Ozark (televisiosarja)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ozark on yhdysvaltalainen rikosdraamasarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixillä heinäkuussa 2017 ja toinen elokuun lopussa 2018. Sen ovat luoneet Bill Dubuque ja Mark Williams, ja sen pääosia näyttelevät Jason Bateman ja Laura Linney. Bateman toimii sarjassa myös yhtenä tuottajista ja ohjaajista. Hän sai vuonna 2017 Golden Globe -ehdokkuuden miespääosastaan sarjassa[1].

Sarja kertoo meksikolaisen huumekartellin kiristämästä rahoitusneuvojasta, joka joutuu epäonnistuneen rahanpesuoperaation jälkeen lähtemään perheineen Chicagosta Ozarkvuorten järviseudulle ja keksimään uusia keinoja maksaakseen miljoonien dollarien velkansa mafiapomolle. Vaimo saa paikan kiinteistönvälittäjänä ja etsii samalla miehelleen sopivia yrityksiä rahanpesutoimintaa varten. Teini-ikään tulleet tytär ja poika alkavat oireilla tilanteessa omilla tavoillaan.[2]

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi koostuu yhdeksästä tunnin mittaisesta jaksosta sekä 80 minuutin mittaisesta päätösjaksosta. Kriitikot kuvasivat sarjaa lupaavaksi, muttei alkunsa puolesta vielä aivan parhaiden modernien rikossarjojen veroiseksi. Toinen tuotantokausi käsittää kymmenen jaksoa. Sarjaan on tekeillä kolmas tuotantokausi, joka ilmestyy mahdollisesti loppuvuodesta 2019 [3]

 Jason Bateman  … Martin Byrde  
 Laura Linney  … Wendy Byrde  
 Sofia Hublitz  … Charlotte Byrde  
 Skylar Gaertner  … Jonah Byrde  
 Julia Garner  … Ruth Langmore  
 Jordana Spiro  … Rachel Garrison  
 Jason Butler Harner  … Roy Petty, FBI:n tutkija  
 Esai Morales  … Del, huumepomo  
 Peter Mullan  … Jacob Snell  
 Lisa Emery  … Darlene Snell  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan tarina sijoittuu Missourissa sijaitsevan suuren Lake of the Ozarks -tekoaltaan matkailubisnekseen, mutta Georgian osavaltion tarjoamien veroetujen ja parempien yhteyksien vuoksi sarjaa kuvataan muutamia ulkokuvia lukuun ottamatta Atlantan lähellä sijaitsevan Lake Allatoona -tekoaltaan ympäristössä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peltonen, Jari Tapani: Golden Globet on jaettu: parhaat tv-sarjat 2017 V2.fi. 8.1.2018. Viitattu 7.9.2018.
  2. Tervonen, Kaisu: Ahne Marty joutuu koville – Ozark-sarjan maalaismaisemissa vieraanvaraisuus on Syvä joki -henkistä, Helsingin Sanomat 24.7.2017. Viitattu 1.8.2017. Vain tilaajille.
  3. Ozark season 3 plot, release date, cast, spoilers and everything you need to know digitalspy.com. 19. lokakuuta 2018. Viitattu 12.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Ozark (TV series)