Teuvo Tulio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Teuvo Tulio
Teuvo Tulio.jpg
Syntymäaika 23. elokuuta 1912
Syntymäpaikka Pietari, Venäjän keisarikunta
Aktiivisena 1929–1972
Kuolinaika 8. kesäkuuta 2000 (87 vuotta)
Kuolinpaikka Helsinki
Ammatti elokuvaohjaaja
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Teuvo Tulio (alun perin Theodor Antonius Deroschinsky-Tugai[1][2] 23. elokuuta 1912 Pietari, Venäjän keisarikunta8. kesäkuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen elokuvaohjaaja, -leikkaaja, -käsikirjoittaja ja -näyttelijä.[1] Juuriltaan hän oli latvialainen[3] ja Latviassa hänet tunnetaan nimellä Teodors Turlajs. Tugai muutti Suomeen äidin uuden avioliiton johdosta hänen ollessaan vielä nuori.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Theodor Tugai syntyi 1912 turkkilais-puolalais-persialais-latvialaisille vanhemmille Riiasta Pietariin matkalla olleessa junassa. Hänen äitinsä oli balettitanssija Helena Garschin. Hänen isänsä oli Aleksander Tugai. Vanhemmat solmivat avioliittonsa ainoastaan Theodorin äidin vanhempien vaatimuksesta, eikä se kestänyt kauan. Theodorin syntyessä hänen äitinsä oli 18-vuotias.[4]

Theodor varttui Latvian maaseudulla äitinsä vanhempien maatilalla.[5] Äiti ei viihtynyt maaseudulla, vaan muutti Pietariin luodakseen uraa ballerinana. Hän avioitui puolalaisen upseerin Peter Derodzinskyn kanssa, jonka sukunimeä Theodor käytti muuttaessaan äitinsä kanssa Helsinkiin. Isäpuolen, jota Theodor ei koskaan tavannut, sukunimestä syntyi se väärinkäsitys, että hän olisi aatelinen.[4]

Äiti ei kovin usein käynyt poikaansa tapaamassa ja Theodor varttui isoisänsä lemmikkinä. Poika oppi hoitamaan karjaa jo pienenä ja erityisesti häntä kiinnostivat hevoset. Lapsena omaksutusta taidosta käsitellä hevosia oli hyötyä elokuvanuran alkuvaiheissa, joissa Theodor esitti romanimiestä. Kun Theodor täytti kymmenen vuotta, poika haluttiin laittaa oppikouluun Riikaan, missä liikemiehenä työskentelevä eno oli halukas tarjoamaan asunnon. Äiti oli avioitunut suomalaisen Alarik Rönnqvistin kanssa ja halusi poikansa muuttavan luokseen Helsinkiin.[6]

Perhe asettui asumaan Helsingin Katajanokalle vuonna 1922. Muutto ei ollut maalaiselämään tottuneelle pojalle helppo. Kielitaidostakaan ei ollut apua, Theodor osasi latviaa, venäjää ja saksaa, mutta Helsingissä puhuttuja suomea ja ruotsia ei lainkaan. Koulussa meni hyvin, sillä oppilaat olivat taustoiltaan kansainvälisiä, mutta Katajanokan kaduilla oli vaikeaa. Muut lapset haukkuivat häntä ulkonäön vuoksi mongoliksi tai kirgiisiksi ja usein asiat ratkaistiin nyrkeillä. Theodor muisteli myöhemmin lunastaneensa paikkansa Katajanokan poikayhteisössä juuri nyrkeillään.[7]

Teinivuosinaan hän ystävystyi kolme vuotta vanhemman luistinratakumppanin Valentin Vaalan kanssa. He molemmat olivat opiskelleet samassa suomalais-venäläisessä Tabunovin koulussa, ja Theodor Tugai oli jatkanut opintojaan Helsingin Saksalaisessa koulussa.[8] Luistinradalla pojat innostuivat keskustelemaan elokuvista, joka eli taidemuotona 1920-luvulla nousukauttaan. Kumpikin piti Chaplinista ja seikkailuelokuvista, erityisesti niistä, joissa näyttelivät Tom Mix ja William Hart. Puolalaisen upseeri-isäpuolensa sukunimen Tugai jätti pois juuri näihin aikoihin, hän oli nyt lyhyesti Tugai .[9]

Näyttelijä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoret ystävykset Valentin Vaala ja Teuvo Tulio.

Nuoret Vaala ja Tugai ryhtyivät työstämään yhteisiä elokuvia. Heidän mielestään eksoottinen seikkailuelokuva tulisi sijoittaa romaniyhteisöön. Vaala oli ehtinyt ohjata koulunäytelmiä joten tuntui luonnolliselta, että hän ohjaisi elokuvan. Minkäänlaista käsitystä siitä, miten paljon vaivaa ja rahaa elokuvan tekeminen vaatisi, ei pojilla ollut. He arvelivat, että asiat hoituvat itsestään.[10]

Tarvittavat rahoittajat löytyivät lähipiiristä. Toinen oli Tugain perhetuttu Armas Villamo ja toinen valokuvaustarvikkeita myyvä ja pienimuotoisia dokumenttielokuvia tehnyt Oskar Lindelöf joka suostui myös lainaamaan kameran. Koska Vaala oli itseoikeutettu ohjaaja, Tugai sai näytellä miespääsan, johon hän valmistautui muun muassa jäljittelemällä Greta Garboa. Naispääosan esitti Regina Ekroth. Käsikirjoituksen ystävät laativat yhdessä. Elokuva sai nimekseen Mustat silmät ja se valmistui vuonna 1929. Tulion mielestä elokuva onnistui ensikertalaisilta hyvin. Sitä kehui myös Tulenkantajat- lehden kriitikko. Vaala oli asiasta kokonaan toista mieltä ja heitti elokuvan kopion ja negatiivin mereen Kaivopuiston rannassa. [11]

Ystävyksille jäi kuitenkin into tehdä uusia elokuvia ja he päättivät tehdä toisen elokuvan samasta aihepiiristä. Uudelle elokuvalle annettiin nimi Mustalaishurmaaja. Tulio näytteli jälleen miespääosan ja hän muisteli myöhemmin, että rooliin ei kummempia näyttelijänlahjoja tarvittu. Naisrooleihin palkattiin Meri Hackzell, Alli Riks ja Hanna Taini. Hanna Taini oli Tulion tuttava ja hänestä tuli suomalaisen elokuvan tähtinäyttelijä. Kalle Hagert järjesti elokuvaan romaneja avustajiksi. Elokuva kertoo kilpailevien romaniheimojen välisistä riidoista ja rakkaudesta. Kuvausten ajan kuvaajat ja näyttelijät asuivat romanileirissä. Ensi- iltansa elokuva sai vuonna 1929. [12]

Uusi elokuva, Laveata tietä, tehtiin jo ammattitaitoisemmin. Rahoittajana toimi edelleen Villamo, jolla oli suhteita myös Suomi-Filmin johtajistoon. Heidän kauttaan saatiin käytettäviksi Vironkadun studio ja uudet äänityslaitteet. Myös käyttöluottoa elokuvaamiseen järjestyi Villamon suhteiden avulla. Tugai esitti elokuvan miespääosaa, viulistia. Naisnäyttelijät olivat tuttuja edellisistä elokuvasta.Ensi- ilta oli vuonna 1931. Elokuva menestyi kohtalaisesti, mutta tuotti kalliiden tuotantokustannustensa takia tappiota. [13]

Seuraavaksi Vaala ja Tugai innostuivat Tulenkantajien ajatuksista ja he myös ystävystyivät heidän kanssaan. Tulenkantajien mielestä Tugai ja Vaala olivat suomalaisen elokuvan avantgardisteja. Mika Waltari oli kirjoittanut novellin, jota ei oltu julkaistu ja tarjosi sitä Vaalalle ja Tugaille elokuvattavaksi. Novellin pohjalta syntyi elokuva Sininen varjo, joka sai ensi-iltansa vuonna 1933. [14]

Suomessa elettiin talouslaman aikaa ja rahoittajien saaminen oli vaikeaa, muun muassa vanha mesenaatti Armas Villamo oli talousvaikeuksissa. Rekvisiittaa hankittiin lainaamalla huonekalut ja matot Tugain äidiltä. Sivuosiin saatiin ammattinäyttelijöitä, kuten Aku Korhonen, Eino Jurkka ja Uuno Laakso. Yhtenä näyttelijänä oli Hollywoodissa uraa yrittänyt Carl von Haartman. Tugai esitti rohkeasti kaksoisroolin veljeksinä, joista toinen on hyvä ja toinen turmeltunut. Naispääosan esitti Bigi Nuotio ja yhdessä roolissa oli Tugain koulukaveri Regina Linnanheimo. [15]

Vaalan ja Tugain yhteistyö elokuva-alalla päättyi Siniseen varjoon. Vaala sai työtarjouksen Suomi- Filmiltä, jonka otti vastaan. Rahallisesti Vaala ja Tugai eivät olleet elokuvillaan hyötyneet, vaan saivat lähes pelkästään arvokasta työkokemusta. Tugain äiti toivoi poikansa nyt lopettavan elokuvien parissa puuhastelun ja hankkivan itselleen opiskelupaikan. Opiskelu ei Tugaita kiinnostanut, vaan hän toivoi voivansa jatkaa elokuvien tekemistä. [16]

Viimeisen näyttelijäsuorituksensa Tugai teki vuonna 1935 elokuvassa Fredlös. Roolin elokuvaan Tugai sai sattumalta. Ollessaan viettämässä iltaa Helsingin pörssiravintolassa, häntä lähestyi tanskalainen George Schnéevoigt, joka kysyi haluaisiko hän näytellä Norjan Lapissa kuvattavassa elokuvassa. Schnéevoigt oli jostain kuullut, että Tugai oli kielitaitoinen ja kokenut elokuvanäyttelijä. Palkkio roolista olisi huomattavasti suomalaista parempi. [17]

Kuvaukset aloitettiin Norjan Kirkkoniemessä, jonne saavuttiin Bergenistä alkaneen raskaan merimatkan jälkeen. Pian ohjaaja ilmoitti, että parempia kuvauspaikkoja oli löydetty Suomen puolelta, Petsamon Liinahamarista, jonne kuvausryhmä siirtyi jälleen meriteitse. Kuvauksissa oli omat kommelluksensa: rekvisiitaksi luvattua porotokkaa ei löytynyt mistään eikä myöskään eräässä kohtauksessa tarvittavaa susilaumaa. Välillä taas kuvaajat, talouspäällikkö ja ohjaaja jättivät koko näyttelijäjoukon oman onnensa nojaan. [18]

Tapahtumattomuutta näyttelijäseurue täytti juopottelulla. Yksissä illanistujaisissa Tugai kerskui, että suomalaisena voi uida miten kylmässä vedessä tahansa. Hän todisti tämän hyppäämällä Jäämereen. Uiminen sujui tietenkin aluksi hyvin, mutta rantaan pääsy ei onnistunut. Humalainen näyttelijäseurue ei pystynyt rannalta auttamaan ja tilanne näytti jo vaaralliselta. Tilannetta oli seurattu läheiseltä kalatehtaalta ja sieltä lähti veneseurue pelastamaan tulevaa ohjaajaa. [19]

Kuvausmatkalla Jäämeren rannalla Tugai oli pohtinut siirtymistä ohjaajaksi. Hän oli kiinnostunut Johannes Linnankosken teoksista ja niiden dramaattisuudesta ja tietystä mystisyydestä. Hän näki niissä mahdollisuuden elokuviin, joiden kaltaisia ei Suomessa oltu ennen tehty. [20]

Ohjaajan uran alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teuvo Tulion ensimmäinen ohjaustyö oli Taistelu Heikkilän talosta. Käsikirjoitus on tehty Johannes Linnankosken novellin pohjalta. Se on kuvaus avioliittohelvetistä. Suuren maatalon tytär ei saa solmia epäsäätyistä avioliittoa rengin kanssa, vaan hänet pakotetaan menemään naimisiin talollisen pojan kanssa. Mies paljastuu väkivaltaiseksi alkoholistiksi. [21]

Oman tuotannon aloittaminen ei ollut helppoa aikana, jolloin ei tunnettu taiteilija-apurahoja. Rahoittajaksi löytyi tuolloisen Suomen elokuva-alan merkittävin mies, Abel Adams, joka oli aikoinaan muuttanut Rautalammilta Pohjois- Amerikkaan nimellä Aapeli Korhonen. Sopimus luonnosteltiin nopeasti, jos ensimmäinen elokuva menestyy, löytyy Adamsilta rahaa seuraavaankin. [22]

Elokuvan pääosissa olivat Pentti Viljanen, Matti Lehtelä ja Regina Linnanheimo. Regina Linnanheimon valintaa naispääosaan kritisoitiin, häntä pidettiin kokemattomana amatöörinä. Käsikirjoituksen tekivät Yrjö Kivimies, Tulio ja Regina Linnanheimo. Elokuvan luultiin tuhoutuneen kokonaan elokuvayhtiö Adams-filmin tulipalossa vuonna 1959. Elokuva-arkistosta löytyi kuitenkin vuonna 2007 kela, jossa on pätkät elokuvan alusta ja lopusta. Tulio teki elokuvasta uusintafilmatisoinnin vuonna 1947 nimellä Intohimon vallassa, naispääosassa jälleen Regina Linnanheimo.[23] [24]

Ensimmäisen oman ohjauksen aikoihin sukunimi Tugai muuttui Tulioksi. Etunimeksi vakiintui Teuvo. Nimi Theodor oli ollut suomalaisille liian vaikea, ja Tuliota oli puhuteltu välillä Hoodoriksi jä välillä Teutoriksi. Ystävätär Regina Linnanheimo käytti nimeä Fedja, venäläisen käytännön mukaisesti. [25]

Seuraavan elokuvansa Nuorena nukkunut Tulio sai valmiiksi vuonna 1937. Naispääosassa oli Regina Linnanheimo. Elokuva perustui Nobel-voittaja Frans Emil Sillanpään samannimiseen romaaniin. Tulio kävi tapaamassa Sillanpäätä saadakseen luvan filmatisoinnille ja kirjailija antoi lupansa. Hän jopa kirjoitti romaanin repliikit paremmin elokuvaan sopiviksi. [26]

Tulio käytti elokuvassaan jälleen paljon amatöörinäyttelijöitä. Yhdessä sivuroolissa esiintyi jalkapalloilija Kille Oksanen, joka näytteli myöhemmin elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta miespääosan. Regina Linnanheimo esitti naispääosan ja oli myös tekemässä käsikirjoitusta. Kuvauksia tehtiin paljon Laajasalossa, joka oli tuolloin vielä maaseutua. Ne keskeytyivät, kun läheisessä Vallisaaressa tapahtui räjähdys. Tulion kuvausryhmä sai sen jälkimainigit filmattua ja myivät filmin uutiskatsauksiin. [27]

Elokuva aiheutti vanhoillisissa piireissä moraalisen närkästyksen aallon ja juuri tästä elokuvasta on ehkä saanut alkunsa suomalaisen elokuvan heinälato- ja heinäkasamyytti. Elokuvassa kaksi nuorta rakastelee heinäkasassa, mitä ei oltu kotimaisessa elokuvassa aikaisemmin nähty. Kohtausta pidettiin niin julkeana, että nuorisoa piti varjella sen näkemiseltä. Rakkauskohtaukset piti leikata uudelleen, mikä Tulion mielestä pilasi ne. Toisaalta elokuvaa kehuttiin: F. E. Sillanpään mielestä elokuvan rakkauskohtaukset olivat lyyrisen kauniita ja olivat vastapainoa realismille. Taloudellisesti elokuva menestyi hyvin, monet halusivat nähdä mistä itseasiassa oli suututtu. [28]

Tulion elokuva on tuhoutunut ja Jack Witikka ohjasi kertomuksesta oman versionsa vuonna 1956 nimellä Silja – nuorena nukkunut.

Kun kohu Nuorena nukkuneesta oli lakannut, Tulio ryhtyi työstämään uutte elokuvaa, joka sai nimekseen Kiusaus. Pääosa käsikirjoitettiin Unto Salmiselle, joka oli tehnyt vaikuttavan roolityön Raskolnikovina. Käsikirjoituksen tekivät Yrjö Kivimies ja Regina Linnanheimo. Elokuva kertoo nuoresta papista, jonka seurakunta on saaristossa. Pappi ei voi vastustaa kiusausta, vaan rakastuu naimisissa olevaan nuoreen naiseen. [29]

Elokuvan talvikohtaukset kuvattiin Helsingin edustan saarissa, kuten Särkässä ja Harakassa. Kesällä kuvattiin Tytärsaaressa missä sateet hidastivat kuvauksia. Ensi- iltansa elokuva sai vuonna 1938. Se ei ollut mikään menestys, sen aihe ei kiinnostanut yleisöä. Se ei tuottanut tappiota eikä juuri voittokaan. Tähän elokuvaan päättyi Tulion ja Abel Adamsin yhteistyö. Elokuvan kopiot ovat tuhoutuneet Adams- filmin tulipalossa. [30]

Tuottaja- ohjaajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulion ja Abel Adamsin yhteistyö loppui kaikessa ystävyydessä, kirjallista sopimusta he eivät olleet koskaan edes tehneet. Adams oli tyytyväinen Tulioon ja lahjoitti hänelle suurehkon summan käteistä rahaa. Tulion mielessä oli pitkään ollut paluu Johannes Linnankosken aiheisiin ja hän päätti muuttaa elokuvaksi tämän romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta. Se oli jo kahdesti elokuvattu Ruotsissa, mutta Suomessa tähän klassiseen Don Juan- aiheeseen ei oltu tartuttu. [31]

Jotta Tulio olisi saanut oikeuden tehdä elokuvan, tarvittiin lakimiestä. Linnankosken perikunta oli myynyt romaanin elokuvaoikeudet Svensk Filmindustrille ilman aikarajoituksia. Yhtiö oli aluksi taipumaton. Lupaa elokuvan tekemiseen ei tulisi. Neuvottelujen jälkeen päädyttiin sopimukseen, että Tulio saa tehdä tarinasta suomenkielisen version, mutta ruotsinkielistä versioita tarinasta ei saa tehdä muualla kuin Ruotsissa. [32]

Käsikirjoituksen elokuvaan laativat jälleen Yrjö Kivimies ja Regina Linnanheimo. Myös Tulio oli tekemässä käsikirjoitusta. Pääosan esitti Kille Oksanen jota piti tällä kertaa suostutella näyttelijäksi. Oksanen oli kaavaillut olevansa pelaamassa jalkopallomaaottelua, josta hänelle oli luvattu palkkioksi kultakello. Tulion tarjous veti kuitenkin pitemmän korren. [33]

Elokuvaan tarvittiin monta naisnäyttelijää esittämään päähenkilön, Olavin, viettelemiä naisia. Heitä esittivät Rakel Linnanheimo, Nora Mäkinen, Bigi Nuotio, Maire Ranius, Mirjam Kuosmanen ja Sylvi Palo. Kuvaukset sujuivat hyvin, mutta niiden loppupuolella kävikin niin, että tukinuittokohtaus aiheutti kuvauspaikkana toimineeseen jokeen valtavan suman. Suma piti räjäyttää dynamiitilla, mikä tuli erittäin kalliiksi. Laulu tulipunaisesta kukasta sai ensi-iltansa vuonna 1938. Elokuva sai Suomessa 730 000 katsojaa. [34]

Koska Tulion kolme ensimmäistä elokuvaa ovat kadonneet, pitää Peter von Bagh Laulua tulipunaisesta kukasta eräänlaisena Tulion taiteen alkumuottina. Siinä henkilöasetelmat esitetään vasten pilviä, ihmisten katseet ovat joko täynnä raivoa tai kiihkoa, elokuvassa esiintyy syntiä, erotiikkaa, neitseellisyyttä, tunkkaisia moraali- ja säätyasetelmia ja uskonnollisuutta. Perheidylliä symboloi koira ja erotiikkaa edustaa saunakamari jossa nainen kisailee miehen kanssa tasa-arvoisena. Mies esiintyy uhoavana ja ylpeilevänä. [35]

Eino Jurkka ja Tulio tapasivat kaupungilla sattumalta. Jurkka ehdotti Tuliolle, että tämä voisi ohjata elokuvan suositun sarjakuvan, Vihtorin ja Klaaran, pohjalta. Jurkka oli esittänyt Vihtoria teattereissa ja hänestä tuli elokuvankin Vihtori. Klaaraa esitti Verna Piponius. Muissa rooleissa näyttelivät Nora Mäkinen, Turo Kartto, Kirsti Hurme, Tauno Majuri, Aku Peltonen sekä Leo Lähteenmäki. [36]

Jotta sarjakuvamaiset piirteet säilyisivät, kuten talojen katoilla juokseminen, tarvittiin trikkikuvausta. Suomesta kuitenkin puuttui trikkikuvaukseen tarvittavia laitteita, kuten taustaprojektorit. Lisäksi vaarallisiin kohtauksiin palkattiin sijaisnäyttelijät. Hankalimmaksi osoittautui yllättäen löytää valtava määrä tuhottavia astioita, sillä aina kun Klaara raivostui hän tuhosi astioita ja tämä tapahtui todella usein. Vihtori ja Klaara sai ensi-iltansa vuonna 1939. Elokuva tuotti taloudellisesti hyvin, mutta Tulio päätti, että ei tee enää farsseja. [37]

Sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan alkupuolella Tulio oli rintamapalveluksessa. Hän ei joutunut kaikkein kiivaimpiin taisteluihin, mutta sai käsityksen siitä, millaista sota on. Huhtikuussa 1940 hänet määrättiin Helsinkiin kouluttamaan nostomiehiä ja kotiuttaminen tapahtui toukokuussa. [38]

Välirauhan aikana syntyi elokuva Unelma karjamajalla. Tulio oli talvisodan jälkeen sitä mieltä, että kansa tarvitsee nyt romantiikkaa. Kille Oksanen esitti miespääosan, mutta naispääosan esittäjän löytäminen oli vaikeaa. Naispääosan esitti Sirkka Salonen, joka oli sekä Miss Suomi ja Miss Eurooppa. Käsikirjoitus perustui Henning Ohlssonin näytelmään. [39]

Jatkosota keskeytti Tulion oman tuotannon neljäksi vuodeksi. Sotavuosistaan Tulio totesi, että niihen ei liittynyt mitään sankarillisuutta, vaan se oli pelkää velvollisuuden täyttämistä. Sotapalveluksensa Tulio teki tiedotuskomppaniassa tk-kuvaajana. [40]

Hyökkäysvaiheen aikana Tulio joutui kuvausmatkalla vaaralliseen tilanteeseen, kun kuvausryhmä kohtasi suomalaisiin asepukuihin sonnustautuneen neuvostoliittolaisen tuhoamispartion. Tulion onnistui heittäytyä ojaan, mutta kaksi muuta suomalaista kaatui. Tapauksessa oli mukana aivan uskomatonta onnea: Tulio selvisi tilanteesta naarmuitta, mutta hänen puserossaan oli 35 luodinreikää. Puseroa säilytettiin pitkään studiolla, mutta se katosi luultavasti siivouksen yhteydessä. Toinen vaaratilanne syntyi, kun asemasotavaiheessa Tulio oli tekemässä neuvostosotilaille suunnattua propagandaa kaiutinautolla. Neuvostojoukot suuntasivat autoon tulen tykeillä ja auto tuhoutui. Kuljettaja kuoli, mutta Tulio selvisi ilman naarmuja. [41]

Muuten asemasota oli tk-miehelle helppoa aikaa. Kirjoitettiin reportaaseja rintamamiehistä ja Itä-Karjalan oloista ja Tulio tapasi Olavi Paavolaisen ja Mannerheimin. Komppaniaan kuuluivat myös Unto Varjonen, Pekka Tiilikainen ja Martti Haavio. [42]

Melodraaman vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan päätyttyä Tulio palasi elokuvien pariin. Keskenjäänyt elokuva piti hylätä, sillä pääosanosan esittäjä Kille Oksanen oli kaatunut. Raakafilmi oli säännösteltyä, kuten kaikki muukin tavara. Aluksi sitä luovutettiin vain niille jotka olivat tehneet elokuvia sota-aikana. Tulio oli ollut rintamapalveluksessa, joten sitä ei hänelle myyty. Annettiin vain epämääräisiä lupauksia, että sitä järjestyy myöhemmin. [43]

Tuotantoedellytysten tultua kuntoon, ryhdyttiin tekemään elokuvaa, joka sai nimen Sellaisena kuin sinä minut halusit. Elokuva sai ensiesityksensä vuonna 1944. Käsikirjoituksen teki nimimerkki Filmimies, eli Nisse Hirn. Pääosan esittäjäksi löytyi Marie-Luise Fock. Hänellä oli heikkoutena se, että hän ei osannut suomea lainkaan. Näyttelijällä oli kova työ repliikkien opiskelemisessa ja ruotsalainen korostus kuuluu hänen replikoinnissan. [44] Elokuvan juonena on naisen alamäki ja turmeltuminen. Fockin esittämä saaristolaistyttö Maija lähtee rakkauteen pettyneenä kaupunkiin kotiapulaiseksi. Maija rakastuu emäntänsä poikaan, joka opiskelee lääkäriksi. Emäntä estää epäsäätyisen suhteen ja antaa Maijalle rahaa. Maija odottaa lasta. Vanha mies tarjoaa hänelle paikan kotiapulaisena. Mies joutuu vankilaan ja Maija puille paljaille. Maija päätyy merimieskapakan tarjoilijaksi ja kuvaan tulevat alkoholi ja prostituutio. Vastaavaa juonikuviota toistetaan myös seuraavissa Tulion elokuvissa: ensiksi viattomuus, ihastuminen ja rakastuminen, uusi rakkaus js pettyminen, sitten kuvaan astuu alkoholi ja syöksykierre on valmis. [45]

Sellaisena kuin sinä minut halusit oli Tulion ensimmäinen melodraama.Melodraama on tyylilajina ollut kulturelleina itseään pitävien henkilöiden halveksima. Se on kaukana realismista ja sitä on pidetty naisten elokuvana. [46]

Melodraamassa maailma noudattaa äärimmäisyyksien logiikkaa, näkemys asioista on intensiivinen ja emotionaalinen. Useasti liikutaan liiallisuuden ja kohtuuttomuuden rekistereissä, mutta jotenkin analysoidaan myös vallitsevaa tapakulttuuria ja moraalikäsityksiä. puhtauden vankeina tai alistuvat rankaisevan yliminänsä ja Tulion elokuvissa naiset ovat joko ikuisen neitsyyden ja lapsenomaisen puhtauden vankeina tai alistuvat rankaisevan yliminänsä ja yhteiskunnan armoille. Kunniallinen nainen joutuu elämään ilman rakkautta. [47]

Seuraavaa elokuvaa ryhdyttiin työstämään Aleksandr Puskinin novellin, Postimestari ja hänen tyttärensä pohjalta. Se kertoo myös nuoren naisen turmeltumisesta, kuten edellinenkin elokuva. Käsikirjoittajana oli jälleen nimimerkki Filmimies. Pääosan esitti Regina Linnanheimo. [48]

Uusi elokuva sai nimen Rakkauden risti ja se valmistui vuonna 1946. Se kuvattiin lähes kokonaan studiossa. Regina Linnanheimo palkittiin näyttelijäsuorituksesaan Jussi patsaalla. [49] Rakkauden ristiä voi pitää tietyllä tapaa Tulion melodraamojen huipentumana. Kaupunkien ja maaseudun olot esitetään kärjistyneesti, nainen on nuoruudessan patriarkan vankina, päähenkilö turmeltuu miesten houkutusten uhrina, morsiuspuku esitetään puhtauden ja kaipauksen symbolina. Loppuhuipennuksena on valehäät: päähenkilö Riitta huijaa isäänsä valehäillä, jotta isä uskoisi tyttärensä menevän naimisiin konsulin kanssa eikä elävän katutyttönä. Ruotsissa elokuva sensuroitiin. [50]

Alle kaksi kuukautta myöhemmin sai ensi-iltansa uusi elokuva Levoton veri. Sen käsikirjoitus, jonka teki jälleen Filmimies, tehtiin nimenomaan Regina Linnanheimoa varten. Se on vimmainen kuvaus mielenterveytensä menettävästä perheenäidistä, joka kiusaa läheisiään. Tästäkin elokuvasta Linnanheimo sai Jussi-patsaan. [51]

1940-luvun lopulla Tulio oli yhteydessä Paramount-pomoon Adolph Zukoriin, ja syntyi sopimus elokuvasta, johon Tulio teki käsikirjoituksen. Eri vaiheiden jälkeen sopimus kuitenkin peruttiin, kun tuottaja Carl P. York yllättäen kuoli.[52]

Tuotantokustannukset Tulio sai pidettyä alhaisina tekemällä mahdollisimman paljon itse. Hän ohjasi, kuvasi ja leikkasi. Hän oli mukana lavasteiden rakentamisessa ja toimi tarvittaessa myös juoksupoikana. Melodraamojen tuotto oli vaihteleva, mutta yksikään ei tuottanut tappiota. [53]

Vuonna 1947 valmistui Intohimon vallassa, jossa Tulio kierrättää omia vanhoja ideoitaan, tässä hän käytti hyväkseen elokuvaansa Taistelu Heikkilän talosta, käsikirjoitusta. Uudessa versiossa päähenkilö Olavi joutuu katselemaan sivusta, kuinka hänen rakastamansa naisen elämä tuhoutuu alkoholisoituneen ja pelihimoisen miehen kanssa. Tässä elokuvassa patriarkaatti on kahle myös miehelle. [54]

Seuraavassa elokuvassa kierrättäminen meni vielä pidemmälle. Hornankoski , joka valmistui vuonna 1949, sisältää samat teemat kuin edellinen elokuva ja lisää siihen vielä elokuvan Unelma karjamajalla tunnetuimmat dialogit. Samoja kuvia toistetaan uudelleen ja uudelleen ja kerronta alleviivaa tapahtumat. Suomenkielisen version ohjaajaksi merkittiin Roland af Hällström, mutta se ei hämännyt yleisöä. Elokuvaa pidettiin sen ilmestyessä parodiana. [55]

Uudistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmen vuoden tauon jälkeen ilmestyi Regina Linnanheimon käsikirjoittama Rikollinen nainen (1952). Hän esitti myös elokuvan naispääosan. Linnanheimon käsikirjoituksen on myöhemmin nähty sisältävän feminististä sanomaa. [56] Kaikkiaan kyseessä on vimmainen kritiikki porvarillisen elämän illuusioista ja toistaa teesiä, että porvarillinen elämän on naiselle vankila ja sen kuvat olivat aikansa Suomessa ainutlaatuisia; elokuva alkaakin kuvalla vankilan seinästä ja käsiraudoista, mutta tyylilajiltaan se muistuttaa operettia. [57]

Seuraava elokuva, Mustasukkaisuus (1953) on erikoinen teos. Kyseessä on Levottoman veren uudelleen filmatisointi joka tapahtuu samassa kuvamaailmassa kuin Hormankoski. Mustasukkaisuus on täynnä toistoja ja lainauksia se sisältää aiheita kaikista muista Tulion elokuvista paitsi Vihtorista ja Klaarasta.[58]

Kuva elokuvasta Mustasukkaisuus.

Mustasukkaisuus on tavallaan kuin Levottoman veren jatkoa. Levottomassa veressä porvarillinen avioliitto oli tukahduttamista ja alistamista.Tässä elokuvassa ei enää mitään tukahdutettua tai tiedostamatonta enää ole, vaan kaikki on mustasukkaisuutta ja sen skitsoideja voimia. Elokuva kuvaa myös halujen vapautumista yhteiskunnan ja yksilön omasta kontrollista ja se kuvaa myös taloudellista ahneutta. Elokuvan alkukohtaus on intesiivinen, dialogiton jakso, joka kestää lähes kahdeksan minuuttia. Oman ajan stereotypioita elokuva murtaa kuvaamalla täyttä vauhtia juoksevan hevosen piiskaajaksi naisen ja sillä, että naispäähenkilö on seksuaalisesti erittäin aktiivinen. [59]

Tulion viimeisen merkittävän elokuvan Olet mennyt minun vereeni kuvaukset aloitettiin vuonna 1953 ja ne saatiin valmiiksi vuonna 1955. Naispääosan esitti Regina Linnanheimo ja hän teki myös elokuvan käsikirjoituksen, tosin nimimerkin Arel suojista. Ensi- iltansa se sai vuonna 1956 ja sen yleisö- ja arvostelumenestys oli kehno. [60]

Kyseessä on kuitenkin merkittävä työ, jota nykyään pidetään ohjaajansa aliarvostetuimpana. [61] Elokuvasta on häivytetty kaikki turhat yhteiskunnalliset elementit. Se kertoo köyhän perheen Rea- tytön alamäen hänen omasta näkökulmastaan ja hänen oma äänensä toimii kertojana. Elokuvassa kaikki asiat kääntyvät julmasti päähenkilöä vastaan: hänen antautumisensa kuuluisalle säveltäjälle joka hylkää hänet, avioliitto merikapteenin kanssa, joka on aina poissa, totuttautuminen alkoholiin, joka toimii rakkauden korvikkeena. [62]

Regina Linnanheimo teki elokuvassa viimeisen näyttelijäsuorituksensa. Hänen suorituksensa liikkuu tyylilajista toiseen. Kukaan toinen suomalainen naisnäyttelijä ei samaan aikaan pystynyt vastaavaan suoritukseen. Toisena tärkeänä elementtinä on Tauno Marttisen musiikki, joka muuttuu sitä atonaalisemmaksi, mitä pidemmälle päähenkilön alkoholismi etenee. Elokuvan viimeinen kuva on hieno: Regina Linnanheimo kävelemässä kohti Hakaniemeä kieltäytyneenä kaikesta avusta. Samalla poistuu suomalainen filmitähti julkisuudesta. [63] [64]

1950- luvun puolivälissä Tulion ura elokuvaohjaajana oli käytännössä ohi. Hän menetti yleisönsä. Hänen elokuvansa eivät sopineet yhteen tuolloin vallinneen elokuva-alan virtausten eikä taidekäsityksen kanssa. Hänen jäämistöstään löydettyjen papereiden pohjalta hänen tiedtään suunnitelleen Laulun tulipunaisesta kukasta uusintafilmatisointia ja Minna Canthin Työmiehen vaimon filmatisointia. [65] [66]

Viimeiset elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikansa kohujulkkis, Tabe Slioor, julkaisi muistelmansa vuonna 1962. Aiheesta päätettiin tehdä elokuva ja ohjaaksi palkattiin Tulio. Elokuva, joka sai nimekseen Se alkoi omenasta kohtasi monia vaikeuksia. Pääosan esittäjän oikkuilun vuoksi kuvaukset keskeytettiin, elokuvatarkastamo kielsi sen hyvien tapojen vastaisena ja todellisen elämän vastineiden vuoksi se herätti kovan polemiikin. Elokuvaa saatiin valmiiksi vain 37 minuuttia kestävä pätkä, joka päätettiin julkaista. Tulio sanoutui tekeleestä irti eikä hänen nimeään näytetä alkuteksteissä. [67]

Tulion viimeinen ohjaus oli vuonna 1973 valmistunut Sensuela, joka sai Suomessa K-18-ikärajan. Vuonna 1983 hänet palkittiin Veteraani-Jussilla, joka on hänen ainoa elokuva-alan palkintonsa. Vuonna 2006 hänen elokuviaan julkaistiin ensimmäistä kertaa DVD:nä. Sarjaan kuuluu 12 DVD:tä, julkaisijoina olivat Suomen elokuva-arkisto ja Finnkino.[23]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teuvo Tulio vuonna 1973.

Uran päätyttyä Tulio eli poissa julkisuudesta. Talojen porraskäytävien nimitauluihin hän ei sallinut nimeään laitettavan. Ohjaaja ilmoitti osoitteekseen Poste restanten, edes pankki ei tiennyt hänen osoitettaan. Hänen läheiset ystävänsä kuitenkin tiesivät aina, mistä hänen kolmesta asunnostaan hänet voisi tavoittaa. [68]

Tulion ja Linnanheimon yhteisiä elokuvia esitettiin 1980- luvun alussa televisiossa ja vastaanotto oli myönteinen. Heidät kummatkin nostettiin kulttiasemaan. Tuolloinen nuoreen polveen kuulunut ohjaaja Aki Kaurismäki ilmoitti pitävänsä häntä esikuvanaan, mikä sai hymyn nousemaan vanhan ohjaajan huulille. [69] [70]

Latviaan Tulio ei koskaan palannut, sillä ei halunnut vierailla siellä neuvostomiehityksen aikana. Latvian vapautuminen kiinnosti häntä. Ensiksi Reginan Linnanheimosta huolehtiminen esti matkan, sitten ohjaajan oma terveys ei olisi kestänyt matkaa. Hän arveli, että omistaisiko Riiassa taloja, sillä hänen enonsa Dominiks, jolla ei ollut omia lapsia, oli niitä siellä omistanut. [71]

Elämänsä kaksi viimeistä vuotta Tulio joutui olemaan sairaalassa. Selkä oli huonossa kunnossa, näkö oli heikentynyt huomattavasti ja muistisairauskin vaivasi. [72]

Käsikirjoittaja ja leikkaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Todellisen auteur-ohjaajan tavoin Tulio myös leikkasi lähes kaikki elokuvansa ja toimi useassa käsikirjoittajana. Milloin Tulion elokuvalla oli joku toinen käsikirjoittaja, se oli useimmiten hänen vakiopääosanäyttelijänsä Regina Linnanheimo, joka teki hänelle neljä käsikirjoitusta.[73]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijänä
Ohjaajana

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine, Kimmo – Lukkarila, Matti – Seitajärvi, Juha: Valentin Vaala. 2004. ISBN 951-746-562-9
  • Teuvo Tulio: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Sakari Toiviainen: Tulio, levottoman veren antologia, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2002. ISBN 951-746-333-2

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Teuvo Tulio Elonetissä
  2. Laine, Lukkarila & Seitajärvi, s. 25.
  3. SEA
  4. a b Toiviainen 2002, s. 34–35
  5. Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 33.
  6. Toiviainen 2002, s. 36–41
  7. Toiviainen 2002, s. 42
  8. Laine, Lukkarila & Seitajärvi 2004, s. 22.
  9. Toiviainen, 2002, s. 50
  10. Toiviainen 2002, s. 50–51
  11. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 13, 50-51, 55, 385
  12. Tulio, T: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 52-59
  13. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.60-62
  14. Tuloi, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.62- 63
  15. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 62-64, 386
  16. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 66- 67
  17. Tulio, T: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 67- 68
  18. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 70-72
  19. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 73
  20. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 16, 77
  21. Toiviainen, S.: Tuntematon Tulio, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 15
  22. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 24-25
  23. a b Harri Römpötti: Artikkelin verkkoversio. Helsingin Sanomat 16.3.2007, s. C 1 (Internet Archive)
  24. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 25
  25. Suni, A.: Fedja, ystävämme, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.159
  26. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.79
  27. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.80-81
  28. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 83-85
  29. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.90
  30. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.95-97
  31. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa, Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 98
  32. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, Teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.98
  33. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, Teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 99-100
  34. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 101, 107-108
  35. von Bagh, P.: Vittu, viina ja virsikirja eli hääyö jota meille ei koskaan annettu, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 203-204
  36. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002 s. 112
  37. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002 s. 112-118
  38. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 119
  39. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.120-122
  40. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.118
  41. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.131-132
  42. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.133
  43. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani ,teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.138-139
  44. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 139-140
  45. Tulio, Teuvo: Elämäni ja elokuvani. Teoksessa Toiviainen, Sakari (toim.): Tulio. Levottoman veren antologia, s. 140. Suomen elokuva-arkiston julkaisuja. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2002. ISBN 951-746-333-2.
  46. Varjola, M.: Tulion näkemys ja merkitys, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 188
  47. Varjola, M.: Tulion näkemys ja merkitys, teoksessa Toiviainen, S.:Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.188- 190
  48. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 146-148
  49. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, 150
  50. Qvist, P. 0.: Rakkauden risti, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.361, 370-372
  51. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.150-151
  52. Hollywood Dreams. 25.brinkster.com. Viitattu 5.7.2012. (englanniksi)
  53. Tulio, T.: Elämäni ja elokuvani, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.150
  54. Kuuskoski, M-T.: Melodraaman tuolle puolen- Tulion modernismi ja sen johtomotiivit, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002,s. 311
  55. Alanen, A.: Tulio ja Linnankoski, teoksessa, Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 260
  56. Varjola, M.: Tulion näkemys ja merkitys, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.193
  57. Kuuskoski, M.-T.: Melodraaman tuolle puolen, Tulion modernismi ja sen johtomotiivit, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antolgia, 2002, 335-337
  58. Kuuskoski, M- T.: Melodraaman tuolle puolen- Tulion modernismi ja sen johtomotiivit, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.340
  59. Kuuskoski, M- T.: Melodraaman tuolle puolen- Tulion modernismi ja sen johtomotiivit, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 340-341, 344-345
  60. von Bagh, P.: Vittu, viina ja virsikirja eli Hääyö, jota meille ei annettu, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 219
  61. von Bagh, P.: Vittu, viina ja virsikirja eli Hääyö jota meille ei annettu, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 219
  62. Kuuskoski, M-T.: Melodraaman tuolle puolen- Tulion modernismi ja sen johtomotiivit, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 347-348
  63. von Bagh, P.: Vittu viina ja virsikirja eli Hääyö jota meille ei annettu, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.220
  64. Kuuskoski, M-T.: Melodraaman tuolle puolen- Tulion modernismi ja sen johtomotiivit, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, 348, 350
  65. von Bagh, P.: Vittu viina ja virsikirja eli hääyö jota meille ei annettu, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 221
  66. Toiviainen, S.: Tuntematon Tulio, teoksessa Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.18
  67. Toiviainen, S.: Tuntematon Tulio, teoksessa Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s.20
  68. Suni, A.: Fedja, ystävämme, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 163
  69. Suni, A.: Fedja, ystävämme, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 164
  70. Nikula, J.: Regina Linnanheimon ja Teuvo Tulion yhteistyö, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 179
  71. Suni, A.: Fedja, ystävämme, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 160–163
  72. Suni, A.: Fedja, ystävämme, teoksessa Toiviainen, S.: Tulio, levottoman veren antologia, 2002, s. 164
  73. Regina Linnanheimo Elonetissä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]