Iron Fist (televisiosarja)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Iron Fist
Marvel’s Iron Fist
IronFistLogo.jpg
Tyyli
Kestoaika 50–62 minuuttia
Luoja(t) Scott Buck
Perustuu Roy Thomasin ja Gil Kanen sarjakuvahahmoon Rautanyrkki
Pääosissa
Alkuperämaa Yhdysvallat
Verkko Netflix
Esitetty 2017-3-1717. maaliskuuta 2017 –
jatkuu edelleen
Tuotantokausia 1
Jaksoja 13
Tuotanto
Tuottaja(t) Evan Perazzo
Vastaava(t) tuottaja(t)
Säveltäjä(t) Trevor Morris
Leikkaaja(t) Michael N. Knue
Kuvaaja(t) Manuel Billeter
Tuotantoyhtiö(t)
Edeltäjä Luke Cage
Seuraaja The Defenders
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Iron Fist on yhdysvaltalainen Scott Buckin luoma Netflix-tilausvideopalvelussa esitettävä supersankarisarja, joka perustuu Marvel Comicsin Rautanyrkki-sarjakuvahahmoon. Sarja sijoittuu Marvel Cinematic Universeen (MCU), jakaen tarinallisen jatkumon sen elokuvien ja muiden televisiosarjojen kanssa, ja on viimeinen neljästä sarjasta, jotka johtivat crossover-minisarjan The Defenders tapahtumiin. Sarjaa tuottavat Marvel Television, ABC Studios ja Devilina Productions. Buck toimi showrunnerina sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella, mutta toisella tuotantokaudella showrunnerina toimii Raven Metzner.

Finn Jones esittää sarjan pääosassa Danny Randia, kamppailulajien asiantuntijaa, jolla on kyky kutsua Rautanyrkin voimaa. Sarjassa näyttelevät myös Jessica Henwick, Tom Pelphrey, Jessica Stroup ja Sacha Dhawan. Heidän lisäkseen näyttelijäkaartiin kuuluvat ensimmäisellä tuotantokaudella Ramón Rodríguez, Rosario Dawson ja David Wenham sekä toisella tuotantokaudella Alice Eve. Marvel Studios yritti yli vuosikymmenen ajan toteuttaa hahmolle elokuvaa, kunnes Marvel Television aloitti vuoden 2013 lopulla kehittää sarjaa. Buck palkattiin showrunneriksi joulukuussa 2015 ja Jones pääosan esittäjäksi helmikuussa 2016. Sarja kuvattiin New Yorkissa.

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä 17. maaliskuuta 2017. Se sai negatiivisen vastaanoton, mutta tästä huolimatta sarjalle tilattiin heinäkuussa 2017 toinen tuotantokausi.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Oltuaan kadoksissa 15 vuotta, Danny Rand palaa New Yorkiin ottaakseen perheensä yhtiön takaisin hallintaansa. Mutta vakavan uhan noustessa, hänen on valittava sukunsa perinnön sekä Rautanyrkin velvollisuuksien välillä.[1]

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päärooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Finn Jones  … Daniel ”Danny” Rand / Rautanyrkki  
 Jessica Henwick  … Colleen Wing  
 Tom Pelphrey  … Ward Meachum  
 Jessica Stroup  … Joy Meachum  
 Ramón Rodríguez  … Bakuto  
 Sacha Dhawan  … Davos  
 Rosario Dawson  … Claire Temple  
 David Wenham  … Harold Meachum  
 Alice Eve     

Sivurooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 David Furr  … Wendell Rand[2]  
 Barrett Doss  … Megan  
 Alex Wyse  … Kyle[2]  
 Marquis Rodriguez  … Darryl[3]  
 Wai Ching Ho  … Madame Gao[4]  
 Ramon Fernandez  … Kevin Singleton  
 Clifton Davis  … Lawrence Wilkins[2]  
 John Sanders  … Donald Hooper  
 Elise Santora  … Maria Rodriguez  

Vierailevat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Toby Nichols  … nuori Danny Rand  
 Victoria Haynes  … Heather Rand  
 Esau Pritchett  … Shannon[5]  
 Murray Bartlett  … Paul Edmonds  
 Carrie-Anne Moss  … Jeri Hogarth[6]  
 Henry Yuk  … Hai-Qing Yang  
 Olek Krupa  … Radovan Bernivig  
 Jeanna de Waal  … Sophia  
 Tijuana Ricks  … Thembi Wallace  
 Hoon Lee  … Lei Kung[7]  
 Jane Kim  … Bride of Nine Spiders[8]  
 Suzanne H. Smart  … Shirley Benson  
 Lewis Tan  … Zhou Cheng[9]  

Jaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tuotantokausi (2017)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


(sarja)

(kausi)
Nimi[10] Ohjaus Käsikirjoitus Julkaistu[1]
1 1 Snow Gives Way John Dahl[11] Scott Buck 17. maaliskuuta 2017
2 2 Shadow Hawk Takes Flight John Dahl[11] Scott Buck 17. maaliskuuta 2017
3 3 Rolling Thunder Cannon Punch Tom Shankland[10] Quinton Peeples 17. maaliskuuta 2017
4 4 Eight Diagram Dragon Palm Miguel Sapochnik Scott Reynolds 17. maaliskuuta 2017
5 5 Under Leaf Pluck Lotus Uta Briesewitz[10] Cristine Chambers 17. maaliskuuta 2017
6 6 Immortal Emerges From Cave RZA[12] Dwain Worrell 17. maaliskuuta 2017
7 7 Felling With Tree Routes Farren Blackburn[10] Ian Stokes 17. maaliskuuta 2017
8 8 The Blessing of Many Fractures Kevin Tancharoen[10] Tamara Becher-Wilkinson 17. maaliskuuta 2017
9 9 The Mistress of All Agonies Jet Wilkinson[10] Pat Charles 17. maaliskuuta 2017
10 10 Black Tiger Steals Heart Peter Hoar Quinton Peeples 17. maaliskuuta 2017
11 11 Lead Horse Vack To Stable Deborah Chow[10] Ian Stokes 17. maaliskuuta 2017
12 12 Bar the Big Boss Andy Goddard[13] Scott Reynolds[13] 17. maaliskuuta 2017
13 13 Dragon Plays With Fire Stephen Surjik[10] Scott Buck, Tamara Becher-Wilkinson & Pat Charles 17. maaliskuuta 2017

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marvel Studios on kehittänyt elokuvaa Rautanyrkistä jo vuodesta 2000 alkaen Artisan Entertainmentin toimiessa sen toisena rahoittajana.[14] Ray Park palkattiin pääosan esittäjäksi,[15] mutta projektin ohjaaja vaihtui useita kertoja ja lopulta se keskeytettiin.[16][17] Kehitystyö jatkui Marvel Studiosin alkaessa rahoittaa itse omia elokuviaan vuodesta 2005 alkaen,[18] Marvelin palkatessa ryhmän käsikirjoittajia kehittämään vähemmän tunnettuihin hahmoihin, kuten Rautanyrkkiin keskittyviä projekteja.[19] Vuonna 2010, Rich Wilkes palkattiin tekemään uusi luonnos elokuvan käsikirjoituksesta,[20] ja toukokuussa 2013 Iron Fistin sanottiin olevan yksi Marvelin tulevista projekteista.[21]

Lokakuussa 2013 Deadline raportoi Marvel Television valmistelevan VOD-palveluihin ja kaapelitelevisioon neljä draamasarjaa ja yhden minisarjan, Netflixin, Amazon Instant Videon ja WGN America osoittaessa kiinnostusta asiaan.[22] Viikkoja myöhemmin Marvel ja Disney julkistivat Marvel Televisionin ja ABC Studiosin toteuttavan Netflixille näytellyt televisiosarjat Rautanyrkistä, Daredevilistä, Jessica Jonesista ja Luke Cagesta, johtaen lopulta Puolustajista kertovaan minisarjaan.[23] Huhtikuussa 2015 paljastettii, että sarjan virallinen nimi on Marvel's Iron Fist.[24] Marraskuussa Marvel Televisionin johtaja ja vastaava tuottaja Jeph Loeb käsitteli huhuja Marvelin hankaluuksista toteuttaa Rautanyrkin mystiset elementit tai että sarja korvattaisiin Tuomarista kertovalla sarjalla. Hän ilmoitti Marvelin ja Netflixin aikovan olla raportoimatta mitän Iron Fististä ennen Jessica Jonesin pjulkaisua. Loeb lupasi kuitenkin pian julkistaa sarjan showrunnerin,[25] ja kuukauden kuluttua Marvel lopulta paljasti, että showrunneriksi oli palkattu Scott Buck.[26] Iron Fistin oli alun perin tarkoitus olla Marvelin kolmas Netflix-sarja ja ilmestyä Jessica Jonesin jälkeen, mutta lopulta Luke Cage päätettiin toteuttaa ensin, näyttelijä Mike Colterin tehtyä läpimurtonsa esittämällä sen nimikkohahmoa ensin Jessica Jonesissa ja Marvelin halutessa "seurata vauhtia".[27] John Dahl, Cindy Holland, Allie Goss, Alison Engel, Kris Henigman, Alan Fine, Stan Lee, Joe Quesada, Dan Buckley, Jim Chory, Loeb ja Buck toimivat sarjan vastaavina tuottajina.[28]

Toinen tuotantokausi tilattiin heinäkuussa 2017.[29] Raven Metzner valittiin uudeksi showrunneriksi. Loebin mielestä Metznerin "rakkaus kaikkia Rauntanyrkin ominaisuuksia kohtaan sekä tietämys kamppailulajielokuvista tekivät hänestä täydellisen valinnan" uudeksi showrunneriksi.[30]

Roolijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijöiden valinta alkoi marraskuussa 2015.[31] Finn Jones valittiin näyttelemään Danny Randia / Rautanyrkkiä helmikuussa 2016,[32] minkä Marvel vahvisti virallisesti maaliskuussa.[33] Buck kommentoi Jonesin valitsemista sanomalla "näimme hänet ja jotenkin tiesimme heti, että siinä on miehemme... Hän vain näytti mahdolliselta näyttämään tarvittaessa [hahmon nuorekkaan optimismin ja kovan asenteen] ja joskus kaiken kerralla, joten hän oli kykenevä ja joustava valinta herättämään hahmon henkiin."[31] Huhtikuussa Jessica Henwick valittiin näyttelemään Collen Wingiä,[34] David Wenham Harold Meachumia,[35] sekä Jessica Stroup ja Tom Pelphrey Haroldin lapsia, Joy Meachumia ja Ward Meachumia.[36] Kesäkuussa Sacha Dhawan valittiin näyttelemään Davosia, Randin entistä ystävää K'un-Lunista, vaikka rooli paljastettiinkin vasta maaliskuussa 2017.[37] Lokakuussa 2016 paljastettiin, että Rosario Dawson palaisi aiemmista Marvelin Netflix-sarjoissa tuttuun rooliinsa Claire Templena.[38] Lisäksi Ramón Rodríguez näyttelee Wingin entistä opettajaa ja rikollisjärjestö Käden johtajiin kuuluvaa Bakutoa.[39]

Jones, Henwick, Pelphrey, Stroup ja Dhawan]] palaavat rooleihinsa toisella tuotantokaudella. Lisäksi Alice Eve liittyi näyttelijäkaartiin tuntemattomassa roolissa.[40]

Kuvaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja kuvattiin New Yorkissa ja siellä työstettiin myös sarjan ääniraitaa.[41] Manuel Billeter toimi sarjan kuvaajana, kuvattuaan aiemmin Jessica Jonesin ja Luke Cagen,[42] Brett Chanin toimiessa sarjan stunt-koordinoijana ja second unit -ohjaajana.[11][43] Iron Fist kuvattiin HDR-tekniikalla, minkä Billeter sanoi lisäävän työhönsä "oppimiskäyrän", pakottaen hänet miettimään uudelleen miten kuvata tietyt kohtaukset.[44]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuun 2016 lopussa Trevor Morrisin kerrottiin vastaavan sarjan musiikin säveltämisestä.[45] Lisäksi sarjassa soi A Tribe Called Questin,[46] Run The Jewelsin, Vince Staplesin, Outkastin ja Killah Priestin musiikkia.[47] Marvel julkaisi Morrisin säveltämän soundtrack-albumin digitaalisesti 17. maaliskuuta 2017 Hollywood Recordsin kautta.[48][49]

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Iron Fist julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa 17. maaliskuuta 2017 UHDTV 4K ja HDR-laaduilla.[1][50][44] Ensimmäisen kauden kaikki 13 jaksoa julkaistiin samanaikaisesti, jotta ihmiset voisivat katsoa useampia jaksoja peräkkäin; se on ollut muidenkin Netflix-sarjojen suosittu katsomistapa.[41][51]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Gallaway, Lauren: Marvel's Iron Fist Announces Release Date Comic Book Resources. 4.10.2016. Arkistoitu . Viitattu 31.1.2017. (englanniksi)
  2. a b c Hornshaw, Phil & Owen, Phil: 31 ‘Iron Fist’ Characters, Ranked Worst to Best (Photos) Yahoo!. 18.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  3. Vejvoda, Jim: Marvel's Iron Fist Episode 2: "Shadow Hawk Takes Flight" Review IGN. 17.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  4. Farokhmanesh, Megan: Watch Iron Fist punch his way out of trouble with magical martial arts The Verge. 7.2.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  5. August Wilson's KING HEDLEY II Opens Tonight at The Matrix Theatre Broadway World. 26.1.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  6. Strom, Marc: Carrie-Anne Moss Joins Netflix Original Series 'Marvel's Iron Fist' 20.5.2016. Arkistoitu . Viitattu 21.5.2016. (englanniksi)
  7. Vejvoda, Jim: Marvel's Iron Fist Episode 6: "Immortal Emerges from Cave" Review IGN. 17.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 19.3.2017. (englanniksi)
  8. Baker-Whitelaw, Gavia: ‘Iron Fist’ adapted this Marvel character in the most sexist way possible The Daily Dot. 18.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  9. Elderkin, Beth: Lewis Tan Fought to Play Iron Fist Hero Instead of Villain io9. 8.10.2016. Arkistoitu . Viitattu 9.10.2016. (englanniksi)
  10. a b c d e f g h Johnston, Rich: The Spoilery Titles Of Marvel/Netflix’s Iron Fist Episodes, Who Directed Them, And Why The DVD Will Be 18 Rated In The UK Bleeding Cool. 23.1.2017. Arkistoitu . Viitattu 23.1.2017. (englanniksi)
  11. a b c Iron Fist Will Bring a Lighter Tone to the Marvel / Netflix Series - NYCC 2016 IGN. 8.10.2016. Viitattu 17.10.2016. (englanniksi)
  12. Extra: Live with Marvel's Iron Fist star Finn Jones! Join the convo below!#Marvel #IronFist Facebook. 27.1.2017. Viitattu 28.1.2017. (englanniksi)
  13. a b Andy Goddard United Agents. Viitattu 7.2.2017. (englanniksi)
  14. Fleming, Michael: Artisan deal a real Marvel Variety. 16.5.2000. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  15. Harris, Dana: Park, Turman Marvel at Fist Variety. 3.1.2001. Arkistoitu . (englanniksi)
  16. Harris, Dana: Wong to forge Marvel's Iron Variety. 26.7.2001. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  17. Topel, Fred: Steve Carr Waits In Marvel Queue for Iron Fist Production Rotten Tomatoes. 29.3.2007. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  18. Vincent, Roger: Marvel to Make Movies Based on Comic Books Los Angeles Times. 6.9.2005. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  19. Graser, Marc: Marvel’s hiring writers Variety. 26.3.2009. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  20. Fleming Jr., Mike: Marvel Forges 'Iron Fist' Deal With 'xXx' Creator Rich Wilkes Deadline. 25.8.2010. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  21. Kit, Borys & Bond, Paul: Marvel Cliffhanger: Robert Downey Jr.'s $50 Million Sequel Showdown The Hollywood Reporter. 7.5.2013. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  22. Andreeva, Nellie: Marvel Preps 60-Episode Package Of Four Series & A Mini For VOD & Cable Networks Deadline. 14.10.2013. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  23. Lieberman, David: Disney To Provide Netflix With Four Series Based On Marvel Characters Deadline. 7.11.2013. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  24. Cavanaugh, Patrick: Netflix Orders a Second Season of 'Marvel's Daredevil' Marvel.com. 21.4.2015. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  25. Ching, Albert: Jeph Loeb Says There's 'Never Been Any Change' On "Iron Fist" Comic Book Resources. 20.11.2015. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  26. Strom, Marc: Scott Buck to Showrun the Netflix Original Series 'Marvel's Iron Fist' Marvel.com. 7.12.2015. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  27. Walzer, Graham: Mike Colter, Luke Cage, and the "Wu-Tang-ification" of the Marvel Universe Complex. 27.9.2016. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  28. Ryan, Maureen: TV Review: ‘Marvel’s Iron Fist’ on Netflix Variety. 8.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  29. Otterson, Joe: ‘Iron Fist’ Renewed for Season 2 at Netflix Variety. 21.7.2017. Arkistoitu . Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
  30. Hibberd, James: Iron Fist changing showrunners for season 2 Entertainment Weekly. 22.7.2017. Arkistoitu . Viitattu 28.7.2017. (englanniksi)
  31. a b Damore, Meagan: Iron Fist EP Explains Why Finn Jones Is Perfect For Danny Rand Comic Book Resources. 15.10.2016. Arkistoitu . Viitattu 28.3.2017. (englanniksi)
  32. Strom, Marc: Finn Jones to Star in the Netflix Original Series 'Marvel's Iron Fist' Marvel.com. 17.3.2016. Arkistoitu . Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
  33. Strom, Marc: Finn Jones to Star in the Netflix Original Series 'Marvel's Iron Fist' Marvel. 17.3.2016. Arkistoitu . Viitattu 28.3.2017. (englanniksi)
  34. Hibberd, James: Marvel's Iron Fist casts The Force Awakens actress in lead role Entertainment Weekly. 1.4.2016. Arkistoitu . Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
  35. David Wenham Cast in Netflix Original Series 'Marvel’s Iron Fist' Marvel.com. 11.4.2016. Arkistoitu . Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
  36. Wagmeister, Elizabeth: ‘90210’ Alum Jessica Stroup, Tom Pelphrey Join Netflix’s ‘Marvel’s Iron Fist’ (Exclusive) Variety. 18.4.2016. Arkistoitu . Viitattu 19.4.2016. (englanniksi)
  37. Fullerton, Huw: Meet the major villain Marvel’s Iron Fist has been keeping a secret – and the Sherlock actor who’s playing him Radio Times. 17.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 28.3.2017. (englanniksi)
  38. Damore, Meagan: NYCC: Iron Fist Cast Makes First-Ever Live Appearance Comic Book Resources. 8.10.2016. Arkistoitu . Viitattu 9.10.2016. (englanniksi)
  39. Polo, Susana: Who the heck is Iron Fist’s Bakuto? Polygon. 20.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  40. Otterson, Joe: ‘Iron Fist’ Season 2 Adds ‘Star Trek’ Alum Alice Eve (Exclusive) Variety. 5.12.2017. Arkistoitu . Viitattu 7.12.2017. (englanniksi)
  41. a b Marvel's Netflix Series to Film in New York City Marvel.com. 26.2.2014. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  42. 10 Cinematographers to Watch 2016: Manuel Billeter Variety. 20.4.2016. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  43. Brett Chan 2nd Unit Director on Ironfist Brett Chan Stunts. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  44. a b Kelly, Samantha Murphy: Why Netflix's Iron Fist will look different than anything else on TV CNNMoney. 7.12.2016. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  45. Trevor Morris to Score Marvel’s Netflix Series ‘Iron Fist’ Film Music Reporter. 27.10.2016. Arkistoitu . (englanniksi)
  46. Goldman, Eric: NYCC 2016: Tons Of Iron Fist Footage Shows Off Fight Scenes And More IGN. 8.10.2016. Arkistoitu . (englanniksi)
  47. Butler, Will: Netflix’s ‘Iron Fist’ soundtrack now available to stream featuring Anderson .Paak NME. 19.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  48. Soundtrack for Marvel’s ‘Iron Fist’ to Be Released Film Music Reporter. 16.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  49. Iron Fist (Original Soundtrack) [Explicit] Amazon.com. 17.3.2017. Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  50. Marvel's Iron Fist Netflix. Arkistoitu . Viitattu 27.3.2017. (englanniksi)
  51. Blackmon, Joe: Marvel Netflix Series Part Of Marvel Cinematic Universe, Available For Binge Watching According To Joe Quesada ComicBook.com. 27.4.2014. Arkistoitu . (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.