Adolf Ehrnrooth
Sivulta puuttuu | Adolf Ehrnrooth | |
|---|---|
| 9. helmikuuta 1905 – 26. helmikuuta 2004 (99 vuotta) | |
|
|
| Syntymäpaikka | Helsinki |
| Kuolinpaikka | Turku |
| Maa tai osapuoli |  Suomi |
| Palvelusvuodet | 1922–1965 |
| Ylin sotilasarvo | jalkaväenkenraali |
| Komentajuudet | Tst. Os. E 1941 JR 28 1942 JR 7 1942, 1943–1944 Uudenmaan rykmentti 1944–1947 Taistelukoulu 1947–1952 Panssarirykmentti 1952–1956 1. divisioona 1959–1960 2. divisioona 1960–1965 |
| Osallistuminen sotiin ja taisteluihin |
talvisota, jatkosota (Karjalankannaksella) |
| Korkeimmat kunniamerkit | 2. luokan Mannerheim-risti Vapaudenristin suurristi Miekkaritarikunta |
| Sukulaissuhteet | suku: Ehrnrooth |
Adolf Erik Ehrnrooth (9. helmikuuta 1905 Helsinki – 26. helmikuuta 2004 Turku) oli suomalainen jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari numero 162, josta muodostui viimeisinä vuosikymmeninään sotaveteraanien näkyvä kärkihahmo ja puolestapuhuja. Ehrnroothin vaimo oli tanskalaissyntyinen kreivitär Karin-Birgitte Ehrnrooth (o.s. Schack), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1958. Ehrnrootheilla on kolme lasta, Karin, Hans Adolf ja Eva.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura
Ehrnrooth kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä normaalilyseosta Svenska Normallyceum i Helsingforsista vuonna 1922. Hän aloitti Kadettikoulun samana vuonna ja palveli Uudenmaan rakuunarykmentissä eri tehtävissä, muun muassa ratsumestarin virassa päällikkötehtävissä ja myöhemmin Ratsuväkiprikaatissa toimistoupseerina ja toimistopäällikkönä. Sotien aikana ja niiden jälkeen hän toimi eri tehtävissä puolustusvoimissa. Hän haavoittui vaikeasti kesäkuussa 1941 ja joutui läpikäymään pitkän leikkausten sarjan.[1] Ehrnrooth oli taitava ratsastaja ja hän edusti Suomea muun muassa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Ehrnrooth tapasi Suomen kaikki 11 ensimmäistä presidenttiä henkilökohtaisesti.[2]
[muokkaa] Sotien aikainen toiminta
Ehrnrooth toimi talvisodan aikana seuraavissa tehtävissä: hän aloitti sotatoimet Ratsuväkiprikaatin vs. esikuntapäällikkönä 26.12.1939 ja toimi tehtävässä 9.1.1940 asti. Tämän jälkeen hänestä tehtiin Kannaksen Armeijan III Armeijakunnan 7. Divisioonan esikuntapäällikkö Karjalankannaksella 10.1.1940–13.3.1940. Tämän tehtävän aikana hänet ylennettiin majuriksi 14.1.1940
Välirauhan aika: Heti sotatoimien loputtua Ehrnroothista tuli 7. Divisioonan esikuntapäällikkö 13.3.1940–8.9.1940 asti, jolloin hänet nimitettiin puolustuslaitoksen majurin virkaan. Tämä merkitsi myös siirtoa ylempään tehtävään eli Itä-Suomen sotilasläänin esikuntapäälliköksi, jota tehtävää hän hoiti 8.9.1940–15.6.1941
Jatkosodan aika: Jatkosodan alussa Ehrnrooth toimi II Armeijakunnan 2. Divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 15.6.1941–12.5.1942. Täältä hänet siirrettiin taisteluosaston komentajaksi jossa tehtävässä Ehrnrooth haavoittui vaikeasti Kurkelanjärvellä (65 % sotainvalidi 1.9.1989) 1.7.1941
Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi 30.12.1941; hänet määrättiin IV Armeijakunnan esikunnan erikoiskäyttöön Karjalankannaksella ajaksi 13.1.1942–20.1.1942, kunnes hänestä tehtiin 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 28:n vs. komentaja ajalle 10.3.1942–30.3.1942.
Komennukset jatkuivat: 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n va. komentaja Karjalankannaksella 12.5.1942–20.10.1942, 2. Divisioonan esikuntapäällikkö Karjalankannaksella 20.10.1942–29.1.1943 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n va. komentaja Karjalankannaksella 29.1.1943–27.11.1944.
Kannaksen sotatoimien loppuvaiheessa hänet ylennettiin everstiksi 6.7.1944. Komentaessaan rykmenttiä torjuntataisteluissa 1944 Ehrnrooth joutui pervitiini-piristeen runsaan käytön seurauksena päihderiippuvaisen kierteeseen.[3]
Ehrnrooth oli Mannerheim-ristin ritari numero 162.
[muokkaa] Sotien jälkeinen toiminta
Jatkosodan jälkeinen ura:
- Uudenmaan Rakuunarykmentin komentaja 27.11.1944–12.3.1947
- Nimitetty puolustuslaitoksen everstiluutnantin virkaan 30.3.1945
- Nimitetty puolustuslaitoksen everstin virkaan 1.6.1945
- Taistelukoulun johtaja 12.3.1947–21.4.1952
- Panssarirykmentin komentaja 21.4.1952–1.2.1956
- Nimitetty puolustuslaitoksen kenraalimajurin virkaan 1.2.1956
- Pääesikunnan ilmapuolustuksen tarkastaja 1.2.1956–13.11.1959
- Nimitetty puolustuslaitoksen kenraaliluutnantin virkaan 13.11.1959
- 1. Divisioonan komentaja 13.11.1959–9.1.1960
- 2. Divisioonan komentaja 9.1.1960–9.2.1965
Ehrnrooth erosi puolustuslaitoksen kenraaliluutnantin virasta ja 2. Divisioonan komentajan tehtävästä säädetyn eroamisiän perusteella 9.2.1965. Jalkaväenkenraaliksi hänet nimitettiin 6.12.1980. Ehrnrooth kuoli 99-vuotiaana 26. helmikuuta 2004 Turun Karinakodissa. Hänet haudattiin talvisodan päättymisen muistopäivänä 13. maaliskuuta 2004 Helsingin Hietaniemen hautausmaalle valtiollisin kunnianosoituksin. Siunaushiekkana käytettiin kenraalin omasta toivomuksesta kristallipullossa säilytettyä hiekkaa, jonka muisteluretkellä olleet sotaveteraanit Pentti Holopainen ja Toimi Olkku olivat vuonna 1993 tuoneet kenraalilleen Äyräpään kirkon raunioilta.[4]
Hänen leposijansa on lähellä Mannerheimin hautaa, korttelissa U39a-02-1.
Muutamat kenraalin yksityiset ihailijat tekivät vielä hänen eläessään virallisen esityksen kenraalin ylentämisestä marsalkan arvoon, mutta esitystä ei hyväksytty.
[muokkaa] Merkitys
Adolf Ehrnrooth tuli kansalaisten silmissä tunnetuksi vasta aktiiviuransa jälkeen. Hän oli suorapuheinen nationalisti[2], josta tuli 1990-luvulla sotaveteraanien asian tulkki ja sotaveteraaniliikkeen näkyvä keulakuva. Ehrnrooth kannatti Suomen EU-jäsenyyttä. Ehrnrootin sanoman ydin sisältyy hänen usein toistamaansa sanontaan: "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa." Vielä viimeisessä puheessaan hän vaati Tarton rauhan rajojen palauttamista.
Kenraali Jaakko Valtanen sanoi Ehrnroothin hautajaisissa näin: Anekdootiksikin kelpaava oli hänen vastauksensa television haastattelijan johdattelevaan kysymykseen Suomen markan vaihtumisesta uuteen rahayksikköön. "Ei huolta. Fyrkka kuin fyrkka", vastasi kenraali stadin slangilla. Tulevaisuuteen tähtäävä oli myös eräs hänen usein toistamansa lause: "Ei koskaan enää yksin!".[5]
[muokkaa] Muistamisia
Pian kuolemansa jälkeen järjestetyssä Yleisradion Suuret suomalaiset -kilpailussa Adolf Ehrnrooth äänestettiin neljänneksi presidenttien C. G. E. Mannerheim, Risto Ryti ja Urho Kekkonen jälkeen.
Lappeenrannassa on Adolf Ehrnroothin aukio.[6]
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Adolf Ehrnroothin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
- Puolustusvoimien lehdistötiedote Ehrnroothin kuolemasta (artikkelin pääasiallisin lähde, katso lisätietoja)
- Simo Kärävän kirjoittama henkilökuva Ehrnroothista
- Suuret suomalaiset: Adolf Ehrnrooth
- Ehrnroothin viimeinen lausunto
- YLE/Elävä arkisto: Adolf Ehrnrooth Linnan juhlissa 2000
- YLE Elävä arkisto: Adolf Ehrnrooth muistelee Venäjän vallan aikaa
- Urho Myllyniemi: Ehrnrooth, Adolf (1905 - 2004)(maksullinen artikkeli) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 6.6.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Henkilökuva Adolf Ehrnrooth. Puolustusvoimat.
- ↑ a b Suuret Suomalaiset, luku Adolf Ehrnrooth
- ↑ Sisutabletteja. Ylioppilaslehti.
- ↑ Suuret Suomalaiset, s. 58
- ↑ Jukka Paarman ja Jaakko Valtasen siunauspuheet. Puolustusvoimat.
- ↑ Rakuunapäivät Lappeenrannassa. Ruotuväki, 2009, nro 13, s. 16.
[muokkaa] Kirjallisuus
- Karin Ehrnrooth: Isäni oli nuori sotilas / Min fader var en ung soldat - Adolf Ehrnrooth, Ajatus Kirjat 2008, ISBN 978-951-20-7497-6
- Adolf Ehrnrooth − Marja-Liisa Lehtonen: Kenraalin testamentti, WSOY 1994.
- Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth, Kenraalin vuosisata, Ajatus Kirjat 2001.
