Valimon rautatieasema

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Valimo
Gjuteriet
Kuva asemalta
Kuva itään päin.
Perustiedot
Lyhenne  Vmo
Aiemmat nimet  Strömbergin seisake
Rataosa  Helsinki–Turku,
Leppävaaran kaupunkirata
Sijainti  60°13′20″N, 024°52′34″E
Osoite  Valimopolku 3
00380 Helsinki
Etäisyydet  Huopalahti 1,1 km
Pitäjänmäki 0,8 km
Avattu  1.12.1949[1]
Liikenne
Käyttäjiä   4 072 / vrk. (kevät 2012)[2]
Operaattori(t)  VR Group
Lähijunat  A L
Vaihtoyhteydet  54
Matkustajalaituri(t)
Korkeus  55 cm (RHK:n standardi)[3]
Lyhin ja pisin pituus  270 m[4]
Pinnoite  betonikivetys[5]
Laiturikatokset  1
Infonäytöt  4 kpl [4]
Asemarakennus
Tyyppi  seisakelaituri raiteiden välissä
Suunnittelija  Arkkitehtitoimisto CJN Oy[5]
Materiaali  teräsbetoni[5]
Rakennettu  1949, 1976
Purettu  1976 (Strömbergin seisake)
Lipunmyynti  ei
Liukuportaita  ei
Hissejä  1
Ratapiha
Raiteisto  2 laituriraidetta, 2 ohittavaa raidetta
Aiheesta muualla
Wikimedia Commons

Kuva asemalta
Valimon rautatieasema kuvattuna etelästä.

Valimon rautatieasema (lyh. Vmo, ruots. Gjuteriets järnvägsstation) on lähijunien asema rantaradalla Helsingissä, Huopalahden ja Pitäjänmäen asemien välissä. Valimon nimi oli aiemmin Strömbergin seisake; nimi muutettiin Valimoksi 30. toukokuuta 1976. Strömbergin seisake avattiin vuonna 1949 viereisen Strömbergin tehtaan työntekijöitä varten. Vielä 1980-luvulla paikallisjunat pysähtyivät Valimossa vain tarvittaessa. Helsingin päärautatieasemalta on Valimon asemalle matkaa noin 7 km[3].

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valimon rautatieasema sijaitsee Pitäjänmäen teollisuusalueen keskellä[6]. Asemaa käyttää noin 4 000 (ark. 2012) matkustajaa vuorokaudessa[2]. Aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsee yli 9 000 työpaikkaa[6]. Asemalla liikennöivät päivisin A junat Helsinkiin ja Leppävaaraan. Yöaikaan asemalla liikennöi Helsingin ja Kirkkonummen välillä L-yöjuna. Junat liikennöivät arkisin noin kello 4–1.30. Viikonloppuisin junaliikenne alkaa myöhemmin ja kestää perjantaisin ja lauantaisin aina aamuyöhön asti. Matka Helsingin keskustaan kestää noin 11 minuuttia. Junien vuoroväli vaihtelee 10–30 minuutin välillä.

Asemalla on neljä raidetta ja kaksi laituriraidetta, jotka on numeroitu numeroin 3 ja 4[3]. Kirkkonummen suuntaan liikennöidään raiteelta 4 ja Helsinkiin raiteelta 3.[7] Tulevan Kehäradan vuoksi liikenne kaupunkiradan raiteilla muutettiin syksyllä 2013 oikeanpuoleisesta vasemmanpuoleiseksi. Kahta muuta raidetta käyttää aseman ohittavat kauko- ja lähijunat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatien tulo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantarataa alettiin rakentaa vuonna 1901 Helsingistä Karjaalle. Rataosa kulki Pitäjänmäen teollisuusalueen lävitse. Pasilan ja Espoon välille rakennettiin 17,8 kilometriä pitkää toista linjaraidetta alettiin rakentaa vuonna 1911 ja se saatiin valmiiksi vuonna 1920. Vajaa kolmekymmentä vuotta tämän jälkeen alettiin rakentaa Pitäjänmäessä sijaitsevalle Strömbergin teollisuusalueelle junaseisaketta.[8]

Strömbergin seisake[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asema avattiin 1.12.1949 nimellä Strömbergin seisake. Se palveli yksinomaan Strömbergin tehtaan henkilökuntaa. Asemalla oli yksi puinen matkustajalaituri. Alkuaikoina rautatieseisakkeella pysähtyi ainoastaan muutamia junia työpäivän alkamis- ja päättymisaikoja mukaillen. Asema sijaitsi Strömbergin tehdasalueella tiettömässä paikassa ja ainoa suunta johon seisakkeelta oli mahdollisuus kulkea oli tehtaan sisäänkäyntiportti. Myös Vaasassa sijaitsi aikoinaan Strömberg -niminen seisake, joka muutettiin vuonna 1949 Huutomäeksi.[1]

Rantarata oli alun perin rakennettu kaksiraiteiseksi, mutta toinen raide purettiin vuonna 1945 sotakorvauksine Huopalahden ja Espoon väliltä. Kiskot toimitettiin Neuvostoliittoon. Vuonna 1958 toinen raide rakennettiin takaisin välille Huopalahti-Pitäjänmäki. Samalla Valimon asemalle rakennettiin toinen puinen asemalaituri.[8]

Valimon rautatieasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Pitäjänmäen alueelle suunniteltiin vain yhtä rautatieasemaa, koska jokainen pysähdys hidastaa junan kokonaismatkaa. 1970-luvulla Strömbergin konepajan yksityinen seisake päätettiin rakentaa julkiseksi rautatieasemaksi. Uuden aseman arkkitehtisuunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto CJN Oy ja rakennussuunnittelusta Finnmap Consulting Oy. Rautatieaseman urakoitsijan toimi Tekra Oy.[5] Uusi rautatieasema rakennettiin noin 300 metriä Strömbergin seisaketta idemmäksi ja sen nimeksi muutettiin Valimon rautatieasema.[1]

Valimon rautatieasema avattiin liikenteelle 30.5.1976. Asema oli tarkoitettu koko Pitäjänmäen teollisuusalueen käyttöön, toisin kuin aikaisempi Strömbergin seisake. Strömbergin seisake suljettiin samana päivänä kun Valimon rautatieasema avattiin ja myöhemmin seisake purettiin.[1]

Kun Leppävaaran kaupunkirataa alettiin rakentaa otettiin seisakkeella käyttöön toukokuussa 1995 väliaikaiset matkustajalaiturit. Täysin uusittu rautatieasema vihittiin käyttöön 16.10.2000.[1]

Leppävaaran kaupunkiradan yhteydessä vuonna 2000 ABB esitti aseman nimen muuttamista takaisin Strömbergiksi. Myös Helsingin nimistötoimikunta puolsi seisakkeen nimenmuuttamista muotoon Strömberg-Strömbergs. Ratahallintokeskus ei kuitenkaan hyväksynyt ehdotettua nimenmuuttamista ja nimi päätettiin säilyttää ennallaan. [1]

Rautatieasema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatieasemalle kulku tapahtuu radan alittavalta kevyenliikenteen raitilta Valimonpolun kautta. Alikulusta on kulkuyhteys asemalaiturille portaita pitkin sekä hissillä. Laiturin itäpäähän on jätetty mahdollisuus rakentaa asemalle jalankulkuyhteys Vihdintien sillalta. Aseman alikulku on betonirakenteinen ja katossa on asemanlaiturin kohdalla avattu suuri lasikatteinen valoaukko. Tunnelin ja portaiden seinät seinät on päällystetty keraamisilla laatoilla, portaiden askelmat ovat graniittia. Hissikorit ja niiden seinät ovat lähes kauttaaltaan lasia. Porrastila on lasikatteinen ja teräsrunkoinen, seinissä on teräsverkot. Radan alikulku on päällystetty betonikivillä. [6]

Aseman laiturikatokset ovat rakenteeltaan teräksisiä, samoin laiturille sijoitetut läpinäkyvät tuulisuojat, jotka on varustettu puisin istuimin. Laiturin katosalue on päällystetty betonikivillä. Katoksen ulkopuolinen laiturialue on päällystetty asfaltilla. Laituri on valaistu koko pituudelta. Asemalaiturin pituus on 270 metriä ja leveys 6 - 10 metriä. Laiturille rakennetun katoksen pituus on 110 metriä. [5]

Valimon rautatieaseman matkustajamäärän kehitys
Vuosi Matkustajamäärät vuorokaudessa
2006
  
4 769
2007
  
4 856
2008
  
5 019
2009
  
4 502
2010
  
3 871
2011
  
4 140
2012
  
4 072
Lähde:[2]

Aseman ylläpito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Informaatiojärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratahallintokeskus aloitti vuonna 2007 rakentaa uutta, reaaliaikaista matkustajainformaatio- ja kuulutusjärjestelmää. Samana vuonna Valimon asemalle asennettiin kaksi uutta Adtranzin valmistamaa raidemonitoria sekä yksi Mitronin valmistaman 32 tuuman apunäyttö.[3]

Lämmitys ja valaistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatieasemalla energiaa kuluu lähinnä lämmitykseen ja valaistukseen. Nykyisellä asemalla lämmitysenergiaa kuluttavat erityisesti portaiden ja lasitetun hissikuilun lämmitys. Valaistukseen kului vuonna 2009 yhteensä 132 908 kWh.[9]

Aseman liityntäliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asemalle ei ole rakennettu liityntäpysäköintiä. Alikulkutunnelin yhteyteen on rakennettu katettuja polkupyöräpaikkoja yhteensä 40 kappaletta.[5]

Bussit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valimon asemalla pitää päätepysäkkiä yksi bussilinja:

Lisäksi Vihdintietä kulkee bussi 37 sekä 300-sarjan seutulinjat.

Seuraava kuvaaja kuvaa Valimon asemalta lähtevien ja sinne tulevien matkustajien kulkutapaa vuonna 2010.

Kulkutavat asemalle ja asemalta vuonna 2010
Kulkutapa Osuus (%)
Kävely
  
92,5
Pyöräily
  
0,6
Juna
  
3,6
Linja-auto
  
1,2
Henkilöauto
  
1,5
Muu
  
0,2
Ei tiedossa
  
0,3
Osuus kuvaa kulkutavan valintaa sekä kyseiselle asemalle tultaessa että sieltä poistuttaessa.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mustonen Pertti: Kaupunkiratakirja 2002 : Helsinki - Huopalahti - Leppävaara. Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Ratahallintokeskus, 2002. ISBN 951-718-876-5.
  • Nummelin Markku: Rantarata. Kustantaja Laaksonen, 2008. ISBN 978-952-99685-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Nummelin 2008: s.21.
  2. a b c Liikennevirasto: VR Matkustajaliikenteen lähijunien matkustajalaskennat vuosilta 2006–2012. (Excel-tiedosto) Harri Lähelmä. Viitattu 5.8.2013.
  3. a b c d Rautateiden verkkoselostus 2013 (PDF) 2.2011. Liikennevirasto. Viitattu 25.9.2013.
  4. a b Verkkoselostus 2010, s. 81, 122. Helsinki: Ratahallintokeskus, 2008. F 3/2008. ISBN 978-952-445-254-0 (pdf). ISSN 1797-7037 (pdf). Selostuksen verkkoversio (PDF) (viitattu 20.8.2009).
  5. a b c d e f Mustonen 2002: s.189s
  6. a b c Mustonen 2002: s.188.
  7. https://www.vr.fi/cs/vr/doc/Valimo.pdf
  8. a b Nummelin 2008 s.11.
  9. Radanpidon sähkönkulutus ja energiansäätöpotentiaali (PDF) 2011. Liikennevirasto. Viitattu 28.7.2013.
  10. Lippulajitutkimus lähijunaliikenteessä HSL-alueella 2010 (PDF) 29.12.2011. HSL / HRT. Viitattu 25.9.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]