Omanin historia
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Omanin historia kertoo Omanin historiaan liittyvistä asioista. Aikoinaan Omanista Mesopotamian kautta Eurooppaan kulki kauppareitti, jota kutsuttiin suitsuketieksi, koska tätä reittiä kulkeva kaupankäynti liittyi enimmäkseen suitsukkeisiin. Persia valloitti Omanin alueen 500-luvulla. Islamilainen uskonto tuli alueelle 600-luvulla. Persialaisvallan jälkeisenä aikana Omanilla oli avainasema arabimaiden kaupankäynnissä. Oman oli välittäjänä muille arabimaille kaupankäyntisuhteissa Afrikan rannikon alueisiin ja Itä-Aasiaan. 1507 Masqatin alue joutui Portugalin alaisuuteen. Portugalilaiset rakensivat monia linnoituksia suojaamaan valloittamaansa aluetta briteiltä ja persialaisilta. Portugalin valta Masqatissa päättyi 1650. 1700-luvulla persialaiset miehittivät joksikin aikaa osan Omanista, mutta 1741 Suharin kuvernöörin johtama kapinaliike karkotti persialaiset maasta. 1800-luvun alussa oli vaihe, jolloin Omanin alue oli laajimmillaan. 1861 Oman menetti Afrikan kaupankäynnin tukikohtansa Sansibarin ja muutenkin 1800-luvun loppupuolella Omanin merkitys merialueiden kaupankäynnissä hiipui. 1891 Oman joutui Iso-Britannian miehittämäksi, joka perusti alueelle protektoraatin. Britit poistuivat maasta 1963, kun vuoristoheimojen ja sulttaani Said bin Taimurin kannattajien kesken syntyi mellakka. Omanissa alkoi uudistumisen aika 1970 Qabus bin Saidin astuttua valtaan.[1]
Suitsuketie[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suitsuketien kaupankäynti oli parhaimmillaan noin 300 ekr.-200 jkr. Tuolloin kaupankäynti kulki etelästä Omanin ja Jemenin kautta ja pohjoisesta Nabatean autiomaan kautta Israelin Negeviin ja Välimerelle.[2]
Itä-Afrikka ja Sansibar 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omanin sulttaani Said bin Sultan onnistui 1813 alkaen valtaamaan Itä-Afrikan rannikkoa. Oman valtasi ensin Mombasan ja tämän jälkeen rannikon Mogadishusta Cape Delgadoon. Tämän jälkeen Sansibar oli merkittävä kauppakeskus. 1800-luvun loppua kohti Oman menetti asemaansa Itä-Afrikassa ja Sansibarin sulttaanikunta tuli riippuvaiseksi Iso-Britanniasta.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Marketta Kotilainen: Maailmalla. Aasia, s. 244-245. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-33474-4.
- ↑ Incense Route Unesco World Heritage Centre. Viitattu 15.5.2023.
- ↑ J. D. Fage, Roland Oliver: The Cambridge History of Africa, s. 436-437. Cambridge University Press. ISBN 0-8160-5199-2. (englanniksi)