Eero Kivelä
Eero Olavi Kivelä (18. kesäkuuta 1908 Tampere – 19. heinäkuuta 1992 Tampere) oli suomalainen kansanedustaja ja Mannerheim-ristin ritari numero 9.[1]
Eero Kivelä valmistui kauppaopistosta 1928. Hän toimi G.A. Serlachius Oy:n nuoriso-ohjaajana ja sosiaalivirkailijana Mäntässä 1936–1942 sekä Oy Finlaysonin sosiaalijohtajana 1942–1973. Hän nousi eduskuntaan kansanedustaja Kalle Jutilan tilalle 10. lokakuuta 1945 Kokoomuksen edustajana Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä ja oli kansanedustajana vuoteen 1948 saakka. Hän oli Tasavallan presidentin valitsijamiehenä vuosina 1950, 1956 ja 1962.
Talvisodassa Kivelä toimi komppanianpäällikkönä osallistuen hyökkäykseen Tolvajärveltä Aittojoelle, missä hän haavoittui.[2]
Jatkosodassa hän oli komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 27:ssä vuoteen 1942 saakka, jolloin hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Jalkaväkirykmentti 6:een. Edelleen hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Jalkaväkirykmentti 27:ään. Vuonna 1943 hänet sijoitettiin koulutusupseeriksi Jalkaväenkoulutuskeskus 23:een, josta hän siirtyi pataljoonankomentajaksi jo tutuksi tulleeseen Jalkaväkirykmentti 27:ään. Vuonna 1943 hänet siirrettiin esikuntapäälliköksi Jalkaväkirykmentti 48:aan ja edelleen pataljoonankomentajaksi Jalkaväkirykmentti 47:ään. Sodan lopulla hän toimi pataljoonankomentajana ja esikuntapäällikkönä Jalkaväkirykmentti 200:ssa, kunnes hänet nimitettiin komentajaksi Erillinen pataljoona 25:een.[3]
Jalkaväkirykmentti 27 suoritti hyökkäysvaiheessa rajalla läpimurron vihollisasemiin, ja kapteeni Kivelä osoitti tässä hyökkäyksessä suurta henkilökohtaista urhoollisuutta ja suoritti onnistuneita vastaiskuja. Näistä ansioista hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 8. syyskuuta 1941.[4]
Majuriksi ylennetty Kivelä nimitettiin syyskuun lopulla 1944 Jyväskylän suojeluskuntapiirin 2. yleisesikuntaupseeriksi nimellisesti ”valvomaan kotiuttamista”, mutta tosiasiassa johtamaan aseiden hajavarastointia, koska Neuvostoliiton epäiltiin Moskovan välirauhan solmimisesta huolimatta pyrkivän miehittämään Suomen.[5] Suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen aikoihin joulukuun alussa Kivelä sai pyytämänsä eron ja siirtyi siviilitehtäviin Tampereelle Finlaysonin sosiaalijohtajaksi.[6] Vaikka Kivelä ei enää ollutkaan puolustusvoimien palveluksessa, hänestä tuli hajavarastoinnin johtaja Pirkka-Hämeen suojeluskuntapiiriin tehtävää siihen saakka hoitaneen majuri Aimo Mattilan siirtyessä Satakunnan sotilasläänin esikuntaan Poriin.[7]
Kivelä ja muut 2. yleisesikuntaupseerit, jotka olivat noudattaneet kutsua saapua Valpon kuulusteltaviksi, pidätettiin heinäkuun alussa 1945. Tiedon nousustaan eduskuntaan Kivelä sai vankilaan vajaat kolme kuukautta myöhemmin syyskuun lopulla. Kommunistien hallitseman Valpon kannalta oli kiusallista, että Kivelä oli saanut kyseisen tiedon SKDL:n pää-äänenkannattajasta Vapaasta Sanasta. Tämä merkitsi Kivelälle välitöntä vapauttamista, sillä lain mukaan kansanedustajaa ei saanut pidättää ilman eduskunnan lupaa tai tuomioistuimen päätöstä. Heti ensi töikseen kansanedustajana Kivelä teki eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun asekätkentäjutun vuoksi pidätettyjen henkilöiden kohtelusta.[8]
Ritari Kivelä toimi kenraali Airon oikeusavustajana ns. asekätkentäjutussa.lähde?
Sotaylioikeuden antaessa päätöksensä asekätkentäjutussa huhtikuussa 1948 Kivelä tuomittiin 14 kuukauden vankeuteen ”aseellisen toiminnan luvattomasta valmistelusta”. Hän ei kuitenkaan enää tällöin joutunut palaamaan vankilaan. Myöhemmin korkein oikeus hylkäsi syytteet Kivelää vastaan.[9]
Ritari Kivelä ylennettiin everstiluutnantiksi 4. kesäkuuta 1967.[1]
Eero Kivelän poikia ovat kansanedustajana ja Kokoomuksen puoluesihteerinä toiminut Pekka Kivelä sekä emeritus alivaltiosihteeri Juhani Kivelä. Sitran johtaja Antti Kivelä on Eero Kivelän pojanpoika.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kemppi, Jarkko: "Mannerheim-ristin ritari 9 Eero Kivelä" Helsinki: Minerva Kustannus 2018. ISBN 9789523126060.
- Hurmerinta–Viitanen: Suomen Puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Jyväskylä: Ajatus kirjat 2004. ISBN 951-20-6224-0.
- Karhunen, Joppe: Taistelujen miehet. Porvoo: WSOY 1972. ISBN 951-0-00639-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Hurmerinta–Viitanen 2004: 150.
- ↑ Karhunen 1972: 33.
- ↑ Kivelä, Eero Olavi. mannerheim-ristinritarit.fi. Viitattu 6.7.2010.
- ↑ Hurmerinta–Viitanen 2004: 150–151.
- ↑ Matti Lukkari: Asekätkentä, s. 32. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20593-5.
- ↑ Lukkari 2005, s. 122.
- ↑ Lukkari 2005, s. 136.
- ↑ Lukkari 2005, s. 234–236.
- ↑ Lukkari 2005, s. 272 ja 327.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eero Kivelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
| ||||||
|
