Fath Ali Šah

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fath Ali Šah
Fath Ali maalauksessa vuodelta 1798.
Fath Ali maalauksessa vuodelta 1798.
Persian šaahi
1797–1834
Edeltäjä Agha Muhammad Šah
Seuraaja Muhammad Šah
Tiedot
Syntynyt 1771
Kuollut 1834
Allekirjoitus
Allekirjoitus

Fath Ali Šah (s. 1771 – k. 1834) oli Qajar-dynastiaan kuulunut Persian šaahi vuosina 1797–1834. Fath Alin kaudella Persia liittoutui vaihtelevasti Britannian ja Ranskan kanssa. Hän kävi Venäjää vastaan kaksi tappioon päättynyttä sotaa, joissa Persia menetti aiemmin hallitsemansa alueet Kaukasuksella Araksjoen pohjoispuolella. Monet maassa olleet eurooppalaiset lähetystöt tekivät Persiaa ja Fath Aliia tunnetuksi ulkomailla.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fath Alin antama säädös vuodelta 1831.

Fath Ali Šah syntyi vuonna 1771.[1] Hänen edeltäjänsä Agha Muhammad Šah kruunautti itsensä hallitsijaksi vuonna 1796 ja loi näin Qajar-dynastian perustan. Kesäkuussa 1798 hän joutui kuitenkin omien palvelijoidensa murhaamaksi sotaretkellä Vuoristo-Karabahissa.[2] Esimerkiksi Karim Khan Zandin kuollessa Persia oli ajautunut sisällissotaan, mutta Agha Muhammad Šah oli valmistellut kaukonäköisesti sisarenpoikansa Fath Ali Šahin nousua seuraajakseen ja esimerkiksi Qajar-heimon sisäiset ristiriidat oli ratkaistu. Azerbaidžanin alueella puhkesi levottomuuksia, jotka Fath Ali Šah kuitenkin tukahdutti taistelussa Qazvinin lähettyvillä. Fath Ali rankaisi edeltäjänsä murhaajia, ja Agha Muhammadin ruumis vietiin haudattavaksi Najafiin. Noruz-juhlassa 21. maaliskuuta 1798 Fath Ali kruunautti itsensä Persian hallitsijaksi.[3]

Yksi Fath Ali Šahin valtakautta leimannut tekijä olivat eurooppalaiset matkaajat Persiassa, joita oli alkanut nyt ilmaantua yhtäkkiä Napoleonin sotien ajan eurooppalaisten valtioiden etsiessä uusia liittolaisia. Eurooppalaiset lähetystöt solmivat Persian kanssa useita sopimuksia, jotka mmuuttuivat useaan otteeseen maailmanpoliittisen tilanteen mukaan. Lähetystöjen palatessa Eurooppaan länsimaihin tuli entistä enemmän Persiaa koskevaa tietoa. Joskus matkaajien kuvaukset Persiasta olivat tietämättömiä, ja usein tehtiin ennakkoluuloisia vertailuja Persian ja Euroopan välillä. Ensimmäinen Persian kanssa sopimuksen tehnyt eurooppalainen valtuuskunta saapui Englannin Itä-Intian kauppakomppaniasta vuonna 1800. Viidensadan hengen seuruetta johti myöhemmin historioitsijaksi ryhtynyt John Malcolm. Valtuuskunta oli lähtenyt matkaan, koska Ranska oli lähettänyt oman valtuuskuntansa jo aiemmin vuonna 1796, minkä lisäksi erityisenä uhkana Intialle oli pidetty Napoleonin sotaretkeä Egyptiin vuonna 1798. Persia saattaisi osoittautua hyödylliseksi liittolaiseksi myös, jos afgaanit alkaisivat uhata Pohjois-Intiaa. Vuoden 1801 tammikuussa solmittiinkin kauppasopimus, jossa ranskalaisilta kiellettiin pääsy Persiaan ja Persia lupasi hyökätä afgaaneja vastaan, jos nämä uhkaisivat Intiaa. Britit lupasivat vastaavasti lähettää Persiaan tykkejä ja muita sotatarvikkeita, jos ranskalaiset tai afgaanit uhkaisivat Persiaa.[4]

Sodat Venäjää vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muotoutumassa olleella Britannian ja Persian liitolla oli kuitenkin sitä merkittävästi hankaloittanut tekijä. Persiassa pidettiin erityisenä uhkana Venäjän keisarikuntaa, jonka kanssa Persia kiisteli Kaukasuksella. Fath Alin edeltäjä Agha Muhammad oli toteuttanut verilöylyn Tbilisissä vuonna 1795, jonka jälkeen Venäjä oli ottanut Georgian suojelualueekseen ja edelleen luopunut paikallisesta monarkiasta vuonna 1799. Fath Ali piti Georgiaa edelleen osana Persiaa ja esitti turhaan protesteja venäläisille, jotka suunnittelivat vaikutusvaltansa ulottamista yhä syvemmälle Persian alueille Araksjoelle saakka. Venäjän–Persian sota syttyi kenraali Pavel Tsitsianovin johtaessa venäläiset Persian alueille vuonna 1804. Fath Ali pyysi apua Britanniasta vuoden 1801 sopimuksen perusteella, mutta brittien kiinnostus Persiaan oli tällä välin lopahtanut. Heille houkuttelevampi liittolainen oli nyt Venäjä. Ranskalaiset näkivät tilanteen muodostaman mahdollisuuden, ja he solmivat vuonna 1807 Fath Alin kanssa toukokuussa 1807 Finckensteinin sopimuksen. Sopimus oli monin tavoin käänteinen versio brittien kanssa solmitusta vuoden 1801 sopimuksesta. Britit luvattiin häätää Persiasta ja Persian tuli hyökätä Intiaan. Ranskalaiset taas lupasivat tunnustaa Persian oikeudet Georgiaan ja lähettää sotilasapua Venäjää vastaan. Persialaisjoukkoja kouluttamaan saapui kreivi Claude Mathieu de Gardanen johtama sotilaslähetystö.[4]

Maailmanpoliittinen tilanne muuttui kuitenkin jälleen huomattavasti. Napoleon voitti venäläiset Friedlandin taistelussa kesäkuussa 1807, minkä jälkeen hän liittoutui Venäjän kanssa Tilsitin sopimuksella heinäkuussa. Gardane postui Persiasta huhtikuussa 1809, mutta jo ennen hänen lähtöään britit olivat palanneet. Sir Harford Jones johti Lontoosta saapunutta lähetystöä, joka saapui maaliskuussa 1809. Hän solmi Persian kanssa uuden ystävyys- ja yhteistyösopimuksen, joka meni aiempaa vuoden 1801 sopimusta paljon pidemmälle. Fath Alia rohkaistiin jatkamaan sotaansa Venäjää vastaan. Persialle luvattiin apua mitä tahansa hyökkäävää eurooppalaista valtiota vastaan joukkojen tai aseiden muodossa. Vastaavasti Fath Ali lupasi olla vaarantamatta brittien etuja Intiassa ja taas auttaa heitä afgaanien mahdollisesti uhatessa tulevaisuudessa. Napoleonin sotaretki Venäjälle muutti kuitenkin tilanteen jälleen. Briteille Persian käymästä Venäjän vastaisesta sodasta tuli nyt kiusallinen. Fath Alin poika Abbas Mirza johti persialaisia Kaukasuksella ja saavutti joitakin voittoja, mutta lokakuussa 1812 persialaiset kärsivät raskaan tappion Aslanduzin taistelussa Araksjoen rannalla. Seuraavan vuoden lokakuussa Persia solmi brittien välittämän rauhan Venäjän kanssa.[4]

Golestanin rauhassa Persia menetti lähes kaikki alueensa Araksjoen pohjoispuolella Jerevania ja Nahitševania lukuun ottamatta. Sopimuksen muut kohdat mahdollistivat esimerkiksi Venäjän tuen "lailliselle" Persian kruununperijälle, mikä käytännössä tarkoitti Venäjän sekaantumista maan kruununperimykseen omien etujensa mukaisesti. Sopimuksen ehdot herättivät Persiassa suuttumusta. Tilanne johtikin uuteen sotaan vuonna 1826. Britit olivat Napoleonin kärsimän tappion jälkeen jälleen venäläisvastaisia, mutta he kieltytyivät osallistumasta sotaan vuoden 1809 sopimuksen perusteella, koska Persiaa pidettiin hyökkääjänä. Abbas Mirzan ja tämän veljen Muhammad Mirzan johtamat joukot kärsivät pian tappioita venäläisille. Jerevan menetettiin lokakuussa 1827 ja Tabriz vain hieman myöhemmin. Helmikuussa 1828 solmittiin uusi Turkmantšain rauha, jonka ehdot olivat entistä nöyryyttävämmät. Persia menetti Jerevanin, ja raja siirtyi nyt kokonaan Araksjoelle. Persian tuli maksaa Venäjälle 20 miljoonaa ruplaa sotakorvauksia. ja venäläiskauppiaat saivat toimia Persiassa käytännössä Persian lainsäädännön ulkopuolella. Rauha sai verisen jälkinäytöksen, kun Teheraniin saapunut rauhanehtojen täyttymistä valvova ministeri Aleksandr Gribojedov sai 30. tammikuuta 1829 surmansa Teheranin mullahien yllyttämässä mellakassa. Gribojedov uskoi Fath Alin olleen hyökkäyksen takana, ja hänen viimeisiksi sanoikseen väitetään Fath Ali Šah! Je m'en fous!. Vaikka on epätodennäköistä, että šaahi oli vastuussa teosta, hän joutui lähettämään Pietariin sovittelevan lähetystön.[4]

Kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fath Alin tikari Victoria and Albert Museumin kokelmissa.

Fath Ali Šah kuoli 20. lokakuuta 1834.[1] Kuollessaan hänellä oli 260 poikaa 158 vaimon kanssa.[3] Alun perin hän oli nimennyt seuraajakseen poikansa Abbas Mirzan, mutta tämä sai surmansa vuosia isäänsä aiemmin. Hänen sijaansa valtaan nousi Fath Alin toinen poika Muhammad Šah.[5]

Fath Ali Šahin valtakausi oli huomattava useasta syystä. Hänen maineensa kasvoi eurooppalaisten matkakertomusten perusteella. Mainetta lisäsivät suuri lapsimäärä ja suhteellisen pitkä 37 vuotta kestänyt valtakausi. Fath Ali tunnetaan myös hänen aloittamastaan uudesta muotokuvamaalauksen aallosta, jonka takia hänestä on säilynyt suhteellisen runsaasti maalauksia nykypäiviin saakka. Maalaukset kuvaavat usein Fath Alia vyötärölle saakka ulottuvassa mustassa parrassa jalokivien peittämässä puvussa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Michael Axworthy: Iranin historia. alkuteos: Iran: Empire of the Mind. A History from Zoroaster to the Present Day. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-264-191-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fatḥ ʿAlī Shāh Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.5.2018. (englanniksi)
  2. Axworthy 2007, s. 183
  3. a b c Axworthy 2007, s. 187–188
  4. a b c d Axworthy 2007, s. 189–194
  5. Axworthy 2007, s. 197