Suomen suuriruhtinaskunta

Suomen suuriruhtinaskunta -nimitystä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1584, jolloin Ruotsin kuningas Juhana III lisäsi Suomen suuriruhtinaan arvonimen hallitsijatitteleihinsä. Käytännössä Suomella oli suuriruhtinaskunnan asema vuodesta 1809 vuoteen 1917 Venäjän keisarin alaisuudessa.

Suomen suuriruhtinaskunta
Storfurstendömet Finland

Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna
Virallinen kieli	ruotsi, vuodesta 1883 myös suomi
Pääkaupunki	Turku 1809-1812 Helsinki 1812-
Hallitsija	Suomen suuriruhtinas
Väkiluku	1 636 900 (1850)
Rahayksikkö	Rupla (-1859) Markka (1860-)
Olemassa	1809-1917

Ruotsilta Venäjälle

Ruotsilla ei ollut resursseja ylläpitää suurvalta-asemaa, joka sillä oli ollut ja sen romahdus tapahtui 1700-luvun vaihteessa, kun Suuri Pohjan sota pakotti ruotsalaiset lopulta 1721 luovuttamaan Baltian omistuksensa sekä Karjalasta Viipurin ja Käkisalmen läänit Venäjälle. Sodan loppuaikoina Suomi oli kokonaan miehitettynä, miehitysajasta käytetään nimeä Isoviha. Ruotsin ja Venäjän seuraavan yhteenoton, Pikkuvihan tuloksena Turun rauhassa 1743 Venäjälle virallisesti siirtyi Hamina ja Kymenkartanon läänin itäosa. Edellä kahdessa vaiheessa muodostuneita Venäjän hallitsemia suomalaisalueita kutsutaan yhteisnimellä Vanha Suomi tai Viipurin kuvernementti.

Napoleonin vaatimukset aiheuttivat Ruotsin ja Venäjän joutumisen sotaan 1800-luvun alussa, Suomen sota 1808-09. Sodan päättyessä 1809 Suomi oli kokonaan miehitettynä ja liitettiin Venäjään, samoin aiemmin Ruotsin osina pidettyjä osia Lapista sekä Ahvenanmaa. Suomen sodan päätteeksi 18. syyskuuta 1809 solmittiin Haminan rauha Ruotsin ja Venäjän välillä ja Ruotsille kuuluneet Suomen alueet virallisesti luovutettiin Venäjälle, joka oli niitä käytännössä miehittänyt ja hallinnut jo yli puoli vuotta.

Jo sodan aikana Venäjän hallitsija Aleksanteri I oli kutsunut koolle Porvoon maapäivät (myös käytetään kohottavampaa, mutta historiallisesti perustelemattomampaa nimitystä Porvoon valtiopäivät), jossa suomalaisten johtohenkilöt vannoivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle tämän taatessa suomalaisten oikeuksia ja ottaessa Suomen suuriruhtinaan arvonimen.

Ruotsilta saaduista alueista muodostettiin autonominen maakunta (nk. Uusi Suomi), Suomen suuriruhtinaskunta, ja 1812 siihen vielä liitettiin Viipurin kuvernementin alue, eli Turun rauhassa 1743 ja Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjälle virallisesti siirtyneet, vastaavasti isonvihan ja pikkuvihan aikana vallatut Vanhan Suomen nimellä tunnetut alueet. Näin muodostui Suomen suuriruhtinaskunta (1809-1917).

Suomalaissyntyisellä kreivi Gustaf Mauritz Armfeltilla, tsaarin neuvonantajalla, oli ratkaiseva rooli siihen, että Suomi sai erillisaseman ja suuren autonomian, sekä takaisin Vanhan Suomen. Armfelt toimi Suomen Asiain Komitean puheenjohtajana Pietarissa.

Hallinto

Suomi oli muusta Venäjästä erillinen itsehallintoalue, Suomen suuriruhtinaskunta, jossa oli mm. käytössä oma raha vuodesta 1861 ja oma armeija.

Suuriruhtinaskuntaa hallitsi Pietarista käsin tsaari, esittelijänään ja valmistelijanaan Suomen ministerivaltiosihteeri, sekä autonomian pääkaupungista Helsingistä käsin Suomen senaatti ja Venäjän keisarin edustajana Suomen kenraalikuvernööri.

Suuriruhtinaskunnan historia voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:

• 1809–1862: Puoli vuosisataa, jonka aikana suuriruhtinaskunnan viranomaisten onnistui vakuuttaa tsaari ja Venäjän hovi, paitsi omasta, mutta myös kaikkien suomalaisten uskollisuudesta.
• 1863–1898: Kolmannesvuosisata kasvavaa sisäistä itsenäisyyttä, sisältäen mm maapäivien (valtiopäivien) muodostumisen säännöllisiksi, sekä suomen kielen kohoamisen rahvaan kielestä ruotsin kanssa tasaveroiseksi kansalliskieleksi.
• 1899–1917: parikymmentä vuotta venäläistämisyrityksiä.

Vuodesta 1863 alkaen Suomen säätyvaltiopäivät kokoontuivat säännöllisesti.

Suomen Läänit

Ruotsissa 1634 käyttöön otettu hallinnollinen jaotus säilyi vain vähäisin muutoksin.

• Uudenmaan lääni
• Hämeen lääni
• Turun ja Porin lääni
• Viipurin lääni
• Mikkelin lääni
• Kuopion lääni
• Vaasan lääni
• Oulun lääni

Kieli

Johan Vilhelm Snellman esitti 1840-luvulla että suomenkielistä kirjallisuutta on pyrittävä kehittämään kansan sivistystason kohottamiseksi ja kansallishengen kehittämiseksi. Snellmannin syntymäpäivänä 12.5. vietetään edelleen Suomalaisuuden päivää. 1841 suomen kieli otettiin ensimmäisen kerran oppiaineeksi kouluihin.

Rahvaan nousua alettiin pelätä Pariisin mellakoiden 1848 jälkeen vaikka suomalaiset olivatkin Nikolai I:n mielestä rauhallisia alamaisia ja 19. maaliskuuta 1850 sääti kenraalikuvernööri A.S. Menšikov sensuuriasetuksen jolla kiellettiin suomenkielisten lehtien ja kirjallisuuden julkaisu uskonnollista ja tiettyä tietokirjallisuutta lukuunottamatta. Vaikuttajana oli myös ruotsinkielinen virkamiehistö ja yläluokka. Asetus kumottiin 27. helmikuuta 1860.

1. elokuuta 1863 annettiin kieliasetus jolla suomen kieli nostettiin tasavertaiseen asemaan ruotsin kanssa, 20 vuoden siirtymäajan jälkeen, vaikka ruotsi jäikin vielä viralliseksi kieleksi. Vasta sortovuonna 1902 suomi nousi samaan asemaan ruotsin kanssa, tosin nyt molemmat alistettiin venäjän kielelle.

Raha

Autonomian alussa 1809-1860 Suomessa käytettiin rahana sen Ruotsin kruunua että Venäjän ruplaa. Suomen pankki perustettiin 1811 nimellä Waihetus- Laina ja Depositioni- Contori Suomen Suuren- Ruhtinanmaassa. Krimin sodan jälkeisten talousvaikeuksien aikana Venäjä luopui hopeakannasta joka tiesi Suomessakin taloudellisia vaikeuksia hopearahan loppuessa ja setelirahan muuttuessa arvottomaksi.

Vuonna 1859 J.V. Snellman ja Fabian Langenskiöld aloittivat operaation oman rahan saamiseksi. 4. huhtikuuta 1860 keisari Aleksanteri II määräsi Suomeen oman markan ja pennin. Markan arvo määriteltiin aluksi ruplan neljäsosaksi. Vuonna 1865 hopeamarkka julistettiin ainoaksi lailliseksi maksuvälineeksi Suomessa. Vuonna 1878 Suomen markka sidottiin Ranskan kultafrangiin.

Armeija

Pääartikkeli: Suomen suuriruhtinaskunnan armeija

Porvoon maapäivillä uusi hallitsija asetti ruoturasitteen toteuttamisen siitä alkaen jäihin. Aatelissäädyn uskollisuuden varmistamiseksi tosin upseereille taattiin heidän virkatalonsa, vaikkeivät enää tehneet palvelusta.

Siitä pitäen Suomen asevoimat olivat pienet ja yleensä rakentuivat palkka-armeijaperiaatteelle. Tällöin niitä voitiin yhdistää Venäjän asevoimiin ja käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolella, mitä lainsädäntö ei olisi sallinut "omalle armeijalle".

Napoleonin sotien aikana vuonna 1812 muodostettiin kolme 1200 miehen rykmenttiä ja Haminaan perustettiin Topografiakunta, joka vuodesta 1821 järjestettiin kadettikouluksi.

Heinäkuussa 1929 sai Anders Edvard Ramsayn johtama opetuspataljoona nuoren kaartin arvonimen ja siitä tuli Henkivartioväen 3. Suomen tarkk'ampujapataljoona, Suomen kaarti. Suomen kaarti osallistui kaartin joukkojen etujoukkona muiden venäläisten joukko-osastojen mukana kukistamaan Puolan kapinaa vuosina 1830-1831. Suomen kaarti kunnostautui vielä Turkin sodassa eritoten Gornyi Dubnjakin taistelussa 1877 ja sai palattuaan vanhan kaartin arvonimen.

Vuonna 1878 sääti Aleksanteri II asevelvollisuuden saatettavaksi voimaan koko valtakunnassa. Suomessa perustettiin autonomian turvin oma armeija joka erotettiin Venäjän armeijasta. Sotaministeriö ei tätä hyväksynyt ja koko järjestelyä pidettiin sen taholta väliaikaisena. Armeija koostui suomalaisista ja sitä johti kenraalikuvernööri. Armeijan pataljoonat perustettiin läänien pääkaupunkeihin 1880-1881 ja Rakuunarykmentti Lappeenrantaan 1890. Suurin osa asevelvollisista palveli kolmena kesänä 90 päivää reservikomppaniassa. Pääsy kolmen vuoden palvelukseen vakinaisessa armeijassa johti usein valtion virkaan postissa tai rautateillä ja sosiaaliseen nousuun.

Suomen asevelvollinen armeija lakkautettiin ensimmäisellä sortokaudella 1901, Haminan kadettikoulu 24. huhtikuuta 1903 ja kaartin pataljoona 8. elokuuta 1905. Suomalaisia ei saatu Venäjän armeijaankaan, vaan kutsuntalakot aiheuttivat suomalaisten asevelvollisuuden lopettamiseen ja asevoimat korvattiin rahallisella korvauksella, ns. sotilasmiljoonilla.

Sortokaudet

Venäjän vallan loppuaika, sortokaudet, oli aktiivisen venäläistämisen aikaa. Suomen ja ruotsin kielet sekä suomen itsehallintoasema joutuivat erilaisten hyökkäysten kohteiksi, mm. suomenmielisiä poliitikkoja karkotettiin Siperiaan ja sanomalehtiä lakkautettiin. Ensimmäisen Sortokauden aikainen vastarinta huipentui kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan. Sortokausien aikana talous ja teollisuus kehittyivät voimakkaasti. Vuonna 1905 Venäjän tappio sodassa Japania vastaan johti yleislakkoon sekä Suomessa että Venäjällä, ja vallankumouksen uhkaamalta tsaarilta saatuihin useisiin myönnytyksiin. Seuranneissa uudistuksissa säätyvaltiopäivät korvattiin koko kansaa edustavalla eduskunnalla, jonka ensimmäiset vaalit toimitettiin 1907. Yhtenäistämistoimenpiteet aloitettiin jälleen 1909 ja ne kestivät maaliskuun vallankumoukseen 1917 asti.

Suomen itsenäistyminen

Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjän bolševikkien Lokakuun vallankumouksen jälkeen 6. joulukuuta 1917.

Katso: Jääkäriliike — Itsenäinen Suomen tasavalta