Tämä on lupaava artikkeli.

Ero sivun ”Madagaskar” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p typoja
Rivi 53: Rivi 53:
[[Tiedosto:Satellite image of Madagascar in September 2003.jpg|thumb|Madagaskar satelliittikuvassa syyskuussa 2003]]
[[Tiedosto:Satellite image of Madagascar in September 2003.jpg|thumb|Madagaskar satelliittikuvassa syyskuussa 2003]]


Madagaskarin pinta-ala on 587&nbsp;041&nbsp;km². Se on maailman neljänneksi suurin [[saari]]. [[Canal des Pangalanes]] on kanaalien yhdistämien luonnollisten sekä tekojärvien ketju, joka jatkuu maan itäisen rannikon suuntaisesti noin 600 kilometriä<ref>[http://www.lonelyplanet.com/madagascar/eastern-madagascar/canal-des-pangalanes Introducing Canal des Pangalanes] Lonely planet</ref> (noin kaksi kolmasosaa saaren pituudesta). Madagaskarin korkein vuori on [[Maromokotro]] (2&nbsp;876 m).<ref name="CIA"/>
Madagaskarin pinta-ala on 420 blaze it&nbsp;041&nbsp;km². Se on maailman neljänneksi suurin [[saari]]. [[Canal des Pangalanes]] on kanaalien yhdistämien luonnollisten sekä tekojärvien ketju, joka jatkuu maan itäisen rannikon suuntaisesti noin 600 kilometriä<ref>[http://www.lonelyplanet.com/madagascar/eastern-madagascar/canal-des-pangalanes Introducing Canal des Pangalanes] Lonely planet</ref> (noin kaksi kolmasosaa saaren pituudesta). Madagaskarin korkein vuori on [[Maromokotro]] (2&nbsp;876 m).<ref name="CIA"/>


Koko Madagaskarilla vallitsee trooppinen ilmasto, mutta korkeusvaihtelut luovat alueellisia eroja. Ylänköalueilla 900 metrin yläpuolella helle on harvoin tukahduttavaa, mutta rannikoiden alavilla mailla sää voi olla tukalan kuumaa ja kosteaa varsinkin sadekaudella. [[Pasaatituuli]] tuo itärannikolle sateita ympäri vuoden; esimerkiksi Tamatavessa sataa 3&nbsp;500&nbsp;mm vuodessa ja sadepäivien lukumäärä on 140. Saaren lounaisosassa sadetta saadaan vain 400–800&nbsp;mm vuodessa, suurin osa siitä tulee joulukuun ja marraskuun välisenä aikana. Muutamia kertoja vuodessa [[trooppinen hirmumyrsky]], joita kulkee Intian valtamerellä saaren pohjoispuolella, ulottaa kaatosateet ja kovat tuulet myös Madagaskarille.<ref>[http://www.bbc.co.uk/weather/world/country_guides/results.shtml?tt=TT000340 Country Guide Madagascar] BBC Weather</ref>
Koko Madagaskarilla vallitsee trooppinen ilmasto, mutta korkeusvaihtelut luovat alueellisia eroja. Ylänköalueilla 900 metrin yläpuolella helle on harvoin tukahduttavaa, mutta rannikoiden alavilla mailla sää voi olla tukalan kuumaa ja kosteaa varsinkin sadekaudella. [[Pasaatituuli]] tuo itärannikolle sateita ympäri vuoden; esimerkiksi Tamatavessa sataa 3&nbsp;500&nbsp;mm vuodessa ja sadepäivien lukumäärä on 140. Saaren lounaisosassa sadetta saadaan vain 400–800&nbsp;mm vuodessa, suurin osa siitä tulee joulukuun ja marraskuun välisenä aikana. Muutamia kertoja vuodessa [[trooppinen hirmumyrsky]], joita kulkee Intian valtamerellä saaren pohjoispuolella, ulottaa kaatosateet ja kovat tuulet myös Madagaskarille.<ref>[http://www.bbc.co.uk/weather/world/country_guides/results.shtml?tt=TT000340 Country Guide Madagascar] BBC Weather</ref>

Versio 26. marraskuuta 2014 kello 11.31

Tämä artikkeli kertoo saarivaltiosta. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Madagaskarin tasavalta
République de Madagascar
Repoblikan'i Madagasikara
lippu vaakuna

Valtiomuoto tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Hery Rajaonarimampianina
Pääkaupunki Antananarivo (1 613 375 as.)
18° 55' S, 47° 31' E
Muita kaupunkeja Toamasina (200 568 as.),
Antsirabe (176 933 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 587 041[1] (sijalla 46)
– josta sisävesiä 5 501 km²
Väkiluku (2013) 22 599 098[1] (sijalla 57)
– väestötiheys 26,4
– väestönkasvu 2,65[1] (2013)
Viralliset kielet ranska, malagassi[2][1][3]
Valuutta Madagaskarin ariary (MGA)
BKT (2012)
– yhteensä 21,76 miljardia (PPP) USD[1]  (sijalla 123)
– per asukas 1000 USD (PPP)
HDI (2019) 0,528[4] (sijalla 164)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 27,9 %[1]
– teollisuus 16,2 %[1]
– palvelut 55,8 %[1]
Aikavyöhyke +3
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Ranskasta
26. kesäkuuta 1960
Lyhenne MG
– ajoneuvot: RM
– lentokoneet: 5R
Kansainvälinen
suuntanumero		 +261
Tunnuslause Fitiavana – Tanindrazana – Fandrosoana (Rakkaus, Isänmaa, Oikeudenmukaisuus)[2]
Kansallislaulu ”Ry Tanindraza nay malala ô (Rakastettu isänmaamme)”

Madagaskarin tasavalta (malagassiksi Repoblikan'i Madagasikara, ransk. République de Madagascar) eli Madagaskar on saarivaltio Intian valtameressä noin 640 kilometrin päässä Afrikan itärannikosta. Välimatkan lisäksi sitä erottaa Afrikan mantereesta 165 miljoonaa vuotta evoluutiota, minkä vuoksi saaren eläimistöstä on kehittynyt ainutlaatuinen. Myös saarella puhuttu malagassin kieli poikkeaa afrikkalaisista kielistä, sillä se kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan ja on tämän sisällä eräs malaijilais-polynesialaisista kielistä.[5]

Maantiede

Madagaskar satelliittikuvassa syyskuussa 2003

Madagaskarin pinta-ala on 420 blaze it 041 km². Se on maailman neljänneksi suurin saari. Canal des Pangalanes on kanaalien yhdistämien luonnollisten sekä tekojärvien ketju, joka jatkuu maan itäisen rannikon suuntaisesti noin 600 kilometriä[6] (noin kaksi kolmasosaa saaren pituudesta). Madagaskarin korkein vuori on Maromokotro (2 876 m).[1]

Koko Madagaskarilla vallitsee trooppinen ilmasto, mutta korkeusvaihtelut luovat alueellisia eroja. Ylänköalueilla 900 metrin yläpuolella helle on harvoin tukahduttavaa, mutta rannikoiden alavilla mailla sää voi olla tukalan kuumaa ja kosteaa varsinkin sadekaudella. Pasaatituuli tuo itärannikolle sateita ympäri vuoden; esimerkiksi Tamatavessa sataa 3 500 mm vuodessa ja sadepäivien lukumäärä on 140. Saaren lounaisosassa sadetta saadaan vain 400–800 mm vuodessa, suurin osa siitä tulee joulukuun ja marraskuun välisenä aikana. Muutamia kertoja vuodessa trooppinen hirmumyrsky, joita kulkee Intian valtamerellä saaren pohjoispuolella, ulottaa kaatosateet ja kovat tuulet myös Madagaskarille.[7]

Kasvillisuus ja eläimistö

Luonto on saaren eristäytyneisyyden vuoksi ainutlaatuinen[5]. Madagaskarin itärannikko on pääosin rehevää kuivahkoa monsuunimetsän tapaista metsämaata, ja varsinaisia trooppisia kosteita sademetsiä on saarella vain sen koillisosassa pienellä alueella. Suurin osa Madagaskarin eläin- ja kasvilajeista elää näissä sademetsissä. Saaren kuivempi länsipuoli on pääosin savannia ja trooppista piikkipensastoa.[8]

Lähes 90 % Madagaskarin kasvilajeista, 95 % matelijoista ja 92 % nisäkkäistä on endeemisiä eli sellaisia, joita ei tavata missään muualla.[9] Madagaskarin merkilliseen eläimistöön ovat ennen ihmisen saapumista kuuluneet jättiläismäiset norsulinnut, gorillan kokoiset Archaeoindris- ja Megaladapis-jättiläismakit ja pienikokoiset madagaskarinvirtahevot, jotka sittemmin metsästettiin sukupuuttoon. Kuitenkin vielä nykyäänkin saarella elää suurin osa kaikista maailman kameleonteista, puoliapinoita syövä petoeläin fossa, jättiläismaakilpikonnia, monia puumangustilajeja, erikoisia puoliapinoita, esimerkiksi indri ja ai-ai, erilaisia hyönteisiä ja lukuisia eri lintulajeja.[10][11]

Madagaskarin tunnetuimpia kansallispuistoja ovat Ranomafanan kansallispuisto, josta löydettiin uusi makilaji Kultabokombali vuonna 1986 sekä Berentyn kansallispuisto ja indreistä tunnettu Andasibe-Mantadian kansallispuisto.[12]

Madagaskarin ainutlaatuista luontoa uhkaavat monet seikat, joista vakavimpiin kuuluu metsien hävitys. Metsää raivataan pieninä laikkuina mutta yhteisvaikutus on suuri. Hakkuiden tarkoituksena on polttopuiden ja puuhiilen hankkiminen sekä kaskiviljely.[13] Heinäkuussa 2010 Unesco lisäsi Madagaskarin sademetsät uhanalaisten maailmanperintökohteiden luetteloon.[14]

Historia

Varhainen historia

Madagaskarin asuttamisesta on erilaisia hypoteeseja. Eräiden tutkijoiden mukaan ensimmäiset asukkaat saapuivat nykyisen Indonesian alueelta, toisten mielestä Afrikasta. Madagaskarilaisten historioitsijoiden mukaan saaren asuttaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensimmäisinä saapuivat 500–300-luvuilla eaa. austronesialaiset, jotka olivat sitä ennen siirtyneet Kaakkois-Aasian saarille nykyisten Vietnamin ja Kiinan rannikolta. Malaijinsukuista kieltä puhunut toinen aalto muutti saarelle ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana. Asutus levisi itärannikolta ensin ylätasangolle ja sieltä edelleen saaren muihin osiin. Arabialaiset kauppiaat ja swahilit saapuivat Madagaskarin koillisrannikolle Afrikan itäosasta 600-luvun tienoilla. Arabien vaikutuksesta rannikolle syntyi islamilaistuneita etnisiä ryhmiä. Lähes kaikki myöhemmät muuttajat ovat sulautuneet aasialaisperäisiin malagasseihin. Ulkoisen ja sisäisen muuttoliikkeen sekä maantieteellisten olosuhteiden vaikutuksesta muodostui 18 malagassiryhmää, jotka poikkeavat toisistaan lähinnä elinkeinojensa perusteella. Kumpuilevalla länsitasangolla asuvat sakalavat harjoittavat karjanhoitoa, ylätasangon merinat ja heidän eteläpuolellaan asuvat betsileot riisinviljelyä, itärannikon betsimisarakat trooppista maanviljelyä, lounaisrannikon vezot kalastusta ja niin edelleen.[15]

1500–1600-luvuilla saarelle syntyi etnisten ryhmien muodostamia valtioita. Länsirannikolla sakalavojen Menabe rikastui orjakaupalla, mutta hajosi 1700-luvulla sisäisiin ristiriitoihin, kunnes vuosisadan loppupuolella se yhdistyi uudelleen. Pohjoisen sakalavavaltion Boinan perustaja Andriamandisoarivo (hallitsi vuosina 1685–1710) alisti valtaansa saaren koko pohjoisosan. Boinan tärkeimmästä satamasta Mahajangasta tuli länsirannikon suurin kauppapaikka ja orjakaupan keskus. Vuosina 1780–1808 hallinnut Ravahiny yhdisti Boinan veristen sisällissotien jälkeen.[16]

Valtioista merkittävin oli merinojen muodostama Imerina. Sen hallitsija Andrianjaka (hallitsi noin 1610–1630) laajensi sen aluetta ja perusti Antananarivon. Imerinasta kehittyi feodaalivaltio, jossa harjoitettiin keinokasteluun perustuvaa maanviljelyä ja raudantuotantoa. Valtio kävi kauppaa naapureidensa ja rannikon kauppiaiden kanssa. Vuonna 1710 kuolleen Andriamasinavalonan jälkeen Imerina kärsi sisäisestä hajanaisuudesta ja naapurikansojen hyökkäyksistä. Suku- ja heimoyhteisöt säilyivät useilla etnisillä ryhmillä siirtomaa-aikaan saakka.[17]

Eurooppalaisista Madagaskarin löysi ensimmäisenä portugalilainen Diogo Dias vuonna 1500. Ranskalaiset perustivat vuonna 1642 Sainte-Marien siirtokunnan (nykyinen Nosy Boraha) ja vuonna 1643 Fort Dauphinin kauppa-aseman (nykyinen Taolagnaro), jotka paikallinen väestö hävitti vuonna 1674. Myös englantilaiset ja hollantilaiset tekivät 1600–1700-luvuilla epäonnistuneita valloitusyrityksiä. Samaan aikaan itärannikon lahdista tuli eurooppalaisten merirosvojen turvapaikkoja. Eurooppalaisten ja paikallisten naisten avioliittojen tuloksena syntyi huomattava mulattiryhmä. Ranskalaiset valtasivat Sainte-Marien saaren vuonna 1750 ja perustivat vuonna 1774 linnakkeita Antongilinlahdelle.[17]

Andrianampoinimerina, Imerinan kuningassuvun hallitsija.

Madagaskarin kuningaskunta

Eurooppalaisten muodostama uhka vauhditti Madagaskarin valtiollista yhdistymistä. Vuosina 1787–1810 hallinnut Andrianampoinimerina alisti valtaansa koko Imerinan alueen. Hänen poikansa Radama I (hallitsi vuosina 1810–1828) valloitti suurimman osan saarta ja julistautui vuonna 1818 Madagaskarin kuninkaaksi. Hän solmi kauppasopimuksen Britannian kanssa ja kutsui pääkaupunkiinsa englantilaisia lähetyssaarnaajia. 1800-luvun alussa lähetyssaarnaajat loivat latinalaiseen kirjaimistoon perustuvan malagassin kirjakielen. Vuosina 1828–1861 hallinnut Ranavalona I karkotti englantilaiset ja kävi sotaa ranskalaisia vastaan. Kristinuskon harjoittaminen kiellettiin vuonna 1835. Britannia ja Ranska julistivat Madagaskarin kauppasaartoon ja pommittivat vuonna 1845 Toamasinan satamaa. Vuosina 1861–1863 hallinnut Radama II lakkautti vakinaisen armeijan ja antoi eurooppalaisille huomattavia etuoikeuksia. Hänet tapettiin vuonna 1863 puhjenneessa kapinassa.[17]

Pääministeri Rainilaiarivonyn johtama hallitus kehitti maan hallintoa ja loi talonpojista uuden etuoikeutetun palvelussäädyn. Orjuutta rajoitettiin ja ulkomaankauppaa kehitettiin. Maahan perustettiin sokeritehtaita sekä vanilja- ja kahviviljelmiä. Antananarivo, Fianarantsoa, Toamasina ja Mahajanga muodostuivat käsityöammattien ja kaupan keskuksiksi. Ranskan uhkaa heikentääkseen Rainilaiarivony solmi vuonna 1865 kauppasopimuksen Britannian ja vuonna 1867 Yhdysvaltojen kanssa. Anglikaanisuus julistettiin valtionuskonnoksi vuonna 1869. Ranska solmi Madagaskarin kanssa rauhan- ja kauppasopimuksen vuonna 1868.[17]

Ranskan siirtomaavallan laajentuminen keskeytti Madagaskarin itsenäisen kehityksen. Ranska aloitti vuonna 1883 sodan, mutta kärsi syyskuussa 1885 tappion Toamasinan luona. Vihollisen sotilaallinen ylivoima pakotti kuitenkin Madagaskarin luovuttamaan Ranskalle maan ulkomaansuhteiden hoidon, maksamaan sotakorvauksia ja antamaan sille Diego Suarezin tukikohdan (nykyinen Antsiranana). Vuonna 1890 solmitussa sopimuksessa Ranska tunnusti Britannian vaatimukset Sansibaria kohtaan ja Britannia luopui samalla oikeuksistaan Madagaskariin. Ranska aloitti joulukuussa 1894 maata vastaan uuden sodan, valtasi sen tärkeimmät satamat ja syyskuussa 1895 pääkaupungin Antananarivon. Kuningatar Ranavalona III allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Madagaskarista tuli Ranskan protektoraatti. Kesäkuussa 1896 Ranskan parlamentti julisti Madagaskarin ja sen lähisaaret Ranskan siirtomaaksi.[18]

Vuosina 1895–1897 Madagaskarin ylätasangon valtasi kapinaliike, jonka ranskalainen kenraali Joseph Gallieni kukisti verisesti. Sakalavat kävivät sissisotaa ranskalaisia vastaan vuosina 1897–1900. Maan etelä- ja kaakkoisosan etniset ryhmät kapinoivat vuosina 1904–1905. Sivistyneistö perusti vuonna 1912 Antananarivossa salaisen vapautusjärjestön. Aseellinen vastarinta kukistettiin vuoteen 1915 mennessä.[18]

Siirtomaavallan aika

Vuodesta 1897 lähtien Madagaskaria hallitsi ranskalainen kenraalikuvernööri, jolla oli lähes rajaton valta. Aluehallinnon johtoon asetettiin ranskalaiset virkamiehet. Siirtomaaisännät pyrkivät tukeutumaan vähälukuiseen koulutettuun merinaeliittiin, jolle myönnettiin Ranskan kansalaisuus ja taloudellisia erioikeuksia. Talonpojat pakotettiin viljelemään vientikasveja heiltä vallatuilla plantaaseilla. Markkinatalouden kehitys synnytti paikallisen porvariston ja työväenluokan.[18]

Kansallinen vapautusliike syntyi 1920-luvulla Jean Ralaimongon ja Joseph Ravoahangy-Andrianavalonan johdolla. Kesäkuussa 1925 Toamasinassa järjestettiin maan ensimmäinen työläisten lakko. Seuraavana vuonna talonpojat liikehtivät viljelysmaan takavarikointeja ja pakkotöitä vastaan. Toukokuussa 1929 Antananarivossa pidetty mielenosoitus vaati maalle itsenäisyyttä. Vuonna 1936 perustettiin maan ensimmäiset ammattiliitot, jotka kiellettiin vuonna 1940.[18]

Ranskan antauduttua kesäkuussa 1940 natsi-Saksa harkitsi jättimäisen juutalaisgheton perustamista Madagaskarin saarelle. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin muun muassa kuljetusteknisten ongelmien takia.[19] Natsi-Saksa ei ollut ainoa tai ensimmäinen, joka oli harkinnut vastaavanlaista suunnitelmaa. Paul de Lagarde oli jo vuonna 1885 ehdottanut Itä-Euroopan juutalaisia siirrettäväksi Madagaskarille. Vuosina 1926 ja 1927 myös Puola ja Japani harkitsivat liikaväestön purkamista saarelle.[20]

Vuonna 1946 Madagaskarista tuli Ranskan merentakainen alue. Joseph Raseta ja Joseph Ravoahangy-Andrianavalona perustivat samana vuonna Pariisissa maan ensimmäisen poliittisen puolueen, Madagaskarin jälleensyntymisen demokraattisen liikkeen, joka pyrki itsenäisyyteen rauhanomaisin keinoin. Siirtomaaisäntien provosoimat levottomuudet johtivat puolueen kieltämiseen. Ranskalaisten harjoittama terrori herätti vuosina 1947–1948 aseellisen kapinan, jonka tukahduttamisessa sai surmansa yli 90 000 ihmistä. Maahan julistettiin poikkeustila, joka oli voimassa vuoteen 1956 saakka.[18]

Vuonna 1956 perustettiin vallankumouksellinen Madagaskarin kansanliitto ja ranskalaisten tukema Sosiaalidemokraattinen puolue. Itsenäistymisvaatimuksia tehostettiin marraskuussa 1957 maan suurimmissa kaupungeissa järjestetyllä lakolla. Lokakuussa 1958 Madagaskar julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Sen presidentiksi ja pääministeriksi tuli sosiaalidemokraattien johtaja Philibert Tsiranana. Vuonna 1958 perustettu Richard Andriamanjaton ja Giselle Rabesahalan johtama Madagaskarin itsenäisyyden kongressipuolue AKFM vaati maalle täyttä itsenäisyyttä, eroa Ranskan yhteisöstä sekä ulkomaisten sotilastukikohtien lakkauttamista.[21]

Itsenäisyyden aika

Madagaskar julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi (République Malagache) 26. kesäkuuta 1960. Ensimmäisissä parlamenttivaaleissa sosiaalidemokraatit saivat 76 paikkaa ja AKFM 3. Philibert Tsirananan johtama hallitus tukeutui politiikassaan Ranskaan, ulkomaiseen pääomaan ja paikallisiin yrittäjiin. Oppositiopuolue AKFM julisti ideologiakseen sosialismin.[21]

1970-luvun alussa maassa syntyi vakavia taloudellisia ja poliittisia levottomuuksia. Vuonna 1971 Toliaran maakunnan talonpoikaiskapinan tukahduttamisessa sai surmansa satoja ihmisiä. Opiskelijat järjestivät lakkoja ja mielenosoituksia, joiden väkivaltainen hajottaminen toukokuussa 1972 johti yleislakkoon ja aseellisiin yhteenottoihin poliisin kanssa. Philibert Tsiranana luovutti 18. toukokuuta 1972 vallan Gabriel Ramanantsoan johtamalle sotilashallitukselle, joka erosi Ranskan yhteisöstä, karkotti ranskalaiset joukot, rajoitti ulkomaalaisten yritysten toimintaa ja laajensi valtion roolia talouselämässä.[21]

Alkuvuodesta 1975 syttyneen vastavallankumouksellisen kapinan kukistamisen jälkeen sotilaat luopuivat vallasta. Kesäkuussa perustettiin Didier Ratsirakan johtama vallankumousneuvosto, joka julisti tavoitteekseen sosialismin rakentamisen. Joulukuussa 1975 järjestetyssä kansanäänestyksessä hyväksyttiin uusi perustuslaki ja Ratsirakan valinta maan presidentiksi. Maan viralliseksi nimeksi tuli ”Madagaskarin demokraattinen tasavalta” (Repoblika Demokratika Malagasy). Uusi hallitus kansallisti pankit ja suuryritykset, ryhtyi toteuttamaan maareformia ja pyrki parantamaan työläisten ja toimihenkilöiden taloudellista asemaa. Vuonna 1976 sosialismia kannattavat puolueet liittyivät Vallankumouksen puolustamisen kansalliseen rintamaan, jonka ulkopuolisten järjestöjen toiminta kiellettiin.[21]

Vuonna 1986 presidentti Ratsiraka vaihtoi linjaansa ja alkoi edistää markkinataloutta. Vuonna 1992 kansanäänestyksellä hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka päätti 17-vuotisen yksipuoluevallan. Presidentiksi valittu Albert Zafy luopui kuitenkin vallasta kolme vuotta myöhemmin, ja Ratsiraka valittiin uudelleen presidentiksi. Uuden perustuslain mukainen senaatti aloitti toimintansa vasta vuonna 2001.[22]

Joulukuun 2001 presidentinvaaleissa molemmat pääehdokkaat, hallitseva presidentti Didier Ratsiraka ja opposition ehdokas Marc Ravalomanana julistautuivat tahoillaan voittajiksi. Pattitilanne jatkui heinäkuuhun 2002, jolloin Ratsiraka lähti maanpakoon Ranskaan. Ravalomananan puolue voitti myös enemmistön vuoden 2002 joulukuun parlamenttivaaleissa.[22]

Ravalomanana valittiin toiselle kaudelle 2006. Seuraavana vuonna perustuslakia muutettiin jälleen kansanäänestyksellä. Parlamentti hajotettiin, ja Ravalomananan puolue voitti jälleen enemmistön.[22]

Vuoden 2009 alussa oppositio protestoi presidentin mediakontrollia vastaan. Asevoimat tukivat oppositiota, ja maaliskuussa 2009 vaaleilla valittu presidentti Marc Ravalomanana luovutti vallan sotilaille ja lähti maanpakoon Etelä-Afrikkaan.[22][23] Sotavoimat puolestaan nimittivät uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi oppositiojohtaja Rajoelinan.[1] Eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestö SADC ja Afrikan unioni reagoivat tähän erottamalla Madagaskarin jäsenyydestään.[24]

Syyskuussa 2011 kahdeksan puoluetta sopi demokratian palauttamiseen tähtäävistä järjestelyistä, ja marraskuussa astui virkaan niiden yhteinen hallitus. Vaaleja on lykätty useita kertoja, presidentinvaalit käydään lokakuussa 2013 ja parlamenttivaalit joulukuussa 2013.[22]

Politiikka

Madagaskarin kartta

Madagaskar on periaatteessa tasavalta. Perustuslakia on muutettu useita kertoja kansanäänestyksellä. Väliaikainen presidentti vuosina 2009–14 oli Andry Rajoelina, joka nousi valtaan armeijan tuella.[22] Tammikuussa 2014 julistettiin Hery Rajaonarimampianina uudeksi presidentiksi.[25]

Kaksikamarinen parlamentti muodostuu 100 jäsenen senaatista ja 127 jäsenen kansalliskokouksesta.[1] Vaaleja on lykätty useita kertoja: presidentinvaalit oli määrä pitää lokakuussa 2013 ja parlamenttivaalit joulukuussa 2013.[22] Rajoelina ilmoitti, että ei asetu ehdolle presidentiksi. Vaalilautakunta kielsi entisiä presidenttejä Rajoelinaa, Ravalomananaa ja Didier Ratsirakaa asettumasta ehdolle. Ravalomananan vaimon ehdokkuus nähtiin tämän säännön kiertämisenä.[26]

Tammikuussa 2014 Hery Rajaonarimampianina julistettiin presidentinvaalien voittajaksi. Vaalit hävinnyt Jean Louis Robinson piti vaalitulosta vääristeltynä, ja presidentin virkaan astuminen aiheutti levottomuuksia.[25]

Aluejako

Pääartikkeli: Madagaskarin alueet

Madagaskar jakautui aiemmin kuuteen provinssiin, mutta vuoden 2007 kansanäänestyksessä provinssijaosta luovuttiin. Niiden sijaan maa on jaettu 22 hallintoalueeseen. Vallan hajauttaminen on osa Madagaskarin kehityspolitiikkaa, mutta muutokset ovat edelleen käynnissä.[27]

Talous

Vuoden 2009 bruttokansantuotteesta maanviljely tuotti 26 %, teollisuus ja rakentaminen 16,6 %, ja palvelu ja muut 57 %. Maatalous, kalastus ja metsätalous työllistävät yhdessä 80 % väestöstä. Maatalouden tuotteita ovat kahvi, vanilja, sokeriruoko, mausteneilikka, kaakao, riisi, kassava, pavut, banaanit ja maapähkinät.[1]

Vuonna 2009 tärkeimmät vientituotteet olivat kahvi, vanilja, nilviäiset, sokeri, puuvillakangas, kromiitti ja öljytuotteet. Viennin yhteisarvo oli 1,045 miljardia Yhdysvaltojen dollaria. Suurimmat viennin kohdemaat olivat Ranska 28,9 %, Yhdysvallat 20,49 %, Saksa 5,89 % ja Kiina 4,36 %. Tuonti keskittyi Kiinaan, Thaimaahan, Bahrainiin, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin. Sen kohteena olivat kulutustavarat, öljy ja elintarvikkeet.[1]

Talousuudistukset aloitettiin 1980-luvulla laajalla yksityistämisohjelmalla. 1990-loppupuolella talouskasvu oli vakaata, mutta korruptio oli räikeää ja köyhyys vaivasi varsinkin maaseudun asukkaita. Vuoden 2002 poliittisen kriisin jälkeen aloitettiin vakauttamisohjelma ja muut maat lupasivat Madagaskarille talousapua. Vuonna 2009 alkanut kriisi on vaikuttanut pitkään negatiivisesti myös liiketoimintaan.[27]

Joulukuussa 2010 YK:n alainen Maailman elintarvikeohjelma WFP raportoi Madagaskaria uhkaavasta nälänhädästä. Sateiden puute pilasi maanviljelijöiden satoja.[28]

Liikenne

Madagaskarilla on kaikkiaan 84 lentopaikkaa, mutta vain yhden kiitotie on yli kolme kilometriä pitkä.[1] Ivaton kansainvälistä lentoasemaa ollaan laajentamassa, tavoitteena on että asema palvelisi 2 500 matkustajaa. Kiitotietä jatketaan vuoden 2011 loppuun mennessä 500 metrillä niin että Airbus A380 pystyy laskeutumaan sille.[29]

Rautateitä on 854 km ja päällystettyjä maanteitä 7 617 km. Tärkeimmät satamat ovat Antsiranana, Mahajanga, Toamasina ja Toliara.[1]

Väestö

Madagaskarilla on kaksi virallista kieltä: ranska ja malagassi. Väestön etninen tausta on kirjava: esi-isissä on malaji-indonesialaisia, arabeita, afrikkalaisia, intialaisia ja ranskalaisia. Madagaskarilaisista 52 % harjoittaa luonnonuskontoja, kristittyjä on 41 % ja muslimeita 7 %.[1] Saaren väestö on geneettisesti ainutlaatuinen. Asukkaat polveutuvat noin puoliksi Borneosta ja puoliksi Itä-Afrikasta tulleista siirtolaisista.[30]

Madagaskarin väestö on perinteisesti jaettu 20 etniseen ryhmään, mutta tämä jako ei ole välttämättä tarkka. Etnisen ryhmän merkitys yhteisössä on vähenemään päin. Suurempi ero kuin eri etnisten ryhmien välillä vallitsee rannikon asukkaiden (côtiers) ja sisämaan ylänköjen väestön välillä. Tämäkään jako ei ole täysin tarkka, sillä esimerkiksi monet ”rannikoiden asukkaat” eivät itse asiassa asu lähelläkään rannikkoa. Tarkemmin jako voidaankin määritellä sisämaassa sijainneen Imerinan valtakunnan rajojen mukaan.[31]

Madagaskarin ulkopuolelta tulleet vähemmistöt muodostavat noin 1,7 % väestöstä. Ranskan siirtomaakauden seurauksena maahan tuli monia virkamiehiä ja sotilashenkilöitä, joista osa on jäänyt maahan. Lisäksi maassa on ranskalaisia liikemiehiä ja plantaasinomistajia. 1990-luvun alussa Madagaskarissa työskenteli arviolta 18 000 Ranskan kansalaista. Komorilaiset muodostivat historiallisesti merkittävän maan ulkopuolelta tulleen vähemmistön. Heidän lukumääränsä putosi kuitenkin nykyiseen 25 000:een Mahajangan vuoden 1976 rotumellakoiden jälkeen, jolloin 1 400 komorolaista kuoli ja 20 000 lähti maasta. Intian ja Pakistanin alueelta tulleiden jälkeläisiä on maassa noin 17 000 ja he ovat keskittyneet maan länsirannikolle. Kiinalaisia on noin 9 000 ja he ovat keskittyneet maan itärannikolle ja pääkaupunki Antananarivoon.[32]

Madagaskarin väestöstä noin 68,9 % osaa lukea, miehistä 75,5 % ja naisista 62,5 % (2003 arvio).[1]

Koulutus

Koulunkäynti on periaatteessa pakollista 6–14 vuoden iässä. Maaseudulla tästä lipsutaan, kun lasten halutaan osallistuvan perheen elättämiseen. Kulttuuriin kuuluu, että perimätiedon oppimista ja vanhempien kunnioittamista pidetään usein vähintään yhtä tärkeänä kuin koulusivistystä.[33]

Koulujärjestelmän uudistukset nostivat maan lukutaitoprosentin vuoden 1966 tasolta 38 prosentista vuoden 1991 80 prosenttiin.[33] Vuonna 2003 arvioitiin, että 68,9 % aikuisista oli lukutaitoisia.[1]

Maan vanhin yliopisto on vuonna 1955 perustettu Antananarivon yliopisto. Sen nimi oli välillä Madagaskarin yliopisto, mutta kun muissa kaupungeissa toimineet tytäryliopistot itsenäistyivät vuonna 1988, yliopisto otti vanhan nimensä takaisin. Siinä on kuusi tiedekuntaa: taloustieteellinen, humanistinen, lääketieteellinen, luonnontieteellinen tiedekunta, kasvatustieteen normaalikoulu, maatalouskorkeakoulu ja teknillinen korkeakoulu.[34] Vuodesta 1988 alkaen Toamasinassa, Antsirananassa, Mahajangassa, Toliarassa ja Fianarantsoassa on ollut yliopistot.[35]

Kulttuuri

Vaikka Madagaskar sijaitsee Afrikan manteren läheisyydessä, muun Afrikan vaikutus madagaskarilaiseen kulttuuriin on ollut vähäinen.[5] Saarella puhuttava kieli, malagassi, kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan ja on läheistä sukua useille Kaakkois-Aasiassa puhutuille kielille. Sen läheisin sukukieli on Etelä-Borneossa puhuttu ma'anyanin kieli. Malagassin kielessä on yli 20 murretta, jotka ovat saaneet vaikutteita bantukielistä, swahilista, englannista, arabiasta ja ranskasta.[33]

Madagaskarilaisten perusravintoa on riisi. Sen lisukkeena syödään jotain proteiinipitoista kuten kalaa tai lihaa, ja lisäksi usein keitettyjä vihanneksia. Pääruoka voidaan paistaa, grillata tai keittää joko vedessä tai kookosmaidossa.[33]

Suuria madagaskarilaisia perhejuhlia ovat häät ja poikien ympärileikkaustapahtuma. Maan itäosassa on tapana järjestää seitsemän vuoden välein yleinen poikien ympärileikkaus. Kuolleiden esi-isien kunnioittaminen on tärkeä myös kristinuskoa harjoittaville madagaskarilaisille, ja hautajaiset ovat suuri rituaali. Vainajia ei yleensä haudata yleisille hautausmaille, vaan kullakin perheellä on oma hautakammionsa. Eräillä alueilla on tapana kaivaa edesmenneiden omaisten luut esille ja kääriä ne uusiin käärinliinoihin kalliissa juhlasa, jossa tarjotaan ruokaa ja juomaa laajalle sukulaisten ja ystävien piirille.[36]

Madagaskarilaiset kirjailijat ovat kirjoittaneet sekä ranskaksi että malagassiksi. Ranskankielisiä runoja julkaistiin antologiassa jo siirtomaakaudella vuonna 1948. Ulkomailla asuvat madagaskarilaissyntyiset kirjailijat ovat saneet tuotantoaan julkaistua ranskassa, mutta monien kotimaassaan pysyneiden tekstit leviävät vain julkaisemattomina käsikirjoituksen kopioina.[37]

Media

Valtiolla on valtakunnalliset televisio- ja radioyhtiöt, mutta kaupallisia paikallisradioita on paljon. Myös kaupallisia televisioyhtiöitä on kolme. Viestintäyhtiö MBS (Malagasy Broadcasting System) ylläpitää radio- ja televisioasemia, ja sen omistaa syrjäytetty presidentti Ravalomanana. Päivittäin ilmestyy neljä sanomalehteä.[38]

Urheilu

Madagaskar on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1964 alkaen, mutta jätti vuosien 1976 ja 1988 kisat väliin. Vuoden 2006 talvikisoissa madagaskarilainen Mathieu Razanakolona osallistui alppihiihtoon. Madagaskarin olympiajoukkue ei ole saanut mitaleita.[39] Madagaskarin jalkapallomaajoukkue ei ole menestynyt kansainvälisissä turnauksissa. FIFAn rankingissa lokakuussa 2014 se oli sijalla 143. Maassa toimii 220 jalkapallojoukkuetta ja niissä yli 30 000 rekisteröitynyttä pelaajaa.[40]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Madagascar The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ a b Projet de Constitution de la IVeme Republique (PDF) 10.10.2010. Haute Autorité de la Transition. Viitattu 9.8.2011. (ranskaksi)
  3. ↑ Country Profiles - Madagascar AlertNet. Thomson Reuters Foundation. Viitattu 9.8.2011. (englanniksi)
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ a b c Madagascar Lonely Planet
  6. ↑ Introducing Canal des Pangalanes Lonely planet
  7. ↑ Country Guide Madagascar BBC Weather
  8. ↑ Ecosystems in Madagascar Wild Madagascar. Viitattu 19.10.2013.
  9. ↑ Madagascar WWF. Viitattu 19.10.2013.
  10. ↑ Tiede -lehti 11/2009, s. 34–39: Essi Keskisen artikkeli Madagaskar lumoaa tiedeturistin
  11. ↑ Helsingin Sanomat 9.2.2010: Merkillisten eläinten saari
  12. ↑ Visiting Madagascar Wild Madagascar. Viitattu 19.10.2013.
  13. ↑ Pioneering project against deforestation WWF
  14. ↑ U.S. Everglades, Madagascar's rain forest put on UNESCO endangered list 31.7.2010
  15. ↑ Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 102. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  16. ↑ Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 102–103. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  17. ↑ a b c d Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 103. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  18. ↑ a b c d e Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 104. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  19. ↑ Jennifer Rosenberg: Madagascar Plan (Part 2) About.com. Viitattu 30.1.2008. (englanniksi)
  20. ↑ Jennifer Rosenberg: Madagascar Plan About.com. Viitattu 30.1.2008. (englanniksi)
  21. ↑ a b c d Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 105. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
  22. ↑ a b c d e f g Timeline: Madagascar BBC News
  23. ↑ http://www.reuters.com/article/idUSL3575667
  24. ↑ African body suspends Madagascar BBC 31.3.2010
  25. ↑ a b Madagaskarin uusi presidentti astui virkaansa – räjähdys kylvi tuhoa juhlapaikalla 25.1.2014. Yle. Viitattu 26.1.2014.
  26. ↑ Madagascar strongman says will not stand in election Capital FM / Agence France Presse. Viitattu 19.10.2013.
  27. ↑ a b Background note (arkisto) 2012. US Dept. State. Viitattu 19.10.2013.
  28. ↑ Yli 700 000 nälänhädän partaalla Madagaskarissa Helsingin Sanomat 11.12.2010
  29. ↑ Ivato veut accueillir des Airbus A 380 2008. L'Express. Viitattu 15.9.2010. (ranskaksi)
  30. ↑ The cryptic past of Madagascar - Human inhabitants of Madagascar are genetically unique 4. toukokuuta 2005. Wellcome Trust Sanger Institute. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  31. ↑ Madagascar Table of Contents - Population U.S. Library of Congress. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  32. ↑ Madagascar Table of Contents - Minorities U.S. Library of Congress. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  33. ↑ a b c d Madagascar Countries and Their Cultures
  34. ↑ Université d'Antananarivo (ranskaksi)
  35. ↑ Université de Toamasina (ranskaksi)
  36. ↑ Helen Chapin Metz, toim.: Traditional Beliefs and Religion Madagascar: A Country Study.. 1994. GPO for the Library of Congress. Viitattu 19.10.2013.
  37. ↑ Voices from Madagascar Ohio University 2003
  38. ↑ Madagascar country profile BBC News
  39. ↑ Madagascar Sport Reference
  40. ↑ Madagascar FIFA

Aiheesta muualla

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Madagaskar&oldid=14472906”