Venäjän–Persian sota (1826–1828)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Venäjän–Persian sota
Päivämäärä:

18261828

Lopputulos:

Venäjän voitto
Turkmantšain rauha

Aluemuutokset:

Persia menetti kaikki alueensa Araksjoen pohjoispuolella Venäjälle.

Osapuolet

Qajarien Persia

 Venäjän keisarikunta

Komentajat

Abbas Mirza
Muhammad Mirza

Aleksei Jermolov
Ivan Paskevitš

Venäjän–Persian sota oli vuosina 18261828 käyty sota Venäjän keisarikunnan ja qajarien Persian välillä. Sota edelsi nöyryyttävään Golestanin rauhaan päättynyt vuosien 1804–1813 sota, jolloin Persia menetti Jerevania lukuun ottamatta alueensa Araksjoen pohjoispuolella. Rauha oli epäsuosittu ja brittien tukema Persian šaahin poika Abbas Mirza johti persialaiset uuteen sotaan vuonna 1826. Alkumenestyksen jälkeen sota päättyi kuitenkin entistä epäedullisempaan Turkmantšain rauhan vuonna 1828, jonka myötä Persia menetti myös Jerevanin.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän ja Persian raja ennen vuoden 1804–1813 sotaa (punaisella) ja sodan jälkeen solmitun Golestanin rauhan jälkeen (mustalla).

Alueista Kaukasuksellakiistelleet Venäjä ja qajarien Persia olivat käyneet vuosien 1804–1813 välillä sodan, joka oli päättynyt persialaisten kannalta nöyryyttävään Golestanin rauhaan. Rauhansopimuksen nojalla Persia menetti Venäjälle suuren osan alueistaan Araksjoen pohjoispuolella. Persian käsiin olivat jääneet vain Jerevanja Nahitševan. Sopimus oli huomattavan epäsuosittu Persiassa, jossa alettiinkin pian puhua uudesta jihadista Venäjää vastaan. Persialaisia aiemmassa sodassa komentanut šaahi Fath Ali Šahin poika Abbas Mirza alkoikin valmistella uutta sotaa esimerkiksi uudistaen johtamansa armeijan joukkoja Azerbaidžanissa. Tukea Abbas Mirza sai briteiltä. Britit olivat olleet Venäjän liittolaisia Napoleonin sotien aikana, mutta Venäjää alettiin pitää jälleen uhkana Napoleonin tappion jälkeen vuonna 1815.[1]

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläiset valtaavat Jerevanin vuonna 1827. Maalaus vuodelta 1893.
Taistelu Gəncəsta. Franz Roubaudin maalaus 1800-luvulta.

Uusi sota alkoi Abbas Mirzan ja tämän veljen Muhammad Mirzan johtamalla hyökkäyksellä vuonna 1826. Heidän johtamaansa armeijaan kuului 35 000 miestä. Persialaiset saavuttivat aluksi huomattavia voittoja.[1] Suurin osa Venäjän käsiin jääneestä nykyisestä Azerbaidžanista vallattiin takaisin[2] ja persialaiset uhkasivat myös Tbilisiä Georgiassa. Venäläisiä komentanut kenraali Aleksei Jermolov oli vieraannuttanut monet paikalliset Venäjän uusilla alueilla. Persialaisten edetessä monet paikalliset johtajat siirtyivätkin heidän puolelleen. Jermolov joutui vetäytymään persialaisten uhkaamasta Gəncəsta, mutta pian alueelle saapui venäläisiä vahvistuksia[1] ja uusi komentaja Ivan Paskevitš. Uudet joukot ja komentajat saivat pysäytettyä persialaisten etenemisen.[2] Persialaiset olivat puolestaan odottaneet suurempaa apua briteiltä, joilta sitä ei kuitenkaan herunut. Britit vetosivat vuonna 1809 solmitun ystävyys- ja yhteistyösopimuksen pykälään, jonka mukaan brittien tuli tukea Persiaa siihen kohdistuvat hyökkäyksen tapahtuessa. Kun Persia oli itse hyökkääjän asemassa, apua ei tarvinnut antaa. Sotaonni kääntyi ja Paskevitšin johtamat venäläiset valtasivat takaisin Gəncən ja lokakuun alussa 1827 Jerevanin ja Itä-Armenian. Myöhemmin lokakuussa kukistui myös Tabriz.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 1828 Persia ja Venäjä solmivat sodan päättäneen Turkmantšain rauhan. Rauhansopimus oli Persian kannalta huonompi kuin edellinen Golestanin rauha. Persia menetti nyt myös sen vielä tähän asti hallitseman Armenian ja kaikki alueet Araksjoen pohjoispuolella olivat nyt Venäjän käsissä. Sopimukseen kuului myös 20 miljoonan ruplan sotakorvaukset ja toimintavapaus venäläisille kauppiaille Persiassa. Myöhemmin muut Euroopan valtiot vaativat saman tapaisia etuoikeuksia itselleen, mikä heikensi Persian suvereeniutta. Rauha sai myös väkivaltaisen loppunäytöksen, kun väkijoukko surmasi rauhanehtojen täyttymistä Teheraniin valvomaan saapuneen venäläisen Aleksander Gribojedovin 30. tammikuuta 1829. Uudelta sodalta vältyttiin Fath Ali Šahin lähetettyä anteeksipyynnön lähetystönsä mukana Pietariin.[1] Voitettuaan persialaiset Paskevitš johti joukkonsa sotaan Turkin osmaneja vastaan. Adrianopolin rauhassa turkkilaiset luopuivat persialaisten tapaan alueistaan Kaukasuksella ja Venäjä oli näin vakiinnuttanut oman asemansa alueella.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Michael Axworthy: Iranin historia, s. 189-196. alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5.
  2. a b c Thomas de Wall: The Caucasus - An Introduction, s. 40-41. Oxford Univeristy Press, 2010. ISBN 978-0-19-539976-9. (englanniksi)