Aaro Pajari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aaro Pajari
17. heinäkuuta 189714. lokakuuta 1949
Everstiluutnantti Aaro Pajari.
Syntymäpaikka Asikkala
Kuolinpaikka Kokkola
Maa tai osapuoli Suomi
Palvelusvuodet 19171949
Ylin sotilasarvo kenraalimajuri
Komentajuudet Aunuksen retkikunnan 2. rykmentti 1919
JR 16 19391940
18. divisioona 19411943
3. divisioona 19431944
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Suomen sisällissota, Aunuksen retki, talvisota, jatkosota Kannaksen suunnalla, Lapin sota (Tornion maihinnousu)
Korkeimmat kunniamerkit 2. luokan Mannerheim-risti

Aaro Olavi Pajari (17. heinäkuuta 1897 Asikkala14. lokakuuta 1949 Kokkola) oli suomalainen kenraalimajuri ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari.

Aika ennen toista maailmansotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaro Pajarin isä oli Suomalaisen puolueen kansanedustaja ja opettaja Olli Pajari ja äiti Maria Helena Laatunen. Ylioppilaaksi Pajari tuli 1916, seuraavana vuonna hän liittyi suojeluskuntaan, osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä. Pajari haavoittui Oulun ja Heinolan taisteluissa. Hän suoritti vuosina 1918–19 lyhyitä tilapäisupseerikursseja ja jäi sotilasuralle. Pajari osallistui Aunuksen retkeen, suoritti Kadettikoulun tutkinnon ulkopuolisena ja yleni kapteeniksi 1923. Pajari suoritti Sotakorkeakoulun ensimmäisen kurssin vuosina 1924–26 ja sai yleisesikuntaupseerin arvon 1931. Hän palveli komppanianpäällikkönä eri joukko-osastoissa 1919-1926, suojeluskuntapiirin päällikkönä Pohjois-Karjalassa 1926-1930 ja Pohjois-Hämeessä 1932-1939. Välillä hän oli kaksi vuotta suojeluskuntain esikunnan koulutusosaston päällikkö[1].

Pajarin puoliso vuodesta 1928 oli Kaija Björklund (k. 1953)[1].

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alkaessa Pajarilla oli everstiluutnanttina komennossaan JR 16. Pajari johti talvisodan ensimmäisen suomalaisten kannalta menestyksekkään operaation lyömällä Tolvajärvellä Neuvostoliiton 139. divisioonan 12. joulukuuta 1939 ja etenemällä sitten noin 40 km itään Aittojoelle[2]. Hänet ylennettiin everstiksi 18. joulukuuta 1939. Tolvajärvellä Osasto Pajari toimi Ryhmä Talvelan osana, ja Talvelan siirryttyä Kannakselle Pajarista tuli koko ryhmän komentaja.

Mannerheim-ristin ritareita: vasemmalta kapteeni Eero Kivelä, kenraalimajuri Aaro Pajari, kapteeni Juho Pössi, alikersantti Vilho Rättö.

Jatkosodan alkaessa eversti Pajari komensi 18. divisioonaa, joka suoritti elokuussa 1941 läpimurron Kannaksella, joista sotatoimista Pajari nimitettiin 14. syyskuuta 1941 Mannerheim-ristin ritariksi numero 12. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 3. lokakuuta 1941. Vuonna 1942 hän johti Suursaaren valtausta. Pajari siirrettiin 3. divisioonan komentajaksi 21. lokakuuta 1943, jossa tehtävässä hän toimi 21. lokakuuta 1944 saakka.

Lapin sodassa rohkealla operaatiolla suoritetusta Tornion kaupungin valtauksesta Pajarille myönnettiin Mannerheim-risti toistamiseen 16. lokakuuta 1944.

Pajarin oli havaittu pahoinpidelleen vangittuna olleita poliittisia suomalaisia vankeja [3]. Syytteet todettiin kuitenkin perättömiksi jonka johdosta valvontakomissio vapautti hänet syytteistä. 21. lokakuuta 1944 Pajari komennettiin Lapin sodasta Päämajaan, jossa hänet pidätettiin Liittoutuneiden valvontakomission käskystä (katso Lista 1:n vangit). Sydänvian vuoksi hänet siirrettiin Tilkkaan, jossa Mannerheim itse toi tiedon, ettei syytteitä nosteta.

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pajari kärsi sydänvaivoista, ja hän kuoli sydänkohtaukseen työmatkalla Pohjanmaalla vuonna 1949. Hänet on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle sankarihautojen läheisyyteen. Asikkalaan pystytettiin Unto Ojosen suunnittelema Pajarin muistokivi 6. maaliskuuta 1977, hänen lapsuudenkotinsa ja koulunsa muistolaatta Lahdessa Möysän koulurakennuksen seinässä paljastettiin 22. lokakuuta 1981[4].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivut 568-569.
  2. Anssi Vuorenmaa: Kansakunnan kahdestoista hetki. Tammi<kaisupaikka=Helsinki, 1994. ISBN 951-31-0344-7.
  3. Nestori Parkkari Suomalaisessa vankileirissä 1940-1944.Luku "Kenraalit tervehdyskäynillä" s. 60 kuvailee Harry Vuoriseen kohdistunutta pahoinpitelyä
  4. Antero Tuomisto: Suomalaiset sotamuistomerkit. Sotiemme muistomerkit Pähkinäsaaren rauhasta 1323 nykypäivään 1998. Espoo: Sotilasperinteen seuran julkaisu n:o 1, Kustannusosakeyhtiö Suomen Mies, 1998. ISBN 952-9872-05-4 Sivu 275.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A.J. Airo (toim.), Mannerheim-ristin ritarit. 2.painos. Martinus Christensen Jyväskylä 1983. ss. 42–43
  • Juhani Aromäki (toim.), Mannerheimin ritarit. Arvi A. Karisto Hämeenlinna 1985. ss. 31–32.
  • Tauno Kuosa, A.O. Pajari. Viiden sodan soturi. Porvoo WSOY 1981.
  • Pekka Ruusukallio (ed.),Hämäläisten kenraali A. O. Pajari. Pirkanmaan sotilaspiirien perinneyhdistys, 2002
  • Jukka Tyrkkö (toim.), Pajari, rintamakenraali Aaro Olavi Pajari (1897–1949) sotilaana, esimiehenä ja ihmisenä. Helsinki Otava 1974.
  • Thure Larjo, Tornion kaappaus 1944. K.J. Gummerus Osakeyhtiö Jyväskylä 1969

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]