Musta tammikuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Azerbaidžanilainen postimerkki tammikuun 20. päivän tapahtumista.

Musta tammikuu (azer. Qara Yanvar) viittaa väkivaltaisuuksiin tuolloin Neuvostoliittoon kuuluneen Azerbaidžanin pääkaupunki Bakussa tammikuussa 1990. Väkivaltaisuudet Bakussa alkoivat mellakoitsijoiden alettua hyökätä paikallisia armenialaisia vastaan 13. tammikuuta lähtien. Yli 90 kuoli ja loput kaupungin armenialaiset evakuoitiin. Yöllä 20. tammikuuta Neuvostoliiton sotilaat vyöryivät panssarivaunujen tukemana kaupunkiin palauttamaan kommunistipuolueen valtaa. Noin 130 bakulaista kuoli neuvostojoukkojen tulituksessa.

Bakun koko armenialainen vähemmistö oli nyt kadonnut. Sotilaallinen puuttuminen tilanteeseen käänsi puolestaan yleisen mielipiteen Azerbaidžanissa Neuvostoliittoa vastaan. Bakun tapahtumat olivat ensimmäinen kerta, kun neuvostojoukot tekivät hyökkäyksen omaan kaupunkiinsa Moskovan vallan turvaamiseksi.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Azerbaidžanin kansanrintama oli alkanut kiihdyttää toimintaansa vuonna 1989. Sen johtoon valittiin sittempi Azerbaidžanin presidentti Əbülfəz Elçibəy. Kansanrintama ajoi laajempaa Azerbaidžanin autonomiaa Moskovasta ja esimerkiksi parempaa asemaa azerin kielelle. Kansallismielisessä ilmapiirissä monet alkoivat esimerkiksi luopua venäläistyylisistä sukunimistä. yhtämielisyyttä poliittisten tavoitteiden toteuttamisen keinoista ei kuitenkaan ollut. Kansanrintama jakautui Neimet Panakhovin johtamiin radikaaleihin ja Leila Junusovan johtamiin maltillisiin. Vuoristo-karabahin kärjistyvä tilanne etnisten armenialaisten ja azerienvälillä johti samana vuonna myös kasvaviin mielenosoituksiin.[1]

Bakussa oli vanha armenialainen etninen vähemmistö, joka oli suurimmillaan käsittänyt noin 200 000 henkilöä. Vuonna 1989 suuri osa heistä oli kuitenkin jo muuttanut muualle. Poliittinen tilanne oli jo riistäytynyt Azerbaidžanin kommunistisen puolueen muodollisen johtajan Əbdürrəhman Vəzirovin käsistä. Hänen sijaansa valta oli pitkälti 2. puoluesihteeri Viktor Poljanitškon käsissä.[1]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armenialaisten vastaiset mellakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1990 Vuoristo-Karabahin tilanne jakoi kiristymistään. 9. tammikuuta Armenian parlamentti äänesti Vuoristo-Karabahin sisällyttämisestä maan budjettiin. Šaumjanovskissa ja Hanlarissa Azerbaidžanissa asuneiden armenialaisten ja azerien välille syttyi yhteenottoja, joissa kuoli myös neuvostoliiton sisäministeriön joukkoja. Bakussa Kansanrintama jakautui kahtia 6.–7. tammikuuta. Sen maltillisemmat jäsenet perustivat sosiaalidemokraattisen puolueen, kun taas jäljelle jäänyt osa alkoi järjestää suuria mielenosoituksia Bakun Lenin-aukiolla. Neuvostoviranomaiset lähettivät kaupunkiin tuhansia uusia sisäministeriön ja asevoimien sotilaita.[2]

11. tammikuuta joukko Kansanrintaman jäseniä valtasi kommunistisen puolueen tilat Lənkəranin kaupungissa. Seuraavana päivänä Viktor Poljanitško piti Kansanrintaman kanssa kokouksen, jossa julistettiin perustetuksi "kansallinen puolustuskomitea", jonka tehtävänä olisi puolustaa Azerbaidžanin rajoja armenialaisia vastaan. Sen viisihenkisestä johtajistosta neljä oli Kansanrintaman radikaalisiiven jäseniä ja samalla myös kommunistisen puolueen vastustajia. Televisiossa tehtiin lähetys, jossa puolustuskomitean jäsenet Neimet Panakhov ja Rahim Gaziev julistivat, kuinka Baku oli täyttynyt azeripakolaisista kun kaupungin armenialaiset elivät edelleen yltäkylläisyydessä.[2]

Armenialaisten vastaiset väkivaltaisuudet alkoivat 13. tammikuuta. Aluksi mielenosoittajia oli kerääntynyt Bakun Lenin-aukiolle, mutta illalla aukiolta alkoi hajaantua joukkoja mellakoitsijoita, jotka hyökkäsivät armenialaisia vastaan. Väkivaltaisuudet keskittyivät armenialaiseen kaupunginosaan Bakun keskustassa. Mellakoitsijoiden käsiinsä saamia armenialaisia hakattiin kuoliaaksi. Tuhansia armenialaisia pakeni kaupungin poliisiasemille, sekä suurelle Shafagin elokuvateatterille. Näillä paikoilla turvallisuutta valvoivat neuvostosotilaat. Armenialaisia alettiin evakuoida viranomaisten taholta lautoilla Kaspianmeren yli Krasnovodskiin Turkmenistanissa, josta heitä lennätettiin edelleen Armeniaan. Mellakoissa oli kuollut noin 90 armenialaista.[2]

Neuvostojoukkojen hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton panssarivaunuja hotelli "Azerbaidžanin" edustalla.

Jo 14. tammikuuta Neuvostoliiton politbyroon lähetystö saapui Jevgeni Primakovin johtamana Bakuun, jossa sen tarkoituksena oli palauttaa järjestys. Neuvostojoukkojen johtoon lennätettiin myös puolustusministeri Dmitri Jazov. Tuhansia neuvostosotilaita oli varuskunnilla Bakun tuntumassa. itse kaupunkia hallitsivat kuitenkin kansallismieliset azerit. kaduille oli rakennettu tiesulkuja ja 17. tammikuuta alkaen kulkureitit Keskuskomitean rakennukselle oli suljettu mielenosoituksin. Moskovan edustajat tapasivat kansanrintaman johtoa. Primakov selitti, että Neuvostoliiton johto ei sallisi Azerbaidžanin irtautumista neuvostoliitosta ja uhkasi Kansanrintamaa väkivallalla. Primakovilla ei kuitenkaan vielä ollut valtuuksia puuttua asioihin sotilaiden kautta ja ilmeisesti hän ehdotti myös Mihail Gorbatšoville sotatoimien välttämistä.[3]

Joka tapauksessa Gorbatšov kokoontui turvallisuusministeriensä kanssa ja tehtiin päätös sotilaiden lähettämisestä kaupunkiin yöllä 19.–20. tammikuuta. Azerbaidžaniin julistettiin poikkeustila alkaen keskiyöstä. Bakussa tilanteesta ei kuitenkaan tiedetty. Radio- ja televisio olivat hiljentyneet jo edellisenä iltana kello 19.30. Monet saivat tietää poikkeustilasta ensimmäisen kerran vasta kello 05.30 aamulla. Sotilaat olivat alkaneet edetä kaupunkiin jo keskiyöstä lähtien panssarivaunujen tukemana. Etelästä kaupunkiin työntyi pääasiassa paikallisia joukkoja, jotka eivät kohdanneet vastarintaa. Pohjoisessa sotilaat käyttäytyivät kuitenkin kuin kyse olisi miehityksestä. Panssarivaunut jyräsivät tiesulkuja ja ajoneuvoja Bakun kaduilla. Tapahtumien silminnäkijät kuvailivat sotilaiden ampuneen kohti pakenevia siviilejä ja surmanneen jo haavoittuneita. Tulitukseen osui esimerkiksi linja-auto, jonka sisällä kuoli useita henkilöitä. Yön aikana surmansa sai noin 130 bakulaista. Useita satoja haavoittui. Sotilaita kuoli vähintään 21. Täysin selvää ei tosin ole, minkä takia sotilaita kuoli. Kaatuneita on voinut aiheutua paikallisten vastarinnasta, tai omien joukkojen harhatulesta.[3]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkki Bakussa.

Bakun tapahtumat olivat ensimmäinen kerta Neuvostoliiton hajoamisen aikana, kun neuvostojoukot vyöryivät Neuvostoliittoon kuuluneeseen kaupunkiin ja palauttivat järjestyksen väkivaltaisesti. Bakussa sotilaat olivat saaneet takaisin kaupungin hallinnan vain muutaman tunnin operaation aikana. Kommunistinen puolue asetettiin takaisin kaupungin johtoon ja monet Kansanrintaman jäsenet pidätettiin. Heidän joukossaan oli myös alun perin virallisen siunauksen saaneen kansallinen puolustuskomitean jäsenet. Vaikutus oli kuitenkin Moskovan hallinnan suhteen laajemmin miltei päinvastainen. Kuolleista azereista tuli marttyyrejä, joille järjestettiin suuria hautajaistapahtumia. Tuhannet kommunistisen puolueen jäsenet polttivat julkisesti puoluekirjansa. Yleinen mielipide oli kääntynyt lopullisesti Neuvostoliittoa vastaan. Mustasta tammikuusta alkoi myös pitkään lähinnä kulisseissa toimineen Heydər Əliyevin nousu valtaan Azerbaidžanissa. Əliyev tuomitsi Neuvostoliiton toiminnan 20. tammikuuta kokoon kutsumassaan lehdistötilaisuudessa.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • De Waal, Thomas: Black garden : Armenia and Azerbaijan through peace and war. New York University Press, 2003. ISBN 0-8147-1944-9. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b De Waal 2003, s. 86-91
  2. a b c De Waal 2003, s. 89-91
  3. a b De Waal 2003, s. 91-93
  4. De Waal 2003, s. 93-95