HMS Penelope (97)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo toisen maailmansodan Arethusa-luokan kevyestä risteilijästä. Muita samannimisiä aluksia katso HMS Penelope.
HMS Penelope
HMS Penelope
HMS Penelope
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Harland and Wolff, Belfast, Pohjois-Irlanti
Kölinlasku 30. toukokuuta 1934
Laskettu vesille 15. lokakuuta 1935
Palveluskäyttöön 13. marraskuuta 1936
Palveluskäytöstä upposi 18. helmikuuta 1944 U-410:n torpedoimana
Tekniset tiedot
Uppouma 5 220 t (tyhjä)
6 665 t (kuormattuna)
Pituus 154 m
Leveys 16 m
Syväys 4,3 m
Koneteho 64 000 shp
Nopeus 32 solmua
Miehistöä 500
Aseistus 3 x 6″ (152 mm) kaksoistykkitornia
4 x 4″ (102 mm) Mk V -ilmatorjuntatykkiä
2 x 0,5″ neliputkista konekivääriä
6 x 21″ torpedoputkea

HMS Penelope (viirinumero 97) Britannian Kuninkaallisen laivaston Arethusa-luokan kevyt risteilijä. Alus rakennettiin Harland and Wolffin telakalla Belfastissa Pohjois-Irlannissa ja se otettiin palvelukseen 13. marraskuuta 1936.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Penelope liitettiin palvelukseen otettaessa Välimeren laivaston 3. Risteilijäviirikköön, mistä alus palasi Englantiin 1940. Norjan taisteluiden aikana alus ajoi 11. huhtikuuta karille Vestfjordissa vaurioituen pahoin. Aluksen korjaukset valmistuivat vasta heinäkuussa 1941.[1]

HMS Penelope lähetettiin lokakuussa uudestaan Välimerelle ja alus saapui 21. lokakuuta Maltalle osaksi Force K:ta. Alus vaurioitui osuessaan miinaan samalla partiomatkalla, jolla HMS Neptune upposi. Alus kärsi lisää vaurioita lähelle osuneista lentopommeista ollessaan korjattavana Maltalla. 8. huhtikuuta 1942 alus poistui Maltalta korjattavaksi Yhdysvaltoihin New Yorkin laivastontelakalle.[1]

HMS Penelope palasi palvelukseen 1. syyskuuta ja palasi vuoden 1943 alussa Välimerelle. Alus liitettiin Force Q:hon tukikohtanaan Bônen niemimaa. Alus osallistui muun muassa kesäkuussa Pantellerian ja Lampedusan pommituksiin yhdessä 15. Risteilijäviirikön kanssa. Alus oli elokuussa Sisilian maihinnousussa, syyskuussa Salernon maihinnousussa sekä kuljetti miehistysjoukkoja Tarantoon.[1]

HMS Penelope purjehti 6. lokakuuta Aleksandriasta Aigeianmerelle yhdessä risteilijä HMS Siriuksen ja hävittäjien HMS Faulknorin ja HMS Furyn kanssa Scarpanton salmen kautta estämään saksalaisten Lerokselle matkaavan maihinnousukuljetuksen. Osasto joutui Saksan ilmavoimien 3. Syöksypommitusrykmentin Junkers Ju 87 -koneiden kohteeksi, jolloin HMS Penelopen yläkannen oikealle puolelle Y-tornin taakse osui 250 kilon pommi. Pommi läpäisi kannen, mutta ei onneksi räjähtänyt. Aluksen viereen tuli lisäksi kaksi 500 kilon pommin osumaa, joiden sirpaleet vaurioittivat alusta. Alukseen tulleen neljä kertaa kahden jalan reiän aiheuttama vuoto aiheutti neljän asteen kallistuman. Lähelle osuneet pommit katkaisivat virran neljän tuuman ilmatorjuntatykeistä, tutkavaroittimelta sekä kuuden tuuman pääaseiden tulenjohdosta.[2]

Aluksen pelastuksena oli omien lentokoneiden antama suoja, jonka avulla osasto aloitti paluumatkan Aleksandriaan. Osasto saapui satamaan 8. lokakuuta. HMS Penelope oli korjattavana kolme viikkoa, jona aikana aluksen pahimmat vauriot saatiin tilapäisesti korjattua.[3]

Alus siirrettiin vuoden lopulla Biskajanlahdelle etsimään saksalaisia saarronmurtajia, mutta se palasi Välimerelle tukemaan tammikuussa 1944 Anzion maihinnousua.[1]

HMS Penelopen ollessa paluumatkalla sillanpäästä Napoliin siihen osui 18. helmikuuta saksalaisen sukellusvene U-410:n laukaisema torpedo, joka upotti aluksen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whitley, M. J.: Cruisers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Smith, Peter C. & Walker, Edwin R: War in the Aegean – The Campaign for the Eastern Mediterranean in WWII. Mechanicsburg, Pennsylvania: Stackpole Books, 2008. ISBN 978-0-8117-3519-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Whitley 1996, s. 102
  2. Smith & Walker 2008, s. 133, 135–136
  3. Smith & Walker 2008, s. 136