Belomorsk
Sivulta puuttuu |
Беломорск |
||
|---|---|---|
.jpg) Vaakuna |
||
|
|
||
  Belomorsk
|
||
|
Koordinaatit: |
||
| Valtio | Venäjän federaatio | |
| Tasavalta | Karjalan tasavalta | |
| Kaupungiksi | 11. syyskuuta 1938 | |
| Pinta-ala ([1]) | ||
| – Kokonaispinta-ala | 13 km² | |
| Väkiluku (2005) | 12 604 | |
| – Tiheys | 969,5 as./km² | |
| Aikavyöhyke | UTC+4 | |
| Postinumero | 186500 | |
|
Belomorskin piirin hallintokeskus
|
||
Belomorsk (ven. Беломорск; vuoteen 1938 Sorokka, ven. Сорока, Soroka[2]) on satamakaupunki Belomorskin piirissä Karjalan tasavallassa Venäjällä, 376 kilometriä Petroskoista pohjoiseen. Kaupunki sijaitsee Vienanmeren Äänislahden länsirannalla Uikujoen suussa ja suussa olevilla saarilla. Kaupunki on Belomorskin piirin hallinnollinen keskus.
Belomorsk ympäristöineen muodosti ennen neuvostovaltaa Sorokan kunnan, joka kuului Kemin kihlakuntaan. [2]
Uikujoen suistossa kaupungin keskustassa on kaksi suurta koskea.[3]
Sisällysluettelo |
Historia ja nähtävyydet [muokkaa]
Ensimmäiset merkin ihmisestä alueella ovat Uikujoen suiston saarissa olevat noin 5 000–6 000 vuotta vanhat kalliopiirrokset Uikujoen suiston saarilla Zalavrugassa.[4][3]
Belomorsk ympäristöineen muodosti ennen neuvostovaltaa Sorokan kunnan, joka kuului Kemin kihlakuntaan. Naapurikuntina olivat pohjoisessa Suiku, lännessä Suikujärvi, etelässä Laapina sekä idässä Suma. Sorokan kunta lakkautettiin 1920-luvulla ja liitettiin viiteen kyläneuvostoon jakaantuneeseen Sorokan piiriin, jonka hallinnollisena keskuksena oli Sorokan kylä. Siitä tuli Belomorskin kaupunki vuonna 1938, kun Venäjän neuvostotasavallan korkeimman neuvoston puhemiehistön asetuksella siihen yhdistettiin Sorokskajan, Soluninan ja Vodnikovin taajamat.[2]
Belomorsk oli käytännössä Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan pääkaupunki jatkosodan aikana. Suomalaisjoukkojen miehittäessä syksyllä 1941 suuren osan tasavallasta, mukaan lukien pääkaupungin Petroskoin, tasavallan hallitus sekä hallinto- ja puolue-elimet siirtyivät Belomorskiin, josta ne palasivat Petroskoihin kesällä 1944.[5]
Belomorskista tehdään opastettuja retkiä kalliopiirroksille ja Vienanmeren saaressa sijaitsevaan Solovetskin luostariin.[4]
Väestö [muokkaa]
Belomorskin kaupunkiin kuuluu keskustaajaman lisäksi yhdeksän kylää tai taajamaa: Uiunsaari, Zolotets, Matinvaara (Matigora), Saliniemi (Salnavolok), Kuivaniemi ja Siisna sekä sulkukylät 16, 17 ja 18.[4]
Asukasluvun kehitys [muokkaa]
| Vuosi | Asukasluku | Lähde |
|---|---|---|
| 1907 | 3 046 | [6] |
| 1926 | 6 152 | [7] |
| 1930 | 9 086 | |
| 1956 | 11 800 | |
| 1974 | 17 000 | |
| 1994 | 17 000 | lähde? |
| 1996 | 16 600 | [4] |
| 2003 | 13 100 | |
| 2004 | 12 800 | |
| 2005 | 12 604 | lähde? |
Vuoden 1907 asukasluku on Sorokan kunnan asukasluku ja vuoden 1926 asukasluku on Sorokan kyläneuvoston asukasluku. Vuonna 1926 asukkaista oli venäläisiä 5 664, karjalaisia 302, suomalaisia kaksi ja muita 184.[7]
Talous [muokkaa]
Kaupungissa on saha-, kalanjalostus-, telakka ja metalliteollisuutta. Kaupungin lähellä on graniittilouhoksia.[3][4] Kaupungissa toimii hotelli Handvik (rak. 1986) ja kotiseutumuseo.[3]
Liikenne [muokkaa]
Muurmannin rata kulkee Belomorskin kautta, jossa siitä erkanee rata Arkangelin–Vologdan radalle. Vienanmeren–Itämeren kanavan toinen pää on Belomorskissa.
Belomorskin satamaa on laajennettu rakentamalla 1980-luvulla rakennetun kalasataman lisäksi vuoteen 2013 mennessä erityisesti kivihiilen kuljetukseen keskittyvyt syväsatama. Hankkeeseen liittyy kaksi bulkkilaituria Komin tasavallassa sijaisevilta Intan ja Vorkutan kaivoksilta tuotavaa kivihiiltä varten. Mahdollisti seuraavassa toisessa laajennusvaiheessa satamaa laajennetaan puu- ja kappaletavaran konttiliikennettä varten.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Belomorsk Moj Gorod. Viitattu 16.10.2008. (venäjäksi)
- ↑ a b c Karjalan tasavallan kotisivut: Belomorsk vietti perustamisensa 70-vuotisjuhlia
- ↑ a b c d Lehtipuu, Markus: Karjala, suomalainen matkaopas, s. 298-300. Toinen, korjattu painos maaliskuu 2001. Keuruu: Suomalainen matkaopas Finnish Guidebooks Oy, 2001. ISBN 952-9715-13-7.
- ↑ a b c d e Yrityspalvelu Karelski: Karjalan tasavalta 1997, s. 56-57. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6.
- ↑ Hyytiä Osmo: Karjalais-Suomalainen Neuvostotasavalta 1940-1956 – Kansallinen tasavalta?, s. 67, 92. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-114-7.
- ↑ Homén, Theodor (toim.): Itä-Karjala ja Kuollan Lappi, s. 160. Helskinki: Otava, 1918.
- ↑ a b Karjalan ASNT:n tilastohallinto/Igor Sergejev: Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun aineiston mukaan) Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 15. toukokuuta 2007.
| Vienan Karjala |
| Kemin kihlakunta: Jyskyjärvi • Kantalahti • Kemi (kaupunki) • Kieretti • Kiestinki • Kontokki • Kouta • Kuolisma • Laapina • Njuhtsa • Oulanka • Paanajärvi • Pistojärvi • Ponkama • Solokka • Sorokka • Suiku • Suikujärvi • Suma • Tunkua • Uhtua • Usmana • Vaarakylä • Vitsataipale • Voijärvi • Vojatsu • Vuokkiniemi |
| Aunuksen Karjala |
| Poventsan kihlakunta: Danilovat • Kiimasjärvi • Lintujärvi • Mäntyselkä • Paatene • Petrovo-Jam • Porajärvi • Poventsa (kaupunki) • Repola • Rimoila • Rukajärvi • Sunku |
| Petroskoin kihlakunta: Ahnus • Jallahti • Latva • Munjärvi • Kentjärvi • Kontupohja • Petroskoi (kaupunki) • Pyhäjärvi • Soutjärvi • Suoju • Suurlahti • Säämäjärvi • Tepenitsa • Tiutia • Tulvoja |
| Aunuksen kihlakunta: Aunus (kaupunki) • Keskotjärvi • Kotkatjärvi • Mätässyvä • Nekkula • Riipuskala • Tulemajärvi • Vaaseni • Vieljärvi • Vitele |
