Kyproksen historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kyproksen historiassa ensimmäiset sivilisaation merkit juontavat juurensa 8000-luvulle eaa. Jo silloin kupari toi saarelle omaisuutta ja kaupankäyntiä. Kyproksen sijainti kolmen mantereen välillä teki siitä merkittävän kauppapaikan, jonka lisäksi se on ollut kautta aikojen merkittävä kuparin ja puun tuottaja. Saarelle saapuivat 1200-luvulla eaa. mykonolais-aigeialaiset kreikkalaiset, jotka toivat mukanaan kielensä ja kulttuurinsa. Aikojen myötä saarta ovat miehittäneet monet kansat, mutta se on silti laajalti säilyttänyt kreikkalaisen identiteetin, kielen ja kulttuurin. Kyproksen turkkilaiset saapuivat 1500–1800-luvuilla, kun ottomaanit hallitsivat saarta.[1]

Neoliittiset ja kalkoliittiset kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytöjen perusteella on päätelty ensimmäisten asukkaiden saapuneen Kyprokselle neoliittisella kaudella suunnilleen 10 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua.[2] Noin 8000 vuotta eaa. Kyprokselle tuotiin kotieläimiä Levantista, jolloin tehtiin myös perustukset Choirokoitían siirtokunnalle.[2] Esikeraamisen ajan Choirokoitían hylkäämisen jälkeen ei ole tehty arkeologisia löytöjä ennen kuin löydettiin saviastioita, jotka olivat peräisin suunnilleen ajalta 5000 vuotta eaa.[2] Ympäri saarta oli siirtokuntia, joilla oli myös kontakteja saaren ulkopuolelle: sinne tuotiin esimerkiksi obsidiaania Anatoliasta.[2]

Foinikialaiset tulivat Kyprokselle noin 5000 vuotta sitten ja perustivat sinne siirtokuntia.[3] Kuparia alettiin käyttää 4000 vuotta eaa. ja alkoi kalkoliittinen kausi.[2] Sillä ajalla alkoi ihmishahmojen tuotanto ja niitä tehtiin pakallisesta pikroliitti-kivestä.[2] Noin 2500 eaa. saarelle saapui maahanmuuttajien uusi aalto todennäköisesti Anatoliasta ja heidän tuomiensa uusien tekniikoiden myötä siirryttiin pronssikaudelle.[2]

Pronssikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproslainen esine myöhäiseltä pronssikaudelta, British Museumin kokoelmat

Varhaisella pronssikaudella (2300 eaa. - 1650 eaa.) yhteydet muualle maailmaan olivat vielä harvinaisia.[2] Kuparin hyödyntäminen lisääntyi pronssikaudella ja toi saarelle vaurautta. Keskipronssikaudella (1950 eaa. - 1650 eaa) Kypros oli jo arkeologisten löytöjen perusteella maatalousyhteiskunta, mutta siltä ajalta ovat myös ensimmäiset todisteet kuparikaivosten toiminnasta.[2]

Pronssikaudella kauppa Lähi-itään, Egyptiin ja Egeanmerelle lisääntyi. Keskipronssikauden lopulla Kyproksella oli kauppasuhteita Egeanmeren alueella, Länsi-Aasiassa ja Egyptiin.[2] Mykeneläiset kauppiaat saapuivat saarelle Kreikasta ensi kertaa 1400 eaa. jälkeen ja 1200 eaa. jälkeen saarelle tuli useita aaltoja akaialaisia kreikkalaisia tuoden mukanaan kreikkalaisen kielen, uskonnon ja tavat. He ottivat saaren vähitellen haltuunsa ja perustivat Pafoksen, Salamiksen, Kitionin ja Kourionin kaupunkivaltiot.[1]

Myöhäistä pronssikautta (1650 eaa. - 1050 eaa.) pidetään yhtenä tärkeimpänä kausista Kyproksen kulttuurisessa ja historiallisessa kehityksessä.[2] Silloin käytiin ahkerasti kauppaa Egyptin ja Egeanmeren saarten kanssa ja muutenkin laajennettiin kaupankäytntiä meren yli.[2] Myöhäisellä pronssikaudella Kyproksella otettiin Kreetalta käyttöön kyproslais-minolainen kirjoitus.[2] Rannikolle perustettiin uusia kaupunkeja ja noin 1200 eaa. ensimmäiset kreikkaa puhuvat siirtolaiset saapuivat ja aiheuttivat sekasortoa olemassaolevissa kyproslaisissa yhteisöissä.[2]

Geometrinen kausi (1050–750 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geometrisella kaudella Kypros oli kreikkalainen saari, jossa oli kymmenen kaupunkivaltiota. Jumalatar Afroditen kultti kukoisti, koska saari katsottiin hänen syntymäpaikakseen. Foinikialaiset asettuivat Kitioniin 900 eaa. jälkeen ja 800-luku eaa. oli suurta kukoistuskautta.[1]

Arkaainen kausi ja klassinen antiikki (750–310 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kreikkalaiset siirtolaiset perustivat kaupunkikuningaskunnat Kourion, Pafos, Marion (Polis), Soloi, Lapithos, Tamassos, Salamis, Kition ja Amathous, jotka kaikki kehittyivät ja kasvoivat 750 eaa. ja 475 eaa. välillä.[2] Arkaaisella ja klassisen antiikin aikakausilla saaren kukoistus jatkui, mutta useat eri osapuolet valloittivat saaren. Assyria, Egypti ja Persia alistivat kaupunkikuningaskunnat vuoron perään valtaansa.[1][2] Kreikkalaiset ja persialaiset kiistelivät pitkään Kyproksen omistuksesta. Kiistat päättyivät vuoden 386 eaa. rauhansopimukseen, jossa tunnustettiin Persian oikeus Kyprokseen.[4] Salamiin kuningas Euagoras, joka hallitsi 411-374 eaa., yhdisti saaren ja teki siitä yhden kreikkalaisen maailman johtavista politiikan ja kulttuurin keskuksista. Saarelaiset toivottivat Aleksanteri Suuren tervetulleeksi ja hän teki saaresta osan valtakuntaansa.[1] Euagoras piti yhteyksiä Kreikan mantereelle ja laajensi kreikkalaista vaikutusta Kyproksella persialaisesta hallinnosta huolimatta, mutta hänen vuonna 381 eaa. tapahtuneen salamurhansa jälkeen päättyi klassinen kausi.[2]

Hellenistinen kausi ja roomalainen Kypros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren kenraalien kilpailtua keskenään hänen valtakunnastaan tämän kuoltua, saari joutui lopulta hellenistisellä kaudella Ptolemaiosten hallitseman Egyptin haltuun. He lakkauttivat kaupunkivaltiot, yhdistivät saaren hallinnon ja tekivät Pafoksesta saaren pääkaupungin.[1] Ptolemaios I aloitti hallitsijana Aleksanteri Suuren kuoltua vuonna 323 eaa. ja sen jälkeen Kypros pysyi 250 vuoden ajan Ptolemaiosten hallinnassa.[2]

Vuonna 45 apostolit Paavali ja Barnabas vierailivat saarella ja sen käskynhaltija Sergius Paulus kääntyi kristinuskoon.[2] Saaresta tuli siten ensimmäinen kristityn hallitsema alue. Saarella oli tuhoisia maanjäristyksiä ensimmäisellä vuosisadalla eaa. sekä ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin monet kaupungit jouduttiin rakentamaan uudelleen.

Saarelle muutti lukuisia juutalaisia, jotka aloittivat kapinan Roomaa vastaan 116. Kapina kukistettiin ja keisari Hadrianus määräsi juutalaiset karkotettaviksi.[3] Vuonna 313 Milanon edikti takasi kristityille uskonnon harjoittamisen vapauden ja kyproslaiset piispat osallistuivat Nikean kirkolliskokoukseen vuonna 325.[1]

58 eaa. Kyproksesta tuli osa Rooman valtakuntaa ja alue pysyi suhteellisen rauhallisena valtakunnan osana seuraavat 600 vuott.[2] Monet julkiset rakennukset ja tiet ovat peräisin tältä ajalta.[2] Kristinusko kukoisti saarella ja Konstantinus Suuren aikana se oli Kyproksella jo korvannut pakanuuden melkein kokonaan.[2]

Malja Idalionista 800-700 eaa., jossa kuvataan kuinka kuningas voittaa vihollisensa
Kuningas Euagoras II:sta kuvaava hopeakolikko 368–346 eaa.

Bysanttilainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman jaossa 395 Kypros jäi Itä-Rooman hallintaan.[3] Kristinuskosta tuli valtionuskonto. 300-luvulla uudet maanjäristykset tuhosivat täysin useita suurimpia kaupunkeja. Constantiasta tuli pääkaupunki ja sinne rakennettiin suuria basilikoja 300-400-luvuilla.[1]

Vuonna 488 keisari Zenon myönsi Kyproksen kirkolle täyden autonomian. Arabit miehittivät saaren vuonna 647[1]. Bysantti valtasi sen takaisin vuonna 746.[5] Vuonna 688 Justinianus II ja kalifi Abd-al-Malik tekivät sopimuksen Kyproksen yhteishallinnosta, joka kesti vuoteen 965, jolloin Nikeforos II Fokas otti saaren haltuunsa takaisin bysanttilaisilta.[2] Vuoteen 965 saari oli arabien ja merirosvojen hyökkäysten kohteena kolme vuosisataa, kunnes keisari Nikeforos II Fokas karkotti arabit Vähä-Aasiasta ja Kyprokselta.[1]

Lusignanien, genovalaisten ja venetsialaisten kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guy de Lusignanin vaakuna

Isaak Komnenos oli Bysantin kuvernöörinä ja itse itsensä saaren keisariksi julistaneena hallitsijana, kun saarelle haaksirikkoutui Rikhard I:n laivastoon kuuluneita laivoja kolmannen ristiretken aikana. Komnenos kohteli haaksirikkoisia huonosti, heidän joukossaan Rikhardin sisar Joanna ja Berengaria Navarralainen, josta myöhemmin tuli Rikhardin vaimo. Kostoksi Rikhard I:n johtamat ristiretkeläiset valtasivat saaren 1191. Rikhard otti vaimokseen Berengarian Limassolissa, jossa tämä myös kruunattiin Englannin kuningattareksi. Vuotta myöhemmin Rikhard myi saaren 100 000 dinaarilla temppeliritareille, jotka myivät saaren edelleen karkotetulle Jerusalemin kuninkaalle Guy de Lusignanille[3] samaan hintaan.[1]

Uusi hallinto sai aikaan kestävän dynastian, joka toi saarelle sekalaisia rikkauksia ja Guy de Lusignan kutsui saarelle asumaan kristittyjä perheitä, jotka olivat menettäneet maansa Jerusalemin kuningaskunnassa.[2] Jerusalemin kuningaskunta romahti Akkon tuhouduttua vuonna 1291 siitä seuraavan sadan vuoden aikana Kyproksella oli hyvä taloudellinen tilanne ja nykyinen Famagusta toimi kaupankäynnin keskuksena.[2] Monia rakennuksia ja kirkkoja rakennettiin tuona aikana, joista osa on edelleen nähtävissä Pohjois-Nikosiassa, Bellapaisissa ja Famagustassa.[2]

De Lusignanin frankkilainen suku hallitsi Kyproksen kuningaskuntaa vuoteen 1489, jolloin Venetsia valloitti Kyproksen.[3] Saarella vallitsi feodalismi ja katolinen kirkko syrjäytti virallisessa uskonnonharjoituksessa kreikkalaiskatolisen kirkon. Frankkilaishallinto oli julmaa ja sortavaa. Kreikkalaiskatoliset kokivat vaikeita aikoja, mutta selvisivät. Famagusta eli Ammochostos oli aikansa rikkain kaupunki Lähi-idässä. Näihin aikoihin historialliset nimet Lefkosia, Ammochostos ja Lemesos alettiin tuntea Nikosiana, Famagustana ja Limassolina. Genovalaisten Peter I ja Peter II olivat vallassa Famagustassa noin sadan vuoden ajan. Viimeinen Lusignanien kuningas James II (hallitsi 1460-1473) karkoitti genovalaiset Famagustasta ja meni naimisiin venetsialaisen Caterina Cornaron kanssa, josta tuli kuningatar.[2] Lusignanien aika päättyi, kun Caterina Cornaro hankki Kyproksen Venetsian haltuun 1489.[1]

Venetsialaiset hallitsivat vuodesta 1489 vuoteen 1571.[2] Venetsialaiset pitivät saarta etuvartioasemanaan ottomaaneja vastaan ja linnoittivat saarta innokkaasti. He purkivat Nikosian rakennuksia lyhentääkseen kaupunkia ympäröivän muurin tarvetta. He rakensivat myös muurit Famagustan ympärille, joita pidettiin aikansa kehittyneimpinä sota-arkkitehtuurin saavutuksina.[1] Saarelle rakennettiin myös goottilaisia katedraaleja ja linnoja.[3] Nämä eivät riittäneet suojelemaan ottomaaneilta, vaan Lefkosia (Nikosia) valloitettiin 1570 ja vuoden päästä myös Famagusta siirtyi ottomaanien hallintaan.

Ottomaanien kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottomaanit hyökkäsivät Kyprokselle vuonna 1570. He valloittivat Nikosian, jossa he teloittivat 20 000 henkeä. Tämän jälkeen he piirittivät Famagustaa vuoden ajan, huolimatta venetsialaisen komentajan Marc Antonio Bragadinin sinnikkäästä vastarinnasta. Famagusta antautui Lala Mustafalle, joka ensin lupasi piiritetyille rauhallisen ulospääsyn, mutta myöhemmin teloitutti muut kaupungin puolustajat, paitsi komentaja Bragadinin.[1] Ottomaanit valloittivat koko Kyproksen 1573 kolmen vuoden sodan jälkeen.[6] Lala Mustafa Pashasta tuli saaren ensimmäinen kuvernööri[1]. Osmanien 300-vuotisella hallintoajalla saarelle muutti paljon turkkilaisia. Turkkilaisia muutti sinne noin 20 000 ihmistä.[2] Saarelle muuttaneet turkkilaiset muslimit omaksuivat ajan myötä kyproslaisen identiteetin. Kreikkalais-ortodoksinen kirkko nautti aluksi jonkinasteista autonomiaa, feodalismi lakkautettiin ja vapautettujen maaorjien sallittiin hankkia maata, joskin raskaasti verotettuina.[1] 1700- ja 1800-luvuilla saaren kreikkalaisväestö kapinoi useita kertoja Osmaneja vastaan, ajoittain yhdessä turkkilaisväestönkin kanssa[1]. Osmanien sulttaani ensin panttasi Kyproksen briteille lainaa vastaan, ja luovutti lopulta saaren Isolle-Britannialle vuonna 1878 Turkin sodan jälkeen. Vastalahjaksi Britannia suojeli Turkkia Venäjää vastaan.[7]

Ison-Britannian hallinta ja protektoraatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Brittiläinen Kypros

Britannian tarkoitus oli ollut saada tukikohta Lähi-Idän suunnalta voidakseen tarkkailla Levantin ja Kaukasuksen tapahtumia.[2] Kyproksen se sai hallinnoitavakseen Turkilta vuonna 1878 ja sodan aikana 1914 Britannia päätti ottaa sen kokonaan omistukseensa.[2][8]

Kreikkalaisväestön tavoitteena oli enosis, eli liittyminen Kreikkaan.[7] Brittien hallintoa pidettiin Kyproksen kreikkalaisväestömn keskuudessa tervetulleena, koska sen oletettiin tukevan Kreikkaan liittymistä ja saarta tarjottiinkin Kreikalle vuonna 1915, mutta tarjouksesta kieltäydyttiin eikä sitä ole koskaan toistettu uudestaan.[2]

Muodollisesti Kypros kuului Osmanien valtakuntaan, kunnes se liittyi ensimmäiseen maailmansotaan Saksan puolelle. Iso-Britannia miehitti tällöin saaren kokonaan. Vuonna 1923 Turkki luopui kaikista oikeuksistaan Kyprokseen Lausannen sopimuksessa ja saari julistettiin brittiläiseksi kruununsiirtomaaksi vuonna 1925.[1] Vuonna 1931 saarella puhkesi kapina brittivaltaa vastaan, ja toisen maailmansodan aikana vaatimukset saaren liittämisestä Kreikkaan voimistuivat arkkipiispa Makarios III:n johdolla. Kenraali Georgios Grivasin johdolla perustettiin vastarintaliike, joka aloitti aseellisen taistelun brittihallintoa vastaan. Samaan aikaan saaren turkkilaisväestö vastusti liittämistä Kreikkaan ja vaati saaren jakamista, jos siirtomaavalta päättyisi.[7]

Sodan jälkeen Britannia näki Kyproksen edelleen strategisena alueena, erityisesti Suezin kriisin aikana 1956. Hajota ja hallitse -politiikkaa käyttäen Britannia piti yllä myös Turkin toiveita, koska saaren liittäminen Kreikkaan olisi merkinnyt brittitukikohtien vähentämistä. Turkin pyrkimykset saaren jakamiseksi voimistuivat. Vuonna 1955 alkanut kreikkalaisväestön itsenäisyyskamppailu loppui 1959. Britannia, Kreikka, Turkki, sekä Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten edustajat solmivat Zurichin-Lontoon sopimuksen, jolla taattiin Kyproksen itsenäisyys.[1] Vuonna 1956 Seychelleille pakkosiirretty arkkipiispa Makarios palasi saarelle 1959 ja äänestettiin presidentiksi.[8]

Kyproksen tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen kreikkalaisten ja turkkilaisten erimielisyyksien takia päätettiin kompromissina perustaa vuonna 1960 Kyproksen tasavalta, joka ei ollut osa Kreikkaa tai Turkkia. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Makarios III ja varapresidentiksi turkkilaisten edustaja Fazil Küçük. Kreikkalaiset ja turkkilaiset ajautuivat kuitenkin jo vuonna 1963 sisällissotaan, joka rauhoittui vasta vuonna 1964 YK:n tullessa väliin.[7] YK teki vuonna 2001 päätöksen jatkaa rauhanturvaprojektia ja edelleen noin 2400 rauhanturvaajaa partioi kreikkalaisen ja turkkilaisen alueen rajoilla.[8]

Kreikan sotilasjuntta tuki kenraali Grivasin kansalliskaartin vallankaappausta vuonna 1974, ja Makarios III pakeni maasta. Turkin armeija teki maihinnousun saarelle estääkseen Kyproksen liittämisen Kreikkaan ja miehitti Pohjois-Kyproksen. Taisteluissa kuoli 3 000 ihmistä, ja vallankaappaus oli päättynyt. Makarios III palasi johtamaan Kyprosta, joka oli pääkaupungin Nikosian tavoin jaettu turkkilaisten ja kreikkalaisten kesken.[7]

Makarios III:n kuoltua 1977 häntä seurasi Spyros Kyprianou.[8] Hänen ja häntä seuranneiden Georgios Vassilioun ja Glafkos Kleridesin yritykset neuvotella Kyproksen yhdistämisestä ovat päättyneet epäonnistumisiin.[9][8]

Kyproksen pohjoisella alueella eli 200 000 kreikkalaistaustaista kyproslaista, joista moni kuoli, mutta suurempi osa pakeni tai evakuoitiin etelään Kyproksen tasavallan puolelle.[2] Vastaavasti noin 100 000 turkkilaistaustaista kyproslaista joko pakeni tai pakkoevakuoitiin Pohjois-Kyproksen puolelle, mutta kylmän sodan loppuessa 1991 puolet alkuperäisistä Kyproksen turkkilaisista oli paennut saarelta Britanniaan, Kanadaan ja Australiaan.[2]

Vuonna 1998 Klerides äänestetään täpärästi jatkokaudelle.[8]

Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkin miehittämä Pohjois-Kypros julistautui itsenäiseksi vuonna 1975, ja sen johtoon valittiin Rauf Denktaş. Alueelta karkotettiin 200 000 kyproksenkreikkalaista, ja tasavallan alueelta pakeni puolestaan 80 000 kyproksenturkkilaista pohjoiseen. Vuonna 1983 perustettiin Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta, jonka vain Turkki on tunnustanut.[9] Huhtikuussa 2005 Mehmet Ali Talat äänestettiin turkkilaisen tasavallan presidentiksi ja vuonna 2010 hänet voitti Dervis Eroglu.[8]

Tie EU:n jäseneksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unioni lisäsi Kyproksen mahdollisten jäsenten listalle 1998.[8] Marraskuussa 2001 Turkki ilmoitti miehittävänsä Pohjois-Kyproksen jos EU-jäsenyys toteutuu, koska sen mielestä jäsenyys olisi rauhansopimuksen vastaista ilman mitään alueiden yhdistämisneuvotteluja.[8] 2000-luvulla alueiden yhdistämisestä on neuvoteltu useita kertoja muun muassa juuri mahdollisen EU-jäsenyyden takia.

Helmikuussa 2003 Tassos Papadopoulos voittaa Klerideksen presidentinvaaleissa.[8] Huhtikuussa samana vuonna on ensimmäistä kertaa 30 vuoteen mahdollista vierailla alueiden välillä, koska Kyproksen turkkilaiset viranomaiset ovat helpottaneet rajamuodollisuuksia.[8]

Kyproksen tasavalta liittyy 1. toukokuuta 2004 Euroopan unioniin, mutta ottaa euron käyttöön vasta tammikuussa 2008.[8] Joulukuussa 2004 Turkki laajentaa tullisopimustaan koskemaan Kyprosta ja muita uusia EU-maita, mutta pääministeri muistuttaa, ettei se tarkoita Kyproksen virallista tunnustamista.[8] Marraskuussa 2006 EU ja Turkki joutuvat kuitenkin keskustelemaan Kyproksen tasavallasta tulevien laivojen pääsystä maan satamiin ja Turkista vaaditaan, että EU:n pitäisi ensin poistaa Pohjois-Kyproksen turkkilainen alue eristyksestä.[8] Helmikuussa 2008 vasemmistolainen Demetris Christofias voitti presidentinvaalit ja lupasi työskennellä alueiden yhdistämisen puolesta.[8]

Alkuvuodesta 2007 puretaan rajamuureja Nikosian vanhasta kaupungista ja tämä nähtiin ennakkotoimina toiselle viralliselle rajanylityspaikalle.[8] Huhtikuussa 2008 avattiinkin sitten Ledra-kadun rajanylityspaikka Nikosiassa ensimmäistä kertaa vuoden 1964 jälkeen.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Polly Lyssiotis & Vasiliki Kokoti (toim): About Cyprus. Nikosia, Kypros: Press and Information Office, 2007. ISBN 978-9963-38-499-0. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah Lonely Planet: Cyprus / History (englanniksi) Viitattu 8.7.2019.
  3. a b c d e f Valtiot ja liput s. 340
  4. Värikäs maailmanhistoria s. 89
  5. Värikäs maailmanhistoria s. 178 & 186
  6. Värikäs maailmanhistoria s. 383-384
  7. a b c d e Valtiot ja liput s. 341
  8. a b c d e f g h i j k l m n o p q Timeline: Cyprus (englanniksi) BBC News 13.12.2011. Viitattu 9.7.2019.
  9. a b Valtiot ja liput s. 342

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kyproksen historia.