Turkmenistanin historia
Turkmenistanin alue on vuosisatojen ajan ollut paimentolaisten elinaluetta, joilla ei ollut yhteistä keskusvaltaa. 1500-luvulla alueen eteläosia hallitsivat persialaiset ja pohjoisosia uzbekkien kaanikunnat Buharan kaanikunta ja Hivan kaanikunta. Venäjän keisarikunta valtasi Turkmenistanin alueen 1800-luvulla ja Venäjän vallankumouksen jälkeen Turkmenistanista tuli osa Neuvostoliittoa.[1]
Turkmenistanista tehtiin turkmeenien muodostama neuvostotasavalta, jolloin turkmeenit muodostivat ensimmäistä kertaa oman hallinnollisen kokonaisuutensa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Turkmenistan itsenäistyi vuonna 1991. Maan ensimmäiseksi presidentiksi nousi Saparmurat Nijazov, joka hallitsi maata itsevaltaisesti vuoteen 2006 saakka. Hänen hallintonsa ei sallinut oppositiota ja kritiikki hallintoa kohtaan on tukahdutettu.[1] Hänen seuraajansa Gurbanguly Berdimuhamedowin aikana Turkmenistanin tilanne ei ole oleellisesti muuttunut vapaampaan suuntaan.[2]
Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisen Turkmenistanin alueella on mahdollista seurata ihmisasutuksen kehitystä paleoliittiselta kaudelta saakka. Varhaisimpia jälkiä maatalouden harjoittamisesta on löydetty Ašgabatin lähellä sijaitsevalta Jeitunin arkeologiselta alueelta. Nämä on ajoitettu neoliittiselle kaudelle, viidennelle vuosituhannelle eaa. Jeitunin sivilisaatiota seurasi sarja muita neoliittisia kulttuureita. Seuraavan puolen vuosituhannen aikana muodostui joitain kaupunkikeskuksia, kuten Namazga-Tepe. Nykyinen Turkmenistan kuului Parthian valtakuntaan 200-luvulta eaa. lähtien, kunnes Sassanidien dynastia valloitti alueen 400-luvulla.[3]
Oghuzit ja turkmeenit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolian alueella eläneet Oghuz-heimot alkoivat siirtyä Keski-Aasiaan noin 700-luvulta lähtien. Muutaman vuosisadan kuluessa joistakin heimoista oli muodostunut Turkmenistanin väestön etninen perusta. 1000-luvulta lähtien alueelle muutti turkmeeneja, joilla ei ollut mitään yhtyksiä aiempiin sivilisaatioihin alueella. Historian tulkinnoista turkmeeneja ei aina ole erotettu oghuz-heimoista, joita eli alueella ennen heitä. Oghuzit olivat turkkilaisheimoja, jotka muodostivat keskenään löyhän liiton. Heidän valtapiirinsä ydinaluetta oli Araljärven länsipuoliset alueet. Heidän vaikutusalueensa ulottui sotaretkien myötä laajimmillaan ainakin Volgajoelle ja Uralille asti, mutta pysyvää valtaa heille ei näille seuduin syntynyt. Oghuzien hallinto koostio hajanaisista heimoista, jolloin ajan myötä eri klaanien muodostamat liitot alkoivat hajota. Tällöin seldžukkeihin kuulunut klaanijohtaja perusti omaa nimeään kantaneen Seldžukkien valtakunnan, joka muodostui eteläisimmistä oghuz-heimoista. Nykyinen Turkmenistan ja Iran olivat valtakunnan ydinaluetta, mistä seldžukkien valta levisi Anatoliaan asti.[3][4]
Nimeä turkmeenit, esiintyy ensimmäistä kertaa 1000-luvulta peräisin olevista kirjallisista lähteistä. Turkmeeni-nimitystä on käytetty erottamaan oghuzeista ne ryhmät, jotka elivät oghuzien alueilta etelään ja omaksuivat islamin. Vähitellen termi turkmeenit alkoi kuvata yksinomaan muslimioghuzeja. 1200-luvulle tultaessa turkmeeni-termi korvasi oghuzit kokonaan.[4]
1000-luvulla Seldžukkien valta ulottui Amudarjan suistolta, nykyisten Iranin ja Irakin alueiden yli aina Syyriaan, Kaukasiaan ja Anatoliaan asti.[4] Vuonna 1157 puolivälissä seldžukkivalta kukistui, kun oghuzit kykenivät kukistamaan seldžukit.[5] Seldžukkivallan romahtamisen jälkeen valtakunta pirstoutui ja turkmeeneja alkoi muuttaa Azerbaidžanin ja Anatolian suuntaan. Tämän prosessin seurauksena alkoi näiden alueiden turkkilaistuminen. Tänä aikana käsite Turkmenistan alkoi myös merkitä nykyisen Turkmenistanin valtion aluetta. Ennen turkmeeneien muuttoa alueelle, oli suuri osa tästä alueesta ollut asumatonta. Kun taas asutetuimmat alueet olivat pääasiassa iranilaisten hallitsemia.[4] Merkittävin taloudellinen ja kulttuurinen keskus oli silkkitien varrella sijainnut tärkeä kauttakulkukaupunki Merv.[4][6]
Turkmenistan muotoutuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolien valloitusretket 1200-luvulla ajoivat turkmeenit ja oghuzit Syrdarjan alueelta Karakumin aavikon ja Kaspianmeren rannikon alueille.[7] Turkmeenien alueet selviytyivät mongolivalloituksista melko hyvin. Eteläisistä alueista tuli osa Il-kaanien valtakuntaa ja pohjoiset alueet kuuluivat Kultaisen ordan valtakuntaan. Yksi turkmeenien pääasiallisista ammateista vuosisatojen ajan mongolivallan heikentymisen jälkeen oli karavaanien ryöstäminen.[3]
Monet historioitsijat pitävät aikakautta 1300-luvulta 1500-luvulle ajanjaksona, jolloin turkmeeniheimot alkoivat järjestyä nykyisille sijoilleen. Suuri osa siitä mitä nykyisin tiedetään Turkmenistanista 1500-luvulta 1800-luvulle, on selvinnyt uzbekkien ja persialaisten kronikoista, joissa kerrotaan Turkmeenien ryöstöretkistä ja sekaantumisesta naapurikansojen politiikkaan. 1700-luvulta lähtien suurin osa turkmeeniheimoista oli jakaantunut uzbekkien hallitsemiin valtioihin, Hivan kaanikuntaan ja Buharan kaanikuntaan. Uzbekkikaanit käyttivät usein turkmeeniarmeijaa hyväkseen taisteluissa persialaisia vastaan. Tämän myötä suuri osa turkmeeniheimoista siirtyi lähemmäs kaanikuntien kaupunkikeskuksia, joiden armeijat tulivat riippuvaisiksi turkmeeneista. Tällöin kasvoi myös turkmeenien poliittinen vaikutusvalta[7]
Venäjän valtakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1700-luvulta lähtien Venäjän keisarikunta alkoi laajentaa vaikutusvaltaansa Keski-Aasiassa. 1800-luvun loppupuoliskolla venäläiset alkoivat tunkeutua nykyisen Turkmenistanin alueelle. Keski-Aasian kansoista turkmeenit vastustivat Venäjän laajentumista kiivaimmin.[8] Vuonna 1869 Venäjän keisarillinen armeija rantautui Kaspianmeren itärannikolle, ja perusti Krasonovodskin, nykyisen Türkmenbaşyn sataman.[9][8] Sieltä käsin he marssivat Hivan kaanikuntaan vuonna 1873. Koska turkmeenit olivat Hivan kaanin sotilaallisia liittolaisia, venäläisjoukot kohdistivat hyökkäyksensä myös turkmeeneihin. Vuonna 1881 venäläisten ja turkmeenien välillä käytiin Geok-Tepen taistelu. Mihail Skobelevin johtama venäläisarmeija valloitti Geok-Tepen linnoituksen turkmeeneilta ja toimeenpani turkmeenien joukkomurhan. Myöhemmin samana vuonna venäläiset solmivat sopimuksen persialaisten kanssa koskien maiden välistä rajalinjaa, joka on pohjimmiltaan nykyinen Iranin ja Turkmenistanin raja.[8]
Venäjän keisarikuntaan liittämisen jälkeen Turkestanin aluetta hallinnoivat korruptoituneet armeijan upseerit ja virkamiehet. 1880-luvulla rakennettiin rautatie Krasonovodskista Ašgabatiin ja myöhemmin tätä jatkettiin Taškentiin. Rautateiden varsille alkoi kehittyä kaupunkialueita. Kaspianmeren alue oli pohjimmiltaan Venäjän siirtomaa ja se pysyi valtakunnan syrjäisenä alueena. Alueella venäläisiä huoletti lähinnä mahdolliset turkmeenikapinat ja brittiläisten kolonialistiset pyrkimykset.[8] Venäjän vallankumousta edeltäneinä vuosina nähtiin satunnaisia turkmeenien mielenosoituksia Venäjän hallintoa vastaan. Näistä merkittävin oli koko Turkestanin alueen laajuinen Basmatšin kapina vuonna 1916, joka johti useiden turkmeenien kuolemaan.[10]
Turkmeenit olivat välinpitämättömiä Venäjän sisällissodan ja Neuvostoliiton perustamisen suhteen. Turkmenistanin alue oli vain satunnaisten taistelujen tapahtumapaikkana Transkaspian maakunnan ja bolševikkien joukkojen välillä.[10][9]
Neuvostoliiton aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1924 Neuvostoliitto jakoi Keski-Aasian erillisiin poliittisiin kokonaisuuksiin. Turkestanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, johon nykyinen Turkmenistanin alue kuului, jaettiin uudelleen kansallisuuksien elinalueiden mukaan. Transkaspian alueesta muodostettiin Turkmenistanin sosialistinen neuvostotasavalta.[10][9] Tämä oli ensimmäinen kerta, kun turkmeenit muodostivat oman poliittisen kokonaisuutensa. Aiemmin he olivat olleet yksinomaan heimoyhteisöjä, jotka olivat joko paimentolaisia tai persialaisten, Hivan tai Buharan kaanikuntien alaisia.[9]
Perinteinen elämänmuoto paimentolaisuus tukahdutettiin neuvostoaikana. Neuvostoliitto pakkokollektivisoi maat ja kansalaiset pakotettiin pysymään aloillaan. Turkmenistaniin muutti myös merkittävä määrä venäläisiä ja muita slaaveja. Turkmenistanin teollisuutta alettiin kehittää ja maan luonnonvaroja alettiin hyödyntää.[10] Turkmenistan hyötyi neuvostoaikana koulutuksen ja terveydenhuollon nykyaikaistamisesta, mutta turkmeenit kokivat poliittista sortoa.[9] Turkmenistan oli tiukasti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen valvonnassa. Moskovasta käsin edistettiin poliittisen eliitin kehitystä ja edistettiin venäläistymistä. Turkmenistanin johto tuki neuvostopolitiikkaa ja Turkmenistan pysyi rauhallisena neuvostotasavaltana. Mihail Gorbatšovin 1980-luvun puolivälissä aloittamalla glasnost ja perestroika -politiikalla oli vain vähän vaikutusta Turkmenistaniin. Maa oli myös valmistautumaton Neuvostoliiton hajoamiseen ja sitä seuranneeseen itsenäistymiseen vuonna 1991.[11]
Kun muut neuvostotasavallat laativat itsenäisyyttä koskevat vaatimukset 1988 ja 1989, alkoi myös Turkmenistanin johto kritisoida Moskovan pölitiikkaa hyväksikäyttävänä ja turkmeenien hyvinvointia vahingoittavana. Turkmenistan ilmoitti suvereniteettinsa elokuussa 1990 korkeimman neuvoston yksimielisellä äänestyksellä. Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen jälkeen vuonna 1991, Turkmenistanin kommunistisen puolueen johtaja Saparmurat Nijazov kehotti järjestämään kansanäänestyksen Turkmenistanin itsenäisyydestä. Äänestyksen tulos oli 94 prosenttia itsenäisyyden puolesta. Tasavallan korkein neuvosto julisti Turkmenistanin itsenäiseksi ja Turkmenistanin tasavallan perustetuksi 27. lokakuuta 1991.[11]
Itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turkmenistanin itsenäisyyden alkuvuosina maata johti korruptoitunut hallinto, jonka johdossa oli Saparmurat Nijazov. Tämä käytti myös arvonimeä Türkmenbaşy, kaikkien turkmeenien johtaja. Nijazovin hallinto oli diktatuurinen. Nijazovin hallinto ei onnistunut parantamaan väestön elämänlaatua huolimatta ulkomaisten sijoittajien kasvavasta kiinnostuksesta Turkmenistan kaasuvaroja kohtaan. Nijazovin ensisijainen kiinnostus oli persoonallisuuskultin luominen. Hän nimitti itsensä elinikäiseksi Turkmenistanin presidentiksi ja toteutti suuria rakennushankkeita. Hän rakennutti valtaisan Neutraalisuusmonumentin, jonka huipulla oli häntä itseään esittävä kultainen patsas. Hän rakennutti itsestään myös monia muita patsaita ympäri maata, jotka oli suunniteltu pyörimään jatkuvasti kohti aurinkoa. Hänen kirjoittamansa Ruhnama, sielun kirja, tuli pakolliseksi kaikkiin oppilaitoksiin. Hän muun muassa nimesi uudelleen viikonpäivät, kuukaudet, kuun kraatterin ja Krasonovodskin kaupungin, joka muutettiin Türkmenbaşyksi. Suuri osa maan bruttokansantuotteesta, arviolta yli puolet, ohjattiin erityiseen presidentin rahastoon erilaisia rakennushankkeita varten. Tämä johti maan koulutuksen ja terveydenhuollon rappeutumiseen.[2]
Nijazov hallitsi maata vuoteen 2006 asti, jolloin hän kuoli. Hänelle ei ollut etukäteen nimettyä seuraajaa, mikä herätti pelkoa maan ajautumisesta epävakauteen. Virkaatekeväksi presidentiksi nimettiin Gurbanguly Berdimuhamedow. Maan ensimmäiset presidentinvaalit pidettiin helmikuussa 2007, missä Berdimuhamedow julistettiin voittajaksi. Vaaleja pidettiin yleisesti vilpillisinä.[2]
Valtakautensa alussa Berdimuhamedow ryhtyi purkamaan Nijazovin henkilökulttia ja kumoamaan tämän kiistanalaisia määräyksiä. Neutraalisuusmonumentti siirrettiin myös Ašgabatin keskustasta kaupungin laidalle. Pian Berdimuhamedow alkoi kuitenkin korvata Nijazovin henkilökulttia omallaan. Hänet valittiin presidentiksi toiselle viisivuotiskaudelle vuonna 2012, vaaleja pidettiin yleisesti vilpillisinä. Berdimuhamedow on keskittänyt Turkmenistanissa vallan itselleen ja maan hallitukseen valittujen henkilöiden on oltava uskollisia Berdimuhamedowille. Berdimuhamedowin johdolla perustuslakiin on ajettu muutos, jonka nojalla presidenttikauden pituutta on pidennetty viidestä seitsemään vuoteen, presidentin ylin ikäraja, joka aiemmin oli 70 vuotta, on poistettu. Muutokset tulivat voimaan juuri ennen vuoden 2017 vaaleja, jotka Berdimuhamedow odotetusti voitti 98 prosentin enemmistöllä. Berdimuhamedowin muutosten on katsottu olevan todiste siitä että hän aikoo pysyä presidentinvirassa loppuelämänsä ajan.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kiljunen, Kimmo: MMM Valtiot ja liput, s. 178-180. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18177-7.
- ↑ a b c Independence - Presidency of Saparmurad Niyazov (“Turkmenbashi”) Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Early civilization and arrival of the Turkmens Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Origins and Early History U.S. Library of Congress. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Sergejeff, Andrei: Afganistanin historia, s. 93-94. Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.
- ↑ State Historical and Cultural Park “Ancient Merv” Unesco. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Formation of the Turkmen Nation U.S. Library of Congress. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Incorporation into Russia U.S. Library of Congress. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Turkmen tribes and Russian invasion Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Soviet Turkmenistan U.S. Library of Congress. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Sovereignty and Independence U.S. Library of Congress. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Independence - Presidency of Gurbanguly Berdymukhammedov Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.8.2020. (englanniksi)
