Arvid Janhunen
| Arvid Janhunen | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. toukokuuta 1900 Porvoo |
| Kuollut | 26. marraskuuta 1941 (41 vuotta) Karhumäki |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Suomen kansanvaltuuskunta  Suomi |
| Palvelusvuodet | 1940–1941 |
| Taistelut ja sodat |
Suomen sisällissota Talvisota Jatkosota |
| Sotilasarvo | Korpraali |
| Kunniamerkit | Mannerheim-ristin ritari |
Arvid Mikael Janhunen (8. toukokuuta 1900 Porvoon mlk – 26. marraskuuta 1941 Karhumäki) oli ainoa punaisten puolella Suomen sisällissodan taistellut, jolle myönnettiin Mannerheim-risti.
Arvidin isä oli Rautalammilta Helsingin maalaiskuntaan muuttanut Akseli Janhunen, joka työskenteli renkinä Haltialan kartanossa. Akseli Janhunen kunnioitti kuitenkin auktoriteetteja eikä ollut millään tavoin poliittisesti aktiivinen.
Sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvid Janhunen taisteli Tampereen punakaartin riveissä Pispalassa, ja antautui valkoisille Tampereen taistelun jälkeen. Kalevankankaan vankileirillä hän sairastui keripukkiin, ja menetti hampaansa. Kuulusteluissa Janhunen kertoi liittyneensä punakaartiin muiden yllytyksestä ja ennen kaikkea liittymisestä luvatun 400 markan palkkion toivossa. Janhunen tuomittiin elokuussa 1918 avunannosta valtiopetokseen kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta tuomio muutettiin Janhusen isän ja Haltialan kartanon työnjohtajan vetoomuksen jälkeen viiden vuoden ehdolliseksi vankeustuomioksi. Janhunen vapautui vankileiriltä 16. elokuuta 1918. Hän saavutti kutsuntaiän 1920-luvun alussa, mutta häntä ei "poliittisesti epäluotettavana" kelpuutettu suorittamaan asevelvollisuutta.
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvid Janhunen hankki itselleen vaatturin ammatin ja muutti Rovaniemelle. Vuonna 1934 hän liittyi suojeluskuntaan, millä hän ilmeisesti halusi ottaa etäisyyttä menneeseen. Talvisodan sytyttyä Janhunen ilmoittautui halukkaaksi rintamalle, mutta punavankitaustansa vuoksi hänet kutsuttiin koulutukseen 21. Prikaatiin Uttiin vasta maaliskuussa 1940. Kyseiseen prikaatiin koottiin vailla sotilaskoulutusta olleita asekuntoisia miehiä. Janhunen ylennettiin korpraaliksi lokakuussa 1940. Jatkosotaan Janhunen lähti Jalkaväkirykmentti 26:n (ns. Ässä-rykmentti) riveissä. Rykmenttiin kuului useita vasemmistolaisen ajatusmaailman omaavia miehiä. Janhunen piti menneisyytensä omana tietonaan eikä puhunut politiikkaa, mutta hänen asetoveriensa uskotaan olleen selvillä siitä, että hän oli entinen punavanki. Myös marsalkka Mannerheim sai todennäköisesti tietoonsa Janhusen menneisyyden, koska kaikkien Mannerheim-ristin ritareiksi ehdotettujen taustat tutkittiin tarkoin.
Korpraali, konepistoolimies Arvid Janhunen oli Mannerheim-ristin ritari numero 43. Kunniamerkki myönnettiin hänelle päivää hänen kuolemansa jälkeen, mutta 4. divisioonan komentaja oli ehdottanut sitä jo 6. marraskuuta 1941 ja perusteluina mainitaan Janhusen ansiot ripeänä ja pelottomana konepistoolimiehenä useissa partioretkissä ja taistelutilanteissa. Erityisesti mainittiin hänen kykynsä saada miehet mukaansa ja hyökkäämään, mikä osoitti, että häneen luotettiin. Erään kerran Janhunen tuhosi Itä-Karjalassa 50 miehen vihollisosaston ja valtasi yksin heidän asemansa. Janhunen oli ensimmäinen sodassa kaatunut ritari: hän haavoittui vihollisen luodista vaikeasti vatsaan ja menehtyi 25. kenttäsairaalassa Juustjärvellä. Hänet on haudattu sankarihautaan Hietaniemen hautausmaalle.
Jo ennen Mannerheim-ristiä Janhuselle oli myönnetty erään menestyksekkään hyökkäyksen johtamisesta neljännen luokan Vapaudenristi miekoilla, joka myönnettiin erittäin harvoin muille kuin upseereille.
Mannerheim ristin kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arvid Janhusen saama Mannerheim-risti joutui kadoksiin hänen leskensä mentyä uusiin naimisiin. Ristiä seurasi suurikokoinen pronssinen hautaplaketti, joka on nykyisin Jalkaväkirykmentti 26:n perinnejoukko-osaston Kaartin Jääkärirykmentin perinnehuoneessa Helsingin Santahaminassa. Arvid Janhusen saama Mannerheim-risti huutokaupattiin Helsingissä 1. huhtikuuta 2017. Mannerheim-ristin lähtöhinta oli 30 000 euroa. Merkille on asetettu myös vientikielto, eli sitä ei saa viedä pois Suomesta. [1][2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta - Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, 4. painos. Ajatus kirjat, 2004. ISBN 951-20-6224-0.
- Pasi Jaakkonen: Ensimmäisenä kaatui punavankileirin Arvi. Sadeoja, Tapio (toim.): Marskin ritarit: Ilta-Sanomien erikoislehti 3.11.2011, s. 68−70. Sanoma News, 2011.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
