Seututie 170

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Itäväylä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seututie 170
Maa Suomi
Tieluokka seututie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 184 km
Alkupiste Sörnäinen, Helsinki
Reitti Porvoo (47 km)
Kotka (125 km)
Päätepiste Vaalimaa, Virolahti (184 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku pääosin kaksikaistainen

Seututie 170 on Helsingistä Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan kautta Vaalimaalle johtava seututie. Tie on entistä valtatietä 7 ja nykyään valtatien 7 rinnakkaistie.

Tien alkuosa Helsingin Sörnäisistä Östersundomin länsirajalle tunnetaan nimellä Itäväylä, ja tie onkin Itä-Helsingin liikenteen pääväylä. Östersundomin ja Sipoon alueella tien nimi on Uusi Porvoontie. Nimestään huolimatta tie ei enää ole kovin uusi, sillä se rakennettiin 1930-luvulla. Sitä ennen tie Helsingistä Porvooseen kulki Nikkilän kautta, ja osa tästä vanhasta tiestä on yhä nimeltään Vanha Porvoontie.

Seututie 170 sai tienumeronsa Porvoonväylän valmistumisen jälkeen 1970-luvulla, jolloin sen entinen tienumero valtatie 7 siirrettiin Porvoonväylän tienumeroksi. Seututie 170 tuli koko matkaltaan Helsingistä Haminaan yhtenäiseksi vaiheittain vuoteen 2015 mennessä, kun osia valtatiestä 7 liitettiin osaksi tietä 170. Paikoittain Kymenlaaksossa rakennettiin tielle 170 myös uusia osuuksia.

Itäväylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäväylän alkupäätä Kulosaaren sillalla
Itäväylää Herttoniemen kohdalla

Seututien 170 noin 13 kilometrin pituinen alkuosa Sörnäisistä Östersundomin kaupunginosan länsirajalle asti on nimeltään Itäväylä (ruots. Österleden). Tie välittää päivittäin suuria liikennemääriä Helsingin kantakaupungista itäiseen Helsinkiin. Nykyisin Itäväylän noin seitsemän kilometrin pituinen alkuosuus Sörnäisistä Itäkeskukseen (Kehä I:n risteykseen saakka) on neli-kuusikaistainen moottoritiemäinen väylä eritasoliittymineen ja kiihdytysramppeineen (ei kuitenkaan moottoritie). Tien seuraava kahden kilometrin pituinen osuus Itäkeskuksesta Vartioharjuun on nelikaistainen katumainen väylä bussipysäkkeineen ja liikennevaloristeyksineen. Vartioharjun itäpuolella tie on kaksikaistainen. Itäväylän noin kahden kilometrin pituinen osuus Mellunmäestä Kehä III:n liittymän kautta Östersundomin rajalle kulkee aivan Vantaan rajan välittömässä läheisyydessä. Kyseinen tieosuus sijaitsi Vantaan kaupungin alueella vuoden 2009 alkuun asti, jolloin "Västerkullan kiila" liitettiin Vantaasta Helsinkiin samalla kun Östersundomin alue liitettiin Sipoosta Helsinkiin.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurelta osin nykyisen Itäväylän paikalle tai lähelle nykyistä tielinjausta rakennettiin jo 1930-luvulla Helsingistä itään johtava kaksikaistainen päätie. Koska silloinen vanha Kulosaaren silta kuitenkin oli kapea, pitkän matkan liikenne opastettiin alkujaan samaan aikaan rakennetun Viikintien kautta, joka johtaa Hämeentien päästä Itäväylän varrelle Herttoniemeen. Moottoritiemäiseksi nykyistä Itäväylää alettiin leventää vuonna 1950, ja Kulosaaren silta sekä osuus Kulosaaren läpi aina Herttoniemeen valmistui jo vuonna 1957. Osuus Herttoniemen liikenneympyrään saakka valmistui vuonna 1962. Loppuosa tiestä valmistui 1960-luvun loppuun mennessä.

Nykyisen nimensä Itäväylä sai vuonna 1967, jolloin se päättyi tasoliittymään Roihuvuoren kohdalla. Sitä ennen sen Kulosaaressa oleva osa oli nimeltään Itäinen moottoritie (vaikkei tie olekaan moottoritie), Herttoniemessä Viikintien liittymään saakka Herttoniementie ja mainitusta liittymästä eteenpäin Porvoontie. Itäväylän jatkeena Helsinkiin vuonna 2009 liitetyllä Östersundomin alueella ja Sipoossa on Uusi Porvoontie.

Itäväylä palveli valtatieyhteytenä Porvooseen Itä-Helsingin ja Sipoon läpi ennen Porvoonväylän (valtatie 7) valmistumista 1970-luvulla. Tie tunnettiin 1970-luvulla hyvin ruuhkaisena päätienä, jonka päätekohta Sörnäisissä muodosti useiden kilometrien pituisia autojonoja aamuruuhkassa. Matka-aikoja Itä-Helsingistä pyrittiin inhimillistämään sekä joukkoliikenteen kulkutapaosuutta kasvattamaan määräämällä yksi kaista molempiin ajosuuntiin pelkästään linja-autoille tarkoitetuiksi kaistoiksi, mutta pahin ruuhkautuminen purkautui vasta Itäväylän maastokäytävään rakennetun Helsingin metron alettua liikennöintinsä vuonna 1982. Metron rakentaminen lopetti suoraan Helsingin keskustaan johtavan linja-autoliikenteen, jolloin katuverkon kuormitus Rautatientorin ja Hakaniemen välillä laski, kun autoliikenne pääsi purkautumaan Itäväylän tyhjiksi jääneille linja-autokaistoille. Henkilöautoliikenne myös tasaantui vapautuneille kaistoille, jolloin väylän jonoutuminen väheni, vaikka yksityisautoilu Itäväylällä ei vähentynytkään merkittävästi.[1] Nykyisin tien liikennemäärä on Kulosaaren kohdalla n. 55 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Kulosaaren sillalla n. 65 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäkeskuksessa Itäväylän päälle aiotaan rakentaa kortteleita ja jalankulkuverkostoa osana Itä-Helsingin keskustan kehittämishanketta. Hankkeen suunnittelukilpailu pidettiin 2019–2020.[2]

Muut osuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäväylää idempänä seututie 170 on lähes kokonaan kaksikaistainen ja laadultaan vaihteleva. Tie kulkee lähes kaikkien taajamien, kuten Söderkullan, Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan läpi. Tie on myös monin paikoin melko kapeaa, mutkaista ja mäkistä. Loviisan ja Kotkan välillä tie on ainakin toistaiseksi vielä valtatietasoinen leveine ajokaistoineen ja ohituskaistoineen. Pyhtään ja Haminan välillä tie kulkee melko lähellä valtatietä 7.

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]