Itävallan historia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itävallan historia
Austria Bundesadler.svg
Antiikin aika
Hallstattin kulttuuri
Noricum
Marcha orientalis
Babenberg-suku
Privilegium Minus
Habsburgien valta vuoteen 1815
Habsburg-suku
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Itävallan arkkiherttuakunta
Habsburgien monarkia
Wienin kongressin jälkeen
Itävallan keisarikunta
Saksan liitto
Itävalta-Unkari
Ensimmäinen maailmansota
Sarajevon laukaukset
Ensimmäinen maailmansota
Sotien välinen aika
Saksalainen Itävalta
Ensimmäinen tasavalta
Austrofasismi
Anschluss
Toinen maailmansota
Saksan Ostmark
Toinen maailmansota
Sodan jälkeinen Itävalta
Miehitys
Toinen tasavalta

Tämä artikkeli käsittelee Itävallan historiaa alkaen Rooman valtakunnan ajalta noin 400 eaa.

Itävallan asuttaminen ja kehittyminen suurvallaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle V toimi Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijana vuosina 1530–1556.

Kelttiläiset kansat saapuivat nykyisen Itävallan alueelle 400-luvulla eaa. Heidän maansa liitettiin Roomaan Noricumin provinssina vuonna 9 eaa.[1] Rooman valtaa kesti 400-luvulla jaa. Rooman vallan jälkeen alueelle vaelsi germaani- ja slaavilaisheimoja. Alue tuli frankkien alaisuuteen. Kristinusko levisi 600-luvulta alkaen.

Pyhän Rooman keisarin Otto Suuren (h. 936–973) viimeisinä vuosina Baijerissa muodostettiin pieni, suunnilleen nykyistä Ala-Itävaltaa vastaava Ostarrichin rajakreivikunta. Sitä hallitsivat Babenbergit vuoteen 1246 saakka. Vuonna 1278 entiset Babenbergien maat joutuivat Habsburgeille.

Habsburgien valtakunta oli mahtavimmillaan keisari Kaarle V:n (h. 1519–1556) aikana, jolloin heidän maihinsa kuuluivat Itävallan lisäksi Espanja, Alankomaat ja siirtomaat Amerikoista. Kaarlen aikana maat jakautuivat Itävallan ja Espanjan Habsburgien kesken. Hänen ajoistaan lähtien vuoteen 1806 saakka oli yleensä sama henkilö sekä Itävallan kuninkaana että Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarina.

Vuonna 1683 turkkilaiset piirittivät viimeisen kerran Wieniä, jonka jälkeen Habsburgien valtakunta laajeni myös Unkariin. Suvun miespuolisen haaran päättyminen johti vuonna 1740 perimyssotaan, jonka kuningatar Maria Teresia kuitenkin voitti.

Itävalta Euroopan suurvalta ja hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napoleonin valloitusten myötä Frans I luopui Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin arvonimestä vuonna 1806, mutta oli kaksi vuotta aikaisemmin julistautunut Itävallan keisariksi. Täten ensin mainittu keisarikunta hajosi lopullisesti, mutta Itävallasta tuli keisarikunta.

Voitto Napoleonista vuonna 1815 johti Wienin kongressiin, jossa suurvallat järjestelivät asiat mieleisikseen. Vuoden 1848 kapinan jälkeen Itävaltaankin oli säädettävä perustuslaki. Itävallalle oli kuitenkin pettymys, kun Saksa yhdistyi vuonna 1871 Preussin johdolla, ja Itävalta jäi ulkopuolelle.

Vuoden 1867 kompromissilla Unkarille annettiin valtakunnassa samat oikeudet kuin saksalaisille ja maan nimeksi tuli Itävalta-Unkari. Vastaavia oikeuksia alkoivat pian sen jälkeen vaatia eri puolilla valtakuntaa useat muutkin kansallisuudet, etenkin Böömin tšekit, mutta heidän vaatimuksiaan ei toteutettu.

Vuonna 1908 Itävaltaan liitettiin sen miehittämä Bosnia ja Hertsegovina, mikä johti välirikkoon Venäjän ja Serbian kanssa. Tämä johtikin lopulta ensimmäiseen maailmansotaan, kun serbinationalistit surmasivat vuonna 1914 Sarajevossa Itävallan kruununperillisen Frans Ferdinandin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hävinneellä puolella taistellut Habsburgien Itävalta-Unkari paloiteltiin eri kansallisuuksien kesken.[2] Maan saksalaisia jäi edustamaan Itävallan tasavalta.

Itävalta sodan jälkeen ja liittäminen Suur-Saksaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienentynyttä, saksalaista Itävaltaa ei pidetty elinkelpoisena ja monet olisivat halunneet liittää maan Saksaan, mutta sodan voittajat eivät tätä sallineet.

Sisäisten ristiriitojen vuoksi kansleri Engelbert Dollfuss lopetti maaliskuussa 1933 demokratian ja alkoi hallita diktaattorina Italian fasistien ja suojeluskuntien tuella. Saksassa natsien valtaannousu johti painostukseen liittää Itävalta natsi-Saksaan. Saksan joukot marssivat maahan lopulta vuonna 1938 ja maa liitettiin Suur-Saksaan (Anschluss). Nimi Itävalta poistettiin käytöstä, ja maasta muodostettiin Ostmark-niminen osamaa[3]. Myös Itävallan siihenastiset osavaltiot lakkautettiin ja tilalle perustettiin joukko Reichsgau-hallintoalueita. Maan juutalaiset ja kymmenettuhannet muut siirrettiin keskitysleireille.

Itävallan miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneet valloittivat Itävallan huhtikuussa 1945. Neuvostoliitto asetti maahan Karl Rennerin johtaman hallituksen, jota länsiliittoutuneet eivät aluksi tunnustaneet. Liittoutuneiden valvontakomissio tunnusti hallituksen syksyllä 1945 hallituksen täydentämisen ja vaaleista sopimisen jälkeen. Maa jaettiin neljään miehitysvaltioiden sektoriin. Vaalit järjestettiin marraskuussa 1945. Maan miehitys päättyi valtiosopimukseen ja liittoutuneiden joukkojen vetäytymiseen vuonna 1955.

Itävalta sopi kauppasopimuksen ECC:n kanssa vuonna 1972, mutta piti silti yllä hyviä suhteita itäblokin maihin. Vuodesta 1970 vuoteen 1983 maan kanslerina toimi Bruno Kreisky. Itävalta haki aktiivista roolia maailmanpolitiikassa etenkin YK:n kautta. Kurt Waldheim toimi YK:n pääsihteerinä vuosina 1972–1981 ja myöhemmin liittopresidenttinä.

Itävalta Euroopan unionissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexander Van der Bellen, maan nykyinen presidentti, astui virkaan vuonna 2016.

Neuvostoliiton romahdettua Itävalta lähestyi muita Euroopan maita ja liittyi Suomen ja Ruotsin mukana Euroopan unioniin vuonna 1995 ja otti ensimmäisten joukossa käyttöön euron vuonna 1999.[4]

Äärioikeistolainen Vapauspuolue Jörg Haiderin johdolla sai 27 prosenttia äänistä vuonna 1999. Se pääsi hallitukseen vuonna 2000 ulkomaiden vastustuksesta huolimatta. Vuoden 2002 vaaleissa puolue menetti suosiotaan.[5]

Sosiaalidemokraattisen puolueen (SPÖ) hallittua kolme vuosikymmentä vuonna 2000 muodostettiin oikeistokoalitio, johon kuuluivat konservatiivinen kansanpuolue (ÖVP) ja oikeistolainen vapauspuolue (FPÖ). EU julisti Itävallan diplomaattiseen eritykseen seitsemäksi kuukaudeksi vastalauseena Vapauspuolueen asemalle. Vapauspuolueen politiikan ja johdon aiheuttaman kuohun jälkeen liittokansleri Wolfgang Schüssel (ÖVP) julisti 9. syyskuuta 2002 vaalit pidettäväksi ennenaikaisesti. 24. lokakuuta vaaleissa ÖVP voitti maanvyöryvoiton; 42,3 prosenttia äänistä FPÖ:n jäädessä 10,1 prosenttiin.[5]

Vuoden 2006 vaaleissa 1. lokakuuta 2006 sosiaalidemokraatit otti voiton. SPÖ kieltäytyi yhteistyöstä Vapauspuolueen kanssa, eivätkä sen paikat riittäneet Vihreidenkään kanssa hallituksen muodostamiseen. Kolmikuukautisten hallitusneuvottelujen jälkeen SPÖ ja ÖVP sopivat suuresta koalitiohallituksesta Alfred Gusenbauer kanslerina.[5]

Vuoden 2008 vaalit järjestettiin ennenaikaisesti suuren koalitiohallituksen kaaduttua. Niiden voittajiksi nousivat kaksi oikeistopopulistista maahanmuuttovastaista puoluetta FPÖ ja BZÖ, jotka saivat yhteensä lähes 30 prosentin kannatuksen. Suurimpana puolueena säilyi sosiaalidemokraatit. BZÖ:n johtaja ja entinen FPÖ:n johtaja Jörg Haider kuoli auto-onnettomuudessa pian vaalien jälkeen.[5]

Huhtikuussa 2010 presidentti Heinz Fischer valittiin toiselle kaudelle.[5] Sosiaalidemokraattien Werner Faymann toimi vuosina 2008–2016 laajapohjaisen koalitiohallituksen johtajana ja liittokanslerina. Hallituspuolueiden kärsittyä tappion vuoden 2016 presidentinvaalissa Faymann erosi. Vaalin voitti vihreiden ehdokas Alexander Van der Bellen. Liittokansleriksi tuli ensin ÖVP:n Reinhold Mitterlehner ja toukokuussa 2016 SPÖ:n Christian Kern. Kesällä 2015 kärjistynyt Euroopan pakolaiskriisi toi maahan suhteellisen paljon turvapaikanhakijoita (noin 10 000 hakijaa miljoonaa asukasta kohti), ja lisäksi maan läpi kulki runsaasti sellaisia pakolaisia, jotka hakivat turvapaikkaa muista maista.

ÖVP-puolueen uudeksi puheenjohtajaksi tuli toukokuussa 2017 Sebastian Kurz. Hän ilmoitti puolueen eroavan koalitiohallituksesta, mikä johtaisi uusiin vaaleihin. Myös pääministeri Kern arvioi, ettei ÖVP:n ja sosiaalidemokraattien välisiä suhteita voi enää paikata.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Celtic and Roman Eras Austria: A Country Study. U.S. Library of Congress. 1994. (englanniksi)
  2. Treaty of Saint-Germain Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
  3. Iso tietosanakirja, 15. osa (Vasenkätisyys–Öölanti), art. ”Wien”. 1939.
  4. Austria Euroopan komissio. (englanniksi)
  5. a b c d e Austria profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 20.8.2017. (englanniksi)
  6. Itävallan uusi keskustajohtaja haluaa maahan ennenaikaiset vaalit Yle Uutiset. 14.5.2017. Viitattu 15.5.2017.