Iravadi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Iravadi
Iravadi. Valuma-alue on merkitty keltaisella
Iravadi. Valuma-alue on merkitty keltaisella
Alkulähde Malin ja N'Main yhtymä,
Laskupaikka Andamaanienmeri
Maat Myanmar
Pituus 2 170 km
Virtaama 13 000 /s
Valuma-alue 411 000 km²

Iravadi[1] (joskus myös Irrawaddy) on Myanmarin suurin joki ja merkittävä kulkureitti. Se alkaa aivan maan pohjoiskolkasta Kiinan rajan tuntumasta maan korkeimman vuoren Hkakabo Razin (5 881 m) juurelta virtaavista Mali- ja N’Maijoista ja virtaa 2 170 kilometrin pituisena halki maan keskiosien laskien Andamaanienmereen. Joen valuma-alue on noin 411 000 km² ja suurin sivujoki Chindwin.[2]

Iravadi muodostaa Martabaninlahden länsipuolelle noin 35 000 neliökilometrin laajuisen suistoalueen.[3] Joki on purjehduskelpoinen Bhamoon, sadekausina aina Myitkyinaan asti.[2] Sen lukuisat hiekkasärkät ja saaret vaikeuttavat kuitenkin navigaatiota näin pitkälle.

Myanmarin väestö on keskittynyt jokilaakson alueelle ja suistoon. Suurista kaupungeista Mandalay sijaitsee joen keskivaiheilla sen itärannalla ja Yangôn suistoalueella. Iravadin suistoa on maailman merkittävimpiä riisinkasvatusalueita. Riisi onkin tärkeimpiä jokea pitkin kuljetettavia tuotteita. Tiikkipuuta kuljetetaan puolestaan suurilla lautoilla.[2] Siirtomaa-aikoina ennen rautateiden ja autoliikenteen saapumista Iravadi oli perinteinen tie Mandalayyn.[4]

Sana Iravadi tulee mahdollisesti sanskritinkielisestä sanasta airāvatī, joka tarkoittaa ’elefanttijokea’.[2]

Joen mukaan on saanut nimensä iravadindelfiini (Orcaella brevirostris), jota esiintyy myös muissa Kaakkois-Aasian suurissa joissa Borneolle ja Filippiineille asti. Sitä tavataan pääosin estuaareissa ja makeissa vesissä.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hakulinen, Kerkko: Maailman paikannimet: oikeinkirjoitusopas (uusittu laitos), s. 31. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1996. ISBN 951-1-13602-X.
  2. a b c d Irrawaddy River Encyclopædia Britannica. 2017. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 30.10.2017. (englanniksi)
  3. Deltas in Crises – Irrawaddy Delta in Myanmar (Burma) USGS. Viitattu 30.10.2017. (englanniksi)
  4. McHugh, Fionnuala: The road to Mandalay is full of traffic – so take a cruise instead The Telegraph. 10.5.2017. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 30.10.2017. (englanniksi)
  5. Reeves, R.R., Jefferson, T.A., Karczmarski, L., Laidre, K., O’Corry-Crowe, G., Rojas-Bracho, L., Secchi, E.R., Slooten, E., Smith, B.D., Wang, J.Y. & Zhou, K.: Orcaella brevirostris The IUCN Red List of Threatened Species. 2017. IUCN. Viitattu 30.10.2017. (englanniksi)