Marvelin ABC-televisiosarjat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marvelin ABC-televisiosarjat
Marvel’s ABC television series
Kestoaika 41–44 minuuttia
Perustuu Marvel Comicsin sarjakuvahahmoihin
Alkuperämaa Yhdysvallat
Verkko ABC
Esitetty 2013-9-2424. syyskuuta 2013 –
2020-8-1212. elokuuta 2020
Tuotantokausia 10 (3 eri sarjasta)
Jaksoja 162
Tuotanto
Vastaava(t) tuottaja(t)
Tuotantoyhtiö(t)
Levittäjä Walt Disney Television

Marvelin ABC-televisiosarjat ovat Marvel Cinematic Universeen (MCU) sijoittuvia supersankaritelevisiosarjoja, jotka perustuvat Marvel Comicsin sarjakuviin ja joita esitettiin ABC-kanavalla. Sarjat ovat Marvel Televisionin ja ABC Studiosin tuottamia, ja niihin vaikuttavat myös MCU-elokuvien tapahtumat. Marvel itse käyttää näistä sarjoista yhteisnimitystä ”Marvel Heroes”.

MCU:n ensimmäinen televisiosarja oli S.H.I.E.L.D. Agentit, jonka luomiseen osallistui Joss Whedon, The Avengersin ohjaaja ja käsikirjoittaja. Sarjassa Clark Gregg palasi MCU-elokuvista näyttelemään S.H.I.E.L.D.-agentti Phil Coulsonia, sarjan kertoessa Coulsonin ja hänen johtamansa agenttiryhmän vaiheista The Avengersin tapahtumien jälkeen. Sarjan esittäminen alkoi syyskuussa 2013 ja se lopetettiin seitsemänteen tuotantokauteen elokuussa 2020. Sen jälkeen toteutettiin Agent Carter, jossa Hayley Atwell palasi MCU-elokuvista näyttelemään Peggy Carteria. Sarjan esittäminen alkoi tammikuussa 2015 ja se lopetettiin kahteen tuotantokauteen maaliskuussa 2016. Inhumans aiottiin alun perin toteuttaa elokuvana, kunnes se muutettiin yhteistyönä Imax Corporationin kanssa toteutettavaksi televisiosarjaksi. Sarjassa Anson Mount näytteli Mustaa Salamaa, Attilan epäinhimillisten kuningasta, ja sarjasta esitettiin vain yksi tuotantokausi vuonna 2017.

ABC yritti myös toteuttaa S.H.I.E.L.D. Agentille spin-off -sarjaa Most Wanted sekä Damage Controliin perustuvaa komediasarjaa, mutta molemmat peruttiin ja lopulta kaikki Marvel Televisionin loput MCU-projektit peruttiin, kun Marvel Television yhdistyi joulukuussa 2020 osaksi Marvel Studiosia.

Sarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Tuotantokausi Jaksot Alkuperäinen esitys Showrunner
Alkoi Päättyi
S.H.I.E.L.D. Agentit 1 22 2013-9-2424. syyskuuta 2013 2014-5-1313. toukokuuta 2014 Jed Whedon, Maurissa Tancharoen ja Jeffrey Bell[1]
2 22 2014-9-2323. syyskuuta 2014 2015-5-1212. toukokuuta 2015
3 22 2015-9-2929. syyskuuta 2015 2016-5-1717. toukokuuta 2016
4 22 2016-9-2020. syyskuuta 2016 2017-5-1616. toukokuuta 2017
5 22 2017-12-11. joulukuuta 2017 2018-5-1818. toukokuuta 2018
6 13 2019-5-1010. toukokuuta 2019 2019-8-22. elokuuta 2019
7 13 2020-5-2727. toukokuuta 2020 2020-8-1212. elokuuta 2020
Agent Carter 1 8 2015-1-66. tammikuuta 2015 2015-2-2424. helmikuuta 2015 Tara Butters, Michele Fazekas ja Chris Dingess[2]
2 10 2016-1-1919. tammikuuta 2016 2016-3-11. maaliskuuta 2016
Inhumans 1 8 2017-9-2929. syyskuuta 2017[a] 2017-11-1010. marraskuuta 2017 Scott Buck[4]
  1. Kaksi ensimmäistä Inhumansin jaksoa esitettiin Imax-teattereissa 1. syyskuuta 2017 alkaen elokuvana nimeltä Inhumans: The First Chapter kahden viikon ajan ja esitettiin sen jälkeen televisiossa ABC:llä 29. syyskuuta.[3]

S.H.I.E.L.D. Agentit (2013–2020)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: S.H.I.E.L.D. Agentit

Agentti Phil Coulson kokoaa pienen ryhmän S.H.I.E.L.D.:n (Strategic Homeland Intervention, Enforcement and Logistics Division) agentteja käsittelemään uusia tapauksia.[5] Havaittuaan, että Projekti Tuhatjalkainen ja sitä johtava ”Selvänäkijä” ovat yhteistyössä terroristijärjestö Hydran kanssa, Coulson ja hänen tiiminsä joutuvat jahtaamaan Hydran jäseniä, jotka ovat yhä vapaalla jalalla Hydran soluttautumisen ja S.H.I.E.L.D.:n tuhon jäljiltä, sekä pyrkivät saamaan takaisin hallituksen luottamuksen.[6] S.H.I.E.L.D.:n joutuessa sotaan sekä Hydraa että epäinhimillisiä vastaan, Coulson aloittaa salaisen tehtävän maailman suojelemiseksi uusilta uhilta.[7] Hydran ja epäinhimillinen Hiven kukistumisen jälkeen, S.H.I.E.L.D.:istä on tullut jälleen laillinen järjestö, ja Coulson on palannut takaisin tavalliseksi kenttäagentiksi etsiäkseen käsiinsä muitakin kyvykkäitä ihmisiä, mukaan lukien Robbie Reyesin / Aaveajajan. Samaan aikaan agentti Leo Fitz ja tohtori Holden Radcliffe viimeistelevät työnsä LMD-robottien parissa.[8] Myöhemmin Coulson ja hänen tiiminsä siepataan ja viedään avaruuteen, missä heidän on keksittävä keino ihmiskunnan pelastamiseksi ja kotiin palaamiseksi.[9]

ABC tilasi elokuussa 2012 pilottijakson ohjelmalle nimeltä S.H.I.E.L.D., jonka Joss Whedon ohjasi, ja jonka hän käsikirjoitti Jed Whedonin ja Maurissa Tancharoenin kanssa.[10] 6. huhtikuuta 2013, ABC julisti sarjan uudeksi nimeksi Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.,[11] ja sarja tilattiin virallisesti 10. toukokuuta 2013.[12] Jed Whedonin, Tancharoenin ja Jeffrey Bellin toimiessa sarjan showrunnereina,[1] Clark Gregg uusi elokuvista tutun roolinsa Phil Coulsonina.[13] Sarjan toisesta kaudesta ilmoitettiin 8. toukokuuta 2014,[14] kolmannesta kaudesta 7. toukokuuta 2015,[15] neljännestä kaudesta 3. maaliskuuta 2016,[16] viidennestä kaudesta 11. toukokuuta 2017,[17] kuudennesta kaudesta 14. toukokuuta 2018[18] ja seitsemännestä 16. marraskuuta 2018.[19] Kuudes ja seitsemäs kausi koostuvat kumpikin 13 jaksosta.[18][19] ABC ilmoitti 18.heinäkuuta 2019, että seitsemän tuotantokausi tulisi olemaan sarjan viimeinen.[20]

Ensimmäinen tuotantokausi alkoi 24. syyskuuta 2013,[21] ja sen tapahtumissa viitattiin myös elokuviin Thor: The Dark World ja Captain America: The Return of the First Avenger.[22][23] Paljastus Hydran soluttautumisesta S.H.I.E.L.D.:iin elokuvassa Captain America: The Return of the First Avenger vaikutti suuresti koko sarjaan. Elokuvan tapahtumien vaikutuksista sarjan juoneen, Loeb sanoi, "Se on äärimmäisen ainutlaatuinen kokemus, jota ei ole olemassa muualla päin viihdealaa."[24] Toinen tuotantokausi alkoi 23. syyskuuta 2014,[25] ja esitteli epäinhimilliset osaksi MCU:ta,[26] ennen näiden omaa televisiosarjaa.[27] Lisäksi toistuvana juonielementtinä kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella oli ruumis, joka kuului kriille, rodulle, jolla oli merkittävä rooli elokuvassa Guardians of the Galaxy.[28] Kolmas tuotantokausi alkoi 29. syyskuuta 2015,[29] ja siinä esiteltiin epäinhimillisistä koottuna sankariryhmänä Salaiset Soturit sekä LMD-robotit (Life Model Decoy).[30][31][31][32] Neljäs tuotantokausi alkoi 20. syyskuuta 2016,[33] ja siinä esiteltiin Robbie Reyes / Aaveajaja.[34] Se sisälsi myös viittauksia Agent Carterin toisen tuotantokauden ja Doctor Strangen tapahtumiin.[35][36] Viides tuotantokausi alkoi 1. joulukuuta 2017 ja sen neljä viimeistä jaksoa sijoittuivat samaan aikaan Avengers: Infinity Warin kanssa.[37][38] Kuudes tuotantokausi alkoi 10. toukokuuta 2019.[39] Seitsemän tuotantokausi alkoi 27. toukokuuta 2020.[40]

Ensimmäisellä kaudella Samuel L. Jackson,[41] Cobie Smulders,[42] Maximiliano Hernández,[43] Titus Welliver[44] ja Jaimie Alexander[45] uusivat Nick Furyn, Maria Hillin, Jasper Sitwellin, Felix Blaken, ja Sifin roolit edellisistä MCU-elokuvista ja One-Shot -lyhytelokuvista. Toisella kaudella, Alexander ja Smulders tekevät paluun,[46][47] minkä lisäksi Hayley Atwell,[48] Neal McDonough, Kenneth Choi,[49] ja Henry Goodman[50][51] uusivat Peggy Carterin, Timothy "Dum Dum" Duganin, Jim Moritan, ja tohtori Listin roolit edellisistä MCU-elokuvista. Kolmannella kaudella, William Sadler palasi presidentti Matthew Ellisin rooliin edellisistä MCU-elokuvista,[52] ja Powers Boothe esiintyi toistuvasti Gideon Malickin roolissa, hahmon esiinnyttyä aiemmin nimettömänä elokuvassa The Avengers.[53]

Agent Carter (2015–2016)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Agent Carter

Vuonna 1946 Peggy Carterin on tasapainoitettava rutiininomainen toimistotyönsä Strategisessa tiedereservissä (Strategic Scientific Reserve), samalla kun auttaa salaa Howard Starkia, joka lavastetaan syylliseksi laittomaan asekauppaan. Apunaan Starkin hovimestari, Edwin Jarvis, Carter yrittää hankkiutua aseista eroon ja löytää oikeat syylliset.[54][55] Carter muuttaa myöhemmin New Yorkista Los Angelesiin ja kohtaa uuden uhan, toisen maailmansodan jälkeisen atomisen ajan kynnyksellä, saa uuden kodin ja tapaa uusia ihmisiä, sekä mahdollisesti myös uuden rakkauden.[56]

Syyskuuhun 2013 mennessä Marvel oli myös kehittänyt sarjan, jota inspiroi One-Shot -lyhytelokuva Agent Carter, päähenkilönään Peggy Carter,[57] ja tammikuussa 2014 ABC Entertainment Groupin johtaja Paul Lee vahvisti sarjan olevan kehityksessä, ja mahdollisen pilottijakson käsikirjoituksen tekijöiksi Christopher Markusin ja Stephen McFeelyn, jotka käsikirjoittivat myös Captain America: The First Avengerin ja Captain America: The Return of the First Avengerin.[58] Tara Butters, Michele Fazekas ja Chris Dingess toimivat sarjan showrunnereina,[2][58] Hayley Atwellin uusiessa roolinsa Peggy Carterina.[58] 8. toukokuuta 2014 ABC tilasi virallisesti Agent Carter -sarjan.[14] Toisesta tuotantokaudesta ilmoitettiin 7. toukokuuta 2015.[15] ABC ilmoitti 12. toukokuuta 2016 lopettavansa sarjan kahteen tuotantokauteen.[59]

Ensimmäinen tuotantokausi, joka alkoi 6. tammikuuta 2015,[60] kertoi useissa MCU-elokuvissa esiintyneiden Musta Leski- ja Talvisotilas-ohjelmien alkuperästä.[61][62][63] Toisella tuotantokaudella, joka alkoi 19. tammikuuta 2016,[64] nähtiin pimeävoima, jolla on yhteyksiä Marcus Danielsiin sarjassa S.H.I.E.L.D. Agentit sekä Tohtori Outoon.[65]

Ensimmäisellä tuotantokaudella Dominic Cooper uusii roolinsa Howard Starkina elokuvasta Captain America: The First Avenger.[66] James D’Arcy esittää Edwin Jarvisia,[67] Starkin hovimestaria, joka toimii myöhemmin inspiraationa Tony Starkia palvelevalle tekoälylle J.A.R.V.I.S.[68] Costa Ronin esittää nuorta Anton Vankoa, joka oli Starkin ohella toinen kaarireaktorin luojista.[69] Chris Evans esiintyy Steve Rogersina / Kapteeni Amerikkana The First Avengeristä otetun arkistokuvan kautta.[70] McDonough ja Toby Jones uusivat roolinsa Duganina ja Arnim Zolana.[71][72] Toisella tuotantokaudella Cooper palaa Howard Starkin rooliin.[73]

Inhumans (2017)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Inhumans
Scott Buck toimi Inhumansin showrunnerina.

Sarja keskittyy Mustan Salamaan ja muihin Epäinhimillisten kuningasperheen jäseniin.[27]

Marraskuussa 2016 Marvel Television ja Imax Corporation julkistivat televisiosarjan Marvel’s Inhumans, jonka he toteuttavat yhdessä ABC Studiosin kanssa.[27][74] Sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa kuvattiin kokonaan Imax-digitaalikameroilla,[75] ja esitettiin Imax-teattereissa kahden viikon ajan 1. syyskuuta 2017 alkaen.[3] Tietyt kohtaukset muista jaksoista kuvattiin Imax-kameroilla.[75] ABC esitti sarjaa viikoittain 29. syyskuuta 2017 alkaen.[3] Kahteen ensimmäiseen jaksoon sisällytetään myös materiaalia, jota Imax-versioissa ei näytetä.[27] Sarja ei tiettävästi ole televisioon sovitettu versio Marvel Studiosin vuodelle 2019 suunnittelemasta, mutta sittemmin julkaisuaikataulusta vedetystä Inhumans-elokuvasta eikä myöskään S.H.I.E.L.D. Agenttien spin-off.[76] Disney–ABC Television Groupin puheenjohtaja Ben Sherwood lisäsi: "Olemme työskennelleet erittäin huolellisesti Marvel Studiosin ystäviemme kanssa – ja tämä on tärkeä seikka – varmistaaksemme, että aikataulun ja sisällön osasta ainoastaan rikastamme Marvel-maailmaa." Sarjan teatteriesitys on rajoitettu niin, ettei se tule yhdenkään Marvel Studiosin elokuvan julkaisun tielle.[77] Joulukuussa 2016 Scott Buckin julkistettiin olevan sarjan showrunner ja vastaava tuottaja.[4] Helmikuussa 2017 Anson Mount valittiin Mustan Salaman näyttelijäksi.[74] ABC julisti sarjan virallisesti lopetetuksi 11. toukokuuta 2018.[78]

Näyttelijät ja hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenteiden merkitykset
  • Sarjojen tuotantokaudet, kussakin verkostossa, on järjestelty julkaisupäivän mukaan.
  • Harmaa laatikko tarkoittaa, että hahmo ei esiinny kyseisellä tuotantokaudella.
  • OS merkitsee hahmon esiintyvän One-Shoteissa.
  • DS merkitsee hahmon esiintyvän digitaalisessa sarjassa.
  • F merkitsee hahmon esiintyvän myös elokuvissa.
  • R merkitsee hahmon esiintyvän toistuvassa roolissa kyseisellä tuotantokaudella.
  • G merkitsee hahmon tekevän vierailevan esiintymisen kyseisellä tuotantokaudella.
Hahmo S.H.I.E.L.D. Agentit Agent Carter Inhumans
Lincoln Campbell Luke Mitchell[79]
Peggy CarterF OS Hayley AtwellG [48] Hayley Atwell[58]
Phil CoulsonDS F OS Clark Gregg[6]
Roger Dooley Shea Whigham[80]
Timothy ”Dum Dum” DuganF OS Neal McDonoughG[49][71]
Louise Fisher Ellen Woglom[81]
Leo Fitz Iain De Caestecker[6]
Gorgon Eme Ikwuakor[81]
Lance Hunter Nick Blood[82]
Edwin JarvisF James D’Arcy[67]
Daisy ”Skye” Johnson
Quake
DS
Chloe Bennet[6][83]
Karnak Ken Leung[84]
Kristalli Isabelle Cornish[81]
Alphonso ”Mack” MacKenzieDS Henry Simmons[85]
Melinda MayDS Ming-Na Wen[6]
Maximus Iwan Rheon[86]
Meduusa Serinda Swan[87]
Bobbi Morse Adrianne Palicki[50]
Musta Salama Anson Mount[74]
Holden Radcliffe John Hannah[88]
Elena ”Yo-Yo” RodriguezDS Natalia Cordova-Buckley[89]
Jemma SimmonsDS Elizabeth Henstridge[6]
Deke Shaw Jeff Ward[90]
Daniel Sousa Enver Gjokaj[91]
Jack Thompson Chad Michael Murray[91]
Grant Ward Brett Dalton[6]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja Tuotantokausi Rotten Tomatoes Metacritic
S.H.I.E.L.D. Agentit 1 88% (72 arvostelua)[92] 74 (33 arvostelua)[93]
2 91% (32 arvostelua)[94]
3 100% (22 arvostelua)[95]
4 96% (23 arvostelua)[96]
5 100% (23 arvostelua)[97]
6 93% (15 arvostelua)[98]
7 100% (6 arvostelua)[99]
Agent Carter 1 96% (46 arvostelua)[100] 72 (27 arvostelua)[101]
2 76% (21 arvostelua)[102]
Inhumans 1 11% (47 arvostelua)[103] 27 (20 arvostelua)[104]

Perutut projektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Most Wanted[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuuhun 2015 mennessä Marvel oli kehittämässä S.H.I.E.L.D. Agentit -sarjalle spin-offia. Sarjaa kehittivät S.H.I.E.L.D. Agenttien vastaava tuottaja Jeffrey Bell ja käsikirjoittaja Paul Zbyszewski, minkä tapahtumat seuraisivat S.H.I.E.L.D. Agenttien toisen tuotantokauden loppua, ja joka backdoor-tyylisen pilottijakson sijaan saisikin aivan oman pilottijakson.[105] Adrianne Palicki ja Nick Blood osallistuivat keskusteluihin mahdollisesta uudesta sarjasta hahmoille Bobbi Morse ja Lance Hunter.[106] 7. toukokuuta 2015 ABC julkisti uusia sarjavalintojaan ja paljasti, ettei S.H.I.E.L.D. Agenttien spin-offia ollut otettu julkaisuohjelmaan.[107]

Jo elokuuhun 2015 mennessä S.H.I.E.L.D. Agenttien spin-off sai uuden mahdollisuuden ja työnimellä Marvel’s Most Wanted kulkeva sarja sai tilauksen pilottijaksolle.[108] Bell ja Zbyszewski aloittivat jälleen sarjan kehittämisen vastaavina tuottajina ja showrunnereina, ja osallistuivat samalla pilottijakson käsikirjoittamiseen. Myös Jeph Loeb on vastaavan tuottajan roolissa.[109] Sarja keskittyisi Morseen ja Hunteriin Palickin ja Bloodin jatkaessa rooleissa, ja sitä kuvailtiin "uudeksi keskittymäksi samalle kaksikolle ja heidän jatkuville seikkailuilleen".[108] Toukokuussa 2016, ABC peruutti toistamiseen sarjan toteuttamisen.[110]

Nimeämätön John Ridleyn kirjoittama sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marvel on myös työstänyt jo huhtikuusta 2015 asti työstänyt uutta sarjaa käsikirjoittaja John Ridleyn kanssa, ”luodakseen uudelleen” jonkun jo olemassa olevan Marvelin hahmon tai omistuksen.[111] Tammikuussa 2016 Ridley vahvisti projektin olevan ”yhä kehityksessä”. Hän totesi pyrkivänsä tuomaan siihen jotain Jessica Jonesin sekä hänen itse luomansa sarjan American Crimen ”sosiaalisesti tietoisesta luonteesta”, luoden samalla jotain mikä on ”suoraa viihdettä”.[112] Vuoden kuluttua, Channing Dungey paljasti Ridleyn projektin etenevän yhä, Ridleyn työstäessä käsikirjoitustaan uudelleen.[113] Ridley lisäsi, ettei uudelleenkirjoituksen syy ole se ”ettei mikään toiminut ensimmäisellä kerralla”, vaan halu varmistaa, että sarja tekisi jotain mitä supersankarisarjat eivät ole välttämättä ennen nähneet, toivoen, että se valtaisi Marvelilta ”tilaa, jota ei ole tällä hetkellä täytetty”. Hän myös kertoi toivovansa luoda sarjan ”lähiaikoina”.[114] Elokuussa 2017 Dungey ilmoitti, ”ettei ole varmaa” työskentelikö Ridley yhä projektin parissa.[115] Joulukuussa 2019, kun Marvel Television lakkautettiin ja vastuu kaikista jo tuotannossa olevien sarjojen tuotannoista siirtyi Marvel Studiosille, kehitysvaiheeseen jääneet sarjat päätettiin jättää toteuttamatta.[116]

Damage Control[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja seuraa ylityöllistettyä ja alipalkattua urakointiryhmää, joka erikoistuu supersankareiden taisteluiden jättämien vahinkojen korjaamiseen, niiden vuoksi viivästyneiden tapahtumien uudelleen aikatauluttamiseen sekä kadonneiden esineiden löytämiseen.[117]

Lokakuussa 2015 ABC tilasi puolen tunnin kestoisen ”put pilot” -tyylisen pilottijakson näytellylle komediasarjalle Marvel's Damage Control, joka perustuu sarjakuvissa esiintyneenseen samannimiseen rakennusyhtiöön. Sarjan on kehittänyt ABC Studiosille ja Marvel Televisionille Ben Karlin, joka myös käsikirjoittaa projektin.[117][118] Tammikuussa 2016 ABC Entertainmentin johtaja Paul Lee vihjaili, että sarja tultaisiin esittämään televisiossa esityskaudella 2016–2017.[119] Sen jälkeen sarjan tuotannosta ei ole uutisoitu. Joulukuussa 2019, kun Marvel Television lakkautettiin ja vastuu kaikista jo tuotannossa olevien sarjojen tuotannoista siirtyi Marvel Studiosille, kehitysvaiheeseen jääneet sarjat päätettiin jättää toteuttamatta.[116]

Nimeämätön Allan Heinbergin kirjoittama sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DToukokuussa 2016 Dungey sanoi, että heillä oli Most Wantedin perumisen ja Agent Carterin lopettamisen jälkeen ”kourallinen projekteja kehityksessä”, ja että Marvel sekä ABC pyrkivät tekemään ”sarjoja, jotka hyödyttäisivät kumpaakin”.[120] Tammikuussa 2018 hän huomautti Marvelin ja ABC:n kokeilleen ”joitain uusia asioita, jotka eivät toimineet niin hyvin kuin he toivoivat. Kehitimme muutaman asian tällä kaudella, joiden emme usko menevän eteenpäin, joten olemme hyvin huolellisiia siitä mitä teemme seuraavaksi, koska ideamme on keksiä jotain mikä toimii hyvin sekä Marvelille että ABC:lle, joten jatkamme yrittämistä.”[121] Elokuussa Dungey sanoi ”keittelemme muutamia asioita lähetettäviksi” mahdollisina uusina Marvel-sarjoina ABC:lle ja oli erityisesti yksi idea, josta hän todella halusi keskustella lisää.[122] Syyskuussa 2018 ABC päätti tulla tuottamaan sarjan vähemmän tunnetuille naispuolisille supersankareille, Allan Heinbergin ollessa kiinnitettynä sarjan käsikirjoittajaksi ja vastaavaksi tuottajaksi. Jeph Loeb oli myös kiinnitettynä mahdollisen sarjan vastaavaksi tuottajaksi. Idea oli ollut ”vahvasti ehdolla” uudeklsi sarjaksi Marvelille ja ABC:lle.[123] Helmikuussa 2019 ABC kuitenkin päätti, ettei tilaa pilottijaksoa ”isosta” sitoutumisestaan sarjan tuotantoon. Deadline Hollywoodin Nellie Andreeva huomautti, että oli ”epävarmaa” toteutettaisiinko sarjaa enää uudelleen.[124]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 2016 Lee paljasti ABC Studiosin kehittävän toista komediasarjaa Marvelille Damage Controlin jälkeen.[119] Elokuussa 2019 ABC Entertainmentin johtaja Karey Burke sanoi ABC:n keskustelevan Marvelin kanssa aktiivisesti ”eräästä tietystä projektista”, luodakseen aivan uudenlaisen naispuolisiin hahmoihin keskittyvän sarjan. Projekti oli erillinen Allan Heinbergin kehitteillä olevasta sarjasta.[125] Joulukuussa 2019, kun Marvel Television lakkautettiin ja vastuu kaikista jo tuotannossa olevien sarjojen tuotannoista siirtyi Marvel Studiosille, kehitysvaiheeseen jääneet sarjat päätettiin jättää toteuttamatta.[116]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Littleton, Cynthia: ABC orders Marvel 'S.H.I.E.L.D' pilot Variety. 28.8.2012. Arkistoitu . Viitattu 4.9.2015. (englanniksi)
  2. a b McIntrye, Gina: ‘Agent Carter': Hayley Atwell reprises capable 1940s spy for Marvel TV show Los Angeles Times. 2.1.2015. Arkistoitu . Viitattu 4.9.2015. (englanniksi)
  3. a b c Petski, Denise: ‘Marvel’s Inhumans’ Gets Premiere Date On ABC Deadline.com. 26.6.2017. Arkistoitu . Viitattu 21.7.2017. (englanniksi)
  4. a b Goldberg, Lesley: Marvel's 'Inhumans' Sets 'Dexter' Grad as Showrunner (Exclusive) The Hollywood Reporter. 6.12.2016. Arkistoitu . Viitattu 6.12.2016. (englanniksi)
  5. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. 6.4.2013. ABC Studios. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  6. a b c d e f g Han, Angie: ‘Agents of S.H.I.E.L.D.’ Season 2 Trailer Hints at Dark Times Ahead 3.9.2014. /Film. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  7. Lovett, Jaimie: Agents Of S.H.I.E.L.D. Season 3 Synopsis Revealed 12.5.2015. ComicBook.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  8. Lovett, Jamie: Agents Of S.H.I.E.L.D. Season 4 Synopsis Released ComicBook.com. 2.8.2016. Arkistoitu . Viitattu 5.8.2016. (englanniksi)
  9. Agard, Chancellor: Agents of S.H.I.E.L.D. season 5 premiere date revealed at NYCC Entertainment Weekly. 7.10.2017. Arkistoitu . Viitattu 2.12.2017. (englanniksi)
  10. Andreeva, Nellie: ABC Greenlights ‘S.H.I.E.L.D’ Marvel Pilot, Joss Whedon To Co-Write & Possibly Direct 28.8.2012. Deadline.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  11. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D April 6, 2013. ABC Studios. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  12. Andreeva, Nellie: ABC Picks Up Marvel/Joss Wheden’s ‘S.H.I.E.L.D.’ To Series 10.5.2013. Deadline.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  13. NYCC 2012: Coulson Lives in Marvel's S.H.I.E.L.D. 13.10.2012. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  14. a b Hibberd, James: ABC renews 'SHIELD' plus orders 'Captain America' spin-off Entertainment Weekly. 8.5.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  15. a b Goldberg, Lesley: ABC Renews 'Agents of SHIELD,' 'Agent Carter' The Hollywood Reporter. 7.5.2015. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  16. Strom, Marc: 'Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.' Renewed For Season 4 Marvel.com. 3.3.2016. Arkistoitu . Viitattu 4.3.2016. (englanniksi)
  17. Goldberg, Leslie: ABC Renews 'Agents of SHIELD,' 'American Housewife,' 'Designated Survivor' The Hollywood Reporter. 11.5.2017. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2017. (englanniksi)
  18. a b Goldberg, Lesley: 'Agents of SHIELD' Renewed for Abbreviated Sixth Season at ABC The Hollywood Reporter. 14.5.2018. Arkistoitu . Viitattu 14.5.2018. (englanniksi)
  19. a b Andreeva, Nellie & Petski, Denise: ‘Marvel’s Agents Of S.H.I.E.L.D’ Renewed For Season 7 By ABC Deadline Hollywood. 16.11.2018. Arkistoitu . Viitattu 2.12.2018. (englanniksi)
  20. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. to End After Season 7 in 2020 TVLine. 18.7.2019. Arkistoitu . Viitattu 19.7.2019. (englanniksi)
  21. Dove, Steve: Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. Series Premiere Date Announced 16.7.2013. ABC Studios. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  22. Hibberd, James: 'Agents of SHIELD' doing 'Thor' crossover directed by Jonathan Frakes Entertainment Weekly. 1.11.2013. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  23. Schwartz, Terri: 'Agents of SHIELD' will get a 'Captain America: The Winter Soldier' crossover too 21.11.2013. Zap2it. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  24. Truitt, Brian: Film reveal retools TV's 'Agents of S.H.I.E.L.D.' USA Today. 6.4.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  25. Kondolojy, Amanda: ABC Announces Fall Premiere Dates TV By the Numbers. 15.7.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  26. Couch, Aaron: 'Agents of SHIELD' Bosses on Skye Bombshell and Marvel Movie Future The Hollywood Reporter. 9.12.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  27. a b c d 'Marvel's The Inhumans' Coming To IMAX & ABC In 2017 Marvel.com. 14.11.2016. Arkistoitu . Viitattu 18.11.2016. (englanniksi)
  28. Logan, Michael: It's All Connected: Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.'s Alien Revealed TV Guide. 19.11.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  29. Ausiello, Michael: ABC Sets Fall Premiere Dates for Grey's, Scandal, Once and 21 Others, Names Forever's Replacement 10.6.2015. TVLine. Arkistoitu . Viitattu 3.10.2015. (englanniksi)
  30. Coulson Will Encounter the Secret Warriors on 'Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.' on ABC 26.6.2015. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu June 27, 30.9.2015. (englanniksi)
  31. a b Prudom, Laura: Marvel’s ‘Secret Warriors’ Are Coming to ‘Agents of SHIELD’ – and Comic-Con (EXCLUSIVE) Variety. 26.6.2015. Arkistoitu . Viitattu 30.9.2015. (englanniksi)
  32. Goldman, Eric: Marvel's Agents of SHIELD: "Ascension" Review IGN. 17.5.2016. Arkistoitu . Viitattu 19.5.2016. (englanniksi)
  33. Stanhope, Kate: ABC Announces Fall Premiere Dates The Hollywood Reporter. 28.6.2016. Arkistoitu . Viitattu 29.6.2016. (englanniksi)
  34. Abrams, Natalie: Agents of S.H.I.E.L.D. adds Gabriel Luna as Ghost Rider Entertainment Weekly. 22.7.2016. Arkistoitu . Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  35. Lachenal, Jessica: Agents of S.H.I.E.L.D. Debrief Season 4, Episode 6: “The Good Samaritan” The Mary Sue. Arkistoitu . Viitattu 28.11.2016. (englanniksi)
  36. Abrams, Natalie: How Agents of S.H.I.E.L.D. will cross over with Doctor Strange Entertainment Weekly. 16.9.2016. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2017. (englanniksi)
  37. Mitovich, Matt Webb: Agents of S.H.I.E.L.D. Gets Premiere Date for 'Quite Different' Season 5 TVLine. 7.10.2017. Viitattu 7.10.2017. (englanniksi)
  38. Mitovich, Matt Webb: Agents of S.H.I.E.L.D. Bosses Talk Team's Final Life-or-Deaths Dilemma, Looming Infinity War Threat TVLine. 11.5.2018. Arkistoitu . Viitattu 19.5.2018. (englanniksi)
  39. Mitovich, Matt Webb: Agents of S.H.I.E.L.D. Season 6 Now Targeting a Springtime Premiere TVLine. 14.2.2019. Arkistoitu . Viitattu 12.5.2019. (englanniksi)
  40. Petski, Denise: ABC Sets Premiere Dates For 'Marvel's Agents Of S.H.I.E.L.D.' Final Season, Summer Fun & Games Lineup & More Deadline Hollywood. 14.4.2020. Arkistoitu . (englanniksi)
  41. Hibberd, James: 'Agents of SHIELD' ratings slip; Samuel L. Jackson makes cameo Entertainment Weekly. 2.10.2013. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  42. Goldberg, Lesley: Cobie Smulders' Comic-Con Reveal: Secret 'Agents of SHIELD' Role The Hollywood Reporter. 19.7.2013. Arkistoitu . Viitattu 19.7.2013. (englanniksi)
  43. Declassifying Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: The Hub 24.10.2013. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  44. Titus Welliver Set to Return as Agent Blake in Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. 10.10.2013. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  45. Logan, Michael: First Look: Thor Star Jaimie Alexander Meets the Agents of S.H.I.E.L.D. TV Guide. 10.2.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  46. Logan, Michael: Asgardian Warrior Sif Returns to Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. 9.2.2015. TVInsider. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  47. Gelman, Vlada: TVLine Items: Maria Hill's S.H.I.E.L.D. Return, Doctor Who on Disney and More TVLine. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  48. a b Learn How Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. Begins Its Second Season 8.9.2014. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  49. a b Logan, Michael: First Look: Haley Atwell's Agent Carter on Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. TV Guide. 10.9.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  50. a b Declassifying Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Aftershocks February 13, 2015. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  51. Truitt, Brian: 'S.H.I.E.L.D.' leads into 'Avengers' sequel USA Today. 20.4.2015. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  52. Fitzpatrick, Kevin: Review: ‘Agents of S.H.I.E.L.D.’ Breaks the ‘Laws of Nature,’ Gets Inhumanly Good in Season 3 29.9.2015. Screen Crush. Arkistoitu . Viitattu 30.9.2015. (englanniksi)
  53. Abrams, Natalie: Agents of S.H.I.E.L.D. adds Powers Boothe in 'incredibly menacing' role Entertainment Weekly. 15.10.2015. Arkistoitu . Viitattu 19.5.2016. (englanniksi)
  54. Strom, Marc: First Details on Marvel's Agent Carter 10.5.2014. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  55. Cavanaugh, Patrick: See What's in Store for Marvel's Agent Carter in the Official Series Synopsis 27.10.2014. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  56. Abrams, Natalie & Hibberd, James: Agent Carter moving to a new city in season 2 Entertainment Weekly. 12.5.2015. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  57. Andreeva, Nellie: Marvel Developing ‘Agent Carter’ TV Series 18.9.2013. Deadline.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  58. a b c d Goldberg, Lesley: Marvel's 'Agent Carter': Hayley Atwell, Writers, Showrunners Confirmed for ABC Drama The Hollywood Reporter. 17.1.2014. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  59. Goldberg, Lesley: 'Agent Carter' Canceled at ABC The Hollywood Reporter. 12.5.2016. Arkistoitu . Viitattu 13.5.2016. (englanniksi)
  60. Strom, Marc: Marvel's Agent Carter & Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D. Set Premiere & Return Dates 5.11.2014. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  61. Strom, Marc: Marvel's Agent Carter Explores the Origins of the Black Widow Program Marvel.com. 3.2.2015. Arkistoitu . Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
  62. Abrams, Natalie: Captain America writers on surprise Agent Carter cameo Entertainment Weekly. 25.2.2015. Arkistoitu . Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
  63. Abrams, Natalie: Agent Carter bosses on Peggy's closure, Captain America ties, and the future ew.com. 25.2.2015. Arkistoitu . Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
  64. de Moraes, Lisa: Obama’s State Of The Union Address Thwarts ABC’s ‘Marvel’s Agent Carter’ Return Deadline.com. 1.12.2015. Arkistoitu . Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
  65. Huver, Scott: SDCC: "Agent Carter" Showrunners Promise Romance, Glamour and...the Darkforce? Comic Book Resources. 21.7.2015. Arkistoitu . Viitattu 3.12.2015. (englanniksi)
  66. Strom, Marc: Dominic Cooper Returns as Howard Stark in Marvel's Agent Carter 30.9.2014. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  67. a b Kroll, Justin: James D'Arcy to Co-Star With Hayley Atwell in Marvel's 'Agent Carter' (Exclusive) Variety. 16.9.2014. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  68. Trumbore, Dave: Agent Carter to Feature Edwin Jarvis, aka Howard Stark’s Butler and Inspiration for Tony Stark’s AI 25.7.2014. Collider. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  69. Steinbeiser, Andrew: Exclusive: Costa Ronin Cast as Anton Vanko in Marvel's Agent Carter Comicbook.com. 5.11.2014. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  70. Goldman, Eric: Peggy Vs. The World 3.1.2015. IGN. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  71. a b White, Brett: The Howling Commandos Return In New "Agent Carter" Promo 7.1.2015. Comic Book Resources. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  72. Schwartz, Terri: 'Agent Carter' Season 1 finale surprise gets HYDRA's return started 24.2.2015. Zap2it. Arkistoitu . Viitattu 16.9.2015. (englanniksi)
  73. , Abrams, Natalie: Agent Carter casts Whitney Frost and more season 2 additions Entertainment Weekly. 9.10.2015. Arkistoitu . Viitattu 17.11.2015. (englanniksi)
  74. a b c Andreeva, Nellie: ‘Marvel’s Inhumans’: ‘Hell On Wheels’ Anson Mount To Star As Black Bolt In ABC Series Deadline. 28.2.2017. Arkistoitu . Viitattu 1.3.2017. (englanniksi)
  75. a b Goldberg, Lesley: Why ABC's Deal to Bring Marvel's 'The Inhumans' to Imax Is a "Quadruple Win" The Hollywood Reporter. 21.11.2016. Arkistoitu . Viitattu 25.11.2016. (englanniksi)
  76. Goldberg, Lesley: Marvel, ABC Set 'The Inhumans' TV Series The Hollywood Reporter. 14.11.2016. Arkistoitu . Viitattu 18.11.2016. (englanniksi)
  77. Barnes, Brooks: Marvel’s ‘Inhumans’ TV Series Will Arrive via Imax Theaters The New York Viitattu=18.11.2016. Arkistoitu . (englanniksi)
  78. Petski, Denise: ‘Marvel’s Inhumans’ Canceled By ABC After One Season Deadline Hollywood. 11.5.2018. Arkistoitu . Viitattu 13.5.2018. (englanniksi)
  79. Luke Mitchell Joins 'Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.' as Series Regular 1.6.2015. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2015. (englanniksi)
  80. Andreeva, Nellie: Shea Whigham To Co-Star On 'Marvel's Agent Carter' Deadline Hollywood. 22.9.2014. Arkistoitu . Viitattu 13.5.2016. (englanniksi)
  81. a b c Petski, Denise: 'Marvel's Inhumans': Eme Ikwuakor, Isabelle Cornish, Mike Moh, More Round Out Cast Deadline Hollywood. 3.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  82. Abrams, Natalie: Agents of S.H.I.E.L.D. Reveals New Characters, Carter Adds Captain Directors TV Guide. 25.7.2014. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2015. (englanniksi)
  83. Ratcliffe, Amy: Comic-Con: Lash is Coming to Season 3 of Agents of SHIELD IGN. 10.7.2015. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2015. (englanniksi)
  84. Petski, Denise: 'Marvel's Inhumans': Ken Leung To Play Karnak in ABC Series Deadline Hollywood. 2.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  85. Strom, Marc: Henry Simmons Re-Enlists With 'Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.D.' as Series Regular 4.6.2015. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2015. (englanniksi)
  86. Goldberg, Lesley: 'Game of Thrones' Grad Iwan Rheon to Star in Marvel's ABC Drama 'Inhumans' The Hollywood Reporter. 21.2.2017. Arkistoitu . Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  87. Abrams, Natalie: Marvel's Inhumans casts Serinda Swan as Medusa Entertainment Weekly. 1.3.2017. Arkistoitu . Viitattu 23.1.2020. (englanniksi)
  88. (#319) "Failed Experiments" The Futon Critic. Arkistoitu . Viitattu 21.9.2016. (englanniksi)
  89. Patten, Dominic: 'Marvel's Agents Of S.H.I.E.L.D.' Ups Natalia Cordova-Buckley To Series Regular For Season 5 – NY Comic-Con Deadline.com. 5.10.2017. Arkistoitu . Viitattu 6.10.2017. (englanniksi)
  90. Li, Shirley: Agents of SHIELD ups Jeff Ward to series regular Entertainment Weekly. 21.7.2018. Arkistoitu . Viitattu 21.7.2018. (englanniksi)
  91. a b Marvel's Agent Carter Casts 2 Key Roles 29.8.2014. Marvel.com. Arkistoitu . Viitattu 15.10.2015. (englanniksi)
  92. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 3.5.2019. (englanniksi)
  93. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D – Season 1 Reviews Metacritic. CBS. Viitattu 4.10.2016. (englanniksi)
  94. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 2 Rotten Tomatoes. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  95. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 3 Rotten Tomatoes. Viitattu 1.12 .2018. (englanniksi)
  96. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 4 Rotten Tomatoes. Viitattu 15.6.2019. (englanniksi)
  97. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 5 Rotten Tomatoes. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
  98. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 6 Rotten Tomatoes. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
  99. Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.: Season 7 Rotten Tomatoes. Viitattu 21.7.2020. (englanniksi)
  100. Marvel's Agent Carter: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 12.9.2018. (englanniksi)
  101. Agent Carter : Season 1 Metacritic. CBS. Viitattu 4.10.2016. (englanniksi)
  102. Marvel's Agent Carter: Season 2 Rotten Tomatoes. Viitattu 12.9.2018. (englanniksi)
  103. Marvel's Inhumans: Season 1 Rotten Tomatoes. Viitattu 3.5.2019. (englanniksi)
  104. Marvel's Inhumans : Season 1 Metacritic. CBS. Viitattu 21.7.200. (englanniksi)
  105. Hibberd, James: Marvel developing Agents of S.H.I.E.L.D. spinoff for ABC -- exclusive Entertainment Weekly. 9.4.2015. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  106. Andreeva, Nellie: Adrianne Palick & Nick Blood Eyed To Topline Agents of S.H.I.E.L.D. Spinoff 20.4.2015. Deadline.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  107. Andreeva, Nellie: ‘Agents Of S.H.I.E.L.D.’ Spinoff Not Going Forward At ABC 7.5.2015. Deadline.com. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  108. a b Goldberg, Lesley: Adrianne Palicki, Nick Blood to Star in Marvel Pilot for ABC The Hollywood Reporter. 20.8.2015. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  109. Wagmeister, Elizabeth: Marvel’s Mockingbird Series Starring Adrianne Palicki Lands ABC Pilot Order (EXCLUSIVE) Variety. 20.8.2015. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  110. Wagmeister, Elizabeth: ‘Marvel’s Most Wanted’ Not Going Forward at ABC Variety. 12.5.2016. Arkistoitu . Viitattu 13.5.2016. (englanniksi)
  111. Hibberd, James: Marvel teaming with John Ridley for mysterious superhero project -- exclusive Entertainment Weekly. 17.4.2015. Arkistoitu . Viitattu 10.9.2015. (englanniksi)
  112. Schwartz, Terri: John Ridley's Marvel Series is "Still Very Much Alive" IGN. 9.1.2016. Arkistoitu . Viitattu 27.1.2016. (englanniksi)
  113. Rice, Lynette: ABC chief addresses Scandal-free fall lineup and the future of OUAT Entertainment Weekly. 10.1.2017. Arkistoitu . Viitattu 11.1.2017. (englanniksi)
  114. Schwartz, Terri: John Ridley Promises Marvel TV Project Is A 'Unique' Take On Superhero Genre IGN. 10.1.2017. Arkistoitu . Viitattu 11.1.2017. (englanniksi)
  115. Ge, Linda: ABC President "Not Sure" If John Ridley Marvel Project Is Still Happening The Tracking Board. 6.8.2017. Arkistoitu . Viitattu 1.12.2018. (englanniksi)
  116. a b c Goldberg, Lesley: Marvel TV Division Folded Into Studio Unit, Layoffs Expected The Hollywood Reporter. 8.12.2019. Arkistoitu . Viitattu 14.12.2019. (englanniksi)
  117. a b Andreeva, Nellie: Marvel Comics ‘Damage Control’ Adapted As Comedy TV Series By ABC 2.10.2015. Deadline.com. Arkistoitu . Viitattu 3.10.2015. (englanniksi)
  118. Stanhope, Kate: ABC Prepping Marvel Comedy 'Damage Control' The Hollywood Reporter. 2.10.2015. Arkistoitu . Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  119. a b Schwartz, Terri: Second Marvel Comedy In Development At ABC IGN. 11.1.2016. Arkistoitu . Viitattu 18.1.2016. (englanniksi)
  120. Rose, Lacey: ABC Entertainment Chief Talks 'Castle's' Demise, Shonda Rhimes' Future and More Marvel The Hollywood Reporter. 17.5.2016. Arkistoitu . Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  121. Abrams, Natalie & Hibberd, James: ABC boss 'cautiously optimistic' about S.H.I.E.L.D., Once Upon a Time futures Entertainment Weekly. 8.1.2018. Arkistoitu . Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  122. Goldberg, Lesley: ABC's Channing Dungey on 'Roseanne' Cancellation, Kenya Barris' Exit and More 'Modern Family' The Hollywood Reporter. 7.8.2018. Arkistoitu . Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  123. Andreeva, Nellie: Marvel Series About Female Superheroes From 'Wonder Woman's Allan Heinberg Set At ABC With Big Commitment Deadline Hollywood. 19.9.2018. Arkistoitu . Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  124. Andreeva, Nellie: Marvel Female Superheroes Drama Not Going To Pilot At ABC Deadline Hollywood. 5.2.2019. Arkistoitu . Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  125. White, Peter: ABC Lines Up Next Marvel Adaptation, In Talks For "Mostly Brand New" Female Superhero Deadline Hollywood. 5.8.2019. Arkistoitu . Viitattu 14.1.2021. (englanniksi)