Myanmarin historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Myanmarin historia kertoo nykyisin Myanmariksi tai Burmaksi kutsutun alueen historiasta. Alueella on vuosituhansien aikana elänyt useita etnisiä ryhmiä.

Esihistoria ja itsenäinen Burma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burman alueella tiedetään olleen asutusta noin 11 000 vuotta sitten. Ensimmäinen tunnettu alueelle saapunut kansa oli monit, jotka alkoivat asuttaa sitä noin 3000 eaa. Heidän ensimmäinen kuningaskuntansa Suwarnabhumi keskittyi Thatonin satamakaupungin ympärille noin 300 eaa. 100- tai 200-luvulla eaa. kulttuuri alkoi saada vaikutteita buddhalaisuudesta. Pyut saapuivat ensimmäisellä vuosisadalla jaa. ja perustivat useita itsenäisiä kaupunkikuningaskuntia. Burmalaiset alkoivat siirtyä alueelle Tiibetistä, ja vuoteen 849 mennessä he olivat rakentaneet voimakkaan kuningaskunnan keskuksenaan Baganin kaupunki, joka sijaitsi lähellä Mandalayta.

Ensimmäisen kerran valtio yhdistyi vuonna 1044 valtaan nousseen Bagan-dynastian johdolla. Kuningas Anawrahta (1044–1077) johdolla burmalaiset valloittivat vuonna 1057 Thatonin ja koko maa yhdistyi. Tuona aikana maahan vakiintui Theravada-buddhalaisuus ja burmalainen kirjoitus mon-kansalta. Bagan-dynastian valta päättyi mongolien valloitukseen ja pääkaupungin hävitykseen vuonna 1287. Shan-hallitsijat täyttivät valtatyhjiön vähäksi aikaa.[1]

Maan yhdistyi uudelleen 1400-luvulla Taungoo-dynastian aikana suureksi monikansalliseksi valtakunnaksi. Dynastia kesti 1486–1752, mutta hajosi keskinäisiin valtataisteluihin.[1]

1500-luvulla Burmassa alkoivat käydä kauppaa eurooppalaiset kauppalaivat. Taungoo-dynastia yhdisti maan portugalilaisten avulla 1531.[2] Vuonna 1613 kuningaskunta torjui portugalilaisten valloitusyritykset.

Viimeinen Konbaung-dynastia alkoi vuonna 1752 kuningas Alaungpayan noustessa valtaistuimelle. Konbaung-hallitsijat keskittyivät myös sotiin ja valloituksiin. Sotia käytiin moneja, arakaneseja ja siamilaisia vastaan. Burmalaiset ryöstivät Siamin pääkaupungin Ayuthayan vuonna 1767.[1]

Valtakunta laajeni valtakuntaansa muun muassa Assamiin, brittiläisten hallitsemaan Intiaan. Tämä johti kolmeen tuhoisaan sotaan brittien kanssa neljän kiinalaissodan lisäksi.

Brittien Burman sodat ja siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittien ensimmäinen Burman sota käytiin 18241826, ja se joka päättyi brittien voittoon ja valloitettujen alueiden menetykseen. Brittiläiset julistivat toisen Burman sodan 1852, jolloin he valloittivat Pegun provinssin ja Rangoonin. Vallankumouksen myötä Myanmarissa valta vaihtui Mindon Minille, joka koetti vahvistaa maan taloutta ja siirsi pääkaupungin Mandalayhin. Brittiläiset syyttivät Mindonin poikaa ja seuraajaa Thibaw Miniä tyranniudesta ja liittoutumisesta ranskalaisten kanssa, ja julistivat kolmannen Burman sodan 1885, jonka myötä he valloittivat loputkin maasta. Burman kuningaskunnasta tuli Brittiläisen imperiumin siirtomaa vuonna 1886.

Brittien alaisuudessa maa kävi läpi valtavan muutoksen. Burmaan luotiin vahva keskushallinto ja talous muuttui omavaraisviljelystä palvelemaan laajamittaista vientiä. Maa irrotettiin Intiasta vuonna 1937 omaksi kruununsiirtomaakseen. Vuoteen 1939 mennessä Burmasta tuli maailman suurin riisinviejä.[1][2]

Burman vanha lippu, jota maan hallitus käytti vuosina 1948–1974 ja jota Burman liiton kansallinen kokoomushallitus käyttää nykyäänkin.

Toisen maailmansodan aikana japanilaiset miehittivät Burman 1942. Burmalaiset nationalistit kenraali Aung Sanin johdolla liittoutuivat japanilaisten kanssa ajaakseen britit maasta. Burman itsenäisyysarmeija vaihtoi kuitenkin puolia 1945, muuttui Antifasistiseksi kansanvapausarmeijaksi ja liittyi britteihin ja yhdysvaltalaisiin karkottaakseen japanilaiset. Sodan jälkeen burmalaiset vaativat täydellistä itsenäisyyttä, mihin brittihallitus suostui. Maahan laadittiin perustuslaki ja se sai itsenäisyyden 1948.[1][2]

Maa itsenäistyi 1948 nimellä Burman liitto, mutta kansallismieliset kilpailijat murhasivat kansallissankariksi nousseen Aung Sanin kuten suuren osan hänen hallitustaankin jo ennen itsenäistymistä. Japanilaisten aikana hallinnut Ba Maw pyysi entistä ulkoministeriä U Nuta maan johtoon.[2]

Itsenäinen Burma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1948–1962 maa oli sisäisten valtataistelujen halvaannuttama poliittisten ja etnisten ryhmien konfliktien vuoksi. Vuonna 1958 pääministeri U Nu kutsui sotilaat hallitsemaan tilapäisesti tilanteen rauhoittamiseksi. Sotilaat luopuivat vallasta 18 kuukauden kuluttua. Kuitenkin vuonna 1962 kenraali Ne Win johti sotilasvallankaappausta, jolla valtaan nousi ulkomaalaisvihamielinen sotilasjuntta, joka julisti maan sosialistiseksi.[1] Maan nimeksi muutettiin Burman liiton sosialistinen tasavalta vuonna 1974, jolloin uusi perustuslaki siirsi vallan armeijalta Ne Winin johtamalle kansankokoukselle.[3][2]

Protesteja 1988–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen sosialismia Burmaa kutsuttiin Aasian riisikulhoksi[4] mutta 1980-luvun puoliväliin mennessä Burman talous oli raunioina ja yleinen tyytymättömyys oli nousussa. Talouden elvyttämiseksi hallitus otti käyttöön toimenpiteitä, jotka aiheuttivat levottomuutta kansalaisten keskuudessa ja lopulta johtivat kansannousuun. Marraskuun 1985 ja syyskuun 1987 devalvaatiot ja suurten setelien mitätöinti ilmeisesti numerologisin perustein johtivat siihen että 80 prosenttia rahasta menetti arvonsa.

Maan pitkäaikaisen hallitsijan Ne Winin ero heinäkuussa 1988 sai sadattuhannet demokratiaa ja sotilashallituksen välitöntä eroa vaativat ihmiset mielenosoituksiin. Mielenosoitukset alkoivat yliopistoista. Ns. 8-8-88-kansannousu alkoi 8. elokuuta 1988. Hallitus tukahdutti mielenosoitukset väkivaltaisesti ja armeija surmasi tuolloin yli 1000 mielenosoittajaa. Joukkomurhan jälkeen kenraali Aung Sanin tytär Aung San Suu Kyi nousi mielenosoittajien ja opposition johtoon.

Ne Winin lojaalina pidetty kenraali, Burman sosialistisen ohjelmapuolueen (BSPP) korkea-arvoinen jäsen Saw Maung otti vallan 18. syyskuuta 1988 Valtion lain ja järjestyksen palauttamisneuvosto (SLORC):n johtajana. BSPP:n ja sosialismin korvaaminen SLORC:lla olivat lähinnä kosmeettinen muutos vallan vain siirtyessä saman faktion sisällä[5]. SLORC peruutti perustuslain voimassaolon ja lupasi järjestää demokraattiset vaalit.

Palauttaakseen järjestyksen SLORC lähetti armeijan kadulle tukahduttamaan mielenosoitukset. Näissä toimissa sai surmansa arviolta 3 000 ja 10 000 opiskelijaa joutui pakenemaan maaseudulle.[1]

SLORC hallitsi sotatilalain avulla toukokuuhun 1990 asti, jolloin parlamenttivaalit järjestettiin. Suu Kyin johtama Kansallinen demokratialiike (NLD) sai voiton ja 392 485 paikasta, vaikka hän oli kotiarestissa. Sotilasjuntta kieltäytyi hyväksymästä tulosta ja hajotti puolueet ja vangitsi aktivisteja.[1]

Aung San Suu Kyi sai 1991 Nobelin rauhanpalkinnon omistautumisestaan rauhanomaisella muutokselle. Hänet vapautettiin kotiarestista vasta 1995. Tällä välin (1992) jo Ne Winin aikana BSPP:n keskuskomitean jäsenenä ja varapuolustusministerinä toiminut Than Shwe korvasi Saw Maungin juntan johdossa ja pääministerinä.[2]

Hallitseva juntta muutti nimensä Valtion rauhan ja kehityksen neuvostoksi (SPDC) vuonna 1997, muttei muuttanut politiikkansa. Aung San Suu Kyi oli lähes koko ajan eritasoisessa vankeudessa. Maa hyväksyttiin kuitenkin ASEANin jäseneksi 1997.[2]

Vuonna 2000 hallitus aloitti neuvottelut Aung San Suu Kyin johtaman opposition kanssa, mikä johti poliittisten vankien vapautukseen. Suu sai lähteä kotoaan toukokuussa 2002, jonka jälkeen hän matkusti ympäri maata, kunnes hänet määrättiin uudelleen arestiin vuoden kuluttua.[1]

Vuonna 1989 sotilashallinto muutti maan nimen Burmasta Myanmariksi ja pääkaupunki Rangoonista tuli Yangon. Suu toivoo maata kutsuttavan yhä Burmaksi, vaikka maan omankielinen nimi on Myanma, minkä sotilashallinto halusi r-päätteen kanssa myös vieraskieliseen käyttöön. Kansainvälinen yhteisö on laajalti tuominnut Myanmarin sotilashallinnon. Erilaiset etniset vähemmistöryhmät ja kommunistit ovat käyneet sissisotaa maan hallitusta vastaan käytännössä itsenäistymisestä lähtien. 1990-luvulla myös osa demokraattisesta oppositiosta pyrki kaatamaan sotilashallintoa aseellisen taistelun keinoin yhteistyössä etnisten sissiryhmien kanssa. Sotilashallinnon ihmisoikeusloukkaukset, kuten opiskelijamielenosoitusten verinen hajottaminen ja etnisten vähemmistöjen shanien ja karenien pakkomuutot, ovat saaneet kansainvälistä kritiikkiä. Vuonna 1992 noin 200 000 vainottua muslimia pakeni maasta rajan yli Bangladeshiin.

Lokakuussa 2004 hallituksen kovan linjan kannattajat saivat voiton ja syrjäyttivät pääministeri Khin Nyuntin ja hänen tukijansa hallituksesta ja armeijasta. Uudet johtajat vapauttivat noin 9000 vankia, joiden he sanoivat Khin Nyuntin Tiedusteluviraston vanginneen. Mukana olivat vuoden 1988 protestien johtohenkilöt Min Ko Naing ja Ko Ko Gyi.[1]

Marraskuussa 2005 Myanmarin hallitus ilmoitti pääkaupungin siirtyvän Yangonista 460 kilometrin päähän viidakon keskelle Naypyidawiin ja muuttotoimiin ryhdyttiin saman vuoden syksyllä. Uutta pääkaupunkia esiteltiin kansainväliselle lehdistölle ensi kertaa maaliskuussa 2007 asevoimien päivän paraatin yhteydessä.[6]

MIelenosoituksia ja sotilasjuntan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmat mielenilmaukset sitten vuoden 1988 alkoivat 15. syyskuuta 2007, kun opiskelijat ja oppositiotoimijat aloittivat väkivallattomat marssit seurauksena sotilashallituksen päätöksestä korottaa polttoaineiden hintoja jopa kuusinkertaiseksi.[7] Hallitus tukahdutti marssit aluksi väkivaltaisesti, mutta buddhalaismunkkien liityttyä mielenosoituksiin 18. syyskuuta niiden on sallittu jatkuvan. 25. syyskuuta mennessä mielenosoituksiin osallistui jo 100 000 ihmistä.[7] 28. syyskuuta mennessä mielenosoituksissa oli kuollut 13 ihmistä, ja kymmeniä oli loukkaantunut.

Trooppinen sykloni Nargis iski Myanmarin eteläosiin 2. toukokuuta 2008 surmaten ehkä jopa 100 000. Maan sotilashallitus kieltäytyi aluksi ulkomaisesta avusta, mutta hyväksyi viimein kansainvälisen tavara-avun, muttei päästänyt ulkomaisia avustustyöntekijöitä tai sotilaita maahan. Muutama päivä katastrofin jälkeen järjestettiin ennalta suunniteltu kansanäänestys uudesta perustuslaista, joka virallisten tietojen mukaan sai 92,5 % kannatuksen.[8]

Tammikuussa 2010 sotilasjuntta vahvisti, että maassa järjestetään samana vuonna parlamenttivaalit. [9] Marraskuun vaaleissa Sotilasjuntan tukema USDP-puolue sai jopa 80 % parlamenttipaikoista.[10] Puoluetta johtaa pääministeri Thein Sein ja se perustettiin sotilashallituksen USDA-joukkojärjestön seuraajaksi. Entisen sosialistipuolue BSPP:n pohjalta perustettu NUP ja Aung San Suu Kyin NLD:n jäsenten perustama NDF saivat 2–3 %.

Parlamentti valitsi Thein Seinin presidentiksi, ja hän vannoi virkavalansa 30. maaliskuuta 2011. Samalla maata hallinnut sotilasjuntta lakkautettiin.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]