Teuvo Tulio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teuvo Tulio
Teuvo Tulio.jpg
Syntymäaika 23. elokuuta 1912
Syntymäpaikka Pietari, Venäjän keisarikunta
Aktiivisena 1929–1972
Kuolinaika 8. kesäkuuta 2000 (87 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Teuvo Tulio (alun perin Theodor Antonius Deroschinsky-Tugai[1][2] 23. elokuuta 1912 Pietari, Venäjän keisarikunta8. kesäkuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen elokuvaohjaaja, -leikkaaja, -käsikirjoittaja ja -näyttelijä.[1] Juuriltaan hän oli latvialainen[3] ja Latviassa hänet tunnetaan nimellä Teodors Turlajs. Tugai muutti Suomeen äidin uuden avioliiton johdosta hänen ollessaan vielä nuori.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Theodor Tugai syntyi 1912 turkkilais-puolalais-persialais-latvialaisille vanhemmille Riiasta Pietariin matkalla olleessa junassa. Hänen äitinsä oli balettitanssija Helena Garschin. Hänen isänsä oli Aleksander Tugai. Vanhemmat solmivat avioliittonsa ainoastaan Theodorin äidin vanhempien vaatimuksesta, eikä se kestänyt kauan. Theodorin syntyessä hänen äitinsä oli 18-vuotias.[4]

Theodor varttui Latvian maaseudulla äitinsä vanhempien maatilalla.[5] Äiti ei viihtynyt maaseudulla, vaan muutti Pietariin luodakseen uraa ballerinana. Hän avioitui puolalaisen upseerin Peter Derodzinskyn kanssa, jonka sukunimeä Theodor käytti muuttaessaan äitinsä kanssa Helsinkiin. Isäpuolen, jota Theodor ei koskaan tavannut, sukunimestä syntyi se väärinkäsitys, että hän olisi aatelinen.[4]

Äiti ei kovin usein käynyt poikaansa tapaamassa ja Theodor varttui isoisänsä lemmikkinä. Poika oppi hoitamaan karjaa jo pienenä ja erityisesti häntä kiinnostivat hevoset. Lapsena omaksutusta taidosta käsitellä hevosia oli hyötyä elokuvanuran alkuvaiheissa, joissa Theodor esitti romanimiestä. Kun Theodor täytti kymmenen vuotta, poika haluttiin laittaa oppikouluun Riikaan, missä liikemiehenä työskentelevä eno oli halukas tarjoamaan asunnon. Äiti oli avioitunut suomalaisen Alarik Rönnqvistin kanssa ja halusi poikansa muuttavan luokseen Helsinkiin.[6]

Perhe asettui asumaan Helsingin Katajanokalle vuonna 1922. Muutto ei ollut maalaiselämään tottuneelle pojalle helppo. Kielitaidostakaan ei ollut apua, Theodor osasi latviaa, venäjää ja saksaa, mutta Helsingissä puhuttuja suomea ja ruotsia ei lainkaan. Koulussa meni hyvin, sillä oppilaat olivat taustoiltaan kansainvälisiä, mutta Katajanokan kaduilla oli vaikeaa. Muut lapset haukkuivat häntä ulkonäön vuoksi mongoliksi tai kirgiisiksi ja usein asiat ratkaistiin nyrkeillä. Theodor muisteli myöhemmin lunastaneensa paikkansa Katajanokan poikayhteisössä juuri nyrkeillään.[7]

Teinivuosinaan hän ystävystyi kolme vuotta vanhemman luistinratakumppanin Valentin Vaalan kanssa. He molemmat olivat opiskelleet samassa suomalais-venäläisessä Tabunovin koulussa, ja Theodor Tugai oli jatkanut opintojaan Helsingin Saksalaisessa koulussa.[8] Luistinradalla pojat innostuivat keskustelemaan elokuvista, joka eli taidemuotona 1920-luvulla nousukauttaan. Kumpikin piti Chaplinista ja seikkailuelokuvista, erityisesti niistä, joissa näyttelivät Tom Mix ja William Hart. Puolalaisen upseeri-isäpuolensa sukunimen Tugai jätti pois juuri näihin aikoihin, hän oli nyt lyhyesti Tugai .[9]

Näyttelijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoret ystävykset Valentin Vaala ja Teuvo Tulio.

Nuoret Vaala ja Tugai ryhtyivät työstämään yhteisiä elokuvia. Heidän mielestään eksoottinen seikkailuelokuva tulisi sijoittaa romaniyhteisöön. Vaala oli ehtinyt ohjata koulunäytelmiä joten tuntui luonnolliselta, että hän ohjaisi elokuvan. Minkäänlaista käsitystä siitä, miten paljon vaivaa ja rahaa elokuvan tekeminen vaatisi, ei pojilla ollut. He arvelivat, että asiat hoituvat itsestään.[10]

Tarvittavat rahoittajat löytyivät lähipiiristä. Toinen oli Tugain perhetuttu Armas Villamo ja toinen valokuvaustarvikkeita myyvä ja pienimuotoisia dokumenttielokuvia tehnyt Oskar Lindelöf joka suostui myös lainaamaan kameran. Koska Vaala oli itseoikeutettu ohjaaja, Tugai sai näytellä miespääsan, johon hän valmistautui muun muassa jäljittelemällä Greta Garboa. Naispääosan esitti Regina Ekroth. Käsikirjoituksen ystävät laativat yhdessä. Elokuva sai nimekseen Mustat silmät ja se valmistui vuonna 1929. Tulion mielestä elokuva onnistui ensikertalaisilta hyvin. Sitä kehui myös Tulenkantajat- lehden kriitikko. Vaala oli asiasta kokonaan toista mieltä ja heitti elokuvan kopion ja negatiivin mereen Kaivopuiston rannassa. [11]

Ystävyksille jäi kuitenkin into tehdä uusia elokuvia ja he päättivät tehdä toisen elokuvan samasta aihepiiristä. Uudelle elokuvalle annettiin nimi Mustalaishurmaaja. Tulio näytteli jälleen miespääosan ja hän muisteli myöhemmin, että rooliin ei kummempia näyttelijänlahjoja tarvittu. Naisrooleihin palkattiin Meri Hackzell, Alli Riks ja Hanna Taini. Hanna Taini oli Tulion tuttava ja hänestä tuli suomalaisen elokuvan tähtinäyttelijä. Kalle Hagert järjesti elokuvaan romaneja avustajiksi. Elokuva kertoo kilpailevien romaniheimojen välisistä riidoista ja rakkaudesta. Kuvausten ajan kuvaajat ja näyttelijät asuivat romanileirissä. Ensi- iltansa elokuva sai vuonna 1929. [12]

Uusi elokuva, Laveata tietä, tehtiin jo ammattitaitoisemmin. Rahoittajana toimi edelleen Villamo, jolla oli suhteita myös Suomi-Filmin johtajistoon. Heidän kauttaan saatiin käytettäviksi Vironkadun studio ja uudet äänityslaitteet. Myös käyttöluottoa elokuvaamiseen järjestyi Villamon suhteiden avulla. Tugai esitti elokuvan miespääosaa, viulistia. Naisnäyttelijät olivat tuttuja edellisistä elokuvasta.Ensi- ilta oli vuonna 1931. Elokuva menestyi kohtalaisesti, mutta tuotti kalliiden tuotantokustannustensa takia tappiota. [13]

Seuraavaksi Vaala ja Tugai innostuivat Tulenkantajien ajatuksista ja he myös ystävystyivät heidän kanssaan. Tulenkantajien mielestä Tugai ja Vaala olivat suomalaisen elokuvan avantgardisteja. Mika Waltari oli kirjoittanut novellin, jota ei oltu julkaistu ja tarjosi sitä Vaalalle ja Tugaille elokuvattavaksi. Novellin pohjalta syntyi elokuva Sininen varjo, joka sai ensi-iltansa vuonna 1933. [14]

Suomessa elettiin talouslaman aikaa ja rahoittajien saaminen oli vaikeaa, muun muassa vanha mesenaatti Armas Villamo oli talousvaikeuksissa. Rekvisiittaa hankittiin lainaamalla huonekalut ja matot Tugain äidiltä. Sivuosiin saatiin ammattinäyttelijöitä, kuten Aku Korhonen, Eino Jurkka ja Uuno Laakso. Yhtenä näyttelijänä oli Hollywoodissa uraa yrittänyt Carl von Haartman. Tugai esitti rohkeasti kaksoisroolin veljeksinä, joista toinen on hyvä ja toinen turmeltunut. Naispääosan esitti Bigi Nuotio ja yhdessä roolissa oli Tugain koulukaveri Regina Linnanheimo. [15]

Vaalan ja Tugain yhteistyö elokuva-alalla päättyi Siniseen varjoon. Vaala sai työtarjouksen Suomi- Filmiltä, jonka otti vastaan. Rahallisesti Vaala ja Tugai eivät olleet elokuvillaan hyötyneet, vaan saivat lähes pelkästään arvokasta työkokemusta. Tugain äiti toivoi poikansa nyt lopettavan elokuvien parissa puuhastelun ja hankkivan itselleen opiskelupaikan. Opiskelu ei Tugaita kiinnostanut, vaan hän toivoi voivansa jatkaa elokuvien tekemistä. [16]

Viimeisen näyttelijäsuorituksensa Tugai teki vuonna 1935 elokuvassa Fredlös. Roolin elokuvaan Tugai sai sattumalta. Ollessaan viettämässä iltaa Helsingin pörssiravintolassa, häntä lähestyi tanskalainen George Schnéevoigt, joka kysyi haluaisiko hän näytellä Norjan Lapissa kuvattavassa elokuvassa. Schnéevoigt oli jostain kuullut, että Tugai oli kielitaitoinen ja kokenut elokuvanäyttelijä. Palkkio roolista olisi huomattavasti suomalaista parempi. [17]

Kuvaukset aloitettiin Norjan Kirkkoniemessä, jonne saavuttiin Bergenistä alkaneen raskaan merimatkan jälkeen. Pian ohjaaja ilmoitti, että parempia kuvauspaikkoja oli löydetty Suomen puolelta, Petsamon Liinahamarista, jonne kuvausryhmä siirtyi jälleen meriteitse. Kuvauksissa oli omat kommelluksensa: rekvisiitaksi luvattua porotokkaa ei löytynyt mistään eikä myöskään eräässä kohtauksessa tarvittavaa susilaumaa. Välillä taas kuvaajat, talouspäällikkö ja ohjaaja jättivät koko näyttelijäjoukon oman onnensa nojaan. [18]

Tapahtumattomuutta näyttelijäseurue täytti juopottelulla. Yksissä illanistujaisissa Tugai kerskui, että suomalaisena voi uida miten kylmässä vedessä tahansa. Hän todisti tämän hyppäämällä Jäämereen. Uiminen sujui tietenkin aluksi hyvin, mutta rantaan pääsy ei onnistunut. Humalainen näyttelijäseurue ei pystynyt rannalta auttamaan ja tilanne näytti jo vaaralliselta. Tilannetta oli seurattu läheiseltä kalatehtaalta ja sieltä lähti veneseurue pelastamaan tulevaa ohjaajaa. [19]

Kuvausmatkalla Jäämeren rannalla Tugai oli pohtinut siirtymistä ohjaajaksi. Hän oli kiinnostunut Johannes Linnankosken teoksista ja niiden dramaattisuudesta ja tietystä mystisyydestä. Hän näki niissä mahdollisuuden elokuviin, joiden kaltaisia ei Suomessa oltu ennen tehty. [20]

Ohjaajan uran alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teuvo Tulion ensimmäinen ohjaustyö oli Taistelu Heikkilän talosta. Käsikirjoitus on tehty Johannes Linnankosken novellin pohjalta. Se on kuvaus avioliittohelvetistä. Suuren maatalon tytär ei saa solmia epäsäätyistä avioliittoa rengin kanssa, vaan hänet pakotetaan menemään naimisiin talollisen pojan kanssa. Mies paljastuu väkivaltaiseksi alkoholistiksi. [21]

Oman tuotannon aloittaminen ei ollut helppoa aikana, jolloin ei tunnettu taiteilija-apurahoja. Rahoittajaksi löytyi tuolloisen Suomen elokuva-alan merkittävin mies, Abel Adams, joka oli aikoinaan muuttanut Rautalammilta Pohjois- Amerikkaan nimellä Aapeli Korhonen. Sopimus luonnosteltiin nopeasti, jos ensnmmäinen elokuva menestyy, löytyy Adamsilta rahaa seuraavaankin. [22]

Elokuvan pääosissa olivat Pentti Viljanen, Matti Lehtelä ja Regina Linnanheimo. Regina Linnanheimon valintaa naispääosaan kritisoitiin, häntä pidettiin kokemattomana amatöörinä. Käsikirjoituksen tekivät Yrjö Kivimies, Tulio ja Regina Linnanheimo. Elokuvan luultiin tuhoutuneen kokonaan elokuvayhtiö Adams-filmin tulipalossa vuonna 1959. Elokuva-arkistosta löytyi kuitenkin vuonna 2007 kela, jossa on pätkät elokuvan alusta ja lopusta. Tulio teki elokuvasta uusintafilmatisoinnin vuonna 1947 nimellä Intohimon vallassa, naispääosassa jälleen Regina Linnanheimo.[23] [24]

Ensimmäisen oman ohjauksen aikoihin sukunimi Tugai muuttui Tulioksi. Etunimeksi vakiintui Teuvo. Nimi Theodor oli ollut suomalaisille liian vaikea, ja Tuliota oli puhuteltu välillä Hoodoriksi jä välillä Teutoriksi. Ystävätär Regina Linnanheimo käytti nimeä Fedja, venäläisen käytännön mukaisesti. [25]

Seuraavan elokuvansa Nuorena nukkunut Tulio sai valmiiksi vuonna 1937. Naispääosassa oli Regina Linnanheimo. Elokuva perustui Nobel-voittaja Frans Emil Sillanpään samannimiseen romaaniin. Tulio kävi tapaamassa Sillanpäätä saadakseen luvan filmatisoinnille ja kirjailija antoi lupansa. Hän jopa kirjoitti romaanin repliikit paremmin elokuvaan sopiviksi. [26]

Tulio käytti elokuvassaan jälleen paljon amatöörinäyttelijöitä. Yhdessä sivuroolissa esiintyi jalkapalloilija Kille Oksanen, joka näytteli myöhemmin elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta miespääosan. Regina Linnanheimo esitti naispääosan ja oli myös tekemässä käsikirjoitusta. Kuvauksia tehtiin paljon Laajasalossa, joka oli tuolloin vielä maaseutua. Ne keskeytyivät, kun läheisessä Vallisaaressa tapahtui räjähdys. Tulion kuvausryhmä sai sen jälkimainigit filmattua ja myivät filmin uutiskatsauksiin. [27]

Elokuva aiheutti vanhoillisissa piireissä moraalisen närkästyksen aallon ja juuri tästä elokuvasta on ehkä saanut alkunsa suomalaisen elokuvan heinälato- ja heinäkasamyytti. Elokuvassa kaksi nuorta rakastelee heinäkasassa, mitä ei oltu kotimaisessa elokuvassa aikaisemmin nähty. Kohtausta pidettiin niin julkeana, että nuorisoa piti varjella sen näkemiseltä. Rakkauskohtaukset piti leikata uudelleen, mikä Tulion mielestä pilasi ne. Toisaalta elokuvaa kehuttiin: F. E. Sillanpään mielestä elokuvan rakkauskohtaukset olivat lyyrisen kauniita ja olivat vastapainoa realismille. Taloudellisesti elokuva menestyi hyvin, monet halusivat nähdä mistä itseasiassa oli suututtu. [28]

Tulion elokuva on tuhoutunut ja Jack Witikka ohjasi kertomuksesta oman versionsa vuonna 1956 nimellä Silja – nuorena nukkunut.

Kun kohu Nuorena nukkuneesta oli lakannut, Tulio ryhtyi työstämään uutte elokuvaa, joka sai nimekseen Kiusaus. Pääosa käsikirjoitettiin Unto Salmiselle, joka oli tehnyt vaikuttavan roolityön Raskolnikovina. Käsikirjoituksen tekivät Yrjö Kivimies ja Regina Linnanheimo. Elokuva kertoo nuoresta papista, jonka seurakunta on saaristossa. Pappi ei voi vastustaa kiusausta, vaan rakastuu naimisissa olevaan nuoreen naiseen. [29]

Elokuvan talvikohtaukset kuvattiin Helsingin edustan saarissa, kuten Särkässä ja Harakassa. Kesällä kuvattiin Tytärsaaressa missä sateet hidastivat kuvauksia. Ensi- iltansa elokuva sai vuonna 1938. Se ei ollut mikään menestys, sen aihe ei kiinnostanut yleisöä. Se ei tuottanut tappiota eikä juuri voittokaan. Tähän elokuvaan päättyi Tulion ja Abel Adamsin yhteistyö. Elokuvan kopiot ovat tuhoutuneet Adams- filmin tulipalossa. [30]

Tuottaja- ohjaajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulion ja Abel Adamsin yhteistyö loppui kaikessa ystävyydessä, kirjallista sopimusta he eivät olleet koskaan edes tehneet. Adams oli tyytyväinen Tulioon ja lahjoitti hänelle suurehkon summan käteistä rahaa. Tulion mielessä oli pitkään ollut paluu Johannes Linnankosken aiheisiin ja hän päätti muuttaa elokuvaksi tämän romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta. Se oli jo kahdesti elokuvattu Ruotsissa, mutta Suomessa tähän klassiseen Don Juan- aiheeseen ei oltu tartuttu. [31]

Jotta Tulio olisi saanut oikeuden tehdä elokuvan, tarvittiin lakimiestä. Linnankosken perikunta oli myynyt romaanin elokuvaoikeudet Svensk Filmindustrille ilman aikarajoituksia. Yhtiö oli aluksi taipumaton. Lupaa elokuvan tekemiseen ei tulisi. Neuvottelujen jälkeen päädyttiin sopimukseen, että Tulio saa tehdä tarinasta suomenkielisen version, mutta ruotsinkielistä versioita tarinasta ei saa tehdä muualla kuin Ruotsissa. [32]

Käsikirjoituksen elokuvaan laativat jälleen Yrjö Kivimies ja Regina Linnanheimo. Myös Tulio oli tekemässä käsikirjoitusta. Pääosan esitti Kille Oksanen jota piti tällä kertaa suostutella näyttelijäksi. Oksanen oli kaavaillut olevansa pelaamassa jalkopallomaaottelua, josta hänelle oli luvattu palkkioksi kultakello. Tulion tarjous veti kuitenkin pitemmän korren. [33]

Elokuvaan tarvittiin monta naisnäyttelijää esittämään päähenkilön, Olavin, viettelemiä naisia. Heitä esittivät Rakel Linnanheimo, Nora Mäkinen, Bigi Nuotio, Maire Ranius, Mirjam Kuosmanen ja Sylvi Palo. Kuvaukset sujuivat hyvin, mutta niiden loppupuolella kävikin niin, että tukinuittokohtaus aiheutti kuvauspaikkana toimineeseen jokeen valtavan suman. Suma piti räjäyttää dynamiitilla, mikä tuli erittäin kalliiksi. Laulu tulipunaisesta kukasta sai ensi-iltansa vuonna 1938. Elokuva sai Suomessa 730 000 katsojaa. [34]

Koska Tulion kolme ensimmäistä elokuvaa ovat kadonneet, pitää Peter von Bagh Laulua tulipunaisesta kukasta eräänlaisena Tulion taiteen alkumuottina. Siinä henkilöasetelmat esitetään vasten pilviä, ihmisten katseet ovat joko täynnä raivoa tai kiihkoa, elokuvissa esiintyy syntiä, erotiikkaa, neitseellisyyttä, tunkkaisia moraali- ja säätyasetelmia ja uskonnollisuutta. Perheidylliä symboloi koira ja erotiikkaa edustaa saunakamari jossa nainen kisailee miehen kanssa tasa-arvoisena. Mies esiintyy uhoavana ja ylpeilevänä. [35]

1940-luvun lopulla Tulio oli yhteydessä Paramount-pomoon Adolph Zukoriin, ja syntyi sopimus elokuvasta, johon Tulio teki käsikirjoituksen. Eri vaiheiden jälkeen sopimus kuitenkin peruttiin, kun tuottaja Carl P. York yllättäen kuoli.[36]

Tulion viimeinen ohjaus oli vuonna 1973 valmistunut Sensuela, joka sai Suomessa K-18-ikärajan. Vuonna 1983 hänet palkittiin Veteraani-Jussilla, joka on hänen ainoa elokuva-alan palkintonsa. Vuonna 2006 hänen elokuviaan julkaistiin ensimmäistä kertaa DVD:nä. Sarjaan kuuluu 12 DVD:tä, julkaisijoina olivat Suomen elokuva-arkisto ja Finnkino.[23]

Käsikirjoittaja ja leikkaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todellisen auteur-ohjaajan tavoin Tulio myös leikkasi lähes kaikki elokuvansa ja toimi useassa käsikirjoittajana. Milloin Tulion elokuvalla oli joku toinen käsikirjoittaja, se oli useimmiten hänen vakiopääosanäyttelijänsä Regina Linnanheimo, joka teki hänelle neljä käsikirjoitusta.[37]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teuvo Tulio vuonna 1973.

Uran päätyttyä Tulio eli erakkona. Hän antoi noin vuosi ennen kuolemaansa yhden laajan haastattelun. Aiemman, kohtuuttomana pitämänsä kritiikin vuoksi hän kielsi viimeisen elokuvansa jälkeen elokuviensa esittämisen todeten, että hän oli jo yleisönsä saanut. Tosin 1960-luvun lopussa ennen kieltoa esitettiin televisiossa ruotsinkielisinä versioina kaksikin hänen elokuvaansa: Unelma karjamajalla ja Intohimon vallassa. Molemmissa loistaa upeana Tuliolle ominainen yksityiskohtien ja erityisesti luonnon kuvaus. Samoin viimeksi mainitun elokuvan melodramaattinen toteutus kyttyräselkäisine haudankaivajineen ja kostoa himoavine aaveineen on suomalaiseksi poikkeuksellisen vaikuttava.lähde?

Ennen kuolemaansa Tulio lauhtui. Hän antoi luvan esittää elokuviaan ja valmistaa niistä myös myyntikopioita.lähde?

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä
Ohjaajana

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Kimmo – Lukkarila, Matti – Seitajärvi, Juha: Valentin Vaala. 2004. ISBN 951-746-562-9
  • Teuvo Tulio: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Sakari Toiviainen: Tulio, levottoman veren antologia, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2002. ISBN 951-746-333-2

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Teuvo Tulio Elonetissä
  2. Laine, Lukkarila & Seitajärvi, s. 25.
  3. SEA
  4. a b Toiviainen 2002, s. 34–35
  5. Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 33.
  6. Toiviainen 2002, s. 36–41
  7. Toiviainen 2002, s. 42
  8. Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 22.
  9. Toiviainen, 2002, s. 50
  10. Toiviainen 2002, s. 50–51
  11. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 13, 50-51, 55, 385
  12. Tulio, T: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 52-59
  13. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.60-62
  14. Tuloi, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.62- 63
  15. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 62-64, 386
  16. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 66- 67
  17. Tulio, T: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 67- 68
  18. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 70-72
  19. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 73
  20. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 16, 77
  21. Toiviainen, S.: Tuntematon Tulio, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 15
  22. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 24-25
  23. a b Harri Römpötti: Artikkelin verkkoversio. Helsingin Sanomat 16.3.2007, s. C 1 (Internet Archive)
  24. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 25
  25. Suni, A.: Fedja, ystävämme, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.159
  26. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.79
  27. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.80-81
  28. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 83-85
  29. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.90
  30. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.95-97
  31. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa, Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 98
  32. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, Teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.98
  33. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, Teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 99-100
  34. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa, Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 101, 107-108
  35. von Bagh, P.: Vittu, viina ja virsikirja eli hääyö jota meille ei koskaan annettu, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 203-204
  36. Hollywood Dreams. 25.brinkster.com. Viitattu 5.7.2012. (englanniksi)
  37. Regina Linnanheimo Elonetissä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]