Jouko Kiiskinen
| Jouko Kiiskinen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. marraskuuta 1918 Rantasalmi |
| Kuollut | 30. joulukuuta 1985 (67 vuotta) Espoo |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1940–1955 |
| Taistelut ja sodat | talvisota, jatkosota |
| Sotilasarvo | majuri |
| Kunniamerkit |
2.lk Mannerheim-risti SL komentajamerkki VR 2.lk miekkojen kera VR3 tammenlehvien kera[1] |
Jouko Paavo Olli Kiiskinen (21. marraskuuta 1918 Rantasalmi – 30. joulukuuta 1985 Espoo)[2] oli suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari numero 186. Kapteeni Kiiskinen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 10. helmikuuta 1945. Myöhemmin hän loi uran valtion virkamiehenä.
Rantasalmen kunnankirjurin poika Jouko Kiiskinen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1936.[3] Talvisodassa Kiiskinen toimi Savonlinnan suojeluskuntapiirin esikunnassa toimistoupseerina sekä joukkueenjohtajana Polkupyöräpataljoona 6:ssa.[1] Jatkosodassa alkuvaiheessa Tyrjän taisteluiden jälkeen 8. elokuuta 1941 silloinen luutnantti Jouko Kiiskinen sai I/JR 7:n kolmannen komppanian päällikkyyden, jota tehtävää hän hoitikin menestyksekkäästi haavoittumiseensa saakka. Luutnantti Kiiskisen saatua mainitun komppanian päällikkyyden (sen menetettyä aiemmin muutaman tunnin kuluessa peräti viisi komppanianpäällikköä ja ollessa liki hajoamaisillaan) hän kykeni nopeasti muodostamaan siitä ensiluokkaisen taisteluyksikön, joka toimi useasti JR 7:n ns. kärkikomppaniana. Hyökkäysvaiheen aikana vuonna 1941 luutnantti J. Kiiskinen sai muun muassa purkautumassa olleen motin joukoille pitämällään venäjänkielisellä puheella yli 300 vastustajaa antautumaan.
Kannaksen suurhyökkäyksen aikana vuonna 1944 kapteeni J. Kiiskisen komppania toimi lukuisia kertoja menestyksekkästi muun muassa vastahyökkäyksissä ja puolustuksessa jopa tilanteissa, joissa puna-armeijan panssarivaunujen oli onnistunut kiertää komppanian selustaan.
Perusteluissaan ritarinimitykselle 2. divisioonan komentaja A.E. Martola mainitseen mm., että kapteeni Kiiskinen haavoituttuaan molempiin jalkoihin ilmoitti tapahtumasta rauhallisesti esimiehelleen, mutta jatkoi komppaniansa johtamista, kunnes taistelun kriittinen vaihe oli sivuutettu ja hän pystyi poistumaan tarvitsemaansa hoitoon.
Kiiskinen palveli sodan jälkeen toimistoupseerina Kotkan ja Helsingin sotilaspiirien esikunnissa ja viimeksi pääesikunnassa, vuodet 1950–1955. Myöhemmin hän siirtyi siviiliuralle valtion virkamieheksi. Vuosina 1955–1963 Kiiskinen toimi virastotarkastajana Valtiovarainministeriössä, 1963–1965 järjestelyelimen päällikkönä Kulkulaitosministeriössä ja Autorekisterikeskuksen johtajana 1966–1981.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Matti Koskimaa (1996) Tyrjän rykmentti, ISBN 951-0-21273-3
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kadettiupseerit 1920–1985, s. 320. Kadettikunta r.y., 1985. ISBN 951-99690-4-7.
- ↑ Mannerheim-ristin ritarien säätiö: KIISKINEN Jouko Paavo Olli mannerheim-ristinritarit.fi. Viitattu 10.3.2017.
- ↑ a b Pääjohtajakunta, pääjohtajamatrikkeli, s. 313. SKS, Helsinki 2005.
