Azerbaidžanin historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Azerbaidžanin historialla tarkoitetaan nykyisen Azerbaidžanin alueen historiaa.

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gobustanin kalliopiirroksia ajalta noin 10 000 eaa., osa Unescon maailmanperintökohdetta.

Azerbaidžanissa yhdistyvät muinaisten seldžukkiturkkilaisten ja muinaisen Persian sivilisaation perinteet. Se oli muinaisina aikoina myös zarathustralaisuuden keskus.[1]

Maasta ei tiedetä juurikaan mitään ennen arabien valloitusta vuonna 642, jonka jälkeen se oli osana islamilaisten kalifaattia. 1200–1400-luvuilla maahan hyökkäsivät mongolit. Myöhemmin sitä hallitsivat paikalliset shirvanilaiset šaahit ja Persian Safavidien dynastia.[1]

Venäjän ja Neuvostoliiton valta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ja Keski-Aasian välisillä reiteillä ja Kaspianmeren rannalla sijaitsevasta alueesta taistelivat osmanit, Venäjä ja Persia vuosisatoja. Viimein Persia ja Venäjä jakoivat Azerbaidžanin keskenään vuonna 1828 Turkmenchayn sopimuksella. Nykyisen Azerbaidžanin alue jäi Venäjälle, loput siitä on Iranin Itä- ja Länsi-Azerbaidžanin maakuntia. Samalla päättyi paikallisten kaanien valtakausi.[1]

Azerbaidžanista tuli yksi maailman ensimmäisistä öljyntuotantopaikoista, kun siellä porattiin öljyä vuosina 1848–1849. Nobelin veljekset perustivat 1879 sinne öljyntuotantolaitokset.[2] Samalla Bakusta kasvoi merkittävä teollisuuskeskus.[3]

Venäjän keisarikunnan romahdettua ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa maan kansallinen puolue julisti itsenäisyyden 1918 epäonnistuneen Transkaukasian federaation hajottua. Valtio käytti nimeä Azerbaidžanin demokraattinen tasavalta. Liittoutuneetselvennä ehtivät tunnustaa sen itsenäiseksi 1920, mutta jo huhtikuussa 1920 puna-armeijan joukkojen saapumisen myötä itsenäisyys päättyi. Vuonna 1922 Azerbaidžan liitettiin Transkaukasian sosialistiseen neuvostotasavaltaan ja tämän hajotessa 1936 Azerbaidžanista tuli neuvostotasavalta.[1]

Perestroika nosti pintaan myös Neuvostoliiton kansojen väliset erimielisyydet. Vuonna 1988 armenialaiset alkoivat osoittaa mieltään azerivaltaa vastaan Vuoristo-Karabahissa ja Armeniassa. Vuoristo-Karabahin korkein neuvosto äänesti Azerbaidžanista eroamisen puolesta. Kostoksi armenialaisten separatismista ja azerien karkotuksista Vuoristo-Karabahista azerinationalistit hyökkäsivät Sumgaitissa armenialaisten koteihin, murhasivat armenialaissiviilejä ja ajoivat näitä väkivalloin pois kaupungista. Sumgaitin raaoissa väkivaltaisuuksissa kuoli ainakin 26 armenialaista ja kuusi azeria.[2]

Vuoristo-Karabahin levottomuudet jatkuivat vuonna 1990. Azerinationalistit kohdistivat Bakussa armenialaisiin pogromin tammikuussa 1990. Neuvostoarmeija kukisti azerien mellakoinnin kovaotteisesti, ampuen 190 nationalistimielenosoittajaa Bakussa. Neuvostojohto julisti myös Vuoristo-Karabahiin hätätilan ja lähetti sinne armeijan. Huhtikuussa vapaaehtoiset azerijoukot ja neuvostojoukot taistelivat armenialaisia vastaan Vuoristo-Karabahissa. Moskova lähetti joukkoja myös Jerevaniin.[1]

Itsenäisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton hajotessa Azerbaidžan julistautui itsenäiseksi 30. elokuuta 1991, jolloin presidentiksi valittiin entinen kommunistisen puolueen pääsihteeri Ayaz Mütəllibov.[2]

Syyskuussa 1991 Moskova ilmoitti ettei enää tukisi Azerbaidžania Vuoristo-Karabahissa, jolloin armenien joukot kiihdyttivät toimintaansa. Lokakuussa 1991 Vuoristo-Karabahissa järjestetty kansanäänestys hyväksyi sen itsenäisyyden. Vuoden 1992 puolella tilanne puhkesi täydeksi sodaksi. Toukokuussa armenien ja karabahien joukot valtasivat Vuoristo-Karabahin historiallisen, pääasiassa azerien asuttaman pääkaupungin Şuşan ja Laçınin, joka yhdisti Vuoristo-Karabahin Armeniaan. YK:n turvallisuusneuvosto vaati 1993 lopettamaan kaikki vihollisuudet ja vaati Armenian joukkojen poistumista alueelta. Taistelut jatkuivat kuitenkin toukokuuhun 1994, jolloin Venäjän välityksellä saatiin aikaan tulitauko. Noin 30 000 ehti kuolla sodassa 1992–1994. Armenien edetessä satoja tuhansia asukkaita pakeni toisiin osiin Azerbaidžania.[2].[4]

Maaliskuussa 1992 azereita murhattiin Khojalissa Vuoristo-Karabahissa. Mütəllibov jätti tämän johdosta eronpyyntönsä ja maa ajautui poliittisen epävakauden tilaan. Vanha kaarti palautti Mütəllibovin valtaan toukokuussa 1992, ja hän yritti peruuttaa presidentinvaalit ja kieltää kaiken poliittisen toiminnan, jonka jälkeen opposition Kansanrintamapuolue kaappasi vallan.[1]

Valtakautensa aikana Kansanrintama hajotti kommunistien hallitseman korkeimman neuvoston siirsi sen vallan 50-jäseniselle ylähuoneelle, kansalliselle neuvostolle. Kesäkuussa 1992 Kansanrintamana johtaja Abülfaz Elçibay valittiin presidentiksi. Kansanrintamanpuolueen hallitsema hallitus osoittautui kykenemättömäksi hoitamaan Vuoristo-Karabahin konfliktia tai taloutta ja monet sen viranomaisista olivat korruptoituneita.[1] Kansanrintamahallituksessa oli mukana turkkilaisesta nationalismista vaikutteita saaneita henkilöitä, jotka suunnittelivat Azerbaidžanista osaa Turkista Iraniin, Siperiaan, Intiaan ja Kiinaan ulottuvaa Suur-Turkin valtakuntaa ja uhkasivat Armenia ydinaseiskulla.[5]

Kesäkuussa 1993 puhkesi kapina maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Gəncəssa ja kapinalliset etenivät ilman vastarintaa pääkaupunkiin, josta presidentti Elçibay pakeni kotiseudulleen Nahitševaniin. Kansallinen neuvosto siirsi presidentinvallan puhemiehelleen, Heydər Əliyeville, ja Elçibay syrjäytettiin virallisesti elokuussa 1993, ja Əliyev valittiin viisivuotiskaudelle presidentiksi lokakuussa. Uusi 125-jäseninen parlamentti valittiin ensimmäisen kerran 1995.[1]

Vuonna 1994 Vuoristo-Karabahissa solmittiin Venäjän välityksellä aselepo, jossa Vuoristo-Karabah ja osa sitä ympäröiviä alueita jäi armenialaisten käsiin. Joulukuussa 2006 siellä järjestettiin neuvoa-antava kansanäänestys perustuslaista, jota Azerbaidžan ei hyväksynyt.[6]

Əliyev valittiin uudelleen 1998. Lokakuun 2003 vaaleissa presidentiksi valittiin Əliyevin poika İlham Əliyev, ja isä kuoli saman vuoden joulukuussa. İlham Əliyev valittiin toiselle kaudelle vuoden 2008 vaaleissa, ja ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat aikaisempaa rehellisemmät mutta eivät silti demokratian vaatimusten mukaiset.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Background note (arkistoitu) 2012. US Dept. State. Viitattu 19.10.2013.
  2. a b c d e Timeline: Azerbaijan BBC News
  3. Baku and Oil. The Period of Industrial Oil Extraction Window to Baku
  4. Azerbaijan country profile BBC news
  5. Martin A. Lee: Les liaisons dangereuses de la police turque Le Monde diplomatique, Mars 1997, viitattu 22.5.2011 (ranskaksi)
  6. Regions and territories: Nagorno-Karabakh BBC News