä HMS Berwickiä etsittäessä saksalaista laivasto-osastoa Norjan rannikolta. Alukset palasivat 19. huhtikuuta laivaston mukana Scapa Flowhun.[1]

Alus osallistui 2. toukokuuta Åndalsnäsin evakuointiin yhdessä HMS Manchesterin, HMS Birminghamin, HMS Delightin, HMS Dianan, HMS Somalin ja HMS Mashonan kanssa. Se siirrettiin 19. toukokuuta Devonportin telakalle, mistä se palasi 3. kesäkuuta palvelukseen.[1]

Alus suojasi 4. kesäkuuta vaurioituneita HMS Electraa ja HMS Antelopea, kun hävittäjät törmäsivät toisiinsa suojatessaan lentotukialus HMS Ark Royalia hyökättäessä Trondheimiin (operaatio DX).[1]

HMS Inglefield määrättiin 10. heinäkuuta suojaamaan 1. Miinalaivuetta tehtäessä pohjoista sulkua Färsaarten ja Orkneyn välille (operaatio SN1). Alus suojasi 20. heinäkuuta taisteluristeilijöitä HMS Renownia ja HMS Repulsea HMS Zulun kanssa etsittäessä Saksan laivaston taisteluristeilijä Scharnhorstia Pohjanmereltä.[1]

Alus suojasi elokuussa 1. Miinalaivuetta kolmeen otteeseen täydennettäessä sulkuja. Se määrättiin syyskuussa suojaamaan Dakariin matkaavaa saattuetta, minkä vuoksi se suojasi HMS Barhamin matkan Gibraltarille. Alus havaitsi 20. syyskuuta Marokon rannikon edustalla Ranskan laivaston risteilijä Gloiren, jonka se saattoi Casblancaan. Alus joutui kosketuksiin 23. syyskuuta Ranskan laivaston sukellusveneen Perseen kanssa sekä rannikkotykistön maaliksi. Alukseen osui yksi 7,5 tuuman kranaatti, joka aiheutti rakenteellisia vaurioita sekä tappioita aluksella. Se osallistui seuraavana päivänä taisteluun Ranskan laivaston hävittäjää L'Audacieusea vastaan, jolloin se kärsi lisää vaurioita.[1]

HMS Inglefieldin vapauduttua lokakuussa operaatiosta se jäi Freetowniin saattueiden suojaksi. Alus suojasi marraskuussa saattueen HG46 Gibraltarilta kotimaahan, jossa se siirrettiin joulukuussa telakalle Lontooseen.[1]

1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Inglefield palasi palvelukseen 20. tammikuuta 1941. Alus aloitti seuraavana päivänä koulutuksen Scapa Flowssa, minkä päätyttyä se liittyi laivueeseensa. Alus suojasi 6. helmikuuta taistelulaiva HMS Rodneya suojattaessa 1. Miinalaivuetta Färsaarten ja Islannin välillä.[1]

Alus tuki 2. maaliskuuta Kommandoiskua Lofooteille. Se oli 19. maaliskuuta osa laivasto-osastoa, jonka tehtävänä oli löytää Saksan laivaston taisteluristeilijät Scharnhorst ja Gneisenau. Alus suojasi huhtikuussa saattuetta HX121, jonka aikana se hyökkäsi HMS Maorin kanssa syvyyspommein tuloksetta U-552 kimppuun.[1]

HMS Inglefield suojasi 11. toukokuuta saattueen HX125 Islantiin HMS Intrepidin, HMS Impulsiven ja HMS Escapaden kanssa. Alus suojasi 22. toukokuuta taistelulaiva HMS King George V:tä ja taisteluristeilijä HMS Repulsea etsittäessä taistelulaiva Bismarckia. Se erkani 24. toukokuuta osastosta tankkaamaan.[1]

Alus suojasi 23. heinäkuuta risteilijöitä HMS Devonshire ja HMS Suffolk, lentotukialuksia HMS Furious ja HMS Victorious yhdessä kuuden muun hävittäjän kanssa hyökättäessä Norjan rannikolle (operaatio EF). Se palasi 7. elokuuta osaston mukana Scapa Flowhun.[1]

HMS Inglefield oli 8. elokuuta Scapa Flowssa, kun kuningas Yrjö VI vieraili Kotilaivaston aluksilla (operaatio FC). Alus kuljetti seuraavana päivänä kuningasta tarkastuksen aikana, minkä jälkeen se kuljetti kuninkaan takaisin maihin. Se suojasi tankkeri Black Rangerin Huippuvuorille, jonne perustettiin tankkaussatama Jäämeren saattueita suojaaville aluksille. Se osui 20. elokuuta vedenalaiseen hylkyyn Sasseninlahdessa, jolloin sen kaikuluotain tuhoutui.[1]

Alus suojasi 24. elokuuta HMS Victoriousta risteilijöiden HMS Devonshiren ja HMS Suffolkin sekä hävittäjien HMS Eclipsen ja HMS Escapaden kanssa. Osaston tehtävänä oli suojata ensimmäistä Venäjälle matkaavaa saattuetta (operaatio Dervish). Se suojasi 31. elokuuta saman osaston mukana lentotukialus HMS Argusta ja risteilijä HMS Shropshireä, jotka kuljettivat lentokoneita ja henkilöstöä Murmanskiin operaatio Strengtissä.[1]

Palattuaan operaatiosta HMS Inglefield siirrettiin 14. syyskuuta telakalle tutkittavaksi. Alus siirrettiin 22. syyskuuta korjattavaksi Humberiin. Korjausten aikana alukselle asennettiin merivalvontatutka sekä radiokuuntelujärjestelmä. Se palasi 26. marraskuuta palvelukseen. Alus liittyi seuraavana päivänä Scapa Flowssa laivueeseensa.[1]

Alus määrättiin joulukuussa tukemaan kommandoiskua Norjaan operaatio Kitbagissa, jossa oli tarkoitus laskea 6 Commando Florohon Stadlandetille. Se harjoitteli Shetlannin vesillä operaatiota varten maihinnousualusten HMS Prince Charlesin ja HMS Princess Charlottan kanssa, jolloin sen tukikohtana oli Lerwick. Operaatio peruutettiin osittain maihinnousualuksella tapahtuneen onnettomuuden vuoksi.[1]

1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Inglefield ja HMS Intrepid tulittivat tammikuussa 1942 Floroa Norjassa. Ilmavoimat teki saman aikaisesti häirintähyökkäyksen Solan lentokentälle. Tuloksena hyökkäyksestä oli kahden kauppalaivan ja kolmen troolarin tuhoutuminen sekä kahden tehtaan vaurioituminen. Alus siirrettiin palattuaan kattiloiden puhdistukseen Rosythiin.[1]

Alus suojasi 10. maaliskuuta Kotilaivaston mukana Murmanskiin matkannutta saattuetta PQ13 ja sieltä palaavaa saattuetta QP9. Alus suojasi 19. huhtikuuta Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Waspia toimitettaessa lentokoneita Maltalle operaatio Calendarissa. Se palasi 26. huhtikuuta Kotilaivastoon suojaamaan saattueita.[1]

HMS Inglefield suojasi 28. huhtikuuta Kotilaivaston mukana Murmanskiin matkannutta saattuetta PQ15 ja sieltä palannutta saattuetta QP11. Alus suojasi 10. toukokuuta vaurioitunutta HMS Trinidadia vastaanottamaan lähtenyttä osastoa. Se jatkoi matkaansa 14. toukokuuta Kuolan niemimaalle, josta se suojasi 21. toukokuuta saattueen QP12 takaisin kotimaahan. Alus erkani 29. toukokuuta saattueesta palaten Kotilaivastoon.[1]

Alus siirrettiin kesäkuussa 8. Hävittäjälaivueeseen Kotilaivaston hävittäjien uudelleen organisoinnin yhteydessä. Sille kuormattiin 10. kesäkuuta ammuksia ja muita tarvikkeita toimitettavaksi Murmanskiin. Alus teki matkan HMS Intrepidin kanssa.[1]

HMS Inglefield suojasi 26. kesäkuuta palaavaa saattuetta QP13 HMS Intrepidin, HMS Achatesin, HMS Volunteerin ja Puolan laivaston ORP Garlandin kanssa. Alus kuljetti kotimaahan 2. toukokuuta uponneen risteilijä HMS Edinburghin miehistön.[1]

Alus erkani 3. heinäkuuta saattueesta yhdessä HMS Intrepidin ja ORP Garlandin kanssa etsimään ankkuripaikaltaan kadonnutta taistelulaiva Tirpitziä. Osasto palasi seuraavana päivänä saattueen suojaksi. Se kävi 7. heinäkuuta tankkaamassa Islannissa. Alus palasi 10. heinäkuuta Kotilaivastoon saattuepalvelukseen, kunnes se siirrettiin 31. heinäkuuta Humberin telakalle.[1]

HMS Inglefield aloitti marraskuussa koeajot. Alus siirtyi 8. marraskuuta Scapa Flowhun, jossa se liittyi seuraavana päivänä laivueeseensa.[1]

Alus suojasi 18. joulukuuta saattuetta JW51A Kuolan niemimaalle. Alus erkani 25. joulukuuta saattueesta sen saavuttua määränpäähänsä. Se suojasi 30. joulukuuta palaavaa saattuetta RA51, josta se erkani 6. tammikuuta 1943.

1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Inglefield suojaamassa Jäämeren saattueita.

HMS Inglefield suojasi 23. tammikuuta taistelulaiva HMS Ansonia ja risteilijä HMS Sheffieldiä, jotka olivat saattueiden JW52 ja RA52 kaukosuojausosastona. Alus suojasi 19. helmikuuta kuuden muun hävittäjän kanssa saattueetta JW53, josta se erkani 27. helmikuuta sään vuoksi. Se suojasi 1. maaliskuuta palaavaa saattuetta RA53 samojen hävittäjien ja risteilijä HMS Scyllan kanssa.[1]

Erottuaan 12. maaliskuuta saattueesta alus siirrettiin Atlantin saattueiden suojaksi 3. Saattajaryhmän johtoalukseksi luoteisen reitin alueelle. Ryhmään kuului muun muassa saattuetukialus HMS Biter. Alus siirrettiin jo 3. huhtikuuta 4. Saattajaryhmän johtoalukseksi. Ryhmän muina aluksina olivat HMS Eclipse, HMS Fury ja HMS Icarus. Alus suojasi 6. huhtikuuta ryhmän mukana saattuetta HX231.[1]

HMS Inglefield palasi 15. toukokuuta laivueeseensa Kotilaivastossa. Alus suojasi 17. toukokuuta taistelulaiva HMS Howea matkalla Gibraltarille. Se palasi kotimaahan suojaten taistelulaiva HMS Nelsonia.[1]

Alus siirrettiin heinäkuussa tukemaan Sisilian maihinnousua. Se siirtyi Aleksandriaan liittyäkseen Välimeren laivastoon. Alus lähti 7. heinäkuuta Aleksandriasta osallistuakseen operaatio Avalancheen, jossa se määrättiin kaksi päivää myöhemmin suojaamaan risteilijöitä HMS Auroraa ja HMS Penelopea. Se oli 10. heinäkuuta Aegeanmerelle olleessa laivasto-osastossa, jolloin se tulitti muun muassa Cataniaa yhdessä HMS Offan kanssa. Alus tulitti myös seuraavana päivänä maakohteita tukiessaan maihinnousseita joukkoja.[1]

HMS Inglefield yritti 23. heinäkuuta upottaa Italian laivaston sukellusvene Ascianghin, mutta se jäi tuloksettomaksi. Aluksen kotisatamaksi vaihtui elokuussa Malta, josta käsin se partioi Otranton salmen alueella sekä tuki Sisilian taisteluita. Alus siirrettiin syyskuussa osaksi Yhdysvaltain laivaston 8. hävittäjälaivuetta, jonka tehtävänä oli tukea Salernon maihinnousua.[1]

Alus suojasi 7. syyskuuta alkaen Salernon maihinnousussa Force H:ta. Se suojasi 25. syyskuuta Scapa Flowhun palaavia Kotilaivaston aluksia, minkä jälkeen alus liittyi Kotilaivastoon. Se määrättiin lokakuussa palaamaan Välimerelle tukemaan uusia maihinnousuja Italiaan. Matkalla alus teki Biskajanlahdella sukellusveneentorjuntamatkan.[1]

HMS Inglefield liittyi marraskuussa Algerissa maihinnousulaivastoon. Alus suojasi Maltan kautta Aleksandriaan taisteluristeilijä HMS Renownia, joka kuljetti Winston Churchilliä Kairon kokoukseen. Alus siirtyi joulukuussa Taranton ja Maltan kautta Gibraltarille, jossa se siirrettiin 14. joulukuuta telakalle. Aluksen palatessa 21. joulukuuta palvelukseen se siirtyi Maltalle.[1]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Inglefield määrättiin tammikuussa 1944 osaksi pohjoista hyökkäysosastoa (Peter) suunniteltuun Anzion maihinnousuun. Alus purjehti Napoliin liittyäkseen osastoonsa. Se aloitti 21. tammikuuta matkansa Napolista Anzion maihinnousualueelle. Alus tuki seuraavana päivänä maihinnousua tulittamalla Civitavecchiaa yhdessä risteilijä HMS Didon ja hävittäjä HMS Kempenfeltin kanssa. Alus tulitti 23.-24. tammikuuta Formiassa rantatietä.[1]

Alus oli 28. tammikuuta HMS Mauritiuksen kanssa maavoimien tulitukena Anzion sillanpäässä. Se joutui rannikkotykistön tuleen, mutta alus ei kärsinyt vaurioita. Se tulitti 30. tammikuuta uudelleen Formian rantatietä.[1]

Anzion maihinnousun maajoukkojen komentaja kenraali Alexander nousi helmikuussa HMS Inglefieldille siirtyessään maihin. Alus suojasi 15. helmikuuta ampumatarvikkeilla kuormattuja aluksia Napolista Anzioon. Se suojasi ankkuripaikalla olevia aluksia.[1]

HMS Inglefield joutui 25. helmikuuta radio-ohjatun Hs293 liitopommin maaliksi Anzion edustalla. Pommi osui suoraan alukseen, jolloin se upposi vieden mukanaan 35 miehistönjäsentä. Alukselta pelastetut 157 eloonjäänyttä kuljetettiin Napoliin odottamaan paluuta kotimaahan.[1]

Koordinaatit: 41°26′N, 12°38′E

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta HMS Inglefield.
  • English, John: Amazon to Ivanhoe - British Standard Destroyers of the 1930s. Kendal: World Ship Society, 1993. ISBN 0-905617-64-9. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Levy, James P.: The Royal Navy's Home Fleet in World War II. New York: Palgrave macmillan, 2003. ISBN 1-4039-1773-6. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]