Monarkianismi

Jeesuksen siunaus (El Greco 1541–1614)

Monarkianismi on kristinuskossa esiintynyt kristologinen näkemys, joka torjui ajatuksen, että Logos olisi itsenäinen persoona tai substanssi. Se korosti Jumalan ykseyttä ja sitoutui vahvasti monoteismiin. Vaikka monarkianistit pitivät Jeesusta Vapahtajana, tämä ei vaikuttanut Jumalan ykseyteen. Monarkianismin kaksi tyyppiä olivat dynaaminen monarkianismi eli adoptianismi sekä modalistinen eli sabellianistinen monarkianismi. Monarkianismi syntyi 100-luvulla ja yleistyi 200-luvulla. 300-luvun loppuun mennessä se oli yleisesti tuomittu harhaopiksi. Monarkianismi oli nimitys, jonka otti käyttöön oppia vastustanut Tertullianus.

Modalistinen monarkianismi

Noetos Smyrnalainen opetti 100-luvun lopulla Vähä-Aasiassa oppia, jonka mukaan Isä ja Poika olivat vain saman Jumalan eri puolia. Suhteessa maailmaan Jumala oli Isä, ilmestymisessään ihmiskunnalle Poika. Oppia julisti Praxeas Vähä-Aasiassa 200-luvun alussa. Sitä vastaan Tertullianus kirjoitti traktaatin Adversus Praxean (n. 213), jossa puolusti kolminaisuusoppia.

Dynaaminen monarkianismi

Dynaaminen monarkianismi opetti, että Kristus oli vain ihminen, mutta häntä kutsuttiin Jumalan Pojaksi korkean asemansa takia. Kyse ei ollut Kristuksen olemusta koskevasta ilmaisusta kuten Nikean uskontunnustuksessa, vaan kunnianimestä, joka perustui Jeesuksen jumalalliseen viisauteen ja valtaan. Oppia edusti Roomassa 100-luvulla Theodotus. Myöhempiä julistajia olivat Artemon ja Paavali Samosatalainen 260-luvulla.

Syyriassa sassanidien valtakunnassa opin edustaja oli Aphrapat (n. 280– n. 345). Hän ei tuntenut Nikean konsiilin (325) päätöksiä vaan nojautui Vanhaan Testamentin profeettaoppiin. Jeesus oli Logos ja Jumalan Poika, jonka esikuva nöyryydestä tarjosi ihmisille tien pelastukseen.

Dynaaminen monarkianismi Koraanissa

Kirkkohistorioitsija K-H. Ohlig katsoo, että Koraanin teologia on esinikealaista syyrialaista teologiaa, jollaista edusti etenkin Aphrahat. Oppi oli vallitsevana vuoteen 410 asti itäisen Syyrian kirkossa.  Oleellista siinä oli tiukka monarkianismi: valta kuului yksin Jumalalle eikä hänellä ollut poikaa. Tässä ”dynaamisessa monarkianismissa” Logos ja ”Jumalan poika” olivat voimia, jotka olivat Jumalan toimintaa, eivät erillisiä hypostaaseja eli Jumalan henkilöitymiä.

Katso myös

• Patripassianismi

Kirjallisuutta

• Ohlig, Karl-Heinz: Syrian and Arabian Christianity and the Quran Teoksessa: K-H. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam, s. 361–401. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)