Einar Vihma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jääkärimerkki Jääkärikenraalimajuri
Einar Vihma
Vihma Einar2.jpg

Einar August Vihma (vuoteen 1936 Wichmann; 19. syyskuuta 1893 Kuopio5. elokuuta 1944 Ihantala) oli suomalainen kenraalimajuri ja Mannerheim-ristin ritari. Talin–Ihantalan taistelussa kuollut Vihma oli viimeinen jatkosodassa kaatunut jääkäri ja tiettävästi itsenäisen Suomen ainoa sodassa rintamalla kaatunut kenraali.[1] Muita sodassa kuolleita kenraaleja ovat Kaarlo Viljanen ja Aarne Snellman, jotka ylennettiin kenraaleiksi vasta haavoittumisen jälkeen. Vihma osallistui myös 1912 Tukholman kesäolympialaisten joukkuevoimisteluun varamiehenä saaden olympiahopeaa.[2][3][4]

Varhaisempi sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihma jääkäriaikanaan.

Einar Wichmann syntyi Kuopiossa ja hänen vanhempansa olivat pastori Henrik August Wichmann ja Matilda Sofia Saxbäck. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lyseosta vuonna 1912 ja aloitti insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa samana vuonna. Hyvin edenneet opinnot kuitenkin katkesivat Wichmannin lähtiessä jääkärikoulutukseen Saksaan.[1] Hän liittyi Jääkäripataljoona 27:ään 7. lokakuuta 1915. Keväällä 1916 hänet komennettiin eräiden muiden jääkärien mukana Suomeen värväystehtäviin, hänestä tuli niin sanottu etappijääkäri. Vihma oli mukana Simon kahakassa pidättäjien hyökätessä Simon Maaninkajärven metsäsaunalle majoittuneiden, ilmiannettujen jääkärien kimppuun. Kahakan alkaessa hän oli vartiokierroksella havaitessaan hyökkääjät, joten Wichmann ei jäänyt saarroksiin kämppään, vaan pääsi pakenemaan.

Vichmann palasi Saksaan jääkäripataljoonaan huhtikuussa 1917, mutta jo saman vuoden lokakuussa hänet lähetettiin takaisin Suomeen.[1] Saksassa hän sai erikoiskoulutusta Polangenin komennuskunnassa ja saavutti hilfsgruppenführerin arvon. Jääkärien paluu Suomeen alkoi etukomennuskuntien (saks. Vorkommando) lähettämisellä. Wichmann kuului Saksan keisarikunnan laivaston sukellusveneellä SM UC 57 Suomeen tulleeseen joukkoon. Suomessa hän toimi suojeluskuntalaisten kouluttajana Kuopiossa ja johti kersanttikoulua tammikuussa 1918.[3][4] Kuopion suojeluskunnan mukana hän osallistui useisiin sisällissodan taisteluihin sekä Varkauden ja Viipurin valtauksiin. Vuoden 1918 aikana Wichmann ylennettiin luutnantiksi ja nimitettiin komppanianpäälliköksi.[1]

Wichmann ylennettiin vuonna 1919 kapteeniksi, 1922 majuriksi, 1927 everstiluutnantiksi ja 1933 everstiksi. Hän toimi 1933–1936 Kadettikoulun johtajana ja 1936–1939 Suomen Valkoisen Kaartin komentajana.[1] Hän opiskeli 1926 sotakorkeakoulun 1. kurssilla, mutta ei tehnyt diplomityötä koskaan valmiiksi. Loppuarvostelussa hän sijoittui kurssinsa kolmanneksi viimeiseksi.[2][1] Wichmann suomensi sukunimensä Vihmaksi vuonna 1936.[1]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodassa Vihmasta tuli ensin 1. prikaatin ja sitten everstin arvoisena 10. divisioonan kolmas komentaja everstien Kauppila ja Aarne Blick jälkeen. Vihma siirrettiin 9. tammikuuta 1940 alkaen 7. divisioonan komentajaksi, missä tehtävässä hän toimi sodan loppuun saakka. Välirauhan aikana hän komensi Helsingin sotilaslääniä. Jatkosodassa hän komensi ensin 12. divisioonaa ja 18. joulukuuta 1941 lähtien 6. divisioonaa. 12. lokakuuta 1941 hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi.[2][4]

Vihma johti joukkojaan edestä itsekin aseistettuna, mikä teki hänestä miestensä keskuudessa legendan. Hänen kerrotaan jopa joutuneen kerran itse mottiin johtaessaan hyökkäystä.[2]

12. divisioonan Saunojankankaan vankisurmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodassa elokuussa 1941 Vihman komentama 12. divisioonan joukot työntyivät nopeasti kohti Terijokea, jolloin suuria vihollisosastoja jäi mottiin Länsi- ja Keski-Kannakselle. Raskaiden taisteluiden ja marssin jälkeen osa Jalkaväkirykmentti 46:n I pataljoonaa asettui 4. syyskuuta Terijoen Saunojankankaalle. Mukana tuotiin vangiksi otettuja neuvostosotilaita. Päivän mittaan omille linjoille pyrkiviä neuvostojoukkoja hyökkäsi kahteen otteeseen suomalaisjoukkoja kohti, jotka torjuivat hyökkäykset vaivoin. Tällöin puolustusta johtanut rykmentin tiedustelu-upseeri kapteeni Ahonen määräsi vangit ammuttavaksi heti. Kaksi konepistoolimiestä toteutti käskyn ja surmasi yhteensä 46-57 sotavankia. Rykmentinkomentaja raportoi asiasta Vihmalle, joka hyväksyi täysin Ahosen toiminnan.[5]

Sodan jälkeen asiasta nostettiin oikeudessa kanne. Kenttäoikeudessa rykmentinkomentaja väitti, että divisioonankomentaja Vihma oli syyskuun 1941 alussa käskenyt teloittaa kaikki selustaan jääneet vihollisen upseerit, politrukit eli poliittiset upseerit ja merisotilaat. Asia oli epäselvä, sillä etulinjassa Vihma antoi suullisia käskyjä. Syyksi käskyyn arveltiin 1. syyskuuta tapahtunutta Vihman esikuntapäällikön haavoittumista ja usean miehen kaatumista sotavankina olleen merisotilaan paetessa vangitsijoiltaan. Juttu päätyi korkeimpaan oikeuteen, joka tuomitsi kapteeni Ahosen 46 kuolemantuottamuksesta.selvennä Tuomiossaan oikeus otti huomioon Vihman antaman surmaamiskäskyn rangaistusta alentavana seikkana.[6]

6. divisioona ja Kajaanin Alkon ryöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihman komentama 6. divisioona ryösti vuonna 1942 Kajaanin läpi kulkiessaan viinakaupan. Joukot oli sijoitettuna Kajaanin tuntumaan uudelleen järjestelyä varten (vanhemmat ikäluokat kotiutettiin) ja lakkautettiin JR 54 sekä muodostettiin 12 Pr. ja alussa viinaa hankittiin Nurmeksesta ja sittemmin humaltuneet miehet ryöstivät Kajaanin alkon. Alkusyy tapahtumiin saattoi olla Vihman puheesta "kohta teistä moni kuolee". Suunnitteilla oli suomalaisten hyökkäys Sorokkaan-muurmannin radalle, jossa mm. 12 prikaati olisi ollut keskeisessä asemassa. Operaatiota suunnittelivat Airo, Raappana sekä Lagus. Rangaistuksena ankarana tunnettu kenraali määräsi jopa 10 vuotta kuritushuonetta, jota sotaylioikeus myöhemmin kuitenkin lievensi. Vihman kerrotaan vaatineen kerran jopa kuolemanrangaistusta. Vihman rangaistusmenettelyt olisivat johtaneet sodan päätyttyä oikeuteen, mutta toimista luovuttiin hänen kuoltuaan.[2] Viinakaupan ryöstöön osallistuivat lähinnä JR 54 miehet ja siinä yhteydessä mukiloitiin yksi pataljoonan komentaja nimittän Solmu Kullervo Salonmies, jonka pataljoonan miehet olivat pääosassa viinakaupan murrossa.lähde?

Talin-Ihantalan taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Einar Vihma oli Talin–Ihantalan taisteluiden kenties keskeisin rintamakomentaja. Hänen johtamansa 6. divisioona siirrettiin Itä-Karjalasta Ihantalan suunnalle suomalaisten puolustusasemien romahdettua ensin Valkeasaaressa ja sen jälkeen Kuuterselässä, jolloin huomattavia suomalaisosastoja pakeni lähes kaaosmaisessa tilanteessa. Tutkimusten mukaan noin kolmasosa joukoista hajosi, pakeni, siirtyi rintamakarkureiksi tai menetti kosketuksensa joukko-osastoonsa.lähde?

Karjalan armeijan komentajan, kenraali Heinrichsin käskyllä 20. kesäkuuta 1944 vaadittiin rintamakomentajia puuttumaan tarvittaessa kovalla kädellä karkuruuteen ja pakoiluun. Vihma oli teroittanut alaisilleen upseerien velvollisuutta hillitä asein epäjärjestystä jo 15. kesäkuuta 1944 [7] Sotapäiväkirjojen perusteella Vihma käski 29.kesäkuuta 1944 komentajia "estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankaraakin väkivaltaa käyttäen" ja kertomaan miehistölle että 20 karkuria oli ammuttu.[8]lähde?

Pyöräkankaan taistelussa Ihantalassa 3. heinäkuuta Vihma kiersi kentällä ja koetti palauttaa kovin ottein järjestyksen. Silminnäkijä kertoo nähneensä Vihman, joka juuri oli ampunut kaksi karkuria.[9] Samana päivänä Jalkaväkirykmentti 35:n komentajan eversti S. E. Laaksosen eteen tuotiin viisi karkuria ja heidän mukanaan mahdollisesti Vihman käsky ampua joukosta ainakin muutama mies. Laaksonen määräsi komppanianpäällikkö Sulo Harrolan huolehtimaan käskyn toimeenpanosta. Virallisen ilmoituksen mukaan sotamiehet Reino Kulmanen ja Kaarlo Mäkilä kieltäytyivät palaamasta linjoille, jolloin Harrola kokosi teloitusryhmän ampumaan miehet. Tapaus johti oikeuskäsittelyyn sodan jälkeen. Sotaylioikeus piti tapausta lainvastaisena, mutta vapautti Laaksosen ja Harrolan vastuusta, koska he olivat totelleet divisioonan käskyä. Korkein oikeus vahvisti päätöksen.lähde?

Ihantalan taistelussa vastaiskuissa pahoin kulutetun Ruben Laguksen johtaman panssaridivisioonan puolustus oli murtumaisillaan, kun Vihman 6. divisioonan kärkiosat ehättivät sen avuksi. Vihman vastuulle tuli pääosa 6. divisioonaa, JR 12, saksalainen rynnäkkötykkiprikaati, osia panssaridivisioonasta.

Ihantalassa tilanne oli vielä 4. heinäkuuta 1944 äärimmäisen kriittinen. Rintama kuitenkin vakiintui perääntymisvaiheen jälkeen, koska sotivien osapuolten voimasuhteet alkoivat tasoittua. Venäläisille ei myönnetty enää täydennyksiä ja jo olevia yksikköjä, myös valioyksikköjä alettiin siirtää viimeistään heinäkuun puolivälissä pois muille rintamille.

Ihantalan taistelussa Einar Vihma nousi keskeiseksi rintamakomentajaksi. Mannerheim kirjoitti myöhemmin muistelmissaan:

»Viimeinen Itä-Karjalasta siirretyistä yksiköistä eli 6. divisioona, komentajanaan urhea kenraalimajuri Vihma, joka näissä taisteluissa kaatui sankarina, saapui paikalle ajoissa ehtiäkseen vakauttamaan puolustuksen Ihantalan luona.»

Kaatuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraalimajuri Einar August Vihma kaatui 5. elokuuta 1944 neuvostoliittolaisten kranaatinheitinkeskityksessä Ihantalan kirkonmäellä yhdessä esikuntapäällikkö Palkaman kanssa. Hän oli viimeinen rintamalla kaatunut Saksan-jääkäri. Ihantalan ratkaisevat taistelut oli tuolloin jo käyty, joten varsinaista syytä eturintamalla olemiseen ei ollut. Vihman toimintaa tutkinut sotahistorian professori Martti Turtola katsoo kaatumisen johtuneen Vihman kiivaasta ja varomattomasta, suorastaan vaaroja hakevasta luonteesta.[2] Kuolema ilmeisesti säästi Vihman jo hankkeilla olleilta oikeustoimilta hänen rangaistusmenetelmiensä vuoksi.[10]lähde tarkemmin? Taistelu missä Vihma kaatui oli varsin suuri. Kysymyksessä oli vihollisen puolella olevien yli 10 vaurioituneiden panssareiden tuhomaisesta koska ne toimivat vihollisen suoja-asemana ja tuottivat jatkuvasti tappioita suomalaisille koska vihollinen oli kaivautunut panssareiden taakse sekä osa panssareiden aseista oli toimintakunnossa. Iskuun osallistui komppanian verran sotilaita, jotka olivat jaettu useampaan iskuryhmään. JR 12 jääkärijoukkue Toivo Kortteen johdolla oli keskeisessä asemassa tehtävässä. Lisäksi tarkoituksena oli hinata kaksi panssarivaunua omalle puolelle. Alussa oli massiivinen tulivalmistelu, johon myös stukat osallistuivat ja yksi niistä menetettiin vihollisen tulituksessa. Taistelumaasto oli myös savutettu jonka takia osastot eksyivät sekä toinen hinaukseen määrätyistä panssareista ja toisen panssarin rikkouduttua tehtävä epäonnistui pahoin. Vihma oli tulossa seuraamaan operaatioita ja Vihman vaatimuksesta mukana seurasi useita korkeita upseereita. Vihollisen tulitus surmasi Gösta Palkaman ja Einar Vihman.lähde?

Vihman hautajaiset olivat myös erikoiset, sillä Kuopion kirkkoherra kieltäytyi aluksi siunaamasta kirkosta 30-luvulla eronnutta kenraalimajuria sankarihautaan, siitäkin huolimatta että Vihma oli pappissukua. Ongelman kantauduttua marsalkka Mannerheimin tietoon hän puuttui asiaan ja Vihma laskettiin sankarihautaan.[2]

Einar Vihman muistolaatta on Kuopiossa Puistokadun ja Tulliportinkadun kulmassa sijaitsevan vanhan kasarmirakennuksen seinässä. Vihman on otaksuttu olleen osittaisena esikuvana Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanin jääkärieversti Ilmari Salpakarille. Vihman tavoin myös Salpakari on jääkäriksi ryhtyvä papin poika, jolta puuttuu uskonnollinen vakaumus. Samoin kuin Vihma, myös Salpakari kaatuu Ihantalan taistelussa, minkä lisäksi myös romaaniin sisältyvä maininta Salpakarin joukoissa teloitetusta kahdesta sotilaasta vaikuttaisi viittaavan Vihmaan.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Vitkala, Maija: Minun sotani 1939–1945. Naantali: Naantalin seudun sotaveteraanit, 2004. ISBN 952-91-8042-X.
  • Turtola, Martti: Jääkärikenraali Einar Vihma: Ihantalan taistelun ratkaisija. Otava, 2005. ISBN 951-1-19155-1.
  • Ylikangas, Heikki: Romahtaako rintama. Suomi puna-armeijan puristuksessa 1944. Otava, 2007. ISBN 951-1-22130-2.
  • Kujala, Antti: Vankisurmat. Neuvostosotavankien laittomat ampumiset jatkosodassa.. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-9510-33761-5.
  • Rinne, Jaakko: Oliko Linnan Pohjantähden Ilmari Salpakarin esikuva jääkärikenraali Einar Vihma?. Parole, 4/2012, s. 17–20. artikkelin verkkoversio

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Mikko Uola: Vihma, Einar (1893 - 1944) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 30.7.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c d e f g Kouvolan Sanomat, 22. lokakuuta 2005
  3. a b Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938, 860
  4. a b c Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, 197
  5. Kujala 2008, s. 19-24
  6. Kujala 2008, s. 26-34
  7. 6.D:n hallinnollisen toimiston päällikön kapt. H. Hongiston kirje 15.6.44 Er.P 16/6:n komentajalle
  8. Ojalan sotapäiväkirja 29.6.1944
  9. Veikko Vähä-Kouvolan haastattelu, Vitkala 2004
  10. Turtola, 2005
  11. Rinne 2012
  12. Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV 1938, ylipäällikön päiväkäskyssä 12. maaliskuuta 1918
  13. Jernström 1933: 149.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957.
  • Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966.
  • Vainio, Väinö: Simon kahakka : Jääkärien ja santarmien välinen yhteenotto Simon Maaninkajärvellä 1916. Hämeenlinna : Karisto, 1968.